Jotain ikiaikaista tuntuu liikahtavan sisällä jo kun kuulee sanan "luola" tai "rotko". Niin kauan kuin ihminen on vaeltanut planeettamme poskea, ovat luolat ja rotkot vetäneet häntä magneettina puoleensa - ja myös työntäneet voimalla loitommalle. Luola merkitsee salaisuutta, rotko sysisyvyyttä. Maanpinnan muotojen salataskut ovat kätköisinä tarjonneet suojaa niin hyville kuin pahoille aikeille. Luolissa ja rotkoissa on lymytty hirveyksiin ja hullutuksiin valmistautuen ja oikeuden miekkaa paeten, mutta myös lukemattomat ahdistetut ovat tavanneet niistä turvan ja huojennuksen. Kulkijoille ja joskus pidenpäänkin paikallaan pysyneille ne ovat tarjonneet kaivattua lepoa, suojaa elementeiltä. Maailman ensimmäiset kodit perustettiin varmasti luonnon valmiiksi tarjoamiin koloihin.
Ehkä ei siis ihme, että jostain syvältä mahlan tavoin nouseva innostuksen aalto kävi lävitsemme, kun saimme mahdollisuuden viettää keväisen päivän etsien eräitä Uudenmaan luolia ja rotkoja. Retkueemme kärjessä taivalsi Suomen ensimmäisen pelkästään luoliin keskittyneen kirjan (Seikkailijan retkiopas Varsinais-Suomen luoliin, Mäntykustannus 2011) kirjoittanut Tuomo Kesäläinen. Hänellä on työn alla nyt kirja rotkoista. Salakirjat-pienkustantamon ensi vuonna julkaisemaan opukseen on kunnianhimoisesti tulossa kuvien kera 100-150 mielenkiintoisinta rotkoa ympäri maata plus sadoista perustiedot. Sitä sopii odotella!
Muita retkemme osallistujia olivat Kansanperinne-blogin Jon Hällström, Romantic Geographic Societyn Jussi Kivi ja allekirjoittanut Esoteerisen maantieteen koulun puolesta. Kierros alkoi Sipoon Massbystä, jossa kohteena oli Lyftenkyrkanin luola. Kivi oli sen bongannut parikymmentä vuotta sitten ja tehnyt siitä piirroksenkin. Nyt kohdetta kuitenkin lähestyttiin eri suunnalta, sankemman metsäturkin suunnalta, joten saatiin kokea etsimisen ja lopulta löytämisen iloa.
Puolet luolasta on kuitenkin kuivaa. Luolan umpinaisuus ja pimeys tekee siitä erityisen vaikuttavan.
Aikanaan on kuitenkin kömmittävä kankaalle ja kohdattava jo mielestä etääntynyt ulkomaailma. Miten kirkas, leuto ja ääniä täynnä se onkaan!
Luolan lähirinteitä.
Jatkamme metsään, jossa Kesäläinen tietää olevan kiintoisia kiviä. Ennen niitä löytyy kuitenkin toisenlainen patti.
Luonto hamuaa omaansa...
... mutta kulttuurivyöhyke on pitänyt vielä rajansa.
Metsän asukas on juronpuoleinen pitkän talven jäljiltä.
Erikoinen kivipaasi on löytynyt. Se on kuin pylväs.
Naapurilohkare on kuin taidokkaasti muuraten kasattu.
Harvemmin sitä näkee näillä main raukkia eli lipalliseksi erodoitunutta kiveä. Oma hohtonsa on tajuta, että tuhansien vuosien aikana yksi jos toinenkin on pysähtynyt ihmettelemään juuri tätä samaa muodostelmaa, siksi erikoinen se on.
Matka jatkuu. Tämä Porlammin eteläpuolella sijaitseva kallioseinämä oli avohakkuun paljastama. Tieltä nähtiin jotain luolamaista, mikä piti käydä tsekkaamassa.
Ja kappas, kyllähän siellä luolan määritelmät täyttävä ontelo kalliossa oli. Kesäläinen ottaa siitä mitat ja toimittaa tiedot luolatutkimuksen uranuurtaja geologi Aimo Kejoselle.
Sauma lumien sulamisen ja lehtien puhkeamisen välillä on kapea, mutta se on täydellinen luolalöytöretkeilylle. Pari viikkoa vielä ja tämäkin kohde olisi ollut lehvän jemmassa - huolimatta metsänhoidollisista toimenpiteistä.
Viimein on saavuttu syvällä Porlammin metsissä sijaitsevalle Mäyräkalliolle.
Kallio kohoaa pystysuorana kuin muuri.
Valon ja varjon leikki on osa luolien viehätystä.
Ihminen ja kallion ikivanha syli.
Aiempia retkiämme luonnonluoliin Turun seudulla ja Ahvenanmaalla:
Suomalaisista luolista ja rotkoista kiinnostuneelle ei voi kyllin painokkaasti suositella Tuomo Kesäläisen Luolamiehen blogia:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti