keskiviikko 22. elokuuta 2012

Hetki erään seurantalon huomassa

Aution juhlasalin tunnelmaa.

Ajatellaanpa aikaa muutamaa vuosikymmen sitten ja paikkana pientä maalaiskylää humisevien kuusikoiden ja tuulessa lainehtivien peltojen keskellä. Missä siellä saattoi kokoontua tapaamaan toisia kyläläisiä, kun tarjolla ei ollut sen enempää ABC:ta kuin kebab-paikkaa? No, luultavasti maitolaiturilla tai kioskilla, mutta tyylikkäimmin ja mukavimmin kuitenkin seurantalolla - ainakin jos kuului oikeaan porukkaan.

Seurantaloja on kohonnut ympäri maata urheiluseurojen, työväenyhdistysten, suojeluskuntien, nuorisoseurojen, vapaapalokuntien, marttojen, raittiusseurojen, kotiseutuyhdistysten ja maamiesseurojen toimesta. Niissä sykki iltaisin elämä. Lausuttiin runoja ja esitelmiä, tanssittiin ja pariuduttiin, näyteltiin ja yhteislaulettiin, vaadittiin vallankumousta ja kumouksellisten suitsimista. Seurantalojen kultakaudella 1900-luvun alkupuolella ei televisiokaan kilpaillut pitkistä illoista. Seurantalot ovat olleet niin oleellinen osa haja-asutusseutujen todellisuutta ja kehityskulkuja, että on vaikea kuvitella niitä puuttuviksi. Toki niitä oli kaupungeissakin ja siellä ne vasta komeita olivatkin, usein kivitaloja. Nille oli paikkansa, jonka ne manifestoituivat - kiitos lukemattomien talkootuntien - täyttämään.

Retkikuntamme pysähtyi Padasjoen kuntaan kuuluvalla syrjäkulmalla tunnustelemaan vanhan, jo lopullisesti hiljentyneen seurantalon tunnelmia. Äkkiä, kuin räyhähenkinä, mielessä välähtivät Hartwall- ja Barona-areenan kaltaiset kansainvälistä lentokenttää muistuttavat spektaakkelitehtaat. Mutta jälleen saattoi tunnistaa sen, että vähemmälläkin on pärjätty ja saavutettu täyspainoisia kokemuksia. Ja tämä pätee vieläkin.

Seurantalon rakentajatahosta ei ole tietoa. Tyyliltään rakennus kuuluu kaikkein vaatimattomimpaan luokkaan ja voi olla pula-ajan tuotoksia. Tämä ei ole moite; talo on miellyttävä ja tasapainoinen.

Talo on ollut ilmeisen pitkään heitteillä, mutta ainutkaan kivi tai potku ei ole sitä satuttanut.

Sisällä vastassa on ensimmäisenä tulisija, tärkein kaluste. Näitä paikkoja ei todellakaan lämmitetty sähköpatterein.

Joku sulki lähtiessään kaikki verhot.

Juhlasali on kaikkien seurantalojen sydän. Piste iin päällä on koristeapila estradin yllä.

Näyttämön yönsiniseen esirippuun on kirjailtu kaurantähkä.

Valaisimet ovat tyylikkäät.

Kurkistus sisälle lipunmyyntikoppiin, jonka luukun äärelle asiakkaat joutuivat kumartumaan tullessaan maksullisiin iltamiin.

Ei seurantaloa ilman kanttiinia. Tässä tosin katto on jo putoamassa niskaan.

Esiintyjällä on backstagella käytössään pieni peili, ei muuta.

Samassa tilassa sijaitsee narikka.

Sisu-askeissa luki ennen "suositellaan laulajille, puhujille ja tupakoitsijoille". Rintapastilleja on ilman muuta kulunut eräskin seurantalon lavan takana.

Koristeellinen ikkuna ja näkymä autiolle pikkutielle.

Vielä viimeinen silmäys lavalta saliin. Aika sulkea verhot.

Rakennusperintö-sivustolla esitetyn arvion mukaan Suomessa on edelleen noin 2600 seurantaloa. Niiden keskimääräinen ikä on 75 vuotta ja koko 380 neliötä. Seurantalot syntyivät aatteellisista vaikuttimista aikakautena, jolloin haettiin uudenlaista yhteisöllisyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia. Leni Pakkala kirjoittaa edellä mainitulla sivustolla seurantalo-idean synnystä ja toisaalta seurantaloihin liittyneistä poliittisista väännöistä seuraavasti:

Seurantalo rakennustyyppinä syntyi kun yhteiskunta alkoi voimakkaasti muuttua 1800-luvun lopulla. Sääty-yhteiskunta hajosi, teollistuminen voimistui ja demokratiavaatimukset nostivat päätään. Perinteiset sosiaaliset ryhmät, suku- ja kyläyhteisöt alkoivat menettää aiemman merkityksensä yhteiskunnallisen murroksen myötä. Uudentyyppisissä yhteisöissä etsittiin uutta yhteiskuntanäkemystä, ajettiin yhteisiä etuja ja harrastettiin. Nämä yhteisöt tarvitsivat toiminnalleen tyyssijan, seurantalon.

Seurantalojen vaiheet nivoutuvat kiinteästi yhteiskunnallisiin kehitysvaiheisiin. Työväentalojen voimallisin rakennusvaihe päättyi kansalaissotaan. 1920-30 -luvut olivat sen sijaan nuorisoseurantalojen vilkkainta rakentamisaikaa. Samoihin aikoihin työväentaloja suljettiin ja takavarikoitiin.

Toisen maailmansodan aikana seurantaloja tuhoutui ja jäi luovutetuille alueille. Sodan jälkeen lakkautetun suojeluskuntajärjestön sadat talot päätyivät uusille omistajille ja takavarikoituja työväentaloja palautettiin entisille omistajilleen. Uusia seurantaloja alettiin myös rakentaa, varsinkin Lappiin.

Seurantalot kärsivät toiminnan lamaantumisesta 1960-luvulta lähtien ja monia taloja purettiinkin. Talojen arvostuksen nousu ja uusi toimeliaisuus käynnistyi 1970-luvun lopulla.


Koko teksti:
http://www.rakennusperinto.fi/rakennusperintomme/artikkelit/fi_FI/seurantalot/

2 kommenttia:

Jonas kirjoitti...

Häkellyttävää nähdä kuvia hylätystä talosta jota ei ole töhritty tai ikkunoita pistetty sisään. Ihmisen poissaolo vain loistaa.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Juurikin näin. Talossa ei ollut merkkiä vähäisimmästään vandalismista. Paikallinen nuoriso on hyveellistä - tai ehkä sitä ei yksinkertaisesti ole. Vain ajan käsi oli kauhduttanut paikkoja ja lopulta kopsauttanut nyrkillään katon parista paikkaa sisään. Hiljalleen katoava luontaisista materiaaleista tehty talo on kaunis näky.