keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Spontaani jäävaellus entiseen kansallispuistoon

Emme tiedä mitä Ryssbrantarnan jyrkänteen kielekkeellä seisovan retkikuntalaisen mielessä liikkuu, mutta tuskin arkihuolia.

On retkiä ja on hetkiä, jolloin kannattaa antautua, jättäytyä rullaamaan. Olla kuin todistaja, joka katselee itseään sivusta eikä pyri päällepäsmäämään eikä itsepintaisesti ajamaan jotain ennalta suunniteltua agendaa. Sillä kukapa tietää, ehkä meillä on aina mukanamme viisaudella varustettu vaisto ja herkkä vainu, joita liian innokas puuttumisemme estää toteuttamasta oppaan kutsumustaan. Ilmiömaailman loppumattomiin keskinäisriippuvainen seitistö on mittaamaton eikä se voi olla vain rationaalisen mielen prosessoinnin ja johtopäätösten ymmärrettävissä tai hallittavissa. Mitä tulee retkeilijöihin, usein onnellinen on se, jolle koittaa mahdollisuus yksinkertaisesti antaa jalkojensa viedä ja ympäristön itse esitellä mitä se esittelemisen arvoiseksi katsoo.

Tällainen mahdollisuus koettiin maaliskuisena sunnuntai-aamuna Porkkalassa pakkasen ollessa vielä napakka yön jäljiltä. Pieni joukko retkeilijöitä vaelsi niemen kärkeen, Pampskatanille. Asiaa sen enempää sumplimatta retkikunta astui jään yhä vankalle kannelle. Tuulen ja lakeuden ja säihkyvän auringon ja suunnattoman sinitaivaan äkillisesti vapauttamana, samanaikaisesti sekä tyhjentyen että täyttyen he jatkoivat eteenpäin. Yhdelle luodolle, yhdelle jäämuodostelmalle, yhdelle karille. Ja taas eteenpäin. Välillä sanan pari puhuen, eräitä silmähdyksiä ja naurahduksia tai luonnon kirjasta poimittuja havaintoja jakaen - mutta pääsääntöisesti kuitenkin hiljaa vaeltaen, kukin yksin, kukin joukossa, osana tarinaa joka kirjoitti itse itseään.

Se vain tapahtuu. Arktista katselujuhlaa viettänyt ryhmä huomaa saaneensa etäiseltä horisontilta kutsun.

Edessä parin kilometrin päässä näkyy jotain, mitä ei tässä vaiheessa vielä tiedetä määränpääksi. Kartassa sen nimi on "Träskön eller Storlandet", eli runollisesti "Järvisaari tai Suurmaa". Kyseinen paikka oli muinoin kansallispuiston sydän; asiasta lisää tekstin lopussa.

Luonto toistaa muotojaan niin pienessä kuin suuressa. Ilmakuvassa Saharan pinta hiekkadyyneineen voisi näyttää juuri tältä.

Aivan sileä osuus voi muuttua kuin veitsellä leikaten röpelökenttiin.

Eri suuntia tähyillään - ilman fiksattua tavoitetta tai suoritustarvetta kun liikenteessä ollaan - mutta samalla miltei huomaamatta edetään luoto luodolta eteenpäin.

Jään kuorruttamssa saaristossa retkeilijä kohtaa näkymiä, jotka saavat uskomaan Country Brand Index 2012-2013 -raporttiin. Se arvotti suomalaisen luonnon maailman kolmanneksi kauneimmaksi.

Träskön pohjoisranta lähestyy.

Jänis on vaihtanut äkisti suuntaa...

... saman tulee toistaneeksi kaksijalkainen kulkija. Ehkäpä kompassineulakin heittäisi tällä kohtaa.

Saari on jokaiselle osalllistujalle uusi tuttavuus, terra incognita.

Rantautuminen olisi ollut hengenvaarallista 60 vuotta sitten. Träskön oli osa Neuvostoliitolle pakkovuokrattua tukikohtaa ja varustettu torjumaan kaikki ulkopuoliset.

Ulkoa päin umpinaisen kartion päältä on räjäytetty tähystysasema tai vastaava.

Jäljellä on vielä luukku, josta pääsisi joitakin metrejä syvälle rakennelman sisään. Laskeutuminen ei innosta ilman apuvälineitä.

Valkohäntäpeura tai metsäkauris on tohkeissaan liukastellut.

Retkikunta jatkaa kohden saaren läntisintä harjannetta, jonka nimi on Ryssbrantarna.

Nousu rannoille ei ole aivan vaivaton lumen kätkiessä syvänteitään.

