Jyrkän uhoa Lohjalla

Valo loistaa kaukana ei-kenenkään maan takana.

Millaisissa maisemissa viihtyvät suuret ideaalit, ylväät saagat ja rohkeat näköalat? Millaiset ovat ne maan muodot, jotka toistuvasti nostattavat kupeeltaan dramaattisen kohtalokasta historiaa ja suurenmoisia mieliä? Missä elää ylevä aluehenki, romantikoille ja muille uneksijoille välttämätön viisastenkivi.

Sikäli kuin olemme oikein asian havainneet, kukoistaa se useimmin siellä missä maan kuori on rypistynyt kuin rutistettu paperi, missä tummat rotkot putoavat äkkijyrkkinä ja rosoiset seinämät kohoavat kuin taivaita himoiten. Ylevä aluehenki on vuoristo- ja rotkomaan asukki. Tasankojen yllätyksetöntä turvallisuutta se karttaa, poljetun taljan lailla makaavaa horisonttia se väistää. Se on uuten kirvoittava, dynamiittia ja sähköä sisältävä, ja siksi sen fyysistenkin muotojen nuotissa on soitava ristiriita, pulssi, kontrapunkti.

Meillä Suomessakin on maisemia, joissa voimme kokea isojen kiviseinämien jylhyyttä ja kanjonien huimaavuutta. Erään niin mielen kuin askeleen pysäyttävän jyrkänne- ja rotkomaiseman löydämme Lohjalta, Tytyrin kaivoksen Törmän avolouhokselta. Kalkkilouhos syntyi 1800-luvun lopulla. Maan alle kaivuu alkoi siirtyä 1947 ja avolouhinta päättyi kokonaan 1956. Jäljelle jäi hengenvaarallisella lattialla varustettu kivinen temppelisali, jonka vasta maailmanloppu on tähtiin haihduttava.

Talvisena iltapäivänä kaamoksen vähän valon nopeasti huvetessa ylevän aluehengen pieni turvapaikka näytti seuraavalta:

Ollaan astuttu metsästä laidalle, jossa turvallinen maa lakkaa. Reuna on aidattu, joskin tällä kohtaa sortuma on syönyt viekkaan kuopan aidan alle. Rotkon pohjaa ei näy, mutta pudotuksen läsnäolo täyttää ilman kuin sitä metallisoiden. Taustalla siintää jääkannen sulkema Lohjajärven Pappilanselkä.

Uuden aidan takana näkyy vanha versio. Se mikä riitti kerran ei riitä enää. Turvallisuuden standardit eivät kai tyydyty koskaan.

Ollaan siirrytty louhoksen länsilaidalle. Aika nauttia "alppimaisemista". Kameran kuvaan ne eivät mahdu, mutta mielessään voi yhdistää viisi tällaista pystykuvaa panoraamaksi.

Korkeutta ja syvyyttä.

Louhoksen eteläpäässä näkyy Kone-yhtiön testilaboratorio. Se hyödyntää vanhaa pystysuoraa kaivoskuilua, jossa testataan pilvenpiirtäjiin tarkoitettuja hissejä. Asiakkaat ympäri maailmaa saapuvat laboratorioon koeajamaan hissejä.

Lähes pystysuorassa seinämässä on mystisen näköisiä tunnelinsuita. Kooltaan ne ovat sitä luokkaa, että niihin mahtuisi kuorma-auto.

Eräs aukoista lähemmäksi zoomattuna.

Tunneliaukon alla on jääparta.

Louhoksen pohjalla on ties mitä kauhuja. Eräs näkyvin näistä on jättimäinen suppilo, joka muistuttaa muurahaisleijonan pyyntikuoppaa hiekassa. Suppiloon joutunut onneton valuisi irtaimen maa-aineksen mukana mustaan aukkoon. Tiettävästi sen alla odottaa noin sata metriä pudotusta reiän ollessa valtavan kaivossalin katossa.

Toisen maailmansodan aikana sotavankien heiluttama hakku koversi näitä uurteita.

Kuilu vetää ihailijoita vastustamattomalla voimalla.

Maisema louhoksen pohjoislaidalta hämärän hetkellä.

Astetta oudommissa jyrkännemaisemissa seikkailtiin täällä:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2010/01/paikka-josta-on-vaiettava.html

Maisemissa: Kalkkipetteri Kukkumäeltä

Umpirämettynyt taistelupotero luo erikoisen kosteikkobiotoopin aukean ja paahteisen mäen laelle.

Lohjan Kyrkstadissa kohoaa huipultaan avoin Kukkumäki, josta avautuu esteetön näkymä kaikkiin ilmansuuntiin. Mäen laki on noin 57 metriä allaan levittäytyvää Lohjanjärveä korkeammalla. Hyvin oletettavaa on, että paikka on joskus muinoin palvellut vartiomäkenä. Sanotaan, että sana "kukku" viittaa kokkoon, merkkituleen. Mene ja tiedä. Mutta toisessa maailmansodassa Kukkumäellä oli ainakin suojeluspaikan rooli, sillä sinne oli asetettu teollisuuspatruuna Petter "Kalkki-Petteri" Forsströmin (1877-1967) kustantama ilmatorjuntatykki. Tämän jalusta ja tykkimiehistön suojakaivanto ovat nähtävissä mäellä, kuten ilmeisesti ammusvarastona palvellut luola.

Sota-ajan jäänteitä erityisempää on kuitenkin Kalkkipetteriksi kutsuttu Virkkalan kalkki- ja sementtitehdas, joka pani lapun luukulle 1994. Nykyisin valtaisa kompleksi on osin hylättyä, osin sekalaisessa käytössä. Siitä on mahdotonta saada kokonaiskuvaa muutoin kuin menemällä riittävän kauas. Ja juuri tässä Kukkumäki on omiaan.

Kalkkipetteri koko komeudessaan - kuin metsään taiottu avaruusasema.

Aava maisema kutsuu ihailemaan ja ikuistamaan. Oikealla näkyy tykin betonijalusta.

Näkymä Kalkkipetteristä on lähes ylimaallinen, mitä korostaa kalkkipölyyn peittyneen laitosmassiivin valkea yleisilme. Katsojaa hellitään, sillä hän voi vuoroin luoda katseensa etäisyyksissä siintävään metsähorisonttiin, taivaan rajattomuuteen, ulapoiden välkkyvään sineen, rikkaalla maalla siunattuihin viljelyskunnaisiin - ja jälleen suunnattomaan kuvajaiseen, jossa kiteytyy yhden ihmisen merkillinen elämäntyö. Kukkumäen alarinteillä on kalkkipitoisuuden vuoksi hyvin rehevää lehtomaista metsää tammineen ja pähkinäpensaineen. Syksyllä paikan tiedetään keräävän laajalta alueelta pähkinähakkeja hassel-orgioihin.

Lohjanjärvi ympäröivine metsäturkkeineen.

Petter Forsströmin laitosta ja tarinaa tarkastelimme lähemmin heinäkuussa 2010:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2010/07/kalkki-petterin-valtakunta.html

Olipa kerran Kalkki-Petteri ja hänen valtakuntansa

Lohjan rikkailla kalkkimailla sijaitsee Kalkki-Petterin 16 vuotta seisahduksissa uinunut Virkkalan tehdaskompleksi.

Olipa kerran poika nimeltä Petter. Förbyläisen merikapteenin lapsi oli tyyppiä, joka oli leikeissään rohkea, johti viikarilaumoja ja teki onnistuneita vaihtokauppoja marmorikuulien ja hyrrien valuutoilla. Isona Petter Forsströmistä ei tullut panimomestaria - vaikka hän sellaisen koulutuksen Saksassa hankki - vaan itselleenkin yllätykseksi teollisuusmies. Hän nosti kukoistukseen Lohjan sittemmin maineikkaan kalkkiteollisuuden, ottamalla 1897 johtoonsa isänsä juuri perustaman Lohjan Virkkalan kalkkitehtaan. Alun perin oli tarkoitus tuurata tovi pomon pallilla, mutta Petter luotsasi toimitusjohtajana Lohjan Kalkkitehdas Oy:ta niinkin kunnioittavan rupeaman kuin 1897-1962. Patruuna ja patriarkka sai vuorineuvoksen arvonimen, mutta alaistensa keskuudessa hänet tunnettiin tuttavallisesti "Kalkki-Petterinä".

Kalkin lisäksi Kalkki-Petterin valmistusohjelmaan tuli vuodesta 1919 sementti ja myöhemmin muun muassa kalkkihiekkatiili ja Siporex-kevytbetoni. Kaivoksia ja louhoksia firmalla oli Lohjan Ojamolla ja Tytyrissä sekä Sipoossa. Helsingin maalaiskunnan Vuosaaressa oli marmorikaivos sekä kalkkihiekkatiiliä ja kevytbetonia valmistava Sasekan tehdas, jonka sataman ja kalkkikivikasat moni Itä-Helsingissä pörrännyt muistanee. 1970-luvulla nimi Lohjan Kalkkitehdas Oy muutettiin muotoon Oy Lohja Ab. Toiminnan sivuhaaroihin kuului tuossa vaiheessa jo muun muassa asuntovaunu- ja televisioteollisuutta.

Virkkalan tehdas, josta kaikki kerran alkoi, työllisti parhaimmillaan tuhat työntekijää. 1990-luvun lama koitui kuitenkin sen kohtaloksi. Vuonna 1993 tehdas myytiin ruotsalaiselle Euroc-konsernille. Jo konsernin tyhjänpäiväinen nimi ennakoi huonoa, ja tottahan toki se sulki tehtaan 1994 - eduskuntakyselyistä huolimatta. Nykyisin alueella on sekalaista toimintaa, kuten saastuneiden maiden puhdistusta harjoittava yritys, mutta rakennuksia myös puretaan yksitellen. Kävimme katsomassa, miltä kerran niin uljas tehdas näyttää 16 vuotta sulkemisensa jälkeen.

Mehevä kompleksi näkyy pitkälle.

Rikotut ikkunat kertovat ensimmäisenä, ettei laitos ole enää käytössä...

... ja samaa virkkovat puskat katoilla.

Sisällä on jo riisutumpaa. Laitteet on viety pois.

Näkymiä useiden kerroksien korkuisesta hallista.

Halkaisijaltaan monen metrin mittainen molokinkita herättää hämmennyksen sekaista ihastusta. Tässä on luultavasti ollut sementtiuuni ja aukosta on lähtenyt ylös sen piippu. Sementtiuuneja oli tehtaalla kaikkiaan neljä. Isoin oli 128 metriä pitkä ja halkaisijaltaan 2,7-3 metriä.

Sähkötauluja.

Merkkivalojen avulla hommat pysyvät hallinnassa.

Katse suoraan ylös...

... ja ylhäältä alas.

Suuruus mykistää.

Rämisevät rampit.

Laitos sijaitsee priimapaikalla Lohjajärven rannalla.

Jättikokoinen purkutraktori on kuin lelu tornien varjossa.

Tästä on pantu matalaksi rakennus, ja luultavasti kalkki- tai sementtiuuni.

Hieman keskiaikaisen linnan muotoa.

Piipuista on tippunut metallilevyjä?

Tehtaassa on mellastanut science fiction -henkisiä robotteja, kenties.

Hämärissä - vaan ei hämärin aikein.

Kumma hangaaria muistuttava halli.

Vanha ajoramppi ja vaikuttava valtavien tornien ryhmä.

Zoomaus lähemmäksi. Torneissa viihtyvät hälisevät naakkaparvet.

Tehdasalueen oma voimalaitos on ikilevossa.

Sama rakennus toiselta puolelta. Tyylissä on myöhäisjugendin hienoista koristeellisuutta.

Suomessa harvemmin käytetty vaalea tiili tuo mieleen teollisuus- ja sotilasrakennukset Eestissä. Materiaali on tietysti Kalkki-Petterin omaa kalkkihiekkatiiltä.

Putkistoa.

Kurkistus sisään läpi ikkunan.

Öljysäiliön alla kasvaa runsaasti rohtovirmanjuurta eli valeriaanaa. Tätä rauhoittavaa kasvia suositeltiin sata vuotta sitten miehille "kranaattikauhuun" ja naisille "hysteriaan, haihatteluun ja höyryihin".

Tehtaan pääportin rauhaa.

****

Jälkikirjoitus: hyväntekijän tehdasyhteisön piti oleman natsilainen malliorganisaatio.

Vaikutusvaltainen Kalkki-Petteri (1877-1967) halusi vanhan ajan suurjohtajan tapaan kehittää ja ohjata alaistensa oloja. Petter Forsström - legenda jo eläessään -nimisen pienoistutkielman kirjoittanut Torsti Salonen kuvaa hänen toimintaansa näin:

Petter Forsströmin mielenkiinto ulottui myös hänen henkilökuntansa yksityiselämään ja vapaa-aikaan. Jo 1920-luvulla kalkkitehdas alkoi rakennuttaa asuntoja ja tukea niitä työntekijöitä sekä virkailijoita, jotka itse rakensivat omakotitaloja. Vuodesta 1930 lähtien Virkkalassa oli sairaala, jonka lähes kaikki menot kalkkitehdas maksoi. Yhtiöllä oli oma sairaskassa ja sota-aikana tehdas jakoi elintarvikkeita omalta maatilaltaan Kunnarlasta. Sekä Petter että Margit Forsström arvostivat hyvin paljon marttatoimintaa. Vuorineuvoksen mielestä avain perheen hyvinvointiin oli vaimon esiliinan taskussa ja siksi oli syytä valistaa perheenemäntiä kotona tarvittavissa taidoissa. Kalkkitehdas rakennutti kaksi marttatupaa, ensimmäisen Virkkalaan 1930-luvun alussa ja toisen Fatjaan 1960-luvun alussa. Henkilökunnan vapaa-ajan viettoa varten luotiin Pähkinäniemen kansanpuisto tanssilavoineen, ravintoloineen ja venelaitureineen. Niiden ohella kalkkitehdas rakensi urheilukentän ja uimalaitoksen. 1940-luvulla rakennettu klubitalo juhlasaleineen oli suurin sijoitus henkilökunnan vapaa-ajan harrastuksia varten.

Kalkki-Petteri, Mannerheimin hyvä ystävä, ei ollut poliittisesti vailla mielipiteitä. Hän oli radikaalilla tavalla kallellaan oikealle. Hän rahoitti Lapuan liikettä ja osallistui myös sen hallintoon. Monille kommunismin vastustajille riitti, että 1930-luvulla kommunistininen toiminta oli kriminalisoitu ja ajettu maan alle, mutta Kalkki-Petteri halusi pidemmälle. Kenties hyvien opiskelumuistojensa siivittämänä hän näki ihannemallin saksalaisessa kansallissosialismissa. 1940-luvun alussa hän luonnehti luomaansa teollisuusyhdyskuntaa ylpeästi "kansallissosialistiseksi pienoisyhdyskunnaksi keskellä liberaalis-demokraattista järjestelmää". Toisen maailmansodan luomien suurten näköalojen puitteissa Kalkki-Petteri koki olevansa luomassa jotain uutta, mahtavaa ja hyvää. Hänelle oli järkytys huomata aseveljen sotaonnen kääntyminen ja Suomen lisääntynyt pyrkimys irrottautua sodasta.

Elokuussa 1944 Kalkki-Petteri osallistui Saksan tiedustelupalvelu SD:n järjestämään salaiseen kokoukseen, jossa luotiin Suomeen saksalaismielinen vastarintaliike. Jälleen kerran hän raotti kukkaronsa nyörejä radikaalin poliittisen järjestön hyväksi; kalkkirahoilla ostettiin muun muassa moottoriveneitä vastarintamiesten salaisiin kuljetuksiin. Muuttuneessa poliittisessa ilmastossa vuorineuvoksen ja kumppaneiden puuhat luokiteltiin maanpetokseksi, ja kun ne tulivat ilmi, niin häkkiä seurasi. Kuritushuonetuomion lisäksi lähti pitkäksi aikaa kansalaisluottamus. Kalkki-Petteri ei silti ollut linnassakaan luovuttajatyyppiä, vaan spottasi hyviä työmiehiä ja rekrytoi näitä tehtailleen, jossa näitä odotti pesti vapautumisen jälkeen.

Lisätietoa Kalkki-Petteristä:
http://www.kalkkipetteri.fi/historia.pdf

Ja Virkkalan kalkkitehtaasta ja yhdyskunnasta (rakennushistoriallisena kohteena):
http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=4988