Isosaaren vartiotorni on tyhjentynyt.
Pääkaupungin eteläisin vakinainen sivilisaation liekki palaa Isosaaren etulinnoituksella. Karun ulkosaariston elämäntuikku häilyy ja lepattaa muutoksen puhureiden armoilla ja sitä vaalii enää yksi saarelainen. Hän on syntymävuodestaan 1950 asti isosaarelaisena vaikuttanut, saaren sydämeksikin luonnehdittu piippusuinen sotilasperämies. Loppiaisesta 2012 alkaen linnake hänen ympärillään on ollut kylmillään; autiona ihmisistä kuin ikuisessa aamuyössä tai salaperäisen pandemian jäljiltä. Muistojen utuun on haihtunut ympärivuotinen kyläyhteisö, jossa vielä 1980-luvulla eli kahdeksankymmentä asukasta plus varusmiehet päälle.
Helsingin keskustasta Isosaarelle on matkaa kymmenisen kilometriä. Kokemuksellinen harppaus on kilometrien kertomaa suurempi. Keskivertostadilaiselle saari on tehnyt itsensä tiettäväksi lähinnä vain kaukaa mereltä kumahtelevina tykinlaukauksina, jotka saattavat täräyttää ikkunaruutuja. Nämä pamaukset on pantu usein Santahaminan piikkiin, vaikka siellä ei ole tykistöä. Muulta maailmalta suljetun erikoiskäytön tyyssija 74-hehtaarinen Isosaari on ollut vuodesta 1913, jolloin tsaari-Venäjä alkoi linnoittaa sitä. Nyt vuosisadan vierähdettyä on ympyrä sulkeutumassa. On tultu siihen pisteeseen, että armeija on ilmoittanut luopuvansa saaresta vuoden 2014 lopussa. Sen jatkokohtalo on avoin, myymisestäkin on puhuttu.
Kaksi vuotta sitten näimme Isosaaren viimeistä syksyään toimivana valmiuslinnakkeena (linkki lopussa). Nyt palasimme joulukuiseksi päiväksi hiljentyneeseen saareen. Tästä otos oheisessa kuvaraportissa.
Matka Isosaarelle alkaa Santahaminan satamasta. Säännöllisiä vuoroja ajavia linnakeveneitä ei enää ole linnakkeiden kylmentämisen jälkeen. Merimatka Isosaarelle on mitaltaan kuutisen kilometriä.
"Iso" näkyvissä!
Pohjoisen päälaiturialuetta.
Isosaaressa on rinnan käytöstä poistettua ja edelleen aktiivista aseistusta. Kuvassa Korkkareistakin tuttu toisen maailmansodan saksalainen 88-millinen ilmatorjuntatykki. Rannikkotykkeinä tällaiset palvelivat 2000-luvulle asti.
Koilliseen kurottava pitkänhuiskea Peninniemi. Vaalea rakennus on vanha torpedojen koeampuma-asema.
Isosaari, jos kohta Helsingin 53. kaupunginosaan lukeutuukin, on aitoa syrjäseutua jossa on maksettu palkkoihin syrjäseutulisää. Kaupungin valoja on kaihoten katseltu saaren pohjoisilta rannoilta. Välissä olevat luonnonmahdit ovat joskus olleet kerta kaikkiaan liikaa: joulukuinen myrsky 1950-luvulla esimerkiksi esti kaiken liikenteen Isosaareen ja sieltä pois peräti yhdeksän vuorokautta yhtäjaksoisesti.
Saaren päätie on suora ja pitkä.
Muuan tykkipatteri päätien varrella.
Ulkosaariston tuuli riuhtoo ja repii siinä määrin puita, että niiden vauriot tarjoavat helpon hyökkäyskohteen tuulenpesäsienelle. Erityistä Isosaaressa on se, että se on todella metsäinen saari ulkosijainnistaan huolimatta.
Kaatuneita puita saarella riittää, mikä ei ole ihme. Oskari- tai Eino-myrsky kellisti koivun.
Poterot muistuttavat saaren luonteesta.
Historiallinen jäänne on poiju, joka palveli saksalais-suomalaisessa Suomenlahden sulkevassa sukellusveneverkossa 1943-44.
Venäjänvallan aikainen kantalinnoite ja vartiomiehen sääsuojaksi uusiokäytetty puhelinkoppi. Näitä on pitkin saarta.
Stora Mjölön - kuten Isosaarta 1900-luvun alussa kutsuttiin - vankileiri oli paha paikka. Vuonna 1918 siellä kuoli varmuudella ainakin 193 suomalaista ja 152 venäläistä vankia. Vangit kuopattiin hankalaan kiviseen metsämaahan, joten luita ilmaantui pitkään pintaan. Suuri joukkohauta sijaitsee tiettävästi tämän 1955 pystytetyn muistokiven tienoolla, mutta tarkka sijainti on tuntematon. Liekö kyse traumaattisesti menehtyneiden ja vaille säällisiä hautajaisia jääneiden miesten levottomista hengistä, mutta Isosaaren kummitteluelämä on tiedetty aktiiviseksi.
