tiistai 7. helmikuuta 2012

Hietsun kahvilan viimeinen talvi?

Taas yksi historiallinen rakennus purkulistalla. Maamme rakennusperintö on ilmiömäisen hävitysvimman myötä jo muutenkin Euroopan nuorinta.

Vuoden tilastollisesti kylmimmät päivät ovat käsillä, ollaan saavuttu talvenselälle. Mikäpä olisi sille soveliaampi retkikohde kuin uimaranta. Ja nyt puhutaan valtakunnan ykkösbiitsistä eli Helsingin Hietsusta. Pelkkää ruumiinkulttuuria emme retkeltämme silti hae, vaan meitä motivoi myös uimarannan perinteikäs, jokaiselle helsinkiläiselle tuttu kahvio.

Kahvila on kylläkin suljettu - mahdollisesti ikuisesti. Rantaan valmistui viime kesänä moderni tankkausbunkkeri, minkä vuoksi arkkitehti Gunnar Taucherin (1886-1941) suunnittelema noin kahdeksankymmentä vuotta vanha kahvila- ja pukuhuonerakennus on saman tien purkulistalla. Se tavallinen tarina siis. Kiinteistöviraston tilakeskus on antanut rakennukselle armonaikaa toukokuuhun saakka. Jos siihen mennessä ei ilmoittaudu tahoa, joka pelastaa rakennuksen, omalla kustannuksellaan tietenkin, päästetään katerpillari riehumaan.

Lisää purkuhankkeesta:
http://m.omakaupunki.fi/toolo/uutiset/kevat_tuo_tuomion_hietsun_vanhalle_kahvilalle/

Katsokaamme siis Hietsun kahvilaa vielä kun voimme.

Tämä rakennus on leimallisesti osa Stadin maisemaa. Muita Taucherin piirtämiä rakennuksia ovat muun muassa Alppilan pyöreä vesitorni, Aleksis Kiven koulu ja Kampin sähkötalo. Tunnetuin hänen luomuksistaan on lippakioski, kaupungin kioskityyppien keskeisin klassikko.

Muutama askel loitommalle ja saamme huomata, millainen estetiikan taju on ohjannut uimarannan rakenteista päättäviä tahoja.

Rakennus on huomiota herättävän pitkä.

Tämä teollisuushallin tai rangaistuslaitoksen mieleen tuova ilmestys korvasi vanhan kahvilan ja valloitti paikkansa rannan maisemasta. Sanomattakin selvää, että samalla rahalla perinteikkään kahvilan olisi kunnostanut kymmeneen kertaan ja vielä tarjonnut koko kesän maksuttomat limpparit.

Talvi peitti fillaritelineet.

Detaljiina vesiputki rakennuksen seinustalla. Ehkä tässä on voinut huuhtoa varpaat hiekasta ennen kuin on astellut sisään.

Pukuhuoneiden sisäänkäynnit on jykevästi verkotettu talveksi.

Lisää yksityiskohtia.

Jaffa-tyttö kurkkii ikkunasta.

Liikuntavirasto teki palveluksen. Se haki rakennukselle purkuluvan ennen kuin antoi sen kiinteistöviraston huomaan. Byrokratia vie aina aikansa, joten kaveria oli syytä auttaa mäessä. Sen verran optimistinen virasto kuitenkin oli, että aikataulutti purkutyön tehdyksi 2011.

Vaikka rakennus on malliltaan pelkistetty, löytää siitä tarkemmin katsoessa koristeellisia yksityiskohtia.

Lumikin on koristanut ritilää.

Viimeinen silmäys. Emme tapaa enää ehkä toiste.

Pohdittavaksi jää, mikä vanhassa kahvila- ja pukuhuonerakennuksessa oli oikeasti vikana. "Huonokuntoisuus" on tuttu ulina, mutta sitä varten maailmassa on vasaroita, nauloja ja maalipensseleitä. Vaatimattomuusko riivasi? Uimarannalle meno on korostetusti toimintaa, jossa altistutaan luonnolle, ollaan simppelisti huovalla ja jätetään turhat fiinistelyt taakse. Simmausrantsujen rakennusten tunnelmaan on aina kuulunut narahteleva lautalattia, vetoisat nurkat ja muu inhimillinen kotikutoisuus. Kahvilan sijasta yleensä on ollut tyytyminen kesäkioskiin, mikä sekin on ollut ihan luksusta ja juuri fiilikseen istuvaa. Kuka ei sellaisen päälle ymmärrä ja inhoaa hiekkaa varpaiden välissä, on löytänyt kyllä tiensä ravintoloilla ja majoitusvaihtoehdoilla lastattuihin viihdekeskusmaisiin vesipuistoihin - serenoihin, jukuparkkeihin ja flamingoihin. Nyt joku päätti viedä Hietsua samanlaiseen suuntaan - ja sai tahtonsa läpi.

Loppuun sopii vielä sana pari Hietsun uimarannan syntyhistoriaa:

Hietaniemen uimaranta on paitsi Helsingin suosituin myös vanhin virallisista uimarannoista. Se syntyi vahingossa 1920-luvun puolivälissä. Tuolloin nykyisen uimarannan paikalla oli kaatopaikka - se kuulemma kyti eli paloi jatkuvasti - johon myös valuivat avo-ojaa myöten viereisen lahtilaitoksen eli kaupungin teurastamon kammottavasti löyhkäävät jäteliemet. Kaatopaikan vieressä oli aidattu Rakennuskonttorin hiekkavuori. Eräänä päivänä 15 000 kuution vuori sortui, mursi aidat ja hiekka valui hiljaisesti kohisten kaatopaikan ylle. Sana tapahtuneesta kiiri salamana Tölikän kivipihoille ja ihmiset ryntäsivät valloittamaan uuden mestan. Kaupunki tyytyi toteamaan tapahtuneen ja päätti perustaa Hietsusta virallisesti uimarannan. Koska sellaisille näytti olevan kysyntää, perustettiin niitä sitten lisää muuallekin.

Hietsussa oli alkujaan lauta-aita erottamassa miesten ja naisten puolet. Uimarannat olivat jotain uutta ja outoa. Aikaisemmin Helsingissä oli uitu varta vasten tarkoitukseen tehdyissä uimalaitoksissa, jotka olivat puisia rakennuksia veden yllä. Maaseudulla ei oltu uitu oikeastaan lainkaan, vaikka järven rannalla olisi eletty. Hukkumisen pelko oli suuri ja uimataito jotain hyvin harvinaista; 1920-luvulle saakka se oli lähinnä yläluokkaisten ruotsinkielisten "uimamaisterien" etuoikeus, uimakoulusta peräisin. Uimataidon opettaminen ja uimisen yleistyminen liittyi modernismin terveysajatteluun: vesiliikunta piti ruumiin kunnossa, mikä oli edellytys yksilön ja kansakunnan kukoistukselle. Ennen niin pelätyn Ahdinkin täytyi siihen taipua.

Helsingin uimarantahistoriaa:
http://www.hel2.fi/ymk/uimarantahistoria/1.htm

Hietsun rantsu talvenselän taittuessa.

Ei kommentteja: