perjantai 26. huhtikuuta 2013

Melkein vetten päällä kävelyä - keväinen saaristokelirikko

Kelirikkoajan pelastautumisalusta voi myös vetää. Sama se on kummalta puolelta siihen kiipeää, jos kylpyyn joutuu.

Kun nykyään puhutaan kelirikosta, tarkoitetaan yleensä maanteiden rospuuttoa; sorateiden löystymistä, auton rengasta väijyvien reikien ja halkeaminen ilmestymistä tien pintaan. Mutta joillekin sanalla on vain yksi ja hyvin konkreettinen merkitys. Nämä jotkut ovat ne Suomen viimeiset ympärivuotiset saarelaiset, jotka asuvat saarissa ilman valtion yhteysaluksia ja losseja. Puhumme hyvin harvinaisesta lajista. Kaikista mahdollisista paikoista se löytyy ilmeisesti runsaslukuisimpana pääkaupungista, Itämeren tyttärestä, jonka Vartiosaaressa asuu parikymmentä ympärivuotista ihmistä.

Tässä kuvaraportissa piipahdamme todistamassa kelirikon kehittymistä ja sen kanssa pärjäämistä eräinä kuluneen huhtikuun päivinä.

Huhtikuun 8. vallitsee vielä täydet hiihtokelit ja edellispäivänä tuiskunnut tuore lumivaippa. Kelirikkoon valmistautuva saariyhteisö on jo tuhkannut aiotun väyläpaikan aiemmin, mutta tekee sen sitkeästi myös uuden lumen päälle. Paikka on Jatasalmi. Taustalla näkyy Marjaniemi ja etuoikella Vasikkaluoto, mutta lähin mantereen ranta on Tammisalossa noin 250 metrin päässä.

Viikkoa myöhemmin 15.4. runsas vesisade on syönyt lumen. Alta on paljastunut yhä vankka jääkansi ja kulkijan keksi on enemmän fiiliksen kuin pakon sanelema varuste. Tämä on Laajasaloon johtava Reposalmi, Vartiosaaren toinen ja tärkein ylityspaikka. Kuvassa kaartaa oikealle autolla ajettavan jäätien haipuva haamu.

Lauantaina 20.4.  Jatasalmen jää näyttää jo melko arveluttavalta ja sen pinta antaa monin paikoin periksi. Sitä ei kannata enää ylittää ilman että joku on tsekkaamassa. Tuhkauskanavassa välkehtii pohjoistuulen rypistämää aallonvirettä, mutta jää ei ole läpisyöpynyt. Jäällä työnnettävä tasapohjainen jolla on valmis palvelemaan rospuutto-Rolls-Roycena.

"Elämänlanka" on jäälle talvella tamppaantunut polanne, joka on jäiden katoamiseen asti ympäristöään vahvempi kohta. Tässä 21.4. se näkyy enää aavistuksenomaisena, mutta saaristolainen hakeutuu sille aina vaistomaisesti.

Reposalmeen on asetettu pitkän perinteen mukaisesti laverit. Iltapäivällä 24.4. nähdään yhdistelmä, jossa osan matkaa on tarjolla samana aamuna avattu kanava.

Kanava laajenee silmissä, kun päivä kunnolla paistaa. Elämänlanka on ohut ja vellovan hötön ympäröimä.

Tästä dallaaminen alkaa oikeasti olla melko hasardia. Yhteys ei voi kestää enää montaa tuntia. Laveripolusta käytetään myös nimitystä "juoksulaverit", minkä merkitys kyllä valkenee jokaiselle, jonka alla tie alkaa hitaasti vajota...

 Jotain hyvin huhtikuista kiteytyi iltapäivän hetkessä.

Jatasalmen saarroksen murtautumisyritys on tehty 24.4. liian varhain aamulla. Miehistö on hylännyt venäläisvalmisteisen metallisen kelirikkoaluksensa keskelle salmea ja ilmoittanut pelastuslaitokselle, ettei odotettavissa olevista hätäpuheluista pidä huolestua.

Lähes jokaisena kevään öistä jään pinta tilapäisesti kiinteytyy. Jäällä on oma mikroilmastonsa, jossa pakkasasteita on hyvin helppo saavuttaa, vaikka läheisillä maa-alueilla elohopea pysyisi selvästi plussalla.

Alkuillasta 24.4. jää on häijyn näköistä. Small talkissa aletaan vitsailla ihmeistä, vetten päällä kävelystä. Itse kelirikkoilmiötä ei kuitenkaan koskaan harmitella. Ihmisen osana on mukautua luontoon ja vuodenajan liikahdus ainoastaan innostaa.

Aamulla 25.4. on aika käydä pelastamassa vene. Lankku on mukana tuomassa uskoa ja tositarpeestakin. Kun veneelle on päästy (ja bensan välittömän loppumisen jälkeen haettu lisää), kanava aukeaa käytännössä laiturista laituriin.

Illalla 25.4. on vaikea uskoa, että mikään rusakkoa painavampi on voinut kävellä jäällä samana päivänä.

Purkautuva palapeli, särkynyt ruukku, hajaantuva armeija.

Tarpeeksi väsähtänyt jää ei edes helise, ainoastaan rohnottaa vaimeasti.

Jäiden häviäminen on nopeaa rantojen tutumassa, ellei turvana ole varjoinen paikka.

Puikkojään mallikappale. Tällä ei ole mitään muuta yhteistä alkutalven teräsjään kanssa kuin sama sukujuuri.

Talvi vielä silmästä silmään ennen kuin se loittonee, kätketyy.

Viime marraskuussa seurasimme Saaristomeren Öröllä kesän vetäytymistä talven edeltä:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2012/11/kun-kesa-vetaytyy-mereen.html

Joulukuussa 2009 koimme Vartiosaaressa syyskelirikon ja mietimme kelirikkoa muutenkin ilmiönä:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2009/12/jaan-ymparoimana-meren-jaatyminen-ja.html

Ei kommentteja: