Valon paljastama

Valon tulva tää

miten maan yli kirmaa! Se päihdyttää.

On kuin jokin kristallimalja väikkyis'

kädess' enkelin - viiniä maahan läikkyis;

Huhtikuun valo on valoista kovinta. Se vaikuttaa sävyttömältä, ohuelta, läpipistävältä, totaaliselta. Sen taustakankaana oleva luonto on riisutuimmillaan, lakoontuneimmillaan, kuloontuneimmillaan ja kalpeimmillaan kuin minään muuna jaksona vuodenkiertoa. Huhtikuun valo pääsee joka paikkaan. Karikkeen läpi ja kantojen sisään se tunkeutuu, kutsuu elämää esiin pauhaten, vaatien. Sen teho yltää jopa 80 000 luksiin - neljäkymmentäkertaiseksi tyypilliseen marrasajan keskipäivään verrattuna.

kuin kipunois

kiven kyljessä kulta - ja karkelois

siness´ ilmanhenkiä tuhatluvuin,

läpikuultavin, häilyvin harsopuvuin;

Laajan väestötutkimusaineiston mukaan suomalaisista aikuisista 85 prosenttia kokee vuodenaikojen vaikuttavan mielialoihinsa ja käyttäytymiseensä. Mitä se 15 prosenttia on meinannut? Kevättäkö voisi olla tuntematta? Talvihämärissä aivojen hermosolujen välittäjäaine serotoniini hyytyi kuin oliviiöljy pakkasessa, mutta kevään läikehtivä valo käynnistää sen tuotannon vuolaaseen ryöppyyn. Vire, toimintatarmo, seurallisuus ja empaattisuus lisääntyvät. Huomio kääntyy ulkomaailmaan. Toisten kasvot alkavat kiinnostaa. Ihastutaan, hullaannutaan. Keväällä virtaa myös dopamiini, mielihyvän kokemiseen liittyvä välittäjäaine, johon muun muassa kokaiinin teho perustuu. Dopamiini auttaa kiinnostusta pysymään yllä ja kapenemaan kohteeseensa - niin kuin suurennuslasilla keskitetty aurinko.

Kevät on kuitenkin keikkuvaa kyytiä, vaarallisin vuodenaika. Masentuneiden oireet pahenevat ja valo tuntuu jopa fyysisenä kipuna. Itsemurhat - joista on Suomessa ainutlaatuisen pitkät seurantasarjat, vuodesta 1751 alkaneet - saavuttavat huippunsa keväällä. Osa kevään haastavuudesta mielelle perustuu "ristivedoksi" kutsuttuun ilmiöön: elimistön sisäinen kello tahdistuu sekä ympäristön valon että lämpötilan mukaan, ja kevät aiheuttaa sille ristiriitaisia signaaleja, kun valoa on julmetusti mutta liian varhain vaatteitaan vähentänyt ihmispolo viluinen. Keskuskellon rytmihäiriöt yhdistetään uni-valverytmin viivästymiseen ja siihen, että henkilö hallitsee huonommin mielijohteitaan.

kuin lainehtis

povi maan, valo aivoja kirvelis,

pääkopassa ois ilot heinäsirkkain,

sydämissä sois sävel kiurun kirkkain -

Huhtikuun valossa tapahtuu retkemme:

Vaellamme paikoista kätköismpään ja sisäänkääntyneimpään. Se sijaitsee linnuntietä alle viisi kilometriä kirkolta, joka on keskiaikaisen kaupungin tunnettu maamerkki. Pikitieltä erkaantuu lähinnä maastoautolle sopiva kärrypolku. Se päätyy laajoihin metsää ja niittyä sisältäviin laidunmaihin, joita kesäisin hallitsevat vapaudesta väkevöityneet härät. On leveitä ojia ja heinikon kätkemiä vesiplotteja, joihin saapas soljahtaa varttansa syvemmin.

Sitten saavutaan metsään, joka on jätetty tarkoituksella luonnontilaistumaan. Se on niin umpeutunut, että olisi kasvukauden aikaan läpipääsemätön vihreä muuri; vasta yli 250 vuoden ikäisinä kaikkien metsätyyppiemme metsät alkavat olla "puistomaisia".

ja maan alla tuntisi vainajat haudoissaan:

kuin mahla ja paisuvat silmut puihin

elo ehtynyt taas palas suonihin, luihin...

Patikka on parikilometrinen. Tietön, käytännössä polutonkin. Se johtaa syrjäiseen niemeen, ruovikkoisen ja karikkoisen selkäveden äärelle. Kulku on hidasta, mutta voitamme silti aikaa. Sitä huhtikuisen kirkas valo tekee: se hidastaa koettua aikaa noin 20 prosentilla. Näin kevät kompensoi sitä, että se on vuodenajoista lyhyin.

