Inisee… ja pistää!

Koska hyttyset - uskolliset kesätuttavamme - taas monipäisinä pitävät meille seuraa, on paikallaan tarjota niistä perustietopaketti. Käsillä oleva allekirjoittaneen teksti - eräänlainen kollaasi - julkaistiin alkujaan Helsingin Sanomien tiedesivuilla 29.5.2012. Kun saamme seuraavan kerran pistoksen inisijältä, voimme harmistuksen ohella muistaa, että olimme tekemisissä eräillä huippuominaisuuksilla varustetun olennon kanssa.

Veriannos luvassa kuvauspalkkiona.

Hyttyslajeja esiintyy Suomessa nelisenkymmentä. Näistä kaikkiaan noin puolet ahdistelee muiden nisäkkäiden ohella ihmistä. Piinaajien määrä vaihtelee suuresti ajankohdan ja alueen mukaan. Todellisia massalajeja ovat Suomen yleisin laji metsähyttynen (Aedes communis) ja sen lisäksi rämehyttynen (A. punctor) sekä Pohjois-Suomessa taigahyttynen (A. pionips). Alueellisesti laajalle levinneitä ovat myös piinahyttynen (A. excrucians), pohjanhyttynen (A. intrudens) ja isokirsihyttynen (Culiseta alaskaensis).

Lapin hyttyspaljoutta selittää runsas seisova vesi soilla ja muualla maaston painanteissa, jota suojelee haihtumiselta lyhyt viileä kesä. Ainoastaan eteläisimpään Suomeen rajoittuneita lajeja ovat suolahyttynen (A. caspius), ruskuhyttynen (A. flavescens) ja sammakkohyttynen (Culex territans). Urbaanein on viemärihyttynen (Culex pipiens var.molestus). Sen toukat pärjäävät saastuneissakin vesissä. Asutuskeskusten viemärit käyvät lajille mainiosti, kunhan se löytää ritiläkansia munintareissuilla.

Kaikkien hyttyslajien naaraat imevät verta. Koiraat tyytyvät kukkien meteen. Naaras käyttää siivun verilastista polttoaineekseen, mutta suurimman osan munien (150 – 200 kappaletta) kehittämiseen. Jos se jää vaille verta, käy hätävaraksi myös marjojen mehu, mesi tai jopa kastepisara. Tällöin munat jäävät vähäisemmiksi ja huonompilaatuisiksi. Naaras voi hörpätä eläessään neljäkin verilastia, joskin jää todennäköisesti ennen sitä itse saaliiksi.

Hyttysen hajuaisti on supertarkka ja sijaitsee sen tuntosarvissa. Niillä se havaitsee ihmisen erittämän hiilidioksidin, hien ja muut hajuaineet jopa yli kahdensadan metrin päästä. Myös hajusteiden ja muun muassa sydän- ja verenpainelääkkeiden on todettu houkuttelevan hyttysiä. Viimeisten noin kolmen metrin matkalla suunnistus sujuu ihmiskehon lämpösäteilyn perusteella – kuumana sykkivän verisuonen ollessa napakymppi.

Uusimpien tutkimusten mukaan hyttysnaaras voi hajuaistillaan tunnistaa maastonkohdan, jossa jonain aikaisempana vuonna on kuoriutunut hyttystoukkia. Pieni määrä ylivuotisten koteloiden molekyyleja riittää tämän toteamiseen. Näin hyttynen tietää, että vaikka kohta olisi sillä hetkellä kuiva, on sillä taipumus täyttyä vedestä ja sopii siis munintaan. Munat talvehtivat vähintään yhden talven, mutta voivat odottaa sopivia olosuhteita joitain vuosia.

Hyttysten runsaampi esiintyminen ilta- ja yöaikana voi liittyä siihen, että päivät ovat keskimäärin tuulisempia. Hentorakenteisina ja ohutihoisina hyttysten on vaikea liikkua tuulessa. Omassa puutarhassa hyttysten määrää voi vähentää suosimalla avointa maastoa pensaiden kustannuksella. Seisova vesi esimerkiksi sadevesitynnyreissä on hyttyskasvattamo.

Hyttysen ”ininä” on siipien synnyttämä lentoääni. Koiras tunnistaa sen korkeuden perusteella naaraan ja oikean lajin. Ilmeisesti vain koiras kuulee ja tämä tapahtuu tuntosarvilla. Kyky on oleellinen parittelun onnistumiseksi. Koiraat kuoriutuvat joitakin päiviä ennen naaraita ja kerääntyvät suuriksi parviksi daamien ilmaantumista odotellessaan.

