Loppuipa gason lorrottelu, tulppien ruuvailu ja sumpilla notkuminen Loviisassa.
Suomessa on kaksi nestettä, jotka ovat valtionpolitiikassa erityisasemassa ja herättävät loppumattomiin palavia tunteita (etenkin kun on kyse niiden hinnasta). Nämä ovat tietysti alkoholi ja bensiini. Voimakkaan huumaavasti tuoksuva bensiini - satojen eri hiilivetyjen seos - on kallisarvoinen aine. Sen raaka-aine tuotiin pitkään Suomeen irtotynnyreissä. Bensan jakelu hoidettiin asiaan kuuluvalla tyylikkyydellä, kohteliaasti palvellen ja koppalakki päässä. Paradoksaalista kyllä, sitä mukaa kun automäärä on kasvanut suorastaan hämmentäväksi, on huoltoasemien määrä laskenut kuin pulkka mäkeä. Viimeisen 25 vuoden aikana jakeluasemien lukumäärä on sinällään pysynyt melko tasaisesti vajaassa kahdessa tuhannessa, mutta näistä automaatti- eli kylmäasemien prosenttiosuus on kasvanut nollasta yli puoleen. Kehitys näyttäisi jatkuvan samaa rataa. Maanteidemme varsilla ja taajamiemme risteyksissä kohtaamme siis yhä useammin joko lakkautetun tai kylmennetyn huoltiksen.
Bensa-asemien taustalla vallitseva elämäntapa, johon olemme luiskahtaneet - öljyriippuvainen maailma - ei toden totta lupaile ruusuisia näkymiä. Aikoinaan bensis kuitenkin edusti loistavaa tulevaisuutta. Niiden rakennukset olivat aina funktionalistisia ja jopa huikean futuristisia, avaruusasemamaisia, ne olivat yhtä lasia ja teräslistaa, ne uhkuivat dynaamisuutta ja iskuvoimaa, tehoa ja järjestystä. Samalla ajatuksellisesti bensiksessä on jotain kaunista, myötätuntoista. Huoltoasemien tehtävänä on tietenkin ollut pitää auto liikkeessä eli nimensä mukaisesti tarjota bensan lisäksi huoltoapua ja varaosia. Mutta ne ovat olleet - ja ovat toki edelleen - laaja-alaisesti inhimillisyyden keitaita. Vaikka hämärtyvällä jänkällä on tupruttanut lumiräntää ja kylänraitti on ollut kolkon autio, ovat lämpimät kupit höyrynneet huoltoasemien ikkunapöytien ruutupöytäliinoilla, ruoka tuoksunut keittiöstä, pajatso kilahdellut, jukeboksi veivannut Virtaa ja myyjätär hymyillyt ja kysynyt kuulumisia. Kuten tunnettua, huoltis on ollut etenkin miesten paikka. Sen kuppila pitää yhä pintansa monen kulmakunnan kukkojen mutkattoman reteänä kokoontumisortena.
Helsingin Sanomien jutussa 13.3.2013 otsikoitiin Vielä yhdet bensiksen muistolle - Kun espoolainen huoltamo suljettiin, lähtivät kanta-asiakkaat risteilylle. Otsikko kertoo artikkelista kaiken oleellisen: bensiksen olemassaolo on ollut joillekin iso juttu ja sen lopettaminen päättää kokonaisen aikakauden. Harva palvoo näin hartaasti lempibensistään ja aina moni on mielellään myöntämättä, että mielensä sopukoissa ylipäätään diggaa jostain huoltiksesta. Kuitenkin voimme uskoa, että lähes jokaisella on jokin the bensis, joka on piirtynyt muistojen kirjaan erityisen vahvoin värein; ehkä se jossa aina käytiin mökkimatkalla ja josta ostettiin tikkataulu ja Finnhits-kasetti - tai se jonka käsipumpusta veivattiin kaksitahtibensaa mopoon ja josta joskus sai safkatkin, koska kaverin mutsi oli siellä duunissa.
Allekirjoittaneella on jotain lämmintä yhteyttä edesmenneeseen Puotinharjun Essoon, joka on nykyisin kurja aakkos-kylmäasema ja ehti jo ennen sitä vaihetta kokea täyden kurjistumisen ravintolalla varustetusta tyylikkäästä kokonaisuudesta surkeaksi ja typistetyksi jämämestaksi. Viimeinen naurettavuuden niitti, röyhkeä latteus oli vaihtaa nimen yhteydessä mainituksi toimipaikaksi Itäkeskus - haluttiin opportunistisesti, perinteet ja aluejaolliset faktat hyläten roikkua kauppajättikasvaimen beesissä. Mutta esimerkki on havainnollistava: juuri tätä rataa on mennyt yleisempikin bensis-kehitys. Erityisen originaalien bensisten kokemisen voikin nykyisin katsoa olevan laadukas kulttuurielämys, johon kannatta tilaisuuden eteen tullessa tarttua. Kokemuksen jalo jälkimaku voi seurata yllättävän pitkään, niin mahdollisimman arkinen ja rupuinen kuin sen lähtökohta onkaan.
Tarjoamme lopuksi pienen nostalgis-tutkimusretkellisen kuvaparven, jossa poikkeamme kahdella lakkautetulla bensiksellä. Samalla voi lyhyesti muistella, mitä huoltoasemaketjuja maassamme onkaan toiminut. Näitähän ovat ainakin BP eli British Petroleum (Suomessa 1960-luvun alusta 1970-luvu loppuun), E-öljyt (joka tunnettiin 1977-1992 nimellä Finnoil), 1998 lakkautettu Kesoil (alkujaan Autoilijain Bensiini ja Kauppayhtiö), vuonna 1973 tiensä päähän saapunut Gulf (alunperin Suomalainen Nafta Oy), vuonna 1991 lakkautettu Union (perustettu 1931 nimellä Bensiinin-Kuluttajain Oy). Ja sittenhän ovat ne selviytyjät, kuten Oy Trustivapaa Bensiini eli Teboil, erityisenä pahiksena pidetty simpukkalogoinen Shell - ja kai Essokin on vielä olemassa, vai onko?
Sen verran nykyaikainen on tämäkin asema ollut, että sillä on seteliautomaatti.
Automaatti ei tosin nähnyt euroaikaa eikä maksukorttien läpimurtoa.
Kummastuttava yksityiskohta: moskeijaa esittävä ikkunatarroitus, joka tosin sekin on jo halkeillut vanhuuttaan. Mitä rakennukseessa on puuhattu ennen kuin se on lopullisesti hylätty? Pidetty kebab-ravintolaa?
Asemasta on enää vaikea tunnistaa, mitä yhtiötä se edusti. Valistuneita arvauksia otetaan vastaan.
Tässä ollaan juuri talventulon kynnyksellä marraskuussa 2012 iki-ihanassa Loviisassa. Iso bensa-asema on kohdannut tiensä pään. Todennäköinen kuolinsyy on lähistölle lävähtänyt aakkosasema.
Jopa lipputanko on allapäin.
Jo britit sen tiesivät: väriyhdistelmä punainen-valkoinen-sininen on sekä iskevä että kuitenkin silmää miellyttävä. Huoltis-symboliikassa yhdistelmän adoptoivat Union ja Teboil, joista jälkimmäistä tämä asema edusti.
Monttu ei valehtele: tämä todellakin oli huoltoasema.
Surrealistinen asetelma. Tarjousplakaatti on mallia, jossa tussittamalla tarpeeton saadaan "digitaalinäytölle" haluttu summa.
Huoltoasemien kuppilat tiedetään kansanfilosofian temppeleiksi ja myös asemilla myytävä hengenravinto on ollut niin sanotusti kansan syviä rivejä puhuttelevaa.
Teboilin juhla-allakka helmi-maaliskuulta 2004 paljastaa aseman todennäköisen kuolinhetken.
Takapihalla on alkanut maaston puhdistus.
Laajahkossa "vinojen paikkojen" kuvakoosteessa omistimme yhden osion entisille bensa-asemille:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2009/09/vinoja-paikkoja-ja-maisemia.html
Bensisten historiaa voi tutkailla Suomigasoa-sivustolla:
http://www.suomigasoa.fi/etusivu.html
2 kommenttia:
Sastamalan bensis on toiminut nimellä "Polttoaineasema R24". Nimi on peräisin omistanan vaimon etunimen alkukirjaimesta sekä siitä että asemalta sai bensaa 24 tuntia vuorokaudessa. Moskeija ikkunassa on osa Ylen TV-sarjan lavastetta. En ole varma mitä sarjaa tässä tarkoitetaan, ilmeisesti Lehmän vuotta tai Metsoloita.
Lisätietoa täältä: https://alueviesti.fi/2015/05/11/karkun-vanha-bensis-raivataan-vihdoin/
Tämä on kiehtova pala paikallishistoriaa, kiitos kun jaoit tiedot!
Lähetä kommentti