Taivallahden kasarmi rospuutolla

Bilikat kuuluvat elimellisesti tähän ympäristöön - vaikka sitten paikoilleen jämähtäneinä.

Puolustusvoimien lakkautettavat yksiköt ovat puhuttaneet kuumeisesti tänä keväänä. Armeijan tukikohtien tyhjentäminen on kuitenkin jatkunut vaivihkaisen tasaisesti jo pitkään. Keskellä puistomaista läntistä Töölötä, Mechelininkadun ja Pohjoisen Hesperiankadun kulmassa sijaitseva Helsingin Autokomppanian kasarmi eli niin sanottu Taivallahden kasarmi pani lapun luukulle 2002-2003. Metsänvihreät kuorma-autot huristelivat sinervän diesel-pilven kera tiehensä ja mittava kiinteistö jäi suurimmaksi osaksi tyhjilleen. Päivät vaihtuivat kalenterissa, vuodenajat ja vuodet juoksivat, satoi ja paistoi, mutta uutta elämää odottava välitila jatkui - ja jatkuu yhä.

Taivallahden kasarmi on mykkä, kieltokyltein varustettu ja sivullisille tuntemattomaksi jäänyt saareke keskellä pääkaupungin kuhinaa ja jylinää. Tai okei, ei ihan mykkä, sillä eräitä reipashenkisiä töräytyksiä ja päristyksiä sieltä saattaa kantautua - syystä, joka selviää meille pian. Kasarmin nykyinen omistaja Senaatti-kiinteistöt etsii paikalle uutta omistajaa. On uudesta omistajasta kiinni, millaisen käyttötarkoituksen kohde saa. Todennäköisenä Senaatti-kiinteistöt pitää sitä, että autohalliin tulee elintarvikemyymälä, kasarmirakennukseen asuntoja tai toimistoja sekä korjauspajalle asuntoja. Kiinnostuneita tahoja on muutama. Koska tontti on asemakaavassa merkitty yleisten rakennusten tontiksi, on asemakaavalle haettu mainitut uudet käyttötarkoitukset mahdollistava muutos, joka on nyt luonnosvaiheessa. Täytyy sanoa, että visioitu uusiokäyttö kuulostaa huipputylsältä vaihtoehdolta erikoiseen kohteeseen. Mutta minkäs teet. Money talks - and bullshit walks.

Valitsimme harmaista harmaimman päivän tutustuaksemme periharmaaseen kasarmiin. Valmistuessaan 1935 kompleksi oli kuitenkin hohtavan valkea kuin poutapilvi kesäpäivänä. Pidetään sellainen näky takaraivossa.

Funkiksesa kaarevat muodot yhdistyvät suvereenisti geometriseen.

Kiinteistön tyhjyys ja rapistuminen näkyy kadulta jo ensivilkaisulla.

Kasarmin kurinalaisia nauhaikkunoita, joiden takaa moni solttu on katsonut kaihoten kaupungin vapautta.

Asuinkasarmi pohjoisesta nähtynä.

Pääportin puomi osoittaa kutsuvasti taivaita.

Kasarmi on varustettu edelleen sotilasalueen kyltein, vaikka tornilogo on jo haalistunut.

Ilmoittautumispisteessä on tuskin päivystetty vuoden 2002 jälkeen.

Sotilaskodin sisäänkäynti.

Sisäpihalla on talven perintönä sinne läjitetty lumivuori.

Paju on löytänyt hyvän kolon miehistötuvan sivuportaikon edestä.

Korjaamorakennus valmistui myöhemmin kuin muu osa kasarmia, 1939. Se on yhä käytössä.

Täällä treenaa Suomen vanhin yhä toimiva soittokunta, joka perustettiin 1819 Parolassa. Kaartin Soittokunnalla on ollut historiansa aikana toistakymmentä eri nimeä (esimerkiksi 1829-1878 komealta kuulostava Henkivartioväen Suomen tarkk'ampujapataljoonan soittokunta) ja varmasti vielä enemmän sijoituspaikkoja. Muusikkoja pumpussa on neljäkymmentä.