(Otteet Uuno Kailaksen runosta Hymni valolle. Lisää valon vaikutuksesta ihmiseen tutkimusprofessori, psykiatri Timo Partosen kirjasta Valosta aikaa - Sisäinen aika ja terveys, Duodecim 2012).

Huhtikuinen metsälaidun.

Synkin kuusikkolouhikkokin loistaa valoa.

Polku sulkeutuu.

Takaniitty.

Äkkiä se näkyy: luonnolle kuuluva talo.

Menneen elämän näyttämö.

Lehtien puhjettua tuomipöpelikköön rakennus jää näkymättömiin.

Kuin maalaus näky tämä.

Lopullinen syleily.

Ovelle.

Ateljee, kertoo kyltti. Ilmenee, että täällä työskenteli takavuosikymmeninä taiteilija Iván Wallensköld-Rotkirch. Hänet tunnettiin paitsi taidokkaista öljymaalauksista, akvarelleista ja piirroksista, myös läheisestä suhteestaan luontoon.

Katto on tulossa alas.

Maailmanmenoa on seurattu.

Erikoinen oksainstallaatio.

Kerran niin tärkeä nurkkaus.

Päreet kuistin katossa uusittiin samana vuonna kun Elvis teki läpimurron.

Siirtomaatuotteet sulostuttivat arkea...

... samoin ranskalaiset rypälejuomat.

Alkujaan talo on ollut saaristolaistorppa. Sähköjä sinne ei ole koskaan vedetty. Matka lähimmille sähkölinjoille onkin pitkä.

Aika palata halki härkälaidunten, huhtikuun loppumattomassa valossa.

Pyryä ne odottivat: ensilumen retki Sipoosta Kytäjälle

Ulos portista - joutuisaan, sillä jo yö saapuu.

Ensimmäinen valkoinen lumi marraskuussa on aivan kuin päivänsäde kajanteesta aikaisemmin syksyllä. Silloin visertää pulmunen, silloin virkistyy jälleen ihmisen nolo mieli. - Z. Topelius

Neljänneksen sai vuorokaudesta päivä. Mutta valoa - ominta olemustaan - se ei saanut oikein tinkaamallakaan. Ylleen joutui päivä ottamaan harmaan viitan, tiuhakuteisen hupun. Muistoissa - kuin toisessa maailmassa - oli kesä ja sen valtamerellinen kirkkautta. Nyt käskyjä antoi kuningas talvi. Se ei ole tunnettu kompromissien tekijä toisin kuin siirtymäjaksojen provinssiruhtinaat kevät ja syksy.

Ryhmä tiesi, että jossain Suomenlahdella lähestyi sakeana möyrivä, tuulta puhkuva säärintama. Sääkartan mukaan se oli tuova muassaan Atlantilta kohottamaansa kosteutta, kylmän raskaan vesisateen. Martaan tummia metsiä vasten piirtyi kuitenkin valkeita viiruja. Kohta maaston hennot juonteet astuivat esiin. Sitten ne kätkeytyivät.

Vuorokauden neljänneksen päättyessä oli tullut valkeaa. Samalla ryhmä oli kulkenut Sipoosta Tuusulan ja Rajamäen kautta Hyvinkään Kytäjälle.

Ihmeet ovat usein pieniä vuodenkierron syvimmällä syrjällä. Mutta jokainen askel voi olla palkitseva. Eritoten kun jotain äkkiseltään vähäpätöisenä tai puutteellisena pidettävää katsotaan ja koetaan arvostuksen hehku sydänalassa. Ulkoisen ja sisäisen puntarissa on jälkimmäinen lopulta painavampi, jopa väistämättä.

"Ymmärrys ei ammena lakejaan luonnosta, vaan säätää ne sille", sanoi suuri köngsbergiläinen, satulasepän poika Immanuel Kant.

Matkaan:

Sipoosta kävi supina. Brobölen kulmakunnan Storbergetillä - vanhalta kirkolta 1,8 km kaakkoon - oli sijaitseva jotain kummaa metsäisellä vuorella.

Kavuttiin, koluttiin, kunnes se havaittiin: kivirakennelma.

Museoviraston kohdekortiston kertomaa: "Tarinan mukaan paikkakunnalla asunut omituinen Gustav-niminen mies, joka oli jossain määrin uskonnollinen, olisi rakentanut kivikehän kirkokseen ja saarnannut sieltä."

Romantic Geographic Societyn tutkimusasiamies Kivi tarkastelee kohdetta. "Mjaa", hän sanoo - ja mittailee vielä toisen kierroksen kivikasan ympäri.

