torstai 8. joulukuuta 2011

Väinö Auerin hahmottelema Suur-Suomi kartalla 1941

Harvinainen näky: kaihoten haviteltu Suur-Suomi karttaesityksenä tieteellisessä artikkelissa Tuleva Suomi talousmaantieteellisenä kokonaisuutena (Terra, 1941).

Miltei päivälleen seitsemänkymmentä vuotta sitten, joulukuussa 1941, Saksan Wehrmachtin kärkijoukot olivat edenneet Moskovan alueelle 16 kilometrin päähän Kremlistä. Sotilaat saattoivat katsella kiikareilla Pyhän Vasilin katedraalin värikkäitä sipulitorneja, jotka loistivat epätodellisina, lähes karnevalistisina, hohtavan valkoisessa ja hyytävän kylmässä avaruudessa. Sitten ihmeellinen kuvastus katosi lumituiskuihin ja kurjasti vaatetettu germaani muisti jäytävän vilunsa. Akselivaltojen menestyksen heiluri oli heilahtanut ääriasentoonsa, pysähtynyt sijoilleen, ja alkanut natisten kääntyä toiseen, tappiolliseen ja entistä kärsimyksentäytteisempään suuntaan. Napoleonin saama oppiläksy toisti itseään.

Utuinen vilkahdus Kremlin torneista oli samalla lähin piste, mihin Suomessa enemmän tai vähemmän elätelty Suur-Suomi -haave todellistumistaan pääsi. Pitkin kesää ja syksyä Suur-Suomen toteutuminen oli näyttänyt mahdolliselta, jopa todennäköiseltä, ja sitä toivovien tunnelma oli ollut juhlavan innostunut; suuria näytti oleva tekeillä ja historian siipien havinaa ilmassa. Lokakuussa Neuvostoliiton julistettiin jo käytännössä lakanneen olemasta, kun Moskovaa puolustavat 55 divisioonaa joutuivat saksalaisten panssarikiilojen motittamaksi ja 663 000 punasotilasta antautui.

Tässä emme kuitenkaan kertaa enempää sotahistoriaa liejuineen, pakkasineen ja siperialaistäydennyksineen, vaan luomme katseemme yhteen niistä hyvin harvoista aktuaalisista karttaesityksistä, joissa Suur-Suomelle toivottu hahmo todella esitettiin. Yleensä se helkkyi vain sanoissa, uhopuheissa, jossa rajaa oltiin kiidättämässä jopa Uraliin. Karttaesityksen takana oli maantieteilijä Väinö Auer (1895-1981) Suomen maantieteellisen seuran aikakausikirja Terran Suur-Suomi-juhlanumerossa 4/1941. Auerin artikkeli oli otsikoitu Tuleva Suomi talousmaantieteellisenä kokonaisuutena. Tiedemiehenä Auer oli maltillinen eikä lähtenyt Ural-hössötyksiin, vaan pitäytyi alla olevan mukaiseen "kompaktiin" pakettiin.

Hotkaisemalla kokonaan Kuola ja Viena piti saavuttaman niin sanottu kolmen kannaksen raja, jossa maayhteys itänaapuriin olisi mahdollisimman lyhyt ja näin myös helpoin puolustaa. Kartta kuvaa "tulevan Suomen" metsätyyppejä erilaisin rasterimerkinnöin.

Aikakausikirjan muut artikkelit todistelevat Suomen kallioperän, kasvimaailman, eläimistön jatkuvan kauas itään, joka siis näin ollen tulkittiin kuuluvan luonnontieteellisesti samaan kokonaisuuteen Suomen kanssa. Auer itsekin kertaa näitä teemoja avausriviensä loppupuolella, käsiteltyään aluksi rajanvetoa, puolustusseikkoja ja Muurmannin rataa.

Ennen kuin voidaan tarkastella tulevaa Suomea talousmaantieteellisenä kokonaisuutena, on tiedettävä, missä sen raja ainakin osapuilleen tulee kulkemaan. Jos oletamme sen piirtyvän jonnekin sinne, missä Suomea voidaan paraiten puolustaa ja missä Suomen luontokin päättyy Vienanmeren ja Suomenlahden välimaille, olemme todennäköisesti oikeilla jäljillä. Toivokaamme, että se paalutetaan jonnekin sinne, missä rannattomat suot, synkät metsät ja asumattomat erämaat vallitsevat ja jossa venäläisten tavanmukaiset rajaloukkaukset eivät häiritse.

Kun raja siirtyy kaakkoon ja lyhenee kolmanneksen entisestään, tapahtuu myös voimakas mullistus Itä-Karjalan suhteessa Suomeen ja Skandinaviaan. Siitä tulee samalla hetkellä koko Pohjolan etuvarustus oltuaan sitä ennen alituisena vaarana läntisille naapureille.

Muurmannin rata, joka on ollut kuin lyöntiin valmis ruoska Suomen selkään, on sen jälkeen koko Pohjolan tärkein puolustusrata, ja muukin liikenneverkko muodostuu puolustuksen voimakkaaksi ketjuksi. Mutta ei siinä kyllin. Koko tiestöstä tulee myös talouselämän todellisia verisuonia.

Itä-Karjalan liityttyä Suomeen tulevan Suomen luonnon maisemiin ei tule lisää vieraita määrääviä piirteitä, vaan maisemamme jatkuvat sellaisina, ominaisuuksiltaan ehkä hieman tehostuneempinakin, itään. Suomen tunturimaisemat ulottuvat sinne jonkin verran jylhempinä ja isoina rykelminä, vaarat samoina siintävinä metsämeren aaltoina, kallioperän laskeumat samoina särkyneinä halkeamina ja siirroksina ja niissä päilyvät järvet samanlaisina hopeavöinä ja reitteinä keskusjärvineen ja kohisevine koskineen, samat mäntykankaat ja korvet koskemattomampina, Suomen nevat aavempina ja letot vielä rehevämpinä kuin meillä. Metsämeren keskellä karjalaisten asumussaarekkeet ovat kaukana toisistaan ja niiden peltotilkut hohtavat kalpeampina kuin meidän. Tällaista luonnon yhtenäisyyttä ei ole missään samoilla leveyspiireillä. Näin ollen voidaan täydellä syyllä olettaa, että samat lait jotka sanelevat meidän edistyneemmän talouselämämme, myös määräävät tulevassa Suomi-kokonaisuudessa talouselämän muodot.

Kartta "Tulevan Suomen savet" ei vedä rajoja edes Norjan ja Ruotsin suuntaan.

"Itä-Karjala on tähän asti ollut kuin saman organismin toinen puristuksissa ollut ja lamaantunut puolikas, joka nyt vapauduttuaan paranee aikaansaaden siten tervehtymisprosessin koko yhdenmukaisessa valtioruumiissa", Auer uskoi.

Aikakausikirjan esilehti varattiin tietenkin Mannerheimin kuvalle. Allekirjoittaneen haltuun julkaisu päätyi, kun Helsingin yliopiston maantieteen laitos takavuosina jakoi liikoja Terrojaan pois. Tästä numerosta Suomen maantieteellinen seura lienee ollut pitkään joissain määrin vaivaantunut.

Terran artikkelin ohella Väinö Auer kirjoitti vuonna 1941 Eino Jutikkalan ja Kustaa Vilkunan kanssa, Suomen korkeimman valtiojohdon toimeksiannosta, kirjan Finnlands Lebensraum. Teos kertaa jo tuttuja asioita ja nimensä mukaisesti se kirjoitettiin suoraan saksaksi, saksalaisille, jotta siellä ei olisi jäänyt epäselvyyksiä Suomen elintilatarpeista idässä.

Pyhän Vasilin katedraalin sipulikupoleiden kadotessa kangastuksen lailla huurteiseen horisonttiin, katosi myös 1910-luvulta asti itänyt toiviohanke Suur-Suomesta. Sen arkkitehdit kävivät hiljaisiksi. Sodan jälkeiset vuodet Auerkin viihtyi Suomea paremmin Argentiinassa, jossa hän toimi kenraali Perónin hallituksen neuvonantajana aavikkopaholaisen vastaisessa kamppailussa.

6 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Näistä ja muista Suur-Suomi-suunnitelmista on hyvä tietolähde Ohto Mannisen tutkimus Suur-Suomen ääriviivat, Kirjayhtymä 1980, ISBN
951-26-1735-8

Pekka Vuoristo

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kiitos vinkistä, Pekka Vuoristo. Näyttää tuo Mannisen opus löytyvän mm. kaupunginkirjastosta. Ilmestymisaikanaan 1980 tutkimuksen aihevalinta on ollut vielä suhteellisen uskalias, tabuun kajoava.

Kari Hintsala kirjoitti...

Mielenkiintoista että rajojen puolustuksellisuudelle pantiin noin suuri paino. Eivätkös saksalaiset luvanneet tehdä lopun Venäjästä ikiajoiksi?

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Tietääkseni saksalaiset suunnittelivat miehittävänsä Venäjän "vain" Astrahan-Arkangeli -linjalle ja siihen olisi varustettu pysyvä puolustuslinja, "Itävalli", jonka takana olisi kai saanut olla jotain uusia heikkoja satelliittivaltioita.

Mitä tulee Suomeen, niin vaikka täällä tuolloin 1941 yleisesti uskottiin sodan voittamiseen ja Neuvostoliiton hajottamiseen, pidettiin lähtökohtaisesti selvänä, että Venäjä on oleva aina jossain muodossa naapurina ja sen kanssa on pärjättävä. Siksi lyhyintä mahdollista (=helposti puolustettavaa) maarajaa pidettiin tavoiteltavana. Saksalaisia yritettiin myös houkutella ottamaan tulevissa maanjaoissa Arkangelin alue Itä-Karjalan itäpuolelta, jotta rajanaapurina siellä olisivat olleet he venäläisten sijaan.

Nimetön kirjoitti...

Näissä aina hämmentää tuo että miksi Norjan rannikon suomalaisasutus jätettiin huomiotta. Oliko Quisling niin hyvää pataa suomalaisten natsien tukijoiden kanssa?
Sitten on se länsi-suomalaisten vitsi että jos tuo olisi toteutunut pääkaupungiksi olisi piänyt tehdä Kuopio, ja sitten ei kukaan olisi enää ymmärtänyt poliittista kieltä. ;-)

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Historiallisella voimanhetkelläänkin Suomi suhtautui arvostaen ja lojaalisti pohjoismaisiin naapureihinsa. Muussa tapauksessa pohjoisesta Norjasta olisi tosiaan voitu perustellusti vaatia aluelohkaisua ja samoin Pohjois-Ruotsin suomalaisasutuksen alueelta.

Himmlerin henkilääkäri Felix Kerstenin mukaan hänen isäntänsä kyllä tarjosi 1942 suomalaisille luottamuksellisissa keskusteluissa Pohjois-Ruotsia. Tarjous ei kuitenkaan saanut minkäänlaista vastakaikua. Samana vuonnahan Saksa tarjosi Suomelle myös Kongoa Afrikasta; siitäkään ei innostuttu, niin teoreettinen kuin mahdollisuus sodan ollessa yhä kesken muutenkin oli.