Vartsikan kesämökit on purettu käytännössä kaikki uudisrakentamisen alta. Jokin ihme on säilönyt tätä pitkään tyhjillään seissyttä ja arvotonttia panttaavaa mökkiä. Onneksi.
Ajallisessa vaelluksessamme ilmiömaailman halki eräs vallitseva piirre on se, että emme oikeasti tajua asioiden sataprosenttista muutosluonnetta. Muun ohella tämä koskee sitä, millainen fyysinen ympäristömme on. Usein jälkikäteen katsottuna (jos aikaa on kulunut vaikkapa muutama vuosikymmen) ympäristö ja sen näyttämöllä juoksevat asiat ovat jotain, mitä ei millään olisi pidetty realistisena aiemmin. Se mitä on ilmaantunut, on suorastaan ollut niin ihmeellistä ja odottamatonta, ettei se olisi edes juolahtanut kellekään mieleen - tai jos olisi, kyseinen visionääri olisi voinut joutua näkemään valkotakkisten setien päättäväisen lähestymisen. Science fictionkin on pysynyt ennustettavammilla urilla kuin todellisuus yhden eliniän aikana. Esimerkkejä hämmästyssarjan - myönteisistä, neutraaleista ja kielteisistä - muutoksista keksii jokainen. Tässä emme kuitenkaan lähde maapalloa kiertävälle analyysikierrokselle, vaan kurvaamme kaikista mahdollisista paikoista eräälle Helsingin Vartiokylän hiljaiselle asuntokadulle.
Vartsika on tavallista mukavampi helsinkiläinen kaupunginosa. Sen perinteikkään rintamamiestalomiljöön yli on tosin jo aikaa sitten vyörynyt kuumeisen tiivistysrakentamisen aalto. Joka kuukausi on jostain kadonnut 1940-50 -luvun purueristeinen lautatalo ja paikalla on muhkeaa pakettipytinkiä odottava monttu. Vähiin käynyt tila on huippuhinnoissa ja entistä harvemmassa ovat myös tontit, joita ei olisi pilkottu kahteen tai useampaan siivuun - vanhan puutarhan uhraten. Monien silmissä originaalina väikkyvä rintamiestalo-Vartsika ei ole silti itsekään aapisen a-kirjain. Sillä on edeltäjänsä.
Yksi elinikä sitten, 1920-40 -luvuilla, Helsingin maalaiskuntaan kuulunut Vartsikan alue oli niin totaalisen landea, että sinne pystytettiin kaupunkilaisten kesämökkejä. Ympärillä levittäytyi laajat alueet täydellisen idyllistä maaseutua muutamine maatiloineen ja kartanoineen sekä sankkoine sysimetsineen ja välkkyvine puroineen. Tieverkkona oli harvakseltaan tykkiteitä ja kärrypolkuja, mitään kunnallistekniikkaa ei luonnollisestikaan ollut. Kymmenen kilometrin linnunlennon päässä oleva Helsingin ydinkeskusta oli ajatuksellisesti ja kokemuksellisesti toisessa maailmassa. Merkitsi täydellistä irtiottoa ja toiseus-kategoriaan hyppäämistä vaihtaa maisemaa noiden kahden välillä.
Helsinkiin toki nousi joka vuosi erinäisiä uusia taloja, kaupunki siis kasvoi. Tämä oli kaikille selvää, mutta keskustan ja Vartiokylän - joka tuolloin kulki suissa useammin muinaisnimellä Botby - välillä oli joka tapauksessa niin pitkälti äärimmäisen harvaan rakennettua maaseutua, että kesämökin laittaminen Vartsikaan oli täysin turvalliselta vaikuttava ja rationaalinen teko. Kuitenkin jo 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla mökkiläiset jäivät rysäyksessä tiheän asutuksen keskelle - sota oli loppunut ja juurtumista kaipaaville miehille merkittiin tontit asettua: vasaranpauke, sahanrouske ja betonimyllyn kitinä toitottivat uuden todellisuuden signaalia. Aluemetamorfoosin on täytynyt olla shokki, vaikka mökkeily ilmeisesti jatkui pitkään muuttuneissa oloissa ja jotkut mökit keksittiin laajentaa ympärivuotisiksi kodeiksi. Ei kukaan kesämökkiä itselleen rakennuttava ajattele, että näköpiirissä olevan tulevaisuuden aikana - omana tai lasten aikana - mökkiympäristö urbanisoituisi. Mökin perustamiseen ajaa rajaseudun villi kutsu ja häivähdys ikuisen vapauden lupausta.
