Kansallisaarteita etsimässä

Vahtiiko tämä Tenholan kirkon lasimaalauksen ritari kansallisaarretta? Siltä hieman näyttäisi, mutta siinä tapauksessa hänen oikea paikkansa olisi maantien mutkassa Orimattilassa. Syyn kerromme seuraavassa.

Näin itsenäisyyspäivän lähestyessä ja mielemme täyttyessä juhlavin aatoksin, voimme pysähtyä miettimään, mitkä ovat Suomen "kansallisaarteita". Esimerkiksi Suomen Luonnonsuojeluliiton mielestä suoluonto on kansallisaarre, toisten mielestä taas ilmavoimiemme ensimmäinen kuljetuskone Hanssin-Jukka, suomenhevonen, pesäpallo, Muumit, Kolin maisema tai Suomen Joutsen -laiva.

Jos lista ei kaikin osin ihan vakuuta, niin voidaan ehkä ajatella, että kansallisaarteita ovat suomalaiseen luonteenlaatuun kuuluviksi katsotut ja hyväksi havaitut piirteet, kuten rehellisyys, uutteruus ja merkityksettömän puhumisen välttäminen - missä määrin nämä nyt sitten itse kullakin esiintyvätkään. Japanissa tunnetaan ilmiö nimeltä 人間国宝 eli "elävä kansallisaarre". Sellaiseksi voidaan julistaa ihminen, jolla on tärkeitä aineettomia ominaisuuksia ja taitoja. Kyse on siis mestarista. Mitenköhän tämä perinne sopisi meille?

Jos kansallisaarteita on vaikea määrittää, niin on yksi paikka, jossa niitä on varmuudella materiaalisessa muodossa. Kyse on puoli miljoonaa esinettä hallitsevasta Kansallismuseosta ja ennen kaikkea sen keskusvarastosta, jossa valtaosa kivikaudelta nykypäivään ulottuvan taipaleemme niin koruttomista kuin prameista pyhäinjäännöksistä sijaitsee. Tässä kohtaan peliin astuu pieni agenttivire. Kansallismuseon keskusvarasto on nimittäin varjeltu salaisuus, jonka koko olemassaolosta saati sijainnista museon henkilökuntaa on ohjeistettu pitämään suunsa supulla. Sen verran on silti jouduttu julkisuudelle sanomaan, että varasto on Itä-Uusimaalla Orimattilan kunnan alueella. Päätimme selvittää aarrevaraston sijainnin ja käydä vilkaisemassa sen ulkonäköä.

Itä-Uusimaan soratiet ovat pitkiä ja martaiset pellot autioita. Syrjäseudun tuntu on vahva. Eipä uskoisi, että valtaosaa rahassa mittaamattoman arvokkaista kansallisaarteista säilytetään edessä näkyvässä metsikössä.

Metsässä näkyy kummallinen ikkunaton kompleksi. Hyötypinta-alaa on 7638 neliötä. Varasto on suunnilleen saman kokoinen kuin Kansallismuseon rakennus Mannerheimintiellä, mutta tavaralla täytetty kuin sardiinipurkki. Lisää ei mahdu.

1970-80 -lukujen taitteessa valmistuneen laitoksen sisälle on luotu täydellinen ilmasto vanhojen esineiden uinua. Oli kesän helle tai paukkupakkanen, se ei muutu.

Kuljetukset aarrevarastolle ja sieltä pois ovat oma salailun maailmansa - ja toki aiheesta.