Autiona - yleinen kuvakatsaus raukeisiin rakennuksiin

Tässä ollaan Vantaalla ja ollaan ajateltu autiotalon tyylikkyyttä. Ikkunat on poistettu parempaan käyttöön, mutta tilalle on askarreltu ikkunoilta näyttävät läpyskät. Sisällä on sitten melkein joka huoneessa pilkkopimeää.

Pohjolan perukoilla emme pärjää ilman suojaa. Tarvitsemme vaatteita, mutta vieläkin enemmän rakennuksia. Ne ovat meille syvästi osa identiteettiä, koska ovat olemassaolemisemme välitön perusta. Historiaa ei tarvitse astua kuin sukupolvi tai kaksi taaksepäin ja olemme jo ajassa, jolloin moni rakensi talon omakätisesti. Jotkut tekevät toki edelleen niin, vaikka sahasta, vasarasta ja nauloista olisi erkaannuttu. Talot näyttäytyvät meille melkein elävinä olentoina. Niiden ikkunat ovat kuin silmiä ja katot päälakea. Ne ovat hoikkia tai pullukoita, symppiksiä tai yrmyjä. Ne luovat ympärilleen persoonalta tuntuvaa ilmapiiriä ja tuntuvat kuiskivan tarinaansa, jossa - tosiaankin - ihmisilläkin on osansa.

Kaikella on elinkaarensa. Jopa vuorilla, galakseilla ja timanteilla. Talon elinkaari mahtuu kuitenkin ymmärrykseemme. Voimme samaistua talon nuokahtamiseen kuin lihan uupumiseen, vaellussauvan kirpoamiseen ryppyisestä kädestä auringonlaskun mäellä. Monet oikukkaat ja arvaamattomat syyt voivat johtaa rakennusten hylkäämiseen, mutta tavallisinkin tarina on usein kiinnostava. Autiotalot herättelevät meitä pohtimaan raukeamisen lainalaisuutta ja sen pinalla kuohuvaa historian vaahtoa. Ehkä saamme autiotalolta vain kimpun kysymysmerkkejä, mutta sekin tuntuu merkitykselliseltä, soittavan oivalluksen kieliä. Joskus autiotalo saa yllättäen uuden elämän, aloittaa uuden kierroksen. Useammin se kuitenkin katoaa.

Tässä kuvakatsauksessa luomme katseemme joukkoon autioita tai tähdeltään laskussa olevia rakennuksia. Ne ovat eri puolilta eteläistä Suomea, useimmat taakse jääneeltä vuodelta.

Tämä autiotalo on Läyliäisen suunnalla.

Hieman seuraintalotyyppinen kuisti sekä nimikyltti vailla nimeä sen otsalla.

Ehkä ompelukerho piti täällä sijaa.

Useimpien vanhojen autiotalojen vakionäky. Puuliesi edusti erilaista suhdetta elementteihin ja niiden palveluksiin kuin vaikkapa vedenkeitin, tulevaisuuden autiotalojen vakiolöytö.

Tulevaisuuden autiotaloista puheen ollen, tässä on aika potentiaalinen kandidaatti.

Komea herraspytinki voi joutua autioksi siinä missä matala majakin.

Kaupan edustalla on kasvanut tiheä kuusikko.

Takana lastauslaiturilla on vielä väljempää.

Pyöreät ikkunat olivat muotia etenkin 1930-40 -lukujen taitteessa.

Radan varressa noin 70 kilometriä Helsingistä lepäilee tällainen kaunokainen. Tirehtöörin pytinki, firman konttori, voisi olettaa. Mutta kyseessä on koulurakennus 1920-luvulta.

Versio "pariisilaisesta parvekkeesta".

Tontin toisella laidalla on puurakennus, missä on sauna, liiteri ja varastotilaa.

Pukuhuoneessa on nostettu tuoppia ja kammattu tukkaa.

