Isokesä

Romaniasta juuri palannut vuoristoseikkailija sanoi ensimmäisenä Suomen-iltanaan, että ilmahan on täällä samanlainen kuin muutama tuhat kilometriä etelämpänä. Suunnilleen yhtä lämmin ja kostea. Sirkatkin virittelevät samanlaista laulua.

Moinen vertaus on mahdollinen, koska vallitsee isokesä.

Termi on peräisin vanhalta kansalta, joka jakoi kesän ennen juhannusta vallinneeseen "pikkukesään" ja sitä seuranneeseen "isokesään". Jako on yleisesti unohtunut, mutta ilmiö on (ilmaston lämpenemisestä huolimatta) tunnistettavissa ja psykologiselta kantilta hyvin oleellinen.

Isokesä on pohjoisen elinpiirimme ohikiitävä jakso, jolloin viimeinkin vallitsee ihmiselimistön lämmönsäätelyn kannalta optimaalinen lämpötila. Aloillaan olevan ihmisen ei tarvitse sen enempää hikoilla kuin hytistä, kun ympäristön lämpötila on 20-25 celsius-asteen haarukassa. Ulkoinen todellisuus tuntuu tällöin tukevan olemassaoloamme, ei haastavan ja uhkaavan sitä.

Toisin on pikkukesällä. Ajanjakso toukokuun lopulta juhannukseen täyttää termisen kesän määritelmän (vuorokauden keskilämpötila on yli 10 astetta), mutta kyse on silti eräänlaisesta myöhäiskeväästä. Helle on harvinaisuus. Tavallista on sen sijaan koleus, aamutuimaan jopa hyytävyys. Luonto on raikas kuin tuore salaatti jääkaapissa.

Viimeisin Etelä-Suomessa koettu isokesän vaihe sai alkunsa - paradoksaalista kyllä - arktisen maailman porteilta, Vienasta. Siellä yhdistyy mantereinen ilmasto merelliseen niin, että alue voi sydänsuvella tuottaa kuumaa ja kosteaa ilmaa. Virtaus idän ja pohjoisen väliltä ei ole minään vuodenaikana tavanomaisin - eikä juurikaan toivottu - ja nyt sen tuominen oli odottamaton.

Lämpöä ympäröi siksikin outo tunnelma, että taivas muhi päiväkausia aukottomassa pilviverhossa. Tuuli jaksoi soittaa metsän instrumenteista ainoastaan haapaa ja kovin uneliasta oli se kohina. Pääskyt eivät kirkuneet tyypilliseen tapaansa, vaikka viuhtoivat pitkin poikin ilmamerta. Miljoonat muurahaiset nousivat häälennolleen. Jostain tuntemattomasta syystä lukemattomien yhteiskuntien kuningattaret ja kuhnurit tiesivät hetken oikeaksi ja kokoontuivat tyynellä iltataivaalla vain kerran vuodessa tapahtuvaan seremoniaansa.

Ihmisen kognitiiviset kyvyt alkavat lineaarisesti heiketä ympäristön lämpötilan ylittäessä 23 astetta. Visaiset tehtävät ja lämpö eivät kuulu yhteen. Lisääntynyt sosiaalisuus ja kohonnut mieliala ovat kuitenkin lämmön ilmeisiä seuralaisia. Puljut ovat kiinni, rantsut auki. Metsiin ja vesille vaeltaneet kaupunkilaiset löytävät keräilijä-metsästäjän itsestään. Ahoilla tuikkivat isokesän makeuden tiivistymät, metsämansikat, sekametsissä loimuaa kanttarellien kulta.

Isonkesän levollisuuden alla tuntuu muhivan jotain kiivasta. Lämpö merkitsee voimaa. Paikoin purkaus tapahtuu rankkasateena. "Punaisen" vaaratason rankkasateella vettä tulee vähintään 45 millimetriä tunnissa. Ukkonen jylisee. Kun myräkkä on ohi, märät kunnaat kietoutuvat samettista leppeyttä uhkuvaan, kylpylämäiseen höyryyn. Mutta vaikka sadetta ei olisi tullut pisaraakaan, on ilma niin kosteaa että kartonkinen ilmakiväärin maalitaulu vettyy muutamassa tunnissa säämiskämäisen nahkeaksi ja taipuisaksi. Toisinaan ilmassa voi aistia etäistä savunhajua. Usein se on merkki laajoista metsäpaloista itärajan takana. "Savunhajuisten itätuulten mukana saapui yön mustalainen", uutisoitiin 1930-luvulla harvinaisesta vaeltajaperhosesta, kiertokiitäjästä.

Vienon nokinen aromi on osa tunnelmaa että on "kuin ulkomailla". Ykkösluokan isokesään kuuluvat myös meteorologislangin "trooppiset yöt", joina elohopea pysyy aamunkoittoa edeltävällä sudenhetkelläkin yli 20 celsiuksessa. Silloin lämpöön tottumattomalla nukkujalla voi olla tukalaa. Mutta unenkin lävitse lajimuisti tietää: tällaista sen olla pitää.

