Koivuisia kunnaita ja agenttitarinoita Hertsikan hyppyrillä

Maisema on sävytetty kuin maalauksessa, kiitos koivujen äärettömän siitepölylastin.

Koivujen on kerrottu pöllyttelevän tänä keväänä enemmän kuin aikoihin. Siitepölyä on "erittäin runsaasti", vastaavaan tuprutteluun päästiin viimeksi yhdeksäntoista vuotta sitten. Moni onneton tuntee tämän nenässän ja silmissään, mutta ennätyssiitepölyisyyden voi havaita jopa maisemaa katselemalla. Kävimme tähystelemässä himmeän vaaleanruskeaksi värjäytyneen metsämaiseman estetiikaa Herttoniemen hyppyrimäen tornista. Samalla pieni retki palveli eriskummallisen urheilumuodon viimeisen Helsingin mohikaanin ihmettelyä. Mieleemme muistui myös eräs kylmään sotaan liittyvä kuuma kohde, joka sekin sijoittui vielä jokunen vuosi sitten hyppyrin tienoolle. Siitä lisää kuvasetin jälkeen.

Moni tekijä on varmasti syynä sille, miksi Helsingin hyppyrimäkien määrä on romahtanut takavuosien yli kahdestakymmenestä vaivaiseen yhteen. Varhaisimmat 1800-1900 -lukujen vaihteen mäet sijaitsivat kantakaupungissa - Alppilassa, Katajanokalla, Kruununhaassa - mutta kuumin hyndien rakennusbuumi koettiin 1940-luvun puolivälistä 1960-luvun alkuun ja tuolloin ne levittäytyivät pitkin liitosalueiden kallioita. Sitten tuli televisio Peyton Placeineen, löllöisä sohvakalusto ja lähiö, modernismin ja mukavuuden airut. Talviurheiluseurat näivettyivät hiihtomaiden huventuessa rakentamisen alle ja mäet rapistuivat talkoohengen kadotessa. Keksittiin turvallisuus, vaadittiin siisteyttä, urakoitiin kaikenlaisen vanhan hävittämiseksi. Harmaat lautatornit katosivat eikä uusia noussut. Harrastukseen innoittajaksi ei näemmä riittänyt eräs 1980-luvun huippumenestynyt mäkikotka, joka sittemmin kunnostautui muilla saroilla.

Mutta nyt siis mäkeen.

Ei tarvitse tulla ulkoavaruuden sivilisaatiosta tajutakseen, että hulluudestahan - tosin kiistämättömän puhdikkaasta sellaisesta - hyppyreissä on kysymys.

Näköaloja tarjoavien paikkojen pitäisi nimenomaan olla kaikille avoimia, sillä ihmisessä on sisäsyntyinen kaipuu nähdä säännöllisesti kauas ja laajalle. Se tekee hyvää mielelle, koska mieli tunnistaa avaruudessa jotain oleellista omasta luonnostaan.

Tyylikäs mattavihreä kioski on mallia "70-luvun snägäri".

Herttoniemen nykyinen hyppyrimäki on vuodelta 1962 (uudistettu 1976), mutta aiemmin lähistöllä oli myös 1930-luvun torni.

Muovitettu latu ja alastulorinne mahdollistaa hellehyppelyn. Lankkuportaissa on tunnelmaa, rakennelmassa häivähdys Linnanmäen vuoristorataa.

Tässä kohtaa luulisi loikka-lasselle tulevan viimeistään mieleen, että mitä helvettiä olen oikein tekemässä.

Tässä nyt siis siitepölymetsää sellaisena kuin epäsuora vastavalo sen näyttää. Viikin-Vanhankaupunginlahden metsissä on runsaasti koivua ja niiden värisävy suorastaan epätodellinen ja maalauksellinen. Lahdella näkyvät Lammassaari ja Kuusiluoto.

Urbaaniin torniin kuuluvat tagi-maalaukset. Tietysti?

Siilitien loppupään tornitaloja. Aito metsälähiö.

Zoomin avulla loikkaa vaikka Suokkiin.

Iso vaalea rakennus keskellä on Herttoniemen sairaala. Sellainen on hyvä olla hyppyrimäen lähellä...

Horisontissa näkyvät Itä-Helsingin tornitaloylpeydet, Itäkeskuksen maamerkki ja Vuosaaren Cirrus.

Vielä voi pääkaupungista tavata näin originaalin julkisen huussin.

Tällaisia häkkyröitä on haasteellista sovittaa pokkarin kuvaruutuun.

Huomattavasti häiriintyneempää Hyvinkään Sveitsin hyppyrimäkeä ihailimme keväällä 2010:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2010/04/hyvinkaan-sveitsin-hyppytornikummitus.html

Mielenkiintoinen katsaus Helsingin hyppyrimäkien historiaan löytyy täältä:
http://www.nouseva.com/stoorit/stoorit_2.php?ID=120

On paikkoja, joissa asiaton oleskelu on oikeasti kiellettty.

Lopuksi siis tosielämän agenttitarina, johon liittyviä kaikkia sivujuonteita emme edes halua paljastaa. Moni Herttoniemen urheilupuiston maastossa liikkunut muistanee, että hyppyrimäen läheisen pujottelurinteen laidalla sijaitsi yksinäinen 1950-luvun tyyliä edustava omakotitalo. Se purettiin runsaat viisi vuotta sitten. Talo tuntui olevan melkoisen omituisella paikalla ollessaan kaukana muusta asutuksesta ja infrasta. Kulissiksi se olikin rakennettu, vaikka talossa toki asui luotettu talonmies tai muu hoitaja, joka huolehti sen vartioinnista.

