Kukkukivi - Loviisan punainen torni

Kukkukivi on kuin karamelli, vaikka hieman outo lintu.

Edellisen kirjoituksen innoittamina jatkamme vielä torniaiheella. Loviisan Myllyharjun jylhästä hongikosta löydämme uhanalaisen vesitornin lisäksi pittoreskin jugend-näköalatornin, joka kantaa psykedeelis-kansallisromanttista nimeä Kukkukivi, ruotsiksi Kuckustenen. Arkkitehti K. Hjeltin piirtämä valurautainen rakennelma on vuodelta 1906, mutta ei harjulla ensimmäinen lajissaan, sillä samalla paikalla oli yksikerroksinen puinen paviljonki jo 1800-luvulla. Näköalatorni liittyy Loviisan kylpylähistoriaan - tornille tepastelu ja maisemien ihailu olivat osa kylpylävieraiden hoito-ohjelmaa. Raittiin ilman ja haltioitumisen tervehdyttävää vaikutusta ei aliarvioitu.

Näköalatorneista tähystely on leimallisesti kesäistä puuhaa. Kuin suljetuissa huvipuistoissa niissä on talvella kuitenkin oma viehättävä pysähtyneisyytensä, jossa kesäisten huokausten hetkellisyys on lempeän aavemaisesti läsnä. Kukkukivellä tunnelmaa lisää tornin rapistuneisuus.

Pari vuotta sitten torni julistettiin käyttökieltoon joidenkin ruostuneiden kannatintolppiensa vuoksi. Nämä ovat toivottavasti jo fiksattu.

Kaarevat muodot eivät tee väkivaltaa biologiselle perimällemme, sanoisi Henryk Skolimowski.

Aaltopeltimäiset metallielementit tuntuvat erikoisen teollisilta Art Noveua -torniin. Ovatko ne myöhempää perua, ehkä viimeiseltä peruskorjaukselta 1967?

Kuuliko täällä usein käen kukuntaa vai kukkuivatko kylpylävieraat, sitä tarina ei kerro.

Näköalat palkitsevat. Tornin ylätasanne on 49 metriä Loviisanlahden pinnasta.

Harva asia on niin altruistinen kuin näköalatornin pystytys: sen silkka tarkoitus on ilahduttaa ja ylevöittää tomuisen maan tallaajia.

Loviisan kylpylätoiminta sai alkunsa, kun alueelta löydettiin 1700-luvulla rautapitoinen "hapanlähde", jollaisia käytettiin tuolloin terveyslähteinä. Kylpeminen päättyi Loviisan palaessa maan tasalle 1855, mutta palon jälkeen löydetyt radiumpitoiset lähteet sekä kylmävesihoidon yleistyminen saivat kylpylätoiminnan uudelle alulle. Vuonna 1869 avattiin uusi uljas vesiparannuslaitos. 1900-luvun alussa kylpylävieraita tungeksi kaupungissa kymmenen tuhattakin kesässä, mutta tämä historian vaihe päättyi lopullisesti kylpylän paloon 1935.

Toisen maailmansodan jälkeen kylpylät olivat jo pois muodista, passé. Myös esimerkiksi Helsingin Kaivopuisto jäi lopullisesti vaille kylpylää sen jälkeen kuin neuvostopommi tuhosi 1944 nykyisen Café Ursulan kohdalla sijainneen laitoksen.