Stadin nahan alla: kaksi urbaanionkaloa

Hyvin säilynyt tsaarinaikainen varastoluola piiloutuu jylhän kallion sisään.

Helsingin kallioperä on ihmisen jäljiltä kuin tupajumin asuttama hirsi: täynnä erilaisia koloja ja tunneleita. Näistä isoimmat ja käyttötarkoitukseltaan tärkeimmät pyritään tietysti pitämään visusti lukittuina, mutta vähemmän oleelliset saattavat olla toisinaan avoinna. Valppaasti ympäristöään havainnoiva voi näitä urbaaneja madonreikiä bongata ja tilaisuuden tullen kurkistaa sisään. Silloin tuttukin ympäristö saa äkisti uuden ja kiehtovan ulottuvuuden, ja voidaan kirjaimellisesti puhua aluesuhteen "syvenemisestä", josta pelkästään pintaa näkevä jää paitsi. Maanalaisilla ja umpinaisilla tiloissa vallitsee tietty lumoavuuden ja uhkaavuuden yhdistelmä, joka on tuttu myös luonnonluolista - mutta ne ovat myös portteja kokonaisvaltaiseeen, suorastaan moniaistilliseen historian ymmärrykseen.

Tässä pienessä kuvaraportissa tutustumme ensimmäisen maailmansodan aikaiseen varastoluolaan ja hieman myöhempää perua olevaan pommisuojakompleksiin. Ensin mainittu sijaitsee Helsingin itäisellä liitosalueella, jälkimmäinen kantakaupungissa. Kumpikin on ollut auki vasta hiljattain ja pommisuoja on jo ehditty lukita uudestaan.

Kapean metsätien päässä pilkottaa kallioseinämä ja omituisia aukkoja. Asutusta ei ole lähellä, vaikka ollaan pääkaupungissa.

Kallioluola on kaksiosainen. Helsingin maalinnoitusta varten rakennettiin kaikkiaan noin 90 luolaa, joskin osa niistä jäi keskeneräisiksi. Luolien oli määrä palvella ammusvarastoina ja miehistönsuojina.

Pitkin vuosikymmeniä on ollut kova yritys ikkunasta sisään, mutta kova on myös torjunta. Isot kalterit, peltilevyt, tiheä verkko, pienet kalterit... Sen verran on saatu tietä auki, että keppejä ja pikkukiviä on voitu tunkea sisään. Salaisen ja suljetun houkutus on ilmiömäinen.

Nyt ovi on kuitenkin auki. Ehkä se on jäänyt epähuomiossa, ehkä lukko on murrettu, ehkä paikka on vain päätetty hylätä. Emme tiedä, mutta käytämme tilaisuuden - ehkä hyvin ohikiitävän - nähdäksemme sisään.

Harvemmin näkee sotilasalueen ulkopuolella sijaitsevaa ensimmäisen maailmansodan luolaa näin siistissä kunnossa. Avoinna olevat luolat - joita on kyllä paljon - ovat järjestään keskeneräiseksi jääneitä. Tässä ovat lattialankut tallella, samoin katon aaltopeltivuoraus. Hyllykkörakennelmat ovat tuoreempaa tekoa, mitä lienee täällä varastoitu.

Ensimmäiset luolamaalaukset ovat jo ilmaantuneet.

Irtaimistoa ei ole luolaan jätetty, ainoastaan pelti- ja puukansien kaltaisia vähäisiä romuja.

Mitoiltaan varastoluola on vaatimaton, kuten ensimmäisen maailmansodan kalliosuojissa on tapana.

Kakkosluolaan on turha haikailla: se on hitsattu kiinni ilmeisesti jo kauan sitten.

