Pirttisaaren kahdet kasvot

Pirttisaarella yhdistyvät monipuolinen luonto, sotilashistoria ja perinteinen saaristoasutus.

Kesä kutsui jälleen saaristoon - eikä sitä käynyt vastustaminen. Suuntasimme yhdessä Romantic Geographic Societyn retkiaktiivi J. Kiven ja UE-haka Stranglerin kanssa Porvoon läntisessä ulkosaaristossa sijaitsevalle Pirttisaarelle (ruots. Pörtö). Joskus rannikkotykistön linnakkeet ovat jakaneet saman saaren siviiliasutuksen kanssa ja juuri näin on ollut asian laita Pirttisaarella. Muodoltaan epäsäännöllinen parin sadan hehtaarin saari jakautuu voimakkaasti kahteen osaan: paikoin tiheästi asutettuun, perinteikkään saaristomiljöön leimaamaan siviilipuoleen - joka vetää vertoja Ahvenanmaan postikorttinäkymille - ja toisaalta sotilas- ja merivartiokäytölle omistettuun valtion alueeseen, jonka henki on hyvin erilainen. Pirttisaarella voi luonnehtia olevan, kuten tulemme huomaamaan, päivä- ja yöpuolensa tai taolaisittain jang- ja jin-osansa. Kokonaisuutta kannattelee loistelias luonto, joka vaihtelee lehtoisista pihapiireistä karuimman ulkoluodon jylhyyteen.

Puolustusvoimat vetäytyivät saarelta lopullisesti vuonna 2009, merivartiosto vuotta myöhemmin. Nyt niiden sijalle on tehnyt tuloaan Metsähallituksen ja Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen lanseeraama virkistyskäyttö. Uuteen tilanteeseen on varmasti ollut saaren asukkailla sopeutumisensa, sillä saari oli pitkään käytännössä sivullisten ulottumattomissa. Sotilastoiminnan jäänteet ovat maastossa paikoitellen vahvasti esillä, minkä vuoksi Yle jopa riehaantui uutisoimaan pari vuotta sitten otsikolla "Pirttisaari liian vaarallinen virkistyskäyttöön".

Pirttisaaren linnake ei lukeudu niiden monien linnakkeiden joukkoon, jotka perustettiin keisarillisen Venäjän toimesta Pietaria suojaamaan. Lännen uhan sijasta Pirttisaaren torjuntasuunta oli yksiselitteisesti itä, se perustettiin toisen maailmansodan tarpeisiin. Tämän mahdollisti jo 1880-luvulla valtiolle lohkaistu useiden kymmenien hehtaarien alue saaren kaakkoisosasta. Alueelle sijoitettiin rannikkotykistöä ja rakennettiin tarvittavat majoitus-, varasto- ja huoltotilat. Niin alkoi noin seitsemänkymmentä vuotta kestänyt siviilien ja sotilaiden rinnakkaiselo. Pirttisaarella on asututtu vakinaisesti kolme vuosisataa, ensimmäisten asukkaiden ollessa sotaa paenneita virolaisia. Nykyisin ympärivuotisia asukkaita on 12 (vuoden 2010 tieto).

Käydään katsomassa lähempää.

Saareen matkataan kolme varttia tunnelmallisella yhteysaluksella, jossa sorisee alkuasukkaiden ruotsi, miehistön eesti ja näiden välinen englanti. Penkit edustavat persoonallisesti montaa eri mallia, koska ovat peräisin vanhoista busseista.

Ollaan saavuttu Pirttisaaren kylänlahdelle.

Metsän ylitse nousee kumma ilmestys.

Pirttisaaren siviilipuolella saa nauttia suomenruotsalaisen asutuksen kiistattomasta söötteydestä. Tässä ollaan vanhan koulun pihapiirissä.

Mutta jahka mennään syvemmälle saareen, valtion maalle, muuttuu tunnelma täysin. Siviilitaloja ei enää ole, mutta alkaa löytyä jotain muuta. Myös luonto muuttuu karummaksi ja luonnontilaisemmaksi.

Metsässä on yleisesti maatuvia taisteluhautoja.

Orvokki on maalannut kummun, jonka alla on salaisuuksia.

Tässä on löydetty tykistöpatteri ja saadaan siitä tietoa, linjan päässä Museoviraston linnoitusasiantuntija Lagerstedt.

Tykki on jäänyt täysin metsän sisään ilman näkymää merelle. Metallikupu on peräisin 1960-luvun lopulta, sen tehtävänä oli lähinnä suojata miehistöä napalmilta, Vietnamin sodassa paljon käytetyltä kauhuaseelta.

Avasimme suojakuvun luukun saadaksemme päivänvaloa tykin ihmettelyyn. Canet-tykin suunnitteli alkujaan ranskalainen Gustave Canet. Venäläiset alkoivat valmistaa tyyppiä lisenssillä 1895. Tsaarin perintönä Suomeen jäi satakunta Canetia, joista toisen maailmansodan jäljiltä oli jäljellä noin kuusikymmentä. Suomalaiset Canetit päivitettiin 1950-luvulla Tampereella valmistetulla Tampellan putkella, joka oli alkuperäistä pidempi. Canetista (152/50 T) tuli rannikkotykistön pääase, jonka syrjäytti vasta 1980-luvulla 130-millinen tornikanuuna.

