maanantai 5. joulukuuta 2011

Vartiokylän linnavuori - Helsingin juuripaakku

Linnavuoren laella voi kuvitella itsensä 1200-luvun ukkelin töppösiin.

Stadin slangi ry:n puheenjohtaja Lasse Liemola sanoi muutama vuosi sitten allekirjoittaneelle, että vanha Vartsika (Vartiokylä) voidaan lukea kuuluvaksi "oikeaan Stadiin". Se oli ystävällisesti mutta kuitenkin hieman alentuvasti todettu. Sillä jos veivaamme kelaa kunnolla taaksepäin, huomaamme Vartsikan olevan koko Stadin juuri. Se ei ole vain yksi etelärannikon 1200-luvulla syntyneistä "alkukylistä", vaan siellä sijaitsee myös pääkaupunkiseudun ainoa tunnettu linnavuori ja osana sitä Helsingin vanhimmat merkit rakentamisesta. Juuri tälle vuorelle käy nyt reipas askeleemme. Kun maa makaa martaana, on loistava aika tutkailla kamaraa arkeologin katsein. Kaikki muodot ovat esillä vailla peittävää kasvillisuutta, karu selkeys vallalla.

Linnavuoren lännepuolista alarinnettä. Täällä on kulkenut uloin valleista.

Tyylikäs kyltti haastelee: "Muinaislinna esihistoriallisen ajan lopulta tai keskiajan alusta. Kivivallit hirsistä tehtyjen puuvarustusten perustana. Rauhoitettu."

Sana "linnavuori" on kieltämättä täynnä yliampumaa romantiikkaa, koska tässä yhteydessä "linnat" tarkoittavat vähäistä hirsivarustusta ja "vuoria" Suomessa ei tunnetusti ole, ellei Käsivarren Lapin Kölivuoristoon kuuluvaa pohjoisnipukkaa oteta lukuun. Linnavuorissa on kuitenkin fiilistä - niissä voi yrittää nähdä maailmaa niin kuin kaukaiset esi-isämme sen kerran näkivät - ja ne ovat yleensä paikkoina luonnonkauniita. Varmoja eli selviä varustusjäänteitä sisältäviä linnavuoria tiedetään nyky-Suomesta noin 70. Tiuhimmin niitä on Hämeessä.

Vartiokylän linnavuoren syntyyn liittyy legenda, jonka mukaan rannikolle saapui aikoinaan kolme viikinkiveljestä nimiltään Helsing, Sibb ja Borg. Nämä sitten perustivat Helsingin (eli Vartiokylän), Sipoon ja Porvoon linnavuoret. Sääli hyvää legendaa, sillä Helsingin kaupunginmuseon arkeologinen tutkimus vuodelta 2002 päätyi pitämään linnaa keskiaikaisena. Hiiliajoitukset ja kaivauslöydöt ehdottavat linnan perustamisajankohdaksi 1200-luvun jälkipuoliskoa tai 1300-lukua. Linnaa ei ole asuttu vakinaisesti, vaan se on ollut tyypillinen pakolinna kylän lähellä, johon on vetäydytty vasta vaaran uhatessa.

Muurien jäänteet eivät ole hääppöiset, mutta ovatpahan joka tapauksessa Helsingin vanhinta yhä nähtävissä olevaa rakentamista (tässä emme laske pronssikautisia hautoja "rakentamiseksi"). Muurin tyyppi on "kylmämuurattu" eli toisin sanoen vain latomalla tehty. Valli on nykyisin 2-4 metriä leveä ja 25-50 senttiä korkea. Jäänteen vähäisyyttä selittää osin se, että kiviä vietiin aikoinaan pois, kun vuoren juurelle rakennettiin tiilitehdasta.

Museovirasto kaivoi kesällä 1973 linnavuoren muurinpohjaa esiin osana arkeologista tutkimusta (kuva: Museovirasto).

Mäen laki on noin 30-metrissä merenpinnasta, mutta merinäköala on lähes täysin umpeenkasvanut.

Nykyisin linnavuori lymyilee Vartiokylänlahden rämettyneessä pohjukassa, mutta aikoinaan sen strategista merkitystä lisäsi sijainti tärkeän purjehdusreitin varrella. Vuosaari oli nimensä mukaisesti vielä saari ja sen pohjoispuolitse kulki suojaisa sisäreitti idänkävijöiden seilata. Neljä kilometriä linnavuorelta länteen, entisaikaan näköyhteyden päässä, on Vartiosaari, jonka nimensä ja topografiansa puolesta voi olettaa toimineen linnavuoren ulompana tähystysasemana. Mereltä ei ilmaantunut aina kivoja kavereita, vaikka sellaisiakin - kauppiaita hyödyllisine vaihtanaisineen - on tietysti ollut liikenteessä.

Kuka linnan rakensi? Hyvinkin mahdollista, että ruotsalaiset osana Suomen alueen valloitusta. Haparoiva ruotsalainen uudisasutus asettui rannikolle noin 15-20 kilometrin levyisenä vyönä. Sen takana mulkoilivat epäluuloisina hämäläiset, jotka olivat tottuneet erästelemään ja asumaan pitkin rannikkoa ilman moisia kilpailijoita. Meren takaa tulleet eivät olleet sitä paitsi pelkästään erikielisiä, vaan toivat mukanaan uutta uskontoa, johon Ukko Ylijumalan palvojia oli alettu jo lännemmässä väkisin käännyttää. Ei ihme, jos hämäläinen jo tapaili miekkansa kahvaa ja antoi rantaruotsalaiselle aihetta koota vilkkaan muuria mäelle. Uhkaa pukkasi siis sisämaasta että mereltä. Ei ollut helppoa ihmiselo silloinkaan.