Kivikarsina, siis outo tyypiltään. Ehkä ammoin haudanryöstäjät avasivat röykkiöhaudan ja saarnamies Gustav jatkoi työtä uskon voimalla. Tosin sijainti suhteessa muinaiseen merenpinnantasoon ei puolla käsitystä pronssikautisesta haudasta.

Ehkä Gustav istui kirkkonsa kivisellä valtaistuimella saarnojensa aiheita odotellessaan?

Rakennelmassa on selvä oviaukko.

Stemu on todistanut, vaan ei puhu eikä pukahda.

Muutaman kymmenen metrin päässä putoaa vaikuttava jyrkänne. Se avaa näköalan aina Sipoonjoen laaksoon.

Mysteeri saa pysyä mysteerinä, Adjö sitten, Gustav.

Sattumoisin Storbergetin juurella on salaperäisen Odd Fellow -veljeskunnan looshi. Järjestön symbolissa on kolmilenkkinen ketju, jonka kerrotaan symboloivan ystävyyttä, rakkautta ja totuutta.

Tuntia paria myöhemmin Tuusulassa on valkoista ja hongalla sinivalkokaulus. Yle Uutisten lanseeraaman sotahistoriallisten kohteiden keruukartan mukaan näillä kunnailla pitäisi sijaita tsaariarmeijan peruja oleva "rämettynyt hautausmaa".

Paraatimaisen juhlava on vanha kuusikko, jota leikkaavat pitkät linjat.

Vainajien jäänteet on kaivettu ylös ja siirretty - näin saattoi hetkisen luulla metsäpohjaa viipaloivia kaivantoja katsoessaan.

Kun hiekkamaa muuttuu korpimaiseksi suurenevat ja salaperäistyvät myös kaivannot.

Lipputanko on ollut mahtava, mutta aikaa sekään ei kestänyt.

Pyry liehuaa hylätyllä ampuradalla keskipäivän hämäryydessä. Matalapilvisen kaamospäivän koko karuus ja kauneus on läsnä.

Massiivinen kivijalusta voisi olla tykistön mittausinstrumentin vakioitu jalusta? Tuskin kuitenkaan, koska parinkymmenen metrin päässä on samanlainen.

Myöhemmin selviää, että alueella todella on metsittynyt sotilashautausmaa muutamine yhä jäljellä olevine hautakivineen ja -risteineen. Kyseinen 1850-luvulta 1900-luvun alkuun toiminut venäläinen ortodoksikalmisto sijaitsee joitakin satoja metrejä haravoimamme alueen ulkopuolella. Palaamme toiste, kenties.

On tultu Rajamäelle. Sinne Oy Alkoholiliike Ab rakennutti kirkon, joka vihittiin käyttöön marraskuussa 1938.

Oy Alkoholiliike Ab mainosti talvisodan molotovincocktailien korkeissa valmistuspaikkakuntaa eli Rajamäkeä. Cocktailien katkeruudesta perinjuurin harmistunut itänaapuri alkoi pian pommittaa pientä teollisuustaajamaa. Tehdas osti talvisodan aikana kaksi 40 mm:n Bofors-tykkiä. Välirauhan se ymmärsi oikein väliaikaiseksi, sillä silloin rakennettiin tykeille kaksi tornia.

Maastoväritys ei kävisi viidakkoon, mutta istuu pohjoisen männikön jurouteen.

Pyöristetyt muodot ovat jotenkin keskiaikaisia, mutta toki funktionaalisia paineaaltojen ja sirpaleiden kannalta.

Suomessa nämä ovat poikkeuksellisia ilmestyksiä. Samantyylisiä it-torneja massiivisemmassa koossa harrastettiin Saksan suurkaupungeissa.

Oviaukkojen teräskalterit on lukituksen sijasta hitsattu kiinni. Joku on päättänyt, että torneihin ei enää milloinkaan mentäisi. Näin ei ollut käydessämme täällä viimeksi joulukuussa 2009.

Kohti korkeutta.

Tornien välittömässä läheisyydessä on viitteitä toisesta, kevytrakenteisesta tornista. Ehkä sieltä ilmavalvontalotat huiskuttelivat betonitornien miehistöille kahvittelukutsuja.

Matka jatkuu. Hyvinkään Kytäjäjärven pohjoispuolella kulkee unhoittunut maantie, jonka kerran tärkeään risteykseen on tässä saavuttu.

Maantien laidalla kulkee toinen tie? Ei vaan kapearaiteisen Hyvinkää-Karkkila -rautatien penkka. Vuonna 1912 avatulla radalla oli 25 km/h nopeusrajoitus. Koko 44 kilometrin matkaa tehtiin pysähdyksineen 2 tuntia 48 minuuttia. Miten levoton nykyihminen kestäisi tällaisen etanoinnin, jos iPadikin olisi otettu pois?