Jos Helsingin maalinnoitus on vieras asia, voi täältä lukea kiteytetyn tietopaketin aiheesta:
http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1570

Maalinnoituksen luolista lisää täällä:
http://www.novision.fi/viapori/luolat.htm

Vaikka kesä on parhaimmillaan, palaamme seuraavassa maaliskuun lopulle ja samalla siirrymme lähemmäksi Helsingin keskustaa, erään satama- ja voimala-alueen tuntumaan. On kostean nihkeä iltayö, kun saamme odottamattoman kutsun astua pinnanalaiseen tuntemattomaan...

Kohteena on ikääntynyt pommisuoja, vankasti kallion syliin laadittu suojalabyrintti, joka rakennettiin ennenkokemattoman turvattomuuden aikakaudella. Ihmiskunnan tekninen kehitys oli juossut henkisen kehityksen edelle; oltiin tultu siihen pisteeseen, että valtavat mattopommitukset saattoivat pyyhkäistä kokonaisia suurkaupunkeja tuhkaksi ja tomuksi - ja sitten kuultiin entistä hirvittävämmästä aseesta, johon liittyi irvokkaan kaunis sienipilvi. Myös Helsinki joutui varautumaan näihin uhkakuviin, kaivatumaan entistä syvemmälle.

Likainen ja märkä lumi ympäröi bunkkerin sisäänkäyntiä.

Portaista tuli flashbackina mieleen eräs ikimuistoiseksi osoittautunut bunkkeri Eestin Sillamäestä. Siitä lisää tässä raportissa:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2009/09/hidden-estonia.html

Ensivaikutelma on siisti. Bunkkeri lienee rakennettu 1950-luvulla, ellei sitten jo sotavuosina.

Alhaalla on kosteaa ja pimeää, vedenpoisto ei enää pelaa eivätkä sähköt. Väestönsuoja pystyisi palvelemaan tehtävässään edelleenkin ja sen heitteille jättö tuntuu tässä mielessä kummalta.

Pumppuhuone, jonka koneilla pumpattiin ja suodatettiin bunkkeriin tuleva ilma.

Oli aika, jolloin suosittiin kotimaista teollisuutta.

Eräässä bunkkerin huoneista on asuttu.

Pienessä komerossa on ilmiömäisen ahdas "yksiö", joka herättää kolkon mietteen: olisiko ollut vankisellinä jollekin?

Mielenkiintoinen yksityiskohta vessasta: paperi ei ole rulla, vaan saniteettitaidon varhaisempaa versiota edustava paperitukko. Lienee autenttista pula-ajan tuotantoa.

Asukkaiden roskapussit alkavat kertyä lattialle.

Lempi kukoistaa kuitenkin karuissakin oloissa, todistaa G.Spot -paketti.

Ehkä kuntopyörä on ollut suojabunkkereiden vakiovaruste, jonka avulla ydinlaskeuman hälvenemistä odottavien ihmisten on ollut määrä pysytellä fyysisessä kondiksessa. Tämä tuli mieleen, sillä kuntopyörään on tullut ennenkin törmättyä vastaavassa tilassa.

Tälle mittalaitteelle pitää keksiä käyttötarkoitus. Empiirisesti mitaten bunkkerille voi kuitenkin antaa pisteet 4+/5, varsin hyvin säilynyt ja kiinnostava historiallinen kohde valtakunnallisesti merkittävällä sijainnilla.

Helsingin maanalaisten tilojen määrästä ja sijoittumisesta saa käsityksen hommaamalla käsiinsä kaupungin virallisen kiinteistökartan. Maanalaisista tiloista siihen on tosin merkitty vain "julkiset", eli ei salaiseksi luokiteltuja. Tämän vuoksi tiukka ohje onkin, että mistä ikinä aletaan kaivaa maata, ei pelkkään kiinteistökarttaan saa luottaa, vaan pitää myös konsultoida viranomaisia, jotka tahollaan tsekkaavat salaisista lähteistään paikan olevan vapaa myös "ei-julkisista" maanalaisista tiloista. Reikäjuusto nimeltä Helsinki on mystinen.