Yhden tykin täysmiehistöön kuului kaksitoista sotilasta ja yksi aliupseeri. Osa Caneteista oli palvelukäytössä 2000-luvulle. Aika hyvin 1800-luvulla suunnitellulta mallilta.

Tykissä on myös saksalaisia osia.

Oikealla näkyy kaaressa mitta-asteikko, josta voidaan lukea tykin kulma. Tampella-putkella tykki kantoi 25 kilometriä.

Tykkibunkkerin komeroita.

Mellanuddenin rannalla on toisen maailmansodan aikaista piikkilankaestettä, jonka puutolpat ovat lahonneet lähes jäljettömiin.

Rantamännikön yksinäinen konekivääriasema huokuu primitiivistä alkuvoimaa.

Armeijan jättämillä alueilla on eräitä rakennuksia.

Talot ovat vaatimattomia ja yksinkertaisia, köyhän valtion rakentamia, mutta peruskunnollisia ja asiansa ajavia.

Taloon on jäänyt RPsto 6:n taistelutehtävän linjaukset. Viimeinen ranskalainen viiva on tyhjentävä: "pitää Pirttisaaren linnakkeen".

Haahkoilla on jo poikaset.

Kuusi elää vuotensa huippuhetkiä.

Hyttysparvi seuraa vanhaa huoltotietä patikoivia retkeläisiä. (kuva Strangler).

Hyttystoukille riittää kasvupaikkoja.

Pirttisaarella on noin 700 metriä pitkä kapea niemi, jolla on huvittava nimi Makkaraudden. Niemellä on salaperäinen portti... (kuva Strangler)

... ja sitä ympäröi pari kilsaa piikkilanka-aitaa.

Syynä on ollut ammusvarasto, jonka kolme hallia on nykyisin purettu.

Pienempien tykkien tai valonheittäjien alustoja voi tulla vastaan kallioilla.

Näkymä etelälounaaseen Makkarauddenilta.

Kivi ja Kivi.

Kameran zoomi lennättää katseen Söderskärin majakalle.

Hetken perästä ollaan taas korvessa, tässä kohdin hyvin märässä sellaisessa.

Puuston lomasta putkahtaa esiin entinen kantahenkilökunnan paritalo.

Avoimien ovien päivä on joka päivä.

Emännän valtakuntaa.

Valot eivät enää syty.

Vuonna 1979 (tai 1972) menehtyneen Eskon hautakivi. Taisi olla sotakoira.

Pieni varikko metsittymässä.

Pieni on kaunista.

Mitähän täällä on säilötty?

Vastaus on seinällä, vuonna 1963 päivätyssä materiaaliluettelossa.

Alkukesän vihreyttä tekee mieli vastaanottaa kaikilla huokosilla.

On saavuttu suojaisan Svartvikenin rantaan.

Lahden pohjukassa on moderni (1960-luvun lopun tai 1970-luvun alun) merivartioasema.

Asema on lakkautettu viime vuoden syksyllä.

Pihamaalla on jäljet useista rovioista, joissa on evakuoinnin yhteydessä poltettu tarpeetonta irtamistoa ja papereita. Vahva lopullisen lähdön tunnelma.

Talossa on kaiketi homeongelma, sillä eräissä ovissa ilmoitetaan tilojen käyttökiellosta. Kellariin on tihkunut pohjavettä, mikä valitettavasti lupaa lisää vastaavia ongelmia. Tällaiselle talolle on vaikea keksiä uutta käyttötarkoitusta, mutta retkeilymaja kuulostaisi mahdolliselta ja sopisi huonejaon puolesta.

Miehistötupia on useita.

Maantieteelle omistautunut tutkimassa merivartioaseman vastuualueen kattavaa seinäkarttaa. Eroottiset kuvat on sallittu, mutta ne on säntillisesti kehystetty. Huonetta on käytetty viimeksi kuntosalina.

Kuuta ulvova susi koristaa luovuudella laadittua kunto-ohjelmaa.

Asiakirjoja on jätetty taakse vain vähän. Tässä luettelo Suomen merivartioasemien satamien yksityiskohdista, sivu avoinna Pirttisaaren kohdalta.

Ruokasali on ollut paikan sydän. Seinällä olevasta kaiuttimesta on tosin voinut särähtää käsky keikalle kesken aterioinnin.

Päällikön ovella.

On ollut melkoinen investointi rakentaa tällainen iso laitos ulkosaaristoon ja pyörittää sen logistiikkaa vuosikymmenet. Nykymeininki on se, että merivartioaseman pitää olla autotien päässä. Näin on Emäsalossa, jonka asemalle Pirttisaaren toiminnot sulautettiin.

Luonto hiipii pihaan.

Merivartioaseman välittömässä läheisyydessä sijaitsevan vanhan tullirakennuksen (1850-luvulta) sanotaan olevan C.L. Engelin kynästä.

Svartviken rannalla on pv:n tai mv:n vanha sauna, joka on ollut jo ilmeisen pitkään hylättynä.