Kolme ovea kauempana ovat huussirivistö.

Suvi loistaa kesäkuun alussa. Tämä talo on Iitin kunnan eteläosisisa.

Iso liuta vesikanistereita kielii, että joku on täällä ei-niin-monta vuotta sitten yrittänyt bunkata. Vaikuttaa sinänsä melkein uskomattomalta.

Haloo? Osaisitpa talo puhua.

Kattoa pitää paikallaan pari ohutta rimaa. Kirjapaljoutta olisi hauska vilkaista, mutta huoneeseen ei huvita astua. Ovenkarmien suojassa on turvallinen paikka, neuvotaan maanjäristysalueilla. Pätee kai myös tällaisiin nitkun-natkun -taloihin.

Primulan talo puolikkaana, Helsingin Vallila kesäkuun 10. 2011. Kaurismäkeläishenkinen kahvila tuli onneksi koettua ennen purkukuulaa.

Helsingin Vuosaaressa on torppa tässä kuosissa.

Irakin valtion omistama funkistalo Kulosaaresta toimi suurlähetystön henkilökunnan asuntona. Omistajavaltion romahdettua talo on ollut heitteillä vuosikaudet. Nyt Irak tahtoo ilmeisesti purkaa rakennuksen. Alakerran kulmassa näkyy luukutettuja näyteikkunoita; tilassa toimi aikoinaan ainakin siirtomaatavarakauppa. Talon piirsi 1938 Arne Helander.

Vanhankaupunginlahden rantamilta Helsingistä voi löytää vielä näin arkaaisen ilmestyksen.

Hietsun uimarannan kahvila kesäkuussa 2011. Purkamisesta kertova sininen kyltti loistaa jo nurkassa.

Tämä Kalasataman talo saattaa olla jo murskana kaatopaikalla.

Helsingin Hylkysaarella oli luotsiasema. Liekö vartijaa varten koppi laiturin tyvessä.

Luotseilla oli kerrostalonsa, luotsikasarmi. Asuntojen kierto meni sellaisen hierarkisen kaavan mukaan, että viimeksi työsuhteensa aloittaneet saivat kämpän yläkerrasta ja virkavuosien mukaan sitten edettiin alaspäin. Klapeissa ja vedessä oli kantamisensa, ja kun talosta puuttui viemäröinti, piti myös jätevedet kantaa alas. Viimeiset luotsit muuttivat talosta 1966. Myöhemmin talossa toimi Suomen Merimuseo, mutta sen muutettua Kotkaan 2008 talo on ollut taas kovin hiljaisen oloinen.

Vanhan väyläloiston ovisalpa oli jämähtänyt ruosteesta. Sisään mentiin ihan Museoviraston luvalla. Reppu selässä operoi luotsi- ja majakkasaarten elämänmuodosta väitöskirjan tehnyt Harri Nyman.

Väyläloiston valo on ilmeisesti palanut paineistetulla valopetroolilla Petromax-lyhtyjen tavoin.

Painemittari?
Loistossa oli myös tsaarinvallan aikainen laatikko.

Laatikkoeleganssia. Luukutettu koulu Jakomäestä.

Sörnäisten rantatien viimeinen puurakennus oli pystyssä vielä viime vuonna, mutta ei enää. Siinä toimi ilmeisesti Elannon juuresvarasto.

Arkistojen kätköistä kuva kesäyöstä 1997. Tehtaankadun telakanpäässä olevat puutalot odottavat purkuaan, mutta vartiointiliikkeen auto käy silti kierroksellaan.

Paikkana Helsingin Hermanni ja ajankohta ehkä kevät 1996. Entisen puutalokaupunginosan viimeiset puutalot olivat tässä kuosissa ja niihin pääsi sisään. Ihme kyllä, nämä talot pelastettiin vielä uuteen elämään.

Mäntsälän keskustasta ei paljoa vanhoja taloja löydä. Tässä kuitenkin yksi esimerkki, tyhjä ja rökitetty - liekö enää olemassa.

Autiotaloidylliä Helsingin rajan pinnasta Tammistosta.

Tammistosta myös harvinaisen tyylikäs muuntaja.

Toisinaan yksinkertaisinta on loikata autiotaloon ikkunan kautta. Menetelmä tunnetaan myös intialaisissa busseissa.

Lähenteleväinen puu kertoo, että talo on ollut todella pitkään omillaan.

Elämän kerroksia: muutamatkin tapetit on ehditty laittaa.

Lehdet ovat tyypillisiä autiotaloissa ja vievät yhdellä silmäyksellä toiseen aikaan.

Kaappi on ollut kaunis.

Pienten metsämajojen katoavaa perinnettä itäiseltä Uudeltamaalta. Avohakkuu paljasti tämän olemassaolon.

Alakuloinen torppa Helsingin Vartiokylästä. Takana uuden pelastusaseman torni.

Ryhdikäs autiotalo Porvoon itäpuolelta.

Tuulessa kahisevat hiljaa kuistin valoverhot.

Tuvan tunnelmaa.

Ilmakuva tilasta kukoistuksen vuosina.

Telkku jäi.

Tulipalossa vaurioitunut talo Karjaalla.

Tällaiseksi menee astiakaappi kärvennyksessä.

Olohuone on selvinnyt vähemmällä. Kämpässä oli viitteitä laittomien substanssien nauttimisesta.

Mäntsälästä luoteeseen pienen maantien syrjällä on ryhmä lähes seurasaarimaisen alkuvoimaisia autiotöllejä.

Tervetuloa, sanoo talo.

Tunnelmia kammarista, jossa vain syksyn valo asuu.

Tämä huone näyttää lähinnä mäyrien baarilta tai isolta kissan hiekkalaatikolta.

Maa voi niellä rakennuksen.

Lisää samasta taloryhmästä.

Ihan hauska lukitussysteemi - jos toimisi.

Ja mikäs se tämä pieni tontunkoija?

Saunahan se. Ja siksi perinteikästä sorttia, että sen Väinämöinenkin löylyhuoneeksi tunnistaisi.

Hirvihaaran tulitikkutehtaan kohtalo on ollut avoin keissi vuosikausia. Nyt sinne on luvassa loft-rakentamista eli vanhan rakennuksen tarjoamaan aihioon meinataan duunata uusia uniikkikämppiä. Iso urakka.

Sama rakennus pihan perältä.

Raitti Isosaaren linnakkeella syksyllä 2011. Varuskunta lakkautettiin loppiaisena kuluvaa vuotta. Rakennuskannan edessä on todennäköinen rapistuminen, sillä armeijan pitäessä edelleen saarta niin sanottuna kylmänä linnakkeena ei sinne voi tulla muitakaan toimintoja - jotka olisivat muutenkin epätodennäköisiä.

Isosaarelaisen talon pääty. Saaren rakennuskanta on enimmäkseen 1950-60 -luvulta.

Jos ihan tavallisen perusautiotalon profiilia haetaan, niin tällainen se on. Kupsahtanut jälleenasutuskauden uudisraivaajatila on lähellä Loviisan Koskenkylää.

Ihmisten lähdettyä autiotalot tarjoavat aina muille eliöille lukemattomia mahdollisuuksia.

Harmauden keskeltä löytää sävyjä.

Autiotalon sijainti voi olla keskeinenkin, kuten tässä Loviisassa.

Jo liiankin tuttu tilanne suomalaiskaupungeista: elementti puristaa puuta. Vaasa.

Baari Anjalassa ei ole tarjoillut ihan viime vuosina.

Ikkunoista päätellen tässä on toiminut muinoin kauppa. Utti.

Samasta paikasta laajempi näkymä.

Lopuksi kaffeet Pyhtäällä. Kiitokset retkiseurasta.