Teoreettisesti voimme päätellä ainakin pitkien aikajaksojen, kuten vuosisatojen, sisältävän mullistavia muutoksia. Silti tällaiset mietteet jäävät väistämättä abstraktiksi tunneuduksi eivätkä sytytä aitoa oivallusta muutoksen ehdottomasta pysähtymättömyydestä ja mielikuvituksellisesta radikaalisuudesta. Tilanne sellaisena kuin se nyt on tuntuu jatkuvan jokseenkin ainiaan pienin säädöin höystettynä. Illuusiolla lienee inhimillinen arvonsa - se on eräänlainen suojafiltteri - mutta illuusio se on joka tapauksessa. Hetkellisesti verhot voivat silti laskeutua muutoksen alastomuuden edestä; näin esimerkiksi nähdessämme jotain out of place -sarjaan kuuluvaa. Tällaisissa tunnelmissa käymme katsomassa autioitunutta kesämökkiä, joka sijaitsee Helsingin kaupunginosassa n:o 45, kelluen kuin menneisyyden viestin sisältävä pulloposti taajamameressä.
Kävimme ihailemassa Vartiokylän kesämökkivanhusta kierrettyämme päivän Uudenmaan ja Hämeen maaseudulla. Moni mieltä virkistävä näkymä ja yksityiskohta oli nähty, mutta kaikkein salaperäisin ja syrjäseutumaisin - sanalla sanoen perifeerisin - kohde oli kuitenkin pääkaupungissa.
Kallion kaupunginosan nyt jo tuhoutunutta metsänvartijanmökkiä kävimmme katsomassa viime kuussa:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2013/08/metsanvartijan-mokkia-hyvastelemassa.html
3 kommenttia:
Kertomukset omilleen jääneistä rakennuksista ovat monella tavalla kiehtovia. Ne saavat esimerkiksi pohtimaan, miltä voimiensa tunnossa nyt pullistevilla alueilla saattaisi näyttää muutaman kymmenen vuoden kuluttua.
Miltä esim. tekstin kuvituksena oleva tyypillinen nyky-Vartiokylän talo näyttää vuonna 2050? Entä millainen on Aurinkolahti, kun kasvillisuus on (toivottavasti) ehtinyt irrottaa rantaraitin kiveyksen ja talojen seinät ovat vastaanottaneet vuosikymmenten merituulet ja ilman kosteuden?
Osa hylättyjen kohteiden antia on nimenomaan siinä, että ne havainnollistavat kuinka oikeastaan mikä tahansa täydessä iskussa oleva paikka voi yllättävän nopeasti joutua täysin uuteen ja odottamattomaan tilanteeseen tai tilaan. Omissa bongauksissani tästä ääriesimerkkejä ovat olleet Neuvostoliiton hylätyt sotilastukikohdat Virossa. Koko niitä ylläpitävä miehityshallinto ja valtakunta haihtui "yhdessä yössä" kuin herätyskellon pirahdukseen päättyvä uni ja hetki sitten niin tärkeistä ja vartioiduista kohteista tuli joutomaata kulkukoirien jolkottaa.
Pohdintoihisi liittyen: käsityönä luonnonmateriaaleista tehdyt rakennukset ikääntyvät tunnetusti kauniisti ja miellyttävät silmää raunioinakin, mutta useat nykyrakennukset tulevat luultavasti näyttämään rapistumisvaiheessaan roskakasoilta, mitä ne määritelmällisesti ovatkin koostuessaan pääosin hyvin vaikeasti maatuvasta aineksesta.
Todennäköisesti nyt voimansa tunnossa pullistelevien Helsingin alueiden tilanne muutamassa vuosikymmenessä tulee jälleen kerran yllättämään kuin isku vyön alle. Ei ole mitään viitteitä siitä, että kehityskulut olisivat aiempaa pehmeälinjaisempia, hitaampia ja ennustettavampia, päinvastoin.
Päivitys 20.4.2014
Nyt on kuvaraportissa esitellyn mökin pihassa avohakkuumylläkkä, joten uutta linnaa pukkaamassa pian tilalle. Oli ihme, että mökki säilyi näinkin kauan.
Lähetä kommentti