maanantai 9. huhtikuuta 2012

Käpylän kummajainen - Kaiken nähnyt Vuoritalo

Talo vuorella, Vuoritalo.

On Aku Ankan kaltaisia ihmisiä. He sompailevat elämänsä halki mittaviakin vastoinkäymisiä kokien, mutta aina tavalla tai toisella selviytyen ja epäonnistumisia pelkäämättä yhä uusia rohkeita suuntia kokeillen. Samoin on rakennuksia, joilla tuntuu olevan tällainen kohtalo. Yksi näistä on keskellä puu-Käpylää kohoava Vuoritalo; Nyyrikinpuistoksi kutsutulla kalliomäellä seisova vaikuttavan linnamainen ja lähes ikkunaton tornitalo, jossa on eleganssia huolimatta sen järkälemäisyydestä. Kun sen on nähnyt kerran, jää siitä mielikuva ainiaaksi alitajuntaan.

Seuraavassa pari kuvaa Vuoritalosta sellaisena kuin se näyttäytyi vilpoisassa kevätillassa.

Taloa lähestyessä tuntuu unenkaltaisuuden väristys. Se vapauttaa innostuksen - mutta ehkä myös kammotuksen.

Talon ensimmäisen käyttäjän vapaapalokunnan kalustohallin ovia. Palokunnalla ei ollut autoa; kärryjä tiedetään "kiidätetyn" miesvoimin palopaikoille.

Pieni kulmaparveke on talon hienoimpia yksityiskohtia.

Takaseinä näyttää keskeneräiseltä eikä ihme, sillä taloon oli tarkoitus rakentaa lisäsiipiä.

Yläviistoon - se on ainoa tapa katsoa Vuoritaloa.

Ennen kuin astumme sisään, kertaamme Vuoritalon tähänastisen tarinan.

Vuoritalo muistuttaa olemukseltaan lähinnä Berliinin, Hampurin ja Wienin sodanaikaisia jättimäisiä ilmatorjuntatorneja. Se rakennettiin kuitenkin 1920-luvun alussa vapaapalokunnalle. Alusta alkaen sillä oli myös funktio palvella seuratalona, minkä vuoksi se oli varustettu näyttämöllä, orkesterimontulla ja kerhohuoneella. Vuoritalo oli koko puu-Käpylän piirtäneen ja Italiasta vaikutteita hakeneen arkkitehti Martti Välikankaan kunnianhimoinen luomus. Talo jäi silti jo syntyvaiheessaan tyngäksi, kun siihen suunnitellut mittavat lisäsiivet eivät toteutuneet rahoitusongelmissa. VPK:n toiminta hiipui toisen maailmansodan jälkeen, sillä Käpylässä oli (ja on yhä) vakinainen palokunta eikä autottomalla vapaakaartilla ollut sen rinnalla juuri mielekkäitä keikkoja.

Vuoritalon seuraava käyttäjäkunta oli maanalaisuudesta voimatekijäksi nousseet kommunistit, (Suomen Kansan Demokraattinen Liitto), joiden kokouksia, iltamia ja vallankumoushaaveita rujo torni majoitti 1970-luvulle asti. Talonmiehen perheellä oli asunto talon kakkoskerroksessa (kukaties punatukkainen Regina-tytär esitti serenadin soittelijoille linnanneitoa äärityylikkäällä parvekkeella). Huussi oli kalliomäellä. Vesijohtoa ja viemäröintiä Vuoritalossa ei ole koskaan ollut. Monesti toiletti on ollut au naturel missä vain lähimaastossa; seikka, jota naapurusto ei ole varsinaisesti juhlinut. Aikoinaan kalliolla oli tanssilava ja kieltolain aikaan Vuoritalon "kahvila" oli suuressa suosiossa. Vuosien varrella rakennuksessa ehti toimia myös ainakin kirkko, suojeluskunta, lastentarha, koulu, balettikoulu, teatteri, autokorjaamo sekä ilmavalvontapiste. On ihmeellistä, mihin kaikkeen keskeneräiseksi jäänyt bunkkerimainen kolossi taipui ja kuinka monenlaisia ihmisiä se veti puoleensa.

