sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Mustikkamäen luola henkii nyt freesimmin

Kah kummaa, huisisti populaa Mustikkamäen luolalla.

Helsingin metsien vanhat ammusluolat ovat hiljaa kulkevien yksinäisten retkeilijöiden kohteita. Synkeissä ja rosoisissa luolissa ei ole tapana törmätä muihin ihmisiin. Jo ajatus tuntuu hieman epäilyttävältä ja uhkaavalta; ikään kuin luolissa vain harvemmin kannettaisiin puhtaita jauhoja pussissa ja katseiden ulottumattomuus - niin kuin mielikuvitus hanakasti ehdottaa - olisi suora lietsoke ihmismielen varjojen syvenemiselle. Monelle romuiset, rikkinäiset ja vettä tippuvat luolat edustanevat joka tapauksessa mahdollisimman luotaantyöntävää paikkaa, josta ei välitetä tietää saatikka moisessa käydä.

Ukkosta hautovan iltapäivän tunteina 7. heinäkuuta koettiin Kontulan Mustikkamäen luolalla poikkeuksellinen urbaanien luolaihmisten keskitys. Paikalle kokoontui yhteisen "miitin" merkeissä kaikkiaan nelisenkymmentä geokätköilijää. Talkoiden aikakausi on ehditty jo julistaa kuolleeksi, mutta kun aihe tarjoaa riittävästi kiksejä, alkavat hihat yhä heilua - se on mahtava huomata. Tasaisesti molempia sukupuolia edustavat kätköilijät olivat ottaneet urheasti tehtäväkseen luolan siivoamisen sinne vuosikymmenien mittaan dumpatusta sekalaisesta romusta. Samalla oli kunnianhimoisesti tarkoitus pumpata luola tyhjäksi pohjavedestä, jota on ehkä noin 400-neliöisen kompleksin perimmäisissä osissa vähintään puolentoista metrin syvyydeltä.

Käytännön pumppaustyön olisi hoitanut Vuosaaren VPK. Mutta jotta luolan veden olisi saanut laskea sadevesiviemäriin, olisi se täytynyt todistaa ympäristökeskukselle näytteellä myrkyttömäksi - ja näytteen otto maksaa pari hunttia. Kätköilijät siis tyytyivät siivoukseen, mikä oli tietysti syvässä vedessä oma hurja koitoksensa. Kahluusaappailla tai kumiveneellä varustautuneelle alan friikille luola tarjoaa todellisen spessurastin, voisi otaksua, joten siinä oli tarpeeksi houkutinta saattaa kohde hitusen turvallisemmin liikuttavaksi. Luolan romukertymää voi toki ajatella kulttuurihistoriallisena ja arkeologisena kerroksena - mutta tosi harva jää sitä kaipaamaan, jotkut kylläkin.

Ilmassa oli urheilujuhlan tuntua kätköilijöiden vedettyä tunnuslippunsa liehumaan.

Vesi yltää luolan eteiseen. Vedenpinta on täynnä styrox-silppua, jota sitäkin poistettiin parhaimman mukaan. Taustalla sisäänkäynti itse luolaan.

Tämä lava tuli lopulta täyteen eikä siinä edes ollut mukana erikseen lajiteltua jätepuuta. Otannan perusteella luoliin päätyy usein autonrenkaita, tynnyreitä, polkupyöriä, pulkkia, kanistereita ja purkkeja.

Jokainen kokoontuminen päättyy hajaantumiseen. Pian luolalla oli taas yhtä autiota kuin siellä yleensä on.

Kurkistetaan sisään sen verran mitä kumisaappaissa pystyy.

Tehokkaan Led Lenser P7:n kirkkaaksi fokusoitu keila ei paljoa luolan pimeyttä avaa.

Salamavalon leimahduksessa tila näyttää tältä. Olo on kuin valaan vatsassa. Perimmäiseen osaan valo ei edelleenkään yllä, vaan se höyryää tuntemattomuuttaan. Luolassa soi katosta tippuvan veden ääni. Ilma on kellarikylmää, ehkä noin viisiasteista, ja samoin vesi. Luolan toisessa päässä on kaksi käytävää sivulle ja ne puolestaan yhdistää toisiinsa huone. Siellä vesi on syvimmillään ja sitä voidaan todella pitää salaisena kammiona. Kun kuvataiteilija Jussi Kivi tutki luolan eräänä 2000-luvun alun poikkeuksellisena kuivuuskesänä, tyytyi hänkin kahluusaappaissaan vain katselemaan ovelta kaikkein salaisinta. Luolasta syntyi työ, joka on nykyisin osa Kiasman kokoelmia.

Tältä näyttää pinnan päällä. Mustikkamäen nimi on harhaanjohtava, sillä suuri osa mäestä on karua ketoa.

Mustikoita yleisempiä ovat mansikat, jotka viihtyvät kallioon louhittujen juoksuhautojen hyllyillä villiinnyttävän runsaslukuisina.

Luolan tuuletusaukko henkii kylmyyttä hellerajaa uhmaavaan päivään. Keräämänsä marjat voisi tilapäisesti säilöä saniaisten kehystämään hormiin.

Mäellä on runsaasti myös avoimia taisteluasemia.

Luolan suuaukko ylhäältä.