Nimettömänä pysyttelevä tietolähteemme valtion laitoksesta kertoo, että kyseinen vain 38 neliön asuinpinta-alalla varustettu talo rakennettiin varta vasten salaiseksi tietoliikennerakennukseksi. Ulkoa se oli viattoman näköinen siviilitalo, mutta sen maanalainen pohjakerros oli varustettu suurvirtalaitteille ja todennäköisesti rakennuksessa oli oma koneasema virran tuottamiseksi hätätilanteessa. Kyseessä ei ollut enempää eikä vähempää kuin Washingtonin ja Moskovan välisen, suurvaltojen presidenttien suoran puhelinyhteyden eli "Kuuman linjan" vahvistinasema. Kuuma linja kulki mäen alla olevassa laaksossa ja talossa olevalla teknologialla signaalille annettiin sen tarvitsema "lisäpotku". Alla asiasta tietolähteemme sanoin ja hänen luvallaan julkaistuna (informantin nimi poistettu):

X vahvisti Washington - Moskova kuuman linjan kaapelin olemassaolon. Hän oli Helsingin kaupunkimittausosaston itäpiirissä maastotöissä 1970-luvulla ja he olivat kartoittaneet kaapelin sijainnin maastossa oleviin kaapelimerkintöihin perustuen, koska kohdalla sijainnutta kaapelia ei näkynyt kartalla. Kartoituksen jälkeen kaapeli oli jälleen kadonnut seuraavasta karttapäivityksestä. Asiaa tiedusteltaessa oli kerrottu että kyseessä oli nimenomaan tämä suurvaltojen välinen ns. Kuuma linja.

X oli keskustellut Kuumasta linjasta vanhan johtotietopuolen virkamiehen kanssa. Herttoniemen pujottelurinteen omakotitalo rakennettiin nimenomaan Kuumaa linjaa varten. Kyseessä oli Kuuman linjan tietoliikennekaapelin vahvistinasema. Tällaisia rakennuksia on ollut linjan varrella useita, yksi Espoossa, toinen Sipoossa ja siis muuallakin. Talot on ilmeisesti rakennettu suurvaltojen rahoituksella. Ovat olleet näköjään todellisia "hys, hys" -kohteita.

Kuumaa linjaa ei piirretty karttoihin mutta se merkittiin punaisilla tolpilla maastoon. Kaapeli ei kulkenut tolppien alla, vaan niihin oli merkitty etäisyystiedot sen sijainnista. Jopa tolpat haluttiin jossakin vaiheessa poistaa salaussyistä. Kaapeli oli myöhemmin poissa käytöstä, mutta se haluttiin kunnostaa uudelleen jonkin Suomessa järjestettävän kansainvälisen konferenssin yhteydessä, jolloin kaapelin päitä kaivettiin esille ja se saatiin jälleen toimimaan.

Espoon vahvistinasema on purettu ja pelkäänpä, että Sipoossa on käynyt samalla lailla. Tarkempaa sijaintitietoa ei ole selvillä.

Kevennykseksi anekdootti: kun talo oli jo pinnanpäällisiltä osiltaan purettu, meni eräs lähiseudulla asuva ystäväni mitään rakennuksen luonteesta tietämättä sitä tutkailemaan. Hän laskeutui kellariin ja katseli hämmästellen suurvirtalaitteiden jalustoja ja eristekaakelilla pinnoitettuja lattioita ja seiniä. Yhden matkamuistonkin hän nyysi matkaan. Keltaisen kyltin, jossa lukee "Turvallisuutenne vuoksi, sulkekaa ovi." Se jatkaa nyt palveluaan hänen vessansa ovessa.

Vielä sananen yleistä taustaa: Kuuma linja perustettiin supervaltojen luiskahdettua miltei ydinsotaan 1962 Kuuban ohjuskriisissä. Hiffattiin, että peli oli mennyt oikeasti liian vaaralliseksi ja maapalloa ei ehkä kuitenkaan kannattaisi posauttaa, vaikka kuinka mieli tekisikin. Piti mahdollistaa se, että Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton johtajat voisivat välittömästi saada toisiinsa yhteyden eli mahdollisuuden selvittää välejä hiertävät asiat ennen kuin ne eskaloituisivat käsistä. Kuuman linjan kaapeli vedettiin reittiä Washington - Lontoo - Kööpenhamina - Tukholma - Helsinki - Moskova. Työ tehtiin vuonna 1963.

Sitkeässä elävä kuuma linja -legenda on se, että yhteydenpito hoidettiin puhumalla puhelimiin - ja puhelinkojeet presidenttien pöydillä olivat punaiset. Vaikka puhelinoptio oli teknisesti olemassa, tapahtui kommunikaatio ilmeisesti säännöstään kaukokirjoittimin. Jimmy Carter Library and Museumin kokoelmiin tosin kuuluu tällainen pressan punainen puhelin:

http://en.wikipedia.org/wiki/File:Jimmy_Carter_Library_and_Museum_99.JPG

Myöhemmin kaapeliyhteyden rinnalle tuli pappilan hätävaraksi myös satelliittiyhteys. Kuumaa linjaa käytettiin useita kertoja maailman poliittisen tilanteen kiristyessä, muun muassa Israelin ja Egyptin "kuuden päivän sodan" aikana 1967 ja Neuvostoliiton ryhtyessä Afganistanin miehitykseen 1986. Useimmin linjalla kävi suhina Reaganin kaudella.