Hyttynen levittää virustauteja, joista Suomessa tunnetuimmat ovat lievää aivokuumetta aiheuttava Inkoo-virus ja Pogostan tautia eli nivelrokkoa aiheuttava Sindbis-virus. Bakteeritaudeista hyttynen siirtää tularemiaa eli jänisruttoa, joka voi aiheuttaa ihmisellä korkean kuumeen. Aidsia hyttynen ei pysty levittämään, koska hi-virus tuhoutuu hyttysessä eikä hyttynen pumppaa verisaalista ulospäin. Pelolla on odotettu, leviääkö Pohjois-Eurooppaan vähintään 22 eri virusta kantava, erityisen ärhäkästi päälle käyvä tiikerihyttynen (A. albopictus). Eurooppaan se saapui ilmeisesti käytettyjen aasialaisten autonrenkaiden mukana.

Malariaa aiheuttavat plasmodium-loiset voivat tarttua ainoastaan horkkahyttysten (Anopheles-suku) kautta. Suomessa näitä on kaksi lajia. Malaria oli 1800-luvulla merkittävä sairaus etenkin Ahvenanmaalla ja etelärannikolla. Sitä levitti ihmisasumuksien viileissä ja kosteissa osissa aikuisena talvehtiva horkkahyttynen. Tauti katosi Suomesta vähitellen 1900-luvun alkupuolella. Ratkaisevia tekijöitä olivat perhekoon pieneneminen, asuinolojen modernisoituminen ja tehostunut terveydenhoito. Viimeinen pieni epidemia koettiin 1944 – 45. Porkkalan neuvostotukikohdan ympäristössä yksittäisiä tartuntoja saatiin vuoteen 1956, taudin tyyssijan ollessa puna-armeijan kasarmit.

Lukuisat hyönteiset, hämähäkit, kalat, linnut, sammakot ja lepakot popsivat hyttysiä. Silti tiettävästi mikään saalistaja ei ole keskittynyt siinä määrin hyttysravintoon, ettei se pärjäisi ilman sitä. Eräs mikroskooppinen sukkulamatolaji on kuitenkin erikoistunut hyttystoukilla loisimiseen. Hyttystoukilla on merkittävä rooli erilaisten vedessä olevien aineiden hajottajina. Aikuiset levittävät myös esimerkiksi veriloisia lintuihin, joita ilman lintukantojen tasapaino voisi järkkyä.

Hyttysen pistimessä on kaksi putkea. Toisella se imee verta ja toisella pumppaa pistokohtaan veren hyytymistä estävää sylkeä. Kutina johtuu ihon puolustusreaktiosta hyttyssyljen valkuaisaineita, antigoakulantteja, kohtaan. Toleranssi kehittyy kesän myötä. Muutenkin jotkut sietävät pistoksia paremmin kuin toiset. Kymmenisen prosenttia ihmisistä on varsinaisesti allergisia pistoille.

Keski-Ruotsin Daljoella hyttysten määrä on kasvanut ihmisen kannalta sietämättömiin mittoihin. Syynä saattavat olla viime vuosien rankkasateet ja padotun joen maastoon nostattama vesi. Maan hallitus on ryhtynyt joukkotuhoamaan hyttystoukkia helikopterimyrkytyksin tavoitteena 9000 hehtaarin ”puhdistaminen”. Monet ympäristöasiantuntijat kritisoivat päätöstä, sillä myrkky nujertaa muutkin hyönteiset ja käsittelyyn joutuu myös suojelualueita.

NUMEROTIETOA

Hyttysen siivet iskevät 300–600 kertaa minuutissa. Ilman tuulen apua hyttysen huippunopeus on noin 2,5 kilometriä tunnissa.

Hyttyskoiras voi elää 2-3 viikkoa, naaras 4-5 viikkoa. Aikuisena talvehtivat lajit voivat elää kymmenenkin kuukautta.

Tuulten avustuksella hyttynen voi kulkea satoja kilometrejä, mutta yleensä ne pysyttelevät pienellä alueella.

Hyttysnaaras painaa noin 2 milligrammaa. Sen paino voi jopa kolminkertaistua veriateriasta. Tämän mahdollistaa selkä- ja vatsakilpien välinen ohut, joustava kitiini.

Pikkuhyttynen (A. cinereus) on neljä millimetriä pitkä, horkkahyttynen jopa kymmenen.

Maailmasta tunnetaan noin kolme tuhatta hyttyslajia. Hyttysten ininä on soinut jo 30 miljoonaa vuotta.

Tundralla alaston ihminen voi saada liki 10 000 hyttysen pistoa minuutissa.

Artikkelia varten on saatu asiantuntija-apua hyönteistutkija Juhani Itämieheltä ja museomestari Jaakko Kullbergiltä. Lähteenä on käytetty myös Itämiehen teosta Pistämätön hyttyskirja (F-Kustannus 2007).