Isonkesä haipuu elonkorjuun jaksoon, syksyn ensituulahduksiin. Jos isokesä on jäänyt suhteellisen viileäksi ja vähäaurinkoiseksi, on pohjoisen ihmisellä ankea ja petetty olo: kokonainen vuosi odotusta ja tässäkö tämä nyt oli? Kun isokesä näyttää parhaimpansa, on luonnon suuri suosiollisuus syytä kokea tietoisesti.

Sydäntalven olemukseen pureuduimme kolme ja puoli vuotta sitten:

http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2013/01/kirkas-on-talvi-popperoisenakin.html

Hellekevennys: dyykkaus viileään

Miten sujuu retkeily - etenkin urbaani löytöretkeily - helteellä? Sillä voi olla sijansa. Tiedossahan on, että ainakin massiivisten kivirakennelmien sisällä on mukavan viileää. Alla hellekevennyksenä kuvasarja, jossa UE-velmu Strangler näyttäää mallia ja pujahtaa näppärämmin kuin kyy vilpoiseen muurinkoloon.











Niinpä. Koemme helteitä, joiden veroisia muistaaksemme meidän pitäisi olla ainakin kahdeksankymppisiä. Hämeenlinnan Evolla viime viikolla (13.7.) kirjattu +34,2 celsiusta oli tiukin lukema 76 vuoteen ja samalla kolmanneksi kuumin Suomessa koskaan mitattu (15.7.1934 Lieksan Lampelassa mitattiin 35,6 astetta). Kaikkien aikojen kuumin lukema +35,9 on vuodelta 1914 Turusta. Tosin tuo Turun sijainti tekee siitä kummallisen; merellisellä lounaisrannikolla on järjestään kesäisin viileintä lukuun ottamatta Lappia. Ettei vain olisi ollut mittari auringossa - tai meteorologi punssissa? Tosin on voinut olla, että Turun seutu on ollut havaintopäivänä - ennätyksellisen lämpimän ilmamassan hallitessa maata - Suomen ainoa aurinkoinen alue.

Tänä kesänä kukat ovat kukkineet ja siementäneet nopeampaan kuin tavallisesti: ne aavistavat, että vitkuttelu voisi merkitä tuhoutumista ennen suvunjatkamista. Moni kasvi toki kulottuukin ja kipristyy pois kullanhohtoisessa hautajaistunikassa, aivan välimerelliseen tyyliin. Kuumuuteen kun on vielä yhdistynyt vähäsateisuus. Suomen Ympäristökeskus tiedottaa (22.7.2010), että Etelä- ja Länsi-Suomessa sadetta on viimeisten neljän viikon aikana kertynyt useimmilla alueilla vain 20-40 mm keskimääräisen 60-70 millimetrin sijasta. Maankosteuden vaje on 80-120 mm. Se merkitsee, että janoisa maaperä pystyisi varastoimaan näin suuren määrän sadetta.

Kuivuudesta on jotain etuakin. Monet muuten ahtaalla olevat keto- ja kalliokasvit hyötyvät, jos niiden kasvupaikkoja varjostavat pensaat ja korkeakasvuiset ruohot ja heinät taantuvat kuivuuden seurauksena. Merkille pantavaa on sekin, että perhosten lentoajat ovat aikaistuneet muutamalla viikolla. Nyt lennossa on poikkeuksellisesti jo loppukesän ja alkusyksyn lajeja, kuten neitoperhonen ja sitruunaperhonen.

Helle on korventanut muutakin Eurooppaa, Venäjää ja osia Yhdysvalloista. Tuore EU:n Prudence-ilmakehätutkimus ennustaa, että helleaallot toistuvat tulevaisuudessa entistä useammin, ovat entistä voimakkaampia ja kestävät entistä kauemmin. Lopulta ne voivat muuttaa muun muassa Välimeren seudun aavikoksi ja ajaa alueen asukkaat kotikonnuiltaan.

Ilmastonmuutoksen metkuja ehtii silti spekuloida syyskylmillä. Nyt on aika nauttia lämmöstä.



****

Jälkikirjoitus 29.7.2010: uusi (ja vanha) ennätys

Ennätyslistaa täytyy näemmä täydentää: Lahdessa mitattiin 28.7. kesän ennätys +35,0, kunnes sekin rikottiin 29.7. reippaasti Liperissä, jossa mittari kohosi +37,2 asteeseen. Kirkkaasti uusi ennätys. Vai onko? Helsingin Sanomien yleisönosastolla geofysiikan dosentti Kai Myrberg kirjoitti, että Ilmatieteellisen keskuslaitoksen vuosikirjan mukaan 7.7.1914 mitattiin Wärtsilässä +38,0 astetta. Tästä on vuosikymmenet vaiettu, koska Neuvostoliitto vei Wärtsilän. Suomettuminen on yltänyt sääennätyksiinkin.