Turun seudun rosvoluolissa

Luolamies Ryövärinholman onkalossa.

Usein ajatellaan, että Suomessa ei ole juurikaan luonnonluolia. Mutta onhan niitä. Vähintään 1200 ympäri maata, kun käytetään virallista määritelmää, jonka mukaan luola on seinillä ja katolla varustettu, vähintään kolme ihmistä sisälleen mahduttava kalliokolo. Siinä missä luolat ulkomailla ovat tyypillisesti virtaavan veden pehmeään kiviainekseen syövyttämiä, ovat ne täällä kovan kallioperän valtapiirissä syntyneet jääkauden mahtivoimien takoessa kallioita pirstaksi ja heittellessä niiden paloja uusiin asetelmiin. Poikkeuksiakin on, kuten 28-metrinen Torholan luola Lohjalla; sen uursi muinainen vedenvirtaus höttöiseen kalkkikiveen.

Omistimme kesäisen päivän kolmelle Turun seudun luolalle. Nämä olivat Luolavuoren luola Turussa, Mätikän luola Maskussa ja Ryövärinluola Kaarinassa. Erittäin pätevänä opastajanamme toimi vuodesta 2008 luoliin liki täyspäiväisesti paneutunut Tuomo Kesäläinen. Sodankylässä luontomatkailuoppaaksi kouluttautunut Kesäläinen pitää luolille omistettua Luolamiehen blogia (http://luolamiehenblogi.blogspot.fi/) ja on laatinut intohimonsa hämärästä kohteesta myös ansiokkaan kirjan Seikkailijan retkiopas Varsinais-Suomen luoliin (Mäntykustannus 2011). Siinä tehdään tutuiksi kyseiseltä alueelta 29 luolaa. Tutkimuksiensa myötä Kesäläinen on tuonut julki pelkästään Varsinais-Suomesta parikymmentä geologialle aiemmin tuntematonta luolaa.

Turun Luolavuoren luola on hienosti esitelty retkelle osallistuneen Jon Hällströmin Kansanperinne-blogissa (http://blog.kansanperinne.net/2012/06/luolavuoren-luola-turussa.html), joten se skipataan tässä. Mainittakoon silti, että kyseessä on keskellä viiden tuhannen asukkaan kaupunginosaa sijaitseva 45 metriä pitkä luola, josta moni paikallinenkaan ei tiedä mitään. Kosolti ajatonta umpinaisuutta, pimeyttä, hiljaisuutta, kellarinkylmyyttä, lepakoita, hämähäkkejä, talvehtivia perhosia.

MÄTIKÄN LUOLA, MASKU

Ken on kavunnut Maskun Taka-Paltan linnavuorelle ja luonut kaihoisan katseen nousevan auringon suuntaan, on myös nähnyt Mätikänvuoren tummanpuhuvan hahmon vuosisataisen viljelyslaakson takana. Vuori jakaa paikallisten asukkaiden kanssa salaisuuden, jolla on ollut isovihan ja muiden vainojen aikaan elintärkeä merkitys. Siellä sijaitsee luola, jota tiedetään käytetyn piilopaikkana vieraan miehittäjän riehuessa seudulla. Julmettuja olivat nuo ajat. Onnekasta on käydä nyt pelotta pellonlaitaa ja astua sen reunustiheikön läpi vähitellen jyrkkenevään ja väljenevään rinnemetsään, jossa odottaa portti vuoreen.

Mätikänvuoren metsäisiä rinteitä.

Luolaa lähestyttäessä alkaa kohdata mielikuvitusta liikauttavia kivimuodostelmia.

Kuin jättiläisen miekka olisi leikannut ison siivun lohkareen lakea.

Rikkonaista kallioseinämää on seurattu jo tovi, kun jotain luolamaista alkaa näkyä.

Siinähän se. Mutta luola ei ole vain näkyvillä oleva kalliokatos.

Eteiskammion takaa pääsee ensimmäiseen huoneeseen, jonne kuvassamme retkeilijä on juuri katoamassa.

Reppu on jäänyt männyn juurelle. Ahtaisiin luoliin ei kannata raahata mitään ylimääräistä. Tässä maassa turvallisuusseikkoja liioitellaan usein, mutta luolissa kypärä voi olla ihan hyvä juttu - päästä vuotaa tosi liukkaasti verta, jos kuuppa ja graniitti kohtaavat sopivasti.

Luolan vieraskirjassa on merkintöjä 1800-luvulta. Itse asiassa luolassa saattaa olla ihmiskätten viestejä jopa kivikaudelta. Tästä tarkemmin kalliomaalauksiin perehtyneen Ismo Luukkosen sivustolla:
http://www.ismoluukkonen.net/kalliotaide/suomi/mal/mal.html

Ihminen luolassa hiljenee. Viiruikkuna muistuttaa, että jossain on olemassa myös päivä ja aurinko.