Vuoritalon rakentanut kiinteistöyhtiö myi ränsistyneen suojattinsa 1980-luvulla Helsingin kaupungille tuhannen markan hintaan - niin kuitattiin rästissä ollut tontinvuokra. Kaupunki valmistautui purkamaan talon. Sen sai vuokralle kuitenkin punkkareiden Vox Populi -yhdistys ja myös pariinkin otteeseen Käpylä-Seura, joka osoitti haluaan kunnostaa tornista kaupunginosan yleishyödyllisen keitaan. Rahaa alettiin koota suosiota ja mainetta niittäneillä kyläjuhlilla, mutta Vuoritalo oli ehkä isompi pala kuin mitä kukaan oli ajatellut. Vuonna 2002 sen vuokralaiseksi tuli Pääkaupunkiseudun underground-nuorisokulttuuriyhdistys PUNK ry. Talolla oli bändien treenitiloja ja niinkin luotettavan kuuloisen harrasteryhmän kuin Anarkistisen Toiminnan toimisto. Punk-keikkoja soitettiin; irokeesit, niitein varustetut nahkatakit, mustat hupparit, skottiruudut, lävistykset, vihreäksi ja siniseksi värjätyt hiukset hallitsivat tilaa, kunnes kaikki hiljeni vapun 2006 jäähyväisbileisiin. Sen jälkeen Vuoritalo toimi jonkinlaisena varastona ja paloi mystisesti lokakuussa 2010, jo ilmeisesti toiseen kertaan. Se on nyt käytännössä raunio.

Sisällä odottaa rujomman puoleinen tunnelma. Maalaukset ovat pitkälti jo talon punk-kaudelta. Ja on paikka ollut valloitettunakin.

Tutkimusretkeilijä "mustassa kerroksessa". Tunnelma on kuin maanalaisessa kohteessa, vaikka ollaan korkealla tornissa.

Vuoritalon oma vahtikoira ei ole hoitanut hommiaan.

Mystinen iso "kaariovi", jonka ulkopuolella on 10-15 metriä pudotusta kalliolle.

Pääsalissa kiertelee vaivalla nikkaroitu korkea puuparvi portaineen.

Kaiteet on tehty kuorimattomasta rangasta. Ehkä Nyyrikinpuiston lähipuuta...

Näkymä parvelta alas. Oikealla hieman texmex kitsch -tyylisen lautakatoksen jäänteet.

Koska salamavalolla dokumentointi ei anna oikeaa vaikutelmaa tutkimusolosuhteista, tässä maisemia taskulampun kajossa.

Allun muistolle. Kuka hän sitten onkaan, levätköön rauhassa.

Vielä salin korkeaa avaruutta.

Entistä talonmiehen asuntoa tulipalon jäljiltä.

Pyromaanin hävyttömyyttä mustimmillaan.

Kurkistus ikkunasta.

Omistaja Helsingin kaupunki ei meinaa kunnostaa Vuoritaloa.

Vuoritalo on jälleen putoava akuankkamaisesti räpylöilleen, niin ainakin toivoisi. Kaupunki haluaa myydä sen ja hinta olisi kuulemma "nimellinen". Siitä eteenpäin kaikki tuleekin maksamaan maltaita. Asemakaavan muutos on jo pantu vireille, jotta Vuoritalo saataisiin muutettua asuinkäyttöön. Se tuntuu olevan nykyään melkein ainoa keino saada maksukykyisiä remontoijia (vertaa Taivallahden kasarmien tapaus), mikä on surkeaa sinänsä. Loft-asuntorakentamisen toteutuessa Käpylän kummajainen ja naapuruston murheenkryyni olisi viimein kesytetty. Se puhkottaisiin tietysti myös täyteen isoja ikkunoita.