Vanha koulurakennus jäi heitteille, kun koulu aloitti uudessa talossa syyslukukaudesta 1987.
Ruokala toimi 1970-luvulle asti myös säännöllisenä elokuvateatterina.
Tavallaan on absurdia, että Helsingissä seisoo tyhjillään rivareita, mutta onhan absurdius toisaalta muutenkin ajan henkenä.
Verhotkin otettiin mukaan.
Yllätykseksi kasarmilla on liikettä. Varusmiehet evakuoivat irtaimistoa käsikärryihin.
Vielä kerran ovat syttyneet valot käytäviin.
Linnakkeen sotalippu on levitetty sotilaskodin biljardipöydälle odottamaan lähtöään.
Tuulenpesien määrä ei lakkaa ihmetyttämästä.
Paikallinen terveyskeskus eli sairastupa.
Uimarantana käytetty hiekkainen rantasuikale.
Mantereen suunnalla loistaa talviauringossa Santahaminan eteläranta. Kovina jäätalvina Santahaminan ja Isosaaren välillä on ollut jäätie. Sen katkaisevan laivaväylän kohdalla on ollut miehitetty väyläsilta kamiinalla lämmitettyine suojaparakkeineen. Kun laiva on lähestynyt, on sillanhoitaja hilannut sillan pois tieltä. Laskikuituvalmisteinen silta on ollut liian hento autoille, mutta reet, Bombardierit ja moottorikelkat ovat suihkineet yli ja hydrokopteri pauhannut vierestä rehvakkaasti suoraan väylän poikki. Santahaminan suuntaan väylältä on liikennöity muun muassa pikkubussein.
Arkkitehti Jonas Cedercreutzin suunnittelema miehistösauna valmistui tiettävästi vuoden 1940 toteutumatta jääneiden olympialaisten purjehduskilpailuja varten. Merenpuoleisella julkisivulla sanotaan olleen pitkään olympiarenkaat. Saunarannan maisemana on kaukainen, vaalea Itämeren tytär.
Lähtevää tavaraa odottamassa kyytiä. Kuka ikinä saa Isosaaren tulevaisuudessa, saa sen tyhjänä.
Suomessa on vähintään aarin kokoisia saaria 178 947 kappaletta. Yli viidellä sadalla vailla kiinteää tieyhteyttä olevalla saarella asutaan ympärivuotisesti. Silti aivan omanlaisensa saaristolaiselämäntavan muoto tuli päätökseen, kun lippu laskettiin Kotkan Kirkonmaalla juhannuksena 2013 ja Isosaaressa, kuten jo mainittua, tammikuussa 2012. Nämä kaksi olivat Suomen rannikkovesien viimeiset valmiuslinnakkeet. Vilkkaimmillaan 1900-luvulla miehitettyjä linnakesaaria oli tusinoittain, pelkästään Helsingin edustalla kymmenkunta.
Elävien linnakkeiden surmaksi koitui aikaa leimaava krooninen säästökuureilu ja rannikkotykistöaselajin 1990-luvulta alkanut siirtyminen liikkuviin järjestelmiin. Siirtyminen on tosin pitkälti yhä vain haavetta, kun taas se mitä on purettu, on ollut tietystä ikääntymisestään huolimatta olemassa oleva ja toimiva järjestelmä. Asuttujen linnakkeiden myötä katosi myös merirajan ympärivuorokautinen aistinvarainen tähystys. Silmä- ja korvaparien sekä auttamaan valmiiden käsivarsien olemassaolo on ollut lohdullinen tieto merenkulkijoille ja teknologisen automatisaation ylivallan keskellä myös voimakkaan ajaton kulttuurinen ja yleisinhimillinen symboli. Älyllisen ja tuntevan olennon läsnäoloa rajaseudulla ei korvaa mikään elektroninen etätoiminto.
Kaiketi suurin menetys koskee silti sellaisten ihmisten elävää jatkumoa, jotka todella tuntevat luonnonelementit, omaavat taidon kuulostella niitä, kulkea niiden lomassa ja mukautua niiden mahtiin ja ymmärtävät painaa päänsä kunnioituksesta niiden edessä. Mantereen oloissa on paljon helpompi ylläpitää kuplaa ihmisen kaikkivaltiudesta. Kun koti on saaressa, tulee luonto sinuiksi - piti siitä tai ei.
Joulukuun auringossa lepää jätetty saari. Eräs ehdotus tulevasta käytöstä on ollut öljyntorjunnan tukikohta. Siihen saari sopisi hyvin sijaintinsa puolesta.
Aiempi Isosaari-katselmuksemme löytyy täältä:
