Edesmennyt oli syntynyt vuonna 1948 Tampereella ja vaikuttanut sittemmin useilla maamme paikkakunnilla.Rautatieharrastajien syvät huokaukset ja armoa anovat sanat eivät auttaneet, kun tammikuun lopulla Karjaan aseman sivuraiteella pantiin poikki, pinoon ja pakettiin Hr1-sarjan raskas pikajunaveturi "Ukko-Pekka". Höyryveturiklassikon purki sen ostanut metallinkierrätysfirma Romu Keinänen. Ehkä Ukko-Pekan atomit päätyvät sulatuskattilan kautta rautakangiksi ja betoninvalun tukirangoiksi, ehkä jälleen osaksi jotain isoa konetta.
Karjaalle Ukko-Pekka asettui 1998. Tuskin kukaan arvasi, että paikasta tulisi sen elämän päätepysäkki. Ensimmäiset neljä vuotta veturilla oli asiallinen pilttuu sisällä, mutta sitten se häädettiin pihalle muun käytön tieltä. Ulkona seisomista vanhukselle kertyi siis vuosikymmen. Viime kädessä veturin kohtaloksi koitui se, ettei kellään alan harrastajalla ollut riittäviä rahoja sen kunnostukseen eikä julkisiakaan tahoja tällaiset näytä kiinnostavan. Rataa pitkin Ukko-Pekkaa ei olisi saanut enää edes muualle siirtää, näin jyrähtivät uudet turvanormit.
Vaikka kierrätys kuinka on kannatettava asia, niin vanhan höyryveturin polttopillipilkonta on hämmentävä ja surullinen episodi näin alaa harrastamattomankin näkökulmasta. Jollei 93-tonnista karpaasia olisi enää voinut nähdä toimivana rataa nielemässä, niin ainakin ylevänä monumenttina, ruosteen lämpimissä sävyissä hehkuvana kummituslokomotiivina se olisi voinut seistä iät ja ajat, säväyttäen ja kummastuttaen, vakautta ja puhtia muumionakin huokuen.
Näissä kesän 2010 hajanaisissa otoksissa voimme vielä kerran nähdä edesmenneen. Ukko-Pekkoja valmistettiin kaikkiaan 22 yksilöä vuosina 1937-1957. VR:n henkilöliikenteessä niitä nähtiin viimeksi 1974 Vaasan ja Seinäjoen välillä. Nykyisin ajokuntoisia Hr1-vetureita on kaksi ja romutettuja Karjaan tapauksen jälkeen kuusi. Akuutin sukupuuton partaalla tyyppi ei siis kuitenkaan ole, mikä lohdutuksena otettakoon.
Veturilla on pituutta 22 metriä eikä se meinannut sopia pokkarin kuvaruutuun.
Yleisnäkymää ohjaamosta.
Säätimiä.
Tässä näkyy myös veturin polttoainevaunu, jossa on ollut metristä koivuhalkoa tai koksia. (kuva Strangler)
Haalistunut pressu kertoo hiekkaan valuneesta toiveesta pelastaa 1007 (kuva Strangler).
Rata johtaa suureen maailmaan - mutta sitä se ei tehnyt raihnaiselle Ukko-Pekalle.Jälkikirjoitus 4.2.
Kaveri matkasi kuluneella viikolla junalla Helsingistä Tampereelle. Niin sitten kävi, että italialainen Pendolino hyytyi jonnekin keskelle ei-mitään puoleksitoista tunniksi. Kyse ei ollut pikkuhäikästä, vaan kylmyys oli rikkonut veturin. Näin kiersi konduktööri ilmoittamassa. Elottomaksi käynyt härveli alkoi saman tien nopeasti kylmetä ja matkustajat saivat hytistä ulkovaatteissaan, kun odottelivat hinausta junalle. Että sellaista. Pakkohan tässä on viisastellen huomauttaa, että Suomen oloihin tehdylle ja pomminvarmaan höyryvoimaan nojaavalle Ukko-Pekalle ei olisi käynyt noin. Pilli vislaten ja 110 kilometrin huippunopeudellaan se olisi jyskyttänyt nujertuneen rimpulan ohitse.