Mustikkamäen luola on yksi Helsingin maalinnoituksen suurimpia. Siitä tuunattiin toista maailmansotaa varten ammustehdas, minkä lisäksi luolassa tuotettiin jossain vaiheessa jopa Fordin varaosia. Museoviraston ylläpitämä kulttuuriympäristön rekisteriportaali tietää kertoa Mustikkamäen luolasta seuraavaa:

Kohteen pohjoisosassa on kallioon louhittu luola, jonka rakentaminen oli jäänyt keskeneräiseksi. Luolassa oli aluksi kolme sisäänkäyntiä. Luolan pohjoisimman alkuperäisen sisäänkäynnin vieressä on kaksi keskeneräistä tuliasemakuoppaa, jotka on tarkoitettu kaponieerityyppiseksi, kaakkoon ampuvaksi sivustatuliasemaksi. Kohteen eteläosassa, Mustikkamäen eteläosassa on ollut toinen luoteeseen tulittava kaponieeri mutta se on jäänyt omakotitontin alle samoin kuin puolustusaseman muutkin eteläiset osat.

Edellä mainittua luolaa laajennettiin vuonna 1939 ja siinä sijaitsi sotien aikana ammustehdas. Luola louhittiin T-kirjaimen muotoiseksi ja sen kaakkoisosaan tehtiin lisäksi kapea sivukäytävä. Samalla luolaan tehtiin betoniset ulkoseinät ja pohjoisin ja keskimmäisin sisäänkäynti tukittiin betoniseinillä. Uusi sisäänkäynti rakennettiin vanhan I maailmansodan tuli- tai valonheitinaseman kohdalle ja varustettiin harkkokivipintaisella betoniseinällä sekä teräsovilla. Luola on veden täyttämä (syvyys 1,5 - 2 m).

http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=1000011868

Mustikkamäen salaisuutta raotettiin, mutta luola on yhä kesytön ja vaarallinen. Luolan uumenista löytyi kaksi tuhoutunutta kumivenettä - mutta ei sentään jäänteitä tutkimusretkeilijöistä...

Totuus-blogi laati Mustikkamäestä monipuolisen yleiskatsauksen 2008:
http://blog.sunell.fi/2008/08/31/mustikkamaki/

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sukeltamalla voisi mennä katsomaan sinne päätyyn saakka?

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Onhan se ainakin teoriassa täysin mahdollista. Luolan perukoilla veden syvyys lähentelee ilmeisesti kahta metriä. Romua voi esiintyä ja se voi tuottaa yllätyksiä, joskin siitä on iät ja ajat, kun kukaan on ylipäätään voinut levittää sinne romujaan, eli määrä kaiketi maltillinen.

Anonyymi kirjoitti...

Onko vesi kirkasta vai sameaa? Jos se on kirkasta, niin ei romusta olisi haittaa. Jos vesi on ihan mustaa, pitäisi mennä käsikopelolla. Se on aina aika inhottavaa.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Enpä osaa varmaa tuosta veden kirkkaudesta sanoa, mutta koska kyseessä on pohjavesi kallioluolassa, olettaisin sen olevan pikemminkin kirkasta kuin mustaa.

Anonyymi kirjoitti...

http://vartsika.kaivokukka.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=229&Itemid=28

Näyttääkö tutulta luolalta?

Stadin Eka

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kyllä vain, nuo mahtavat 1960-luvun luolakuvat ovat tuttuja, kuten tällaiselle vanhalle vartsikalaiselle myös koko ansiokas muistelusivusto. Hyvin on kyllä luolaan aikoinaan päässyt verrattuna vetisempään nykypäivään.

Anonyymi kirjoitti...

>Vesi yltää luolan eteiseen. Vedenpinta on täynnä styrox-silppua, jota sitäkin poistettiin parhaimman mukaan. Taustalla sisäänkäynti itse luolaan.

Ysärillä skloddina löydettiin tämä rakennelma ja harmiksemme se oli jo silloin (tietenkin) täynnä vettä. Lapsen innolla ruvettiin kaveriporukassa funtsimaan mitenkäs päästään eteistä pidemmälle ja ensimmäinen tuttu ja kelluva materiaali oli styrox. Ei siinä kauaa enempää pohdittu kun matka veikin johonkin lähelle sijainneelle työmaalle, jota en valitettavasti muista, mutta matkaan lähti 5-10 olisikohan ollut noin 2000x2000x30 styroxilevyjä. Levyt saatiin yön turvissa luolaan ja ruvettiin pinoamaan niitä tarvittavan kelluvuuden varmistamiseksi.
Päästiinköhän me muutama metri eteenpäin kunnes ongelmaksi muodostui mukaan otetun puukepin pituus, joka ei enää ylettänytkään pohjaan. Tästä tuohtuneena ensimmäinen hyppäsi "laivasta" pois ja veti koko härpättimen takaisin eteisen rantaan. Sanaharkkahan siitä syntyi kun ei oltu osattu oikean mittaista keppiä ottaa ja seurauksena stryroxit pilkottiin suurella innolla ja tarmolla satoihin pienempiin osiin ja viskottiin pitkin poikin luolaa. Tämän jälkeen luolassa ei käyty ja olinkin unohtanut koko luolan olemassaolon kunnes nyt.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kiitos mainiosta muistelosta. Näin selvisi syy styroxin valtaisalle määrälle. Kippari ja perämies siis kinastelleet aluksen ohjausmekanismin puutteista. Hieman harmi kuitenkin, ettette omanneet kärsivällisyyttä ja ehtineet matkata syvemmälle luolaan ja sen sivuosiin, joissa hyvin harva on käynyt viimeisen 50 vuoden aikana (ennen pääsi käymään kovina pakkastalvina, koska luolan toisessa päässä ollut yhteys oli auki ja pakkanen pääsi näin jäädyttämään luolaan kertyneen veden).

Esimerkkitarinasi yhdistyy Helsingin pikkupoikien maalinnoitusseikkailujen kunniakkaaseen ketjuun. Nuo paikat ovat ruokkineet varmaan kymmenien tuhansien jäbien mielikuvitusta ja tuoneet outoa hohtoa kotikulmiin.