Tässä voi meditoida huomio-liikennemerkin symboliikkaa.

Tila ei täältä ihan heti lopu, mutta loppuuko rakennuksilta aika? Tapaamamme kaksi Kaartin Soittokunnan edustajaa olivat sitä mieltä, ettei asuinkasarmista enää saa kalua kaikkialle levinneen rapistumisen vuoksi.

Tästä kohtaa on purettu isohko halli - todennäköisesti autotalli - joka näkyy vielä muutaman vuoden takaisissa ilmakuvissa. Autokomppanian henkeä vaalivat kaarat joutuvat kyyhöttämään nyt ulkosalla.

Vaikka kantakaupungissa ollaan, on romuautoilla kissanpäivät auvoisella rappioromantiikan kentällä, missä ei lappuliisa härnää eikä hinaus Tattikselle uhkaa.

Ei maisemaa, johon röykkiö natolankaa ei toisi särmää.

Tyylikäs funkiskatos on samanlainen, joita näkee 1930-luvun bensa-asemarakennuksissa.

Takapihan kujalla.

Kasarmin iso tontti päättyy kumpuilevaksi joutomaaksi. Taustalla olevat kerrostalot rakennettiin 1950-luvulla armeijan kantahenkilökunnalle.

Pääportti poistujan silmin.

Pohjoisen Hesperiankadun puolella kasarmit saavat pallukkamaisia muotoja.

Että tällainen olisi siis kaupan.

Kerran vain taivas tuntui olevan rajana.

Taivallahden kasarmin rakentamisesta päätettäessä itsenäinen valtio oli vasta nuorukainen, ei edes kaksikymmenkesäinen. Itsetuntoisen optimistisena ja modernismin vahvoihin siipiin uskovana se katsoi tulevaisuuteen ja suosi arkkitehtuurissaan funkista; selkeää ja puhdaslinjaista tyyliä, joka antoi rakennuksille harmonisen, valoisan, tyylikkään ja ennen kaikkea käytännöllisen säväyksen. Armeijarakentamisessa valinta merkitsi myös psykologisesti tärkeää pesäeroa venäläiskauden tuotoksiin.

Taivallahden kasarmin kanssa samaa modernismia edustivat sen aikalaisista esimerkiksi sotilassairaala Tilkka, Santahaminan kadettikoulu, Korian sotilaskoti ja Immolan kasarmi Imatralla sekä Niinisalon kasarmi Kankaanpäässä. Taivallahden kasarmin takana on armeijarakentamisessa poikkeuksellisesti naisluovuutta. Puolustusministeriön teknillisen osaston rakennustoimisto antoi työn nuorelle Martta Martikaiselle, joka piirsi kasarmin ja autohallin, sekä Märtha Lilius-Tallrothille, jolle jäi korjauspajan suunnittelu. Sanotaan, että naisen kosketus näkyy kasarmilla muun muassa fiksusti mietityissä, toimivissa keittiötiloissa.

Ehkä autokomppanian sijainti kävi lopulta epäkäytännölliseksi raskaasti ruuhkaisessa kantakaupungissa, jossa kumijalalla liikkuminen merkitsee yleensä jonoissa jurruuttamista - ongelma, josta ei 1930-luvulla ollut tietoa. Meillä ei toisaalta ole tuntumaa ongelmaan, jonka autokomppania itse aikoinaan kaupunkilaisille aiheutti. Kävipä niin, että komentaja Bjarne Nordenswan toi Kannakselta lemmikiksi karhun, joka tietysti jossain vaiheessa päätti lähteä omalle Töölö-retkelle. Kaikeksi onneksi se ei silti kohdannut Meilahdessa reviiriään pitänyttä leijonaa, jonka emäntä oli lahkolaisjohtaja, unissasaarnaaja Maria Åkerblom.