Itään päin on mukavasti metsähorisonttia. Vasemmalla näkyy Tankomäki, pikkulinnavuoreksikin kutsuttu upea mutta rakennuskaavassa tuhoon tuomittu aarnimainen metsäalue.

Rintamamiestalot päästettiin lähelle arvokasta muinaismuistoa. Kiveä olisi satanut niskaan, jos rakentamista olisi yritetty silloin muinoin.

Linnavuorta linnoittivat myös venäläiset ensimmäisen maailmansodan aikaan (Tukikohta V, asema 8). Tässä ollaan vuoren loivalla pohjoisrinteellä ja edustalla näkyy pätkä betonivahvisteista juoksuhautaa.

Puolustussuuntana on itä ja pohjoinen.

Taisteluhaudan kerroksellisuutta. Alimmalta tasolta on voinut loikata ampuma-asemiin, missä on tasot ammuksille ja muille tarvikkeille. Kolo lienee säilytyskomero.

Suojahuone, jonka katto myöhemmin räjäytetty (ettei puliukoilla olisi paikkaa) tai joka on jäänyt alkujaankin keskeneräiseksi.

Rusinana pullassa on linnavuoren luola n:o 7. Se on halpamaisesti suljettu terästanko-ovella. Näin ei aina ollut; allekirjoittanut on itsekin siellä seikkaillut ja varsinkin heikkotehoisella taskulampulla varustetulle pikkukoululaiselle luola oli tietysti järjettömän jännittävä. Siellä oli vanha, linnavuoren henkeä kiteyttävä seinämaalaus muinaispurjealuksesta. Museovirasto piti kuvaa mahdollisesti ensimmäisen maailmansodan aikaisena. Myöhemmät urpot sprayasivat sen peittoon.

7 kommenttia:

Ville Koivuranta kirjoitti...

Hei,

kiitos mielenkiintoisista kirjoituksista.

Viimeisestä kuvasta tuli mieleen, että Viikintietä Siilitielle päin kuljettaessa, mäen alkaessa vasemmalle nousee jyrkänne, jonka juuressa on samankaltainen sisäänkäynti johonkin luolakäytävään. Tiedon löytäminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Mahdatko tuntea kyseisen sijainnin?

Ystävällisin terveisin
Ville

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Ville, kyllä, tiedän mitä tarkoitat. Se on vaikuttavan näköinen sisäänkäynti hämyisässä metsässä kalliomassiivin juurella.

Kyseessä on linnavuoren luolan tapaan I maailmansodan aikainen kallioluola, joka louhittiin osaksi silloista Helsingin maa- ja merilinnoitusta. Sitä pidetään lukittuna ja se on ollut varmaan ainakin joskus varastokäytössä. Joskus luola oli tilapäisesti ilman lukkoa ja tiedän ihmisen, joka on käynyt sisällä. Luola on lyhyt (ehkä 30-metrinen) ja siistissä kunnossa.

Jonas kirjoitti...

Helsingin kaupunki on tehnyt helsingin maa- ja merilinnoituksesta kirjan. Viikin alueella on huomattavasti muitakin siihen liittyviä rakennelmia ja lisää noita kallioon louhittuja tiloja.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kyllä, viitannet arkeologi John Lagerstedtin laatimaan tänä syksynä julkaistuun oppaaseen. En ole nähnyt sitä vielä, mutta epäilemättä se on laadukas suurelle yleisölle suunnattu teos. Linnoitusketjun kohteita on vielä hämmästyttävät määrät jäljellä, vaikka niitä on suunnattoman paljon jäänyt myös rakentamisen alle.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikken olekaan erityisemmin uskonnollinen ihminen, pidän aina pakkokäännytyksestä puhuessa huomauttaa että kristinusko saapui maahamme itäisten kauppiaiden mukana (onhan kristillinen sanastomme pääosin slaavilaisperäistä) ja se omaksuttiin aikansa "coolina" kosmopoliittisena virtauksena kauan ennen kuin Ruotsin kuningaskunta alkoi kahmia maata Suomenlahden pohjoispuolelta. Pakkokäännytyksestä tuskin voi puhua joitain sisämaan pahimpia hämäläismörököllejä lukuunottamatta (joista aikanaan paavikin jaksoi voivotella).

Anonyymi kirjoitti...

...aikanaan katolinen kirkkohan oli tunnettu synkretismin suvaitsemisesta, josta osoituksena esim. pyhimyksiksi muutetut pakanajumalat, kristillisiksi väännetyt pakanajuhlat kuten joulu jne. niin kauan kunhan itse kirkon valtaa vastaan ei käyty ja kymmenykset maksettiin mukisematta. Luterilainen puhdasoppisuus taisi tehdä eniten pahaa kansanuskolle, mutta silti yhä vedämme ukonvakkoja juhannuskokon ääressä ja teemme paljon pahetta.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kiitokset hyvistä historiallisista täydennyksistä. Vapaaehtoisuus, synkretismi ja pakko varmasti yhteenkietoutuivat tuossa vuosisatoja kestäneessä prosessissa. Todellista "kansan ääntä" emme pääse sellaisenaan kuulemaan, koska historiankirjoitus oli vähäistä ja hallitsevien käsissä.