Huoneesta jatketaan käytävää, joka on tässä taskulampun valaisema. Rosoisten lohkareiden keskellä on yksi pyöreälinjainen kivi, joka kummastuttaa erilaisuudellaan. Se lienee luonnon hiomakivi, sillä käytävän jälkeen kääntyy ylös vasemmalle nouseva onkalo, joka on seiniltään hiidenkirnumaisesti pyöristynyt.

Mätikän luolan ihastuttavin yllätys on parinkymmenmetrisen kyykistelyn ja ryömimisen jälkeen paljastuva kattoterassi. Luola siis nousee ylös ja päätyy kallioparvekkeelle. Maisemat ovat nykyisin melko umpeenkasvaneet, vaikka katse horisontin tavoittaakin. Muinoin mäen alla on ollut merenlahti.

Mätikänvuori on pirstana laajemminkin. Kun kallio näyttää tältä, on aina perusteltua katsella ympärilleen luolan toivossa.

Vainoilta piileskelleiden lisäksi Mätikänvuoren lymypaikka on toki kelvannut niillekin, jotka ovat vältelleet lain pitkää kättä. Luolan kuuluisin käyttäjä on taparikollinen Kustaa Mikonpoika Nummelin alias Sika-Kyösti, joka lyhyen elämänsä aikana 1800-1836 ehti levittää nimensä koko eteläisen Suomen tietoisuuteen. Hän oli "varkaitten kuningas" ja moninkertainen, väkivaltaa kaihtamaton vankikarkuri, joka tarinoiden mukaan jakoi robinhoodmaisesti rikkailta anastamaansa omaisuutta köyhille ("tavarantasaaja") ja tarjosi suojelustaan naisille ja lapsille. Toisinaan hän istui vankina Turunlinnassa tai oli ruoskittavana Turun Tuomiokirkolla, toisinaan suoritti pakkotyörangaistusta Viaporin linnoituksessa, Kronstadtissa tai Pietarin vankikomppanioissa - mutta aina hän palasi kotiseudulle Varsinais-Suomeen, ja vain entistä hurjempana - puukko, pistooli, viinapullo ja tiirikka taskussaan, pimeitä maanteitä vaeltaen ja koplaa kooten.

Sika-Kyöstin maallinen vaellus päättyi vappuyönä 1836 Raision kirkolla, jossa hänet ampui undercover-tehtävissä liikkunut Liedon nimismies August Wilhem Landzett. Myöhemmin raisiolaiset keräsivät tälle rahalahjan, koska hän "päästi maakunnan senlaisesta waarallisesta ihmisestä ja suuresta pahantekiästä". Paitsi että eräänlainen spagettiwestern-tyylinen ambivalentti antisankari, oli tarinoiden Sika-Kyösti myös noita ja paholaisen kätyri, jonka tappamiseen tarvittiin hopealuotia. Hänen liikanimelleen on erilaisia selityksiä; yhden mukaan hän oli ihmeellinen silmänkääntäjä, joka osasi muuttaa itsensä sian näköiseksi. Sika-Kyöstin viimeinen leposija on kuulemma Raision kirkon seinustalla, jotta räystäiltä tippuva vesi häiritsisi hänen kalmanuntaan.

RYÖVÄRINLUOLA, KAARINA

Rosvotarinoista emme pääse, siitä kertoo jo seuraavan luolan sijanintipaikan nimi. Kaarinan Ryövärinholma on pieni saari, joka on nykyisin liitetty siltayhteydellä mantereeseen. Vehreä ja vauras huvila-alue oli muinoin pelätyn merirosvoliigan tyyssija. Siihen Ryövärinholma sopi, sillä se hallitsee Turkuun etelästä johtavaa purjehdusreittiä. Perimätiedon mukaan konnat käyttivät kevyitä nahkaisia veneitä, jotka sai näppärästi taitettua kasaan. Näin he saattoivat nopeasti laittautua vesille, iskeä onnettomaan laivan kimppuun ja sitten taas roistontyönsä tehtyään kadota; millään rannalla ei näkynyt ihmisoleilusta kieliviä veneitä. Ilmaisu "kadota kuin maan nielemänä" on harvoin niin perusteltu kuin Kaarinan merirosvoista puhuttaessa: he painuivat kamaran halkeamaan, joka jatkuu noin satametrisenä ollen vuoroin kapea rotko ja vuoroin luola.

Ryövärinholma on rehevä saari, jonka kallioperä kielii kalkkipitoisuudesta.

