maanantai 17. lokakuuta 2011

Jokunen syyspäivä Örön linnakkeella Saaristomerellä

Syksymme teemoihin on kuulunut linnakesaaret ja yhdellä sellaisella jatkamme vielä tässä raportissa.

Tällä kertaa retkemme johtaa Turunmaan saaristoon, tarkemmin sanottuna Kemiönsaaren ulkosaaristoon. Syysaamun meri on vaahtopäinen, kun nousemme maihin komealle, lähes 250-hehtaarin laajuiselle Örön saarelle. Se sijaitsee avomeren äärellä 35 kilometriä Hangosta länteen. Hiekkapohjainen Örö kuuluu Salpausselkään ja on metsittynyt tuuheaksi oltuaan sata vuotta sitten lähes puuton. Saarella riittää kuitenkin myös avointa maastoa, jolla viihtyy kasviharvinaisuuksia, muun muassa kylmänkukkalajeja ja merivehnää. Perhoslajistoltaan Örö on koko Suomen hotspot numero 1. Saarella on kilometritolkulla upeita hiekkarantoja, mutta rannoilla ei mökin mökkiä. Se on suljettua sotilasaluetta, Saaristomeren Meripuolustusