Pääkaupungin kaduilla kulkevan huomiosta kilpailee tuhat ja yksi ärsykettä. Eräs näkymä Runeberginkadulla on kuitenkin saanut pari kertaa vallan pysähtymään äärelleen. Kauppakorkeakoulun edessä on suihkulähde ja siinä lintuja esittävä pronssipatsas. Lokki on saanut kalan ja sen lajikumppani on kärkkäänä hyökkäämässä niskan takaa. Ärhäkkä aie ei jää arvailujen varaan: "Tänne se fisu!" Ehkä vielä enemmän helsinkiläislokkien todellisuutta olisi saavutettu, jos kalan sijalla olisi ollut hodarinjämä, mutta yhtä kaikki patsas on vaikuttava ja välittää elävästi kamppailutilanteen kiihkon.
Kieltämättä tuntuu huvittavalta, että raadollinen ja ahnas taistelunäytös on nimenomaan pystytetty kauppakorkean eteen. Jos se ei tahdo sanoa, että "nopeat syövät hitaat", "vain vahvin jää henkiin" tai "mulle kaikki heti!", niin mitä sitten? Mahtoiko koulu itse tilata juuri tämän aiheen vai onko kuvanveistäjä jostain syystä katsonut asiakseen naljailla tilaajalle, sitä tarina ei kerro. Lokkien taistelu kuvastaa reaalimaailmaa mutta myös yksipuolista stereotypiaa. Aivan niin kuin näkemys liiketaloudesta vain ja ainoastaan härskinä kahmimisena.
Teoksen veistäjä Aimo Tukiainen (1917-1966) tunnetaan parhaiten kuitenkin toisesta eläinaiheisesta työstä: Mannerheimin ratsastajapatsaasta.
Blogissa Toisten historia kuvataiteilijaTerike Haapoja ja kirjailija Laura Gustafsson tekivät pilke silmäkulmassa arvioitsevan kierroksen Helsingin eläinpatsaiden äärelle. Kauppiksen lokkeja ei ole tosin mukana. Toisten historia on kolmivuotinen taiteellis-tieteellinen hanke, jossa eläimistä käytetään yleisemmin ilmaisua "hän" kuin "se"; pyrkimyksenä on nähdä eläimet omista lähtökohdistaan toimivina subjekteina, joilla on tietoisuus, tahto ja tunteet sekä paikka maailmanhistoriassa.
http://toistenhistoria.blogspot.fi/2012/10/julkisen-tilan-elaimet.html
Haapojan mukaan esimerkiksi luontodokumenttien konfliktikeskeinen peruskuvasto kertoo ennen kaikkea niistä arvoista, jotka yhteiskunta on ottanut johtotähdikseen. Kysymys on valitusta näkökulmasta, ei niinkään luonnosta an sich. Suorastaan ikonisia ovat toki hidastetut otokset gepardista iskemässä savannilla antiloopin kimppuun. Takaa-ajon rajuus, notkea loikka, hampaat kaulaan, kaatuminen, kiemurtelu, raatelu, täyttymys. "Armotonta kilpailua korostetaan luonnollisena asiana, vaikka myös diplomatia ja altruismi voi olla luonnollista", Haapoja sanoo Yliopisto-lehdessä 12/2012.
Tiedetään, että monet eläimet huolehtivat poikasista, jotka eivät ole niiden omia. Koirat ovat adoptoineet orpoja kissoja, oravia ja ankkoja, ilmeisesti ihmisiäkin. Delfiinit nostavat sairastamisen heikentämiä lajikumppaneitaan pintaan hengittämään, haukan nähnyt pikkulintu hälyttää kaikille muille ja jopa kauhuolentojen perihahmot, vampyyrilepakot, antavat osan verisaaliistaan niille, joiden yö ei ollut menestyksekäs. Onko elämillä kyky siis eettiseen ajatteluun - vai vedättääkö niitä vain evoluutio monimutkaisine juonineen? Molemmille näkemyksille on kannattajansa.
Hobbesilainen "kaikkien sota kaikkia vastaan" on joka tapauksessa ohut siivu todellisuuden spektristä, kaukana koko kuvasta. Voidaan nähdä, että myös ihmismaailmaa koskeva uutisointi kertoo paljon hanakammin järkyttävistä veriteoista kuin jokaisena päivänä ympäri maailmaa tehdyistä lukemattomista ansiokkaista, epäitsekkäistä teoista. Ehkä prioriteetti on tavallaan oikea: järkyttävä teko on nimenomaan siksi uutinen, erikoisuus, että se on jotain poikkeavaa eikä kuva ihmisen perimmäisestä olemuksesta. Näin on esimerkiksi Dalai-lama todennut. Tauotta toistuessaan uutisointi silti luo kuvan perusvireeltään pahantahtoisesta maailmasta ja se voi stressata yksilöä enemmän kuin tolkullisen varuillaan-olon suhteen olisi tarpeen.
Jos Hobbesin näkemys Bellum omnium contra omnes olisi universaalisti totuudenmukainen, eikö olisi looginen seuraus, että olisimme jo hävittäneet ihmissuvun? Listineet jopa läheisemmekin turhina ja potentiaalisesti vaarallisina kilpailijoina. Folkloristi Ulla-Maija Peltonen on kahlannut vuoden 1918 sisällissodan, holokaustin ja gulagien historiaa ja havainnut, että sysimustimmissakin tilanteissa on aina ollut niitä, jotka ovat kannatelleet "haurasta hyvyyttä" ja mahdollistaneet teoillaan inhimillisyyden jatkumisen. Milloin on joku pelastettu teloitusrivistä, milloin annettu rohkaiseva sana tai jaettu suupala. Niin on taas porskutettu.
Olemme kulkeutuneet jo kauaksi Kauppakorkeakoulun lokeista. Palataksemme taas lopuksi eläimiin, mainittakoon myös Patsaanmetsästäjä-nimisessä blogissa oleva eläinpatsaille omistettu setti:
http://patsaanmetsastaja.blogspot.fi/2012/11/elainpatsaat-osa-1.html