Toteutumatonta historiaa edustaa piirros siitä, millaiseksi Vuoritalon olisi pitänyt kokonaisena tulla:

http://www.mfa.fi/files/mfa/seurantalokuvat/Kuva_24_iso.jpg

Jälkisanat 7.11.2012

Niinhän siinä sitten kävi, ettei rakennuksen tuuri riittänyt loputtomiin. Taannoin uutisoitiin, että Vuoritalo on viittä vaille myyty. Kului noin viikko ja uutisoitiin, että nyt se on ilmiliekeissä ja että palokunta antaa palaa loppuun. Ja nyt kuluneella viikolla 4.11. Vuoritalo purettiin pikapäätöksellä "hätäpurkutyönä", koska se olisi kuulemma voinut romahtaa. Jo vain. Mitähän jos Roomassa olisi ajateltu Colosseumista samoin... No, ainoastaan tulevaisuuteen kiirehtivä aikamme ei odotetusti ymmärrä raunioiden päälle ja nyt Vuoritalo elää enää muistoissa. Niitä muistoja ei tarvitse erityisesti vaalia, koska Vuoritaloa ei voi unohtaa kerran sen nähtyään.

Tornista jäi tulipalon ja purkamisen jälkeen jäljelle vielä tyvi. Tässä se on nähty iltapimeydessä tammikuussa 2013.

Loppunäytöksestä Vartti-lehdessä:

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/vuoritalo_purettiin_vauhdilla_maan_tasalle-katso_kuvat/

23 kommenttia:

taurus kirjoitti...

Tärkein ja dramaattisin käänne tuosta historiikista puuttuu: Kommunistien toiminnan hiivuttua ennen Vox Populi-kautta paikalliset nuorisorumpalit treenasivat välikerroksissa ja STRIKE FORCE hevibändi yläsalissa. Eräänä yönä rakennuksen katto sitten romahti alas haudaten Strike Forcen soittokamat ja pa:n alleen.
Jostain muistan lukeneeni tai kuulleeni että talossa on kieltolain aikaan toiminut myös salakapakka.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kiitos Taurus, tämä on mainio ja hieman Spinal Tap -henkinen anekdootti täydentämään Vuoritalon ihmeellistä tarinaa. Strike Forcen jäbillä kävi sentään se tuuri, etteivät olleen soittamassa katon romahtaessa...

Anonyymi kirjoitti...

Tulipaloon saakka Vuoritalolla järjestettiin myös laittomia punk-bileitä vähän väliä.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Laittomiin trance-tekno -kemuihin paikka olisi varmasti myös sopinut, mutta kaiketi punkkarit pitivät omana reviirinään.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Taas uusi tulipalo 20.-21.10. 2012. Mahtaako Vuoritalo enää tästä takaiskusta nousta? Palokunta antoi palon työturvallisuussyistä palaa hallitusti loppuun. Selvitettäväksi jää, voiko tiilirakenteisiin enää tuollaisen pätsin jälkeen luottaa.

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kapylan_vuoritalo_kytee_yha_rakennuksessa_sortumisvaara/

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * kirjoitti...

Hyvin oli tuo palokunnan "antaa palaa hallitusti" - taktiikka toiminut, iso sali oli kuin uuni jossa pohjalla vain tuhkaa ja yksi pudonnut kattoparru jäljellä...

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Ironinen loppu palokuntatalolle: palokunta antaa palaa loppuun...

Anonyymi kirjoitti...

Lopetetaanko Aku Ankkakin nyt?

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Eiköhän Akulla ole edelleen paikkansa. Mutta tarinan opetus on se, että tosielämässä akuankkamaiseen tuuriin ei ole luottamista; ennemmin tai myöhemmin se tuppaa pettämään.

Anonyymi kirjoitti...

Voihan! Vuoritalon muisto olkoon ikuinen. Minulla on ollut kunnia tutustua Vuoritaloon livenä toissa vuonna. Majesteettinen ilmestys. Nyt enää haamuna kallion päällä.
-MA-

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Onnekasta, että ehdit kokea Vuoritalon livenä.

Hilkulla taisi olla talon uuden elämän koittaminen, kun tosiaan taannoin ennätettiin uutisoida vakavasti kiinnostuneesta ostajatahosta. Jos jotain laihaa lohtua tuon ainutlaatuisen rakennuksen ennenaikaiseen poismenoon hakee, niin ehkä tällä dramaattisella loppuhuipennuksella vältyttiin näkemästä Vuoritalon taipuminen rakennusliikkeen plastiikkakirurgian muovaamaksi sijoituskohteeksi, jossa alkuperäistä henkeä olisi ollut ehkä yksi prosentti jäljellä. Vuoritalon tuhoutuminen teki siitä lopullisesti legendaarisen.