Omaperäinen lukko.

Moniko on nähnyt aidon sota-aikaisen pimennysverhon? Tässä on sellainen, jonkinlaisesta kartongista valmistettu.

Neitoperhonen on talvehtinut rakennuksessa, mutta ei ole löytänyt ulos. Hiiri tai joku muu on napostellut ruumiin, mutta siivet säilyvät vuosikymmeniä.

Entiset sotilasalueen ja siviilien alueen rajalla on tanssilava, jossa huviloiden tyttäret ja kruunun palvelijat ovat voineet jakaa kesäiltoja. Yhteistä kieltä ei ole aina ollut, mutta onneksi ruumiinkieli on universaalia.

1990-luvun lopulla joku paikallinen juniori on saanut kuvittaa lavan. Kuningas Elvis Aaron Presley ei näytä tältä, mutta taiteilijalla tietysti vapautensa.

On jo iltayö, kun metsäpolulla tulee vastaan sotilaskoti.

Myöhäisen kulkijan toiveet kupposesta kuumaa ovat heikonlaiset.

Pönttöuunin vieressä on luukku, josta sotilaskotisisar on ojentanut antejaan. Toiselle puolelle eli kyökkiin ei ole soltuilla ollut mitään asiaa ja ovi on ollut yleensä kiinni.

Porraspielien betonipilarit ovat huomattavat rakennuksen muuhun vaatimattomuuteen verrattuna.

Yö hiipii saaristoon. Lokkien kirkuminen säestää valtavan täysikuun ilmaantumista.

Uusi päivä ja uusi keskelle metsää hylätty rakennus.

Väritys on pirteän seiskytlukulaista.

Isonkin porukan kledjuille tilaa.

Saunahan tämä näköjään. Vielä ei ole kuitenkaan kylpemisen aika, vaan veri vetää maaston haravointiin.

Keskipäivä on sokaisevan kirkas. Retkeilijät hakeutuvat kuin lepakot rauhoittavaan pimeyteen ja viileyteen. Bunkkerin sisäänkäynnin eteen lyöty lauta ei ole varsinaisesti tervetuliaiskehotus, mutta lupaamme tietysti olla varovaisia.

Käytäväverkosto on mukavan pitkä, mutkainen ja sivukammioilla varustettu.

Paineaaltoja kestävien ovien outoa taikaa.

Täällä patterin miehistö asui tositilanteen ollessa päällä. Tunnelma oli varmasti hieman sukellusvenemäinen.

Iskulause seinällä: "Aika ampua". Emme voi kuitenkaan noudattaa sitä, sillä tässä bunkkerissa pääsy tykille on lukittu.

Ruosteisesta putkesta tulvii ihmeellistä punaista valoa.

Asean vuonna 1960 Tanskassa valmistama tehotuuletin.

Lähitaisteluasemasta voitiin torjua yrityksiä valloittaa patteri.

Maan päällä kompleksi on tämän näköinen. Betonista valetut orgaanisesti kumpuilevat muodot näyttävät ilmasta tavalliselta kalliolta.

Tampellan terästä kuumottavasta vinkkelistä.

Lähitaisteluasema ulkoa.

Liikuttava yhden taistelijan asema stemuineen ja piikkilankoineen.

Lerviksuddenin etelärantaa vaeltaessamme huomaamme hätkähtäen, että eräällä jyrkällä kalliohuipulla on puinen risti. Sen luokse on kuitenkin vaikea päästä, kuten tuli osoittautumaan.

Pirunpeltomaista rantakaistaletta.

Ristiä hakiessamme kohtaamme muun muassa tulenjohtotornin.

Lopulta löytyy tämäkin. Käy ilmi, että kyseessä on 20. marraskuuta 1838 myrskyssä hukkuneen kalastajanpoika Isak Lillebergin muistoristi. Ennen kuin ruumis löytyi, oli Isak ilmestynyt äitinsä Annan unessa ja kertonut, että olisi selvinnyt, jos hylkeennahkatossujen nyörit eivät olisi sotkeutuneet hänen jalkojensa ympärille. Kun ruumis muutaman päivän kuluttua löydettiin, olivat nyörit tosiaan sitoneet sen jalat. Levoton sielu sai ristinsä ruumiin löytöpaikan tuntumaan.

Näkymä ristiltä kaakkoon. Viimeinen kaihoisa vilkaisu horisonttiin ennen paluuvaelluksen alkua.

Laiturille johtavat laverit.

Yhteysaluksen ilmaantuminen sulkee ympyrän.

Kiitokset kuuluvat pelastusalan ammattilainen Sampo K:lle, joka vinkkasi Pirttisaaren mahdollisuuksista tammikuun hankien aikaan. Takavuosina hän löysi kumppaneineen Pirttisaarelta Pietarin Suuren (1672-1725) aikaisen räjähtämättömän tykinkuulan, jollaisia oli kuulemma vain yksi löydetty aiemmin Suomesta. Rytinää ollut siis noilla kulmin jo kauan ennen linnakevaihetta. Nyt pommittavat korkeintaan vain lokit jätöksillään, ja hyvä niin.