Ylhäällä erottaa kallioon räjäytetyn tulipesäkkeen.

Maisema [saa sanat unohtumaan].

Äkkijyrkkään päättyvä kieleke on korkeammalla jääkenttien yläpuolella kuin kuvasta voi hahmottaa. Vaeltajille on sopimatta selvää, että siihen jäädään. Yksi on heittäytynyt pitkäkseen ja tekee tuttavuutta taivaan rajattomuuden kanssa.

Taas liikkeellä. Maasto säilyttää suurimman osan salaisuuksistaan lumen vuoksi. Aika ajoin näkyy kuitenkin muotoja, joita voi olettaa saaren linnoittamiseen liittyviksi.

Saaressa on myös rehevää lehtimetsää.

Yllättäen vastassa on tukevien betonipilareiden salaperäisiä rivistöjä.

Kukapa tietää, millainen neuvostotuotos olla möllötti näillä tolpilla.

Kautta Porkkalan alueen näkee 30.11.2012 idästä iskeneen Antti-myrskyn tekosia.

Saaren sisällä on mukavan kokoinen järvi, joka antaa aiheen olettaa paikan olleen merenkulkijoille vuosisatoja tärkeä makeanveden täydentäjä.

Vielä pylväikköjä.

Edesmenneen talon jykevä lämmitysmuuri on ylväs näky kevättalvisessa metsässä.

Rantoja pitkin edetessä kohtaa kevyitä ahtojäämuodostelmia...

 ... joista on kubistista iloa.

Kivikunta ei jää jälkeen ihmeellisyyksissään.

Katselujyrkänteemme Ryssbrantarnalla on jäänyt jo kauaksi.

Seuraa vaellus autiomaassa, joka voisi olla arizonalainen suolajärvi tai kappale kuuta.

Maaliskuu on ollut kylmin puoleen vuosisataan ja auringon yritys sulattaa jäätä vielä avuton. Mutta ei siinä mene kuin hujaus ja täällä taas loiskivat aallot. Kevät tapahtuu yhtä unenkaltaisesti kuin retket sen siivellä.

Friggesbyn kadonneen lentokentän ja muuta Porkkalaa näimme syyskuussa 2012:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2012/09/lentokentan-kangastus-friggesby-ja.html

Jälkisanat:

Träskön on siitä erityinen paikka, ainutlaatuinen kuriositeetti, että se on ainoa nyky-Suomen alueella sijaitseva lakkautettu kansallispuisto. Pieni (yhteensä 300 hehtaarin, joista Träskön saari 84 ha) kansallispuisto perustettiin 1938. Se sai alkunsa kansalaisaloitteesta, mikä on poikkeuksellista sekin. Osana Porkkalaa puisto jäi venäläiskäsiin vuosiksi 1944-1955. Lähtiessään puna-armeija räjäytti linnoittamansa saaren rakennukset ja puolustusrakennelmat. Maisemaa pidettiin epäkelpona olemaan enää kansallispuisto ja se lakkautettiin 1957.

Venäläisjäänteisiin kuuluvat muun muassa räjäytetty tykkiasema ja metallinen, yhä pystyssä oleva merivalvontatorni. Ajan aateloimina ne vain täydentävät saaren upeutta. Träskön oli viime vuonna ehdolla osaksi uutta ja laajempaa Porkkalan kansallispuistoa, mutta ehdotus ei päässyt jatkokäsittelyyn.

4 kommenttia:

kake kirjoitti...

Voivatkohan tolpat olla panssariesteitä?

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

En kyllä usko, että olisivat. Ne eivät ole suunnaltaan vastaisia mahdolliseen maihinnoususuuntaan, vaan "myötäkarvassa". Lisäksi panssarivaunujen tuominen pieneen saareen, jonka maastosta suurin osa on niille mahdotonta, ei vaikuta ajateltavissa olevalta skenaariolta.

Jotain isoja rakennuksia siellä on ollut, ehkäpä majoitusparakkeja, ja betonitolpissa oleva pituusvara voi olla tulvia varten (alava kohta).

Anonyymi kirjoitti...

Tolpat eivät ole panssariesteitä vaan rakennuksen jäänteitä. Träsköstä löytyy paljon sota-aikaan viittaavaa talojen perustojen lisäksi, kuten tulenjohtotorni, bunkkereita yms.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Jep, kiitos kommentista, juuri noin ajattelinkin sen olevan; panssariesteille paikka olisi outo.

Toivottavasti tulee joskus tilaisuus kokea Träskö lumettomissa olosuhteissa.