Silti niille teineille kuuluisi satikutia, jotka typeryyksissään ("hei, ei me tiedetty et tää on niinku vaarallista") pitivät nuotiota rakennuksessa.

Anonyymi kirjoitti...

Vuoritalon muistolle:

http://www.q-elements.com/forum/viewtopic.php?t=1942


:)

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Heh, kerrassaan mainio luomus!

Anonyymi kirjoitti...

"Laittomiin trance-tekno -kemuihin paikka olisi varmasti myös sopinut, mutta kaiketi punkkarit pitivät omana reviirinään. "

Punk-ry:n aikana oli ulkopuolisten järjestämiä koko yön kestäneitä noise- ja konemusabileitä. Eli ei me välttämättä ainakaan ei oltais sanottu jos oisitte kysyneet... Eikä ainakaan lähdön jälkeen oltais oltu vahtimassa kuka siellä pitää ja mitä.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kiitos oikaisusta, nasta kuulla! Tunnelmaltaan paikka sopi täydellisesti kummallekin porukalle.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista faktaa noiden parvirakennelmien mahdollisesta alkuperästä: vuonna 1999 Vuoritalossa kuvattiin Ylen vuonna 2001 esittämää nuortendraamaa Siamin tytöt. Sarja löytyy Elävästä arkistosta: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/siamin_tytot_32083.html#media=32102

Anonyymi kirjoitti...

Niin ja kun puhutaan käpyläläisittäin sijainnista. On se paikallisten kielellä pikkutaiski. Onhan tuossa ollut autokorjaamoa 70 luvulla. Terv. +40v käpylässä asunneena ja edelleen.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Paikallistieto on aina arvokasta kuultavaa, kiitokset.

Regina kirjoitti...

Olen lapsuuteni viettänyt Vuoritalossa ja kun tässä artikkelissa mainitaan, että talonmiehen Regina tytär sieltä parvekkeelta esitti linnanneitoa, niin voin sanoa, että se parveke oli niin laho jo 60-70 luvulla ettei sinne kukaan silloinkaan uskaltanut mennä. Minulle lapsena kerrottiin, että palokunta kuivatti letkuja sieltä parvekkeelta ja siksi se rakennettiin tuon näköiseksi. Vuoritalossa oli kiva asua vaikka mitään mukavuuksia ei ollutkaan. Alhaalla piti autokorjaamoa miehet jotka olivat mykkiä ja osa sokeita. Lapsuudesta muistan, että he olivat aina hyvin avuliaita ja ystävällisiä. Oli aika järkyttävää katsoa kuvia millaiseksi se oli sotkettu. Meidän aikanamme talo oli siisti ja asuttavassa kunnossa. Kävin vierailemassa vasta siellä kalliolla ja ilokseni huomasin, että kivirykelmät jossa leikin lapsena, oli jätetty paikoilleen ja wc:n paikkakin löytyi vielä.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Suurkiitokset, Regina, jakamasi muistotieto on arvokasta ja mehevää. Linnanneidon parvekkeella nähnyt käpyläläinen on siis sekoittanut mielessään haaveet ja todellisuuden, kuten usein käy ajan vieriessä.

On helppo myötäelää järkytyksesi, kun sotkettu paikka on kerran ollut kotinne. Olisihan tuolle uniikille rakennukselle toivonut erilaisen kohtalon. Mahtava ja kiehtova se joka tapauksessa oli, näin ulkopuolisestakin.

moradin [FIN] kirjoitti...

Ennen kuin alat myötähäpeilemään niin lukaiseppas kirja nimeltä Valtio vihaa sua, suomalainen punk ja hardcore 1985-2015

kirjan alkuvaiheella kuvataan varsin hyvin talon käyttöä ja sivutaan siinä vox populi lehden tekijääkin

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kiitän lukuvinkistä, moradin [FIN].

Anonyymi kirjoitti...

Todella ikävää että Helsingin kaupunki tuhoaa tällä tavoin historiaa.