Suolijärveltä Kytäjäjärveen laskeva virta on valjastettu sähkövoimalalle.

Ratalinjan laidalla olevaa taloa voisi luulla asemaksi, mutta sen kerrotaan olleen viinatehdas.

Kivijalkamyymälä on tyhjä.

Omalla niemellään häämöttää kartano.

Kartano isännöi aikoinaan Suomen suurinta maatilaa (yli 10 000 hehtaaria).

Autioituneesta päärakennuksesta on revitty päällisverhoilu ja talo tullaan todennäköisesti lähitulevaisuudessa purkamaan omistajansa toiveen mukaisesti. Tosiaan, maailmassa on taloja, joita ilman olisi parempi - ja Kytäjän kartano tuntuisi olevan yksi näistä. Palaamme asiaan kohta.

Kuistilta on katsottu järveä sen tuhansissa ilmeissä.

Maaperä ei jaksanut kantaa mahtavaa teräsruukkua.

Joskus jokin ihmisteko on niin voimakas - niin kerrotaan esimerkiksi vanhoissa intialaislegendoissa - että itse maa tulee sen todistajaksi. Lienee näin ollen myös tekoja, joihin maa reagoi kauhistuksella. Näin todetaan muun muassa alkuvoimaisessa R&B-biisissä One Night of Sin, jonka Elvis Presley levytti 1957 ja joka arveluttavuutensa vuoksi sinetöitiin holveihin aina hänen kuolemansa jälkeiseen aikaan.

One night of sin

Is what I'm now paying for
The things I did and I saw
Would make the earth stand still

Valkeus on armollinen.

Kartanon historia juontaa ainakin 1500-luvulle, jolloin isäntä oli Suomen käskynhaltija Klaus Åkenpoika Tott. Ohikiitävää oli sekin valta: Tott joutui Juhana III:n epäsuosioon ja menetti kaikki virat ja läänitykset.

Hiljenneeseen puutarhaan voi hämärällä eksyä kuusi- eli täpläpeuroja. Niillä on kolme populaatiota Suomessa, joista yksi Kytäjällä.

Pari kolme peuraa nähtiinkin, mutta ne loikkasivat samantien lipettiin. Pihaa vartioiva jalopeura olisi kai ne muutoin hotkaissut.

Rakennus on kokonaistaideteos.

Laudat ovien edessä - syystä.

Ainakin vanhemmalle polvelle Kytäjä-nimi on samanlainen käsite kuin Bodom. Nimessä on valottomuutta niin kuin marraskuussa tai talvipäivänseisauksessa.

Kytäjän kartanossa tai sen mailla on tehty vähintään neljä murhaa ja kolme itsemurhaa. Viimeisin veriteko tapahtui vuonna 2003, kun mustasukkaisuushulluuteen langennut työntekijä ampui intohimonsa kohteen. Vuoden 1972 kolmoismurha - jonka tapahtumakulkua emme nyt toista - on tekosista kuuluisin.

"Kartanolla on jokin kumma kirous. Taas tulee yksi kummitus lisää. Tuntuu ihmeelliseltä, että näillä nurkilla tapahtuu", avautui tuoreinta henkirikosta tutkiva Hyvinkään poliisin rikosylikomisario Ilta-Sanomissa (28.7.2003).

Kirous ja kummitukset?

"On vain olemassa paikkoja, joihin huono onni, ja väkivaltaiset kuolemantapaukset keskittyvät. Me emme ehkä koskaan ymmärrä mistä tämä johtuu, mutta toivottavasti vaistomme varoittaa meitä sellaiseen eksymästä", todettiin Kytäjän tapauksia käsittelevässä Sinikiven artikkelissa.

http://www.sinikivi.com/sinikiven-paakirjoitukset/231-kytajan-kirous

Sininen hetki: sen rauhan viitta ja viileä viisaus.

Sinisen hetken kanssa yhtä on tämä rakennus.

Hallintorakennuksen jämäkkää asiallisuutta.

Poissa-oloon luiskahtanut toimeliaisuus, konekirjoituksen pauke, kolahtelevat ovet, paljastetut päät.

Mahtia haki tyylillään konttorin sisäänkäynti.

Hämärän triumfi, aika vetäytyä kamiinan kupeeseen.

Neljänneksen vuorokaudesta, sen siis sai päivä-poloinen. Mutta tänään, juuri tänään on pimeyden lakipiste jälleen kerran jäävä taakse - ja rinne viettää valoisiin koivikoihin, kurjenmiekkoihin, mehiläisiin, lyhenevien varjojen uuteen ja ikiaikaiseen uneen.

Talven valoa tunnustelimme myös 2009:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2009/11/talven-valoa.html