Jälleen kerran kallio antaa vihiä, että alueella voisi olla luolamuodostelmia.

Kaamea rosvokanjoni on löytynyt.

Retkikunta laskeutumassa aliseen.

Pohjalla on vihertävää ja ylhäältä riippuu satunnaisia pensaiden juuria. Paikoin kanjoni on kymmenisen metriä syvä.

Luonto on taiteilijoista suurin ja sen jokaisessa yksityiskohdassa olisi tutkittavaa ihmisiäksi.

Salamavalo on tarpeen, kun ikuistetaan painumista yhä syvemmälle ryövärikätköön.

Luola aukenee välillä katottomaksi saliksi.

Yleisnäkymää halkeamasta, etualalla erään luolaosuuden aukko.

Katon virkaa voi ajaa isokin paasi.

Raskasta palapeliä on koottu.

Voisiko täällä kummitella? Tarinan mukaan rosvot olivat kaapanneet lähikylästä itselleen orjaksi naisen, joka synnytti heille kuusi lasta. Nämä tapettiin turhina ruokittavina, mutta köpelösti kävi rikollisille itselleenkin, heidän hirtettiin luolansa päällä olevalla kalliolla ja osa tuli ammutuiksi, kun virkavilta viimein paikallisti ja valloitti tukikohdan.

Ryövärinluola päätyy aivan meren partaalle.

Käydessämme Ryövärinluolalle kohtasimme paikallisen varttuneen herran, joka kertoi etsineensä lapsena kuusi vuosikymmentä sitten luolasta rosvojen kulta-aarretta. Hän oli juuttunut johonkin luolan ahtaaseen sopukkaan kiinni ja vain vaivoin vapautunut ahdingostaan. Tätä ei olisi kannattanut kertoa vanhemmille, mutta niin hän teki ja sai vuoden kiellon mennä luolaan. Sen jälkeen aarteen etsinnät jatkuivat. Ja yhä armon kesänä 2012 luola sytytti hänen silmänsä loistoon. Kuka on kerran saanut luolakuumeen, ei siitä liene hevin parane. Eikä ihme, sillä luolat ovat jotain, mikä koskettaa suoraan ihmislajin kaukaista menneisyyttä ja piilotajunnan konkreettisena symbolina myös syviä kerroksia itsessämme.

Kuten olemme huomanneet, ovat luolat tarjonneet suojaa, mutta olleet myös kauhistuttavien olentojen - usein lihaa ja verta olevien - lymypaikkoja. Tämän lisäksi luolat ovat olleet kansanperinteen mukaan tietäjien "kirkkoja", voimapaikkoja. Suomen kuuluisimmat tietäjäluolat ovat Kolilla, Ukko-Kolin luola ja Pirunkirkko. Näissä vaikuttivat 1700-luvulla ja aiemmin sellaiset tietäjälegendat kuin Ukko-Kinolainen, Vaara-Jaska Eronen ja Höljäkän-noita Eskelinen. Olivat kuulemma sellaisia äijiä, että nostattivat vainajia kirkkomaasta, saivat lähteet kuohumaan ja tuulen komentoonsa. Ukko-Kinolainen hillui kuoltuaankin: hänen ruumiinsa katosi arkusta ja hänet nähtiin myöhemmin taas Pirunkirkon luolassa.

Suomalainen mytologia tuntee käsitteen "vuorenväki", millä tarkoitetaan mäkien ja kallioiden (usein henkilöidyksi miellettyä) voimaa. Vuorenväki saattoi suojata esimerkiksi sairauksilta ja väkeä varten oli omat invokaationsa (Anna vuori voimiasi /Kallio kavehtijoitasi /Avuksi vähä väkisen /Kunnottoman kumppaliksi jne.) Luolissa vuorenväki on ollut ymmärrettävästi tiheimmillään, ollaanhan oltu aivan väen sylissä. Toisella tapaa voitaisiin sanoa, että luolissa sulkeudutaan maaelementin sisään, maan energioihin. Mutta olipa käytetty terminologia mikä tahansa, tuhannen taalan kysymys kuuluu, voiko nykyihminen voimaantua luolassa? Tähän pitää jokaisen löytää oma kokemusperäinen vastauksensa, mutta selvää on, että kunnon luola tarjoaa melko automaattisesti puitteet hiljentymiselle ja sisäänkääntymiselle.

Ahvenanmaan Getan luolan kolusimme viime kesänä:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2011/08/getan-grotto-luonnonluoliemme-aatelia.html

Tosissaan luonnonluolista innostuneiden iloksi on olemassa Suomen luolaseura:
http://caving.fi/