Urbaanin löytöretkeilijän ei aina tarvitse etsiä menneisyyden merkkejä rakennetusta ympäristöstä. Joskus riittää katseen luominen alas maahan, soraan jalkojen alla. Tällaiseen kutsuva paikka on Helsingin Mustikkamaan länsipäässä sijaitseva Isoisänniemi. Se on "vanha eksoottisen kiviaineksen läjityspaikka", kuten geologi Antti Sallan 2004 laatima Kallioperän ja maaperän arvokkaat luontokohteet Helsingissä -selvitys luonnehtii.
Purjelaivat tarvitsivat painoa kulkeakseen vakaasti ja pysyäkseen pystyssä. Silloin kuin lasti oli kevyttä, kuten kangasta tai mausteita, tai lastia ei ollut lainkaan, otettiin vakauttajaksi painolastimaata. Tämä tietenkin lapioitiin alta pois, kun oltiin saamassa rahtitavaraa tilalle. Väylien aukipysymisen turvaamiseksi maata ei saanut läjittää mihin huvitti, vaan sille oli satamaviranomaisten toimesta osoitettu omat paikkansa. Isoisänniemelle painolastimaata poistettiin tiettävästi 1600- ja 1700-luvuilla ainakin englantilaisista, saksalaisista ja tanskalaisista purjelaivoista. Poistuessaan laivat eivät yleensä enää tarvinneet painolastimaata; Suomen päävientituotteet puu ja terva olivat tarpeeksi raskaita itsessään.
Millaista ainesta, hikikarpaloiden virratessa ja työlaulujen kaikuessa, Mustikkamaan kamaralle mätettiin? Tässä materiakuvaus Sallan sanoin: "Kasautuma Suomen geologialle vieraita kiviä: piikiveä eli limsiötä (esihistoriallinen työkalumateriaali ja historiallinen tulentekoväline), sedimenttistä kalkkikiveä, saviliusketta ja laavakiveä. Piikivet ovat kiiltäväksi hioutuneita ja pyöristyneitä. Kivien koko pääosin 0,5 - 5 cm, myös joitakin 5 - 30 cm:n kappaleita. Luonnonkivien lisäksi painolastissa on tiiltä, lasia, keramiikkaa ja kivihiiltä. Vanha lasi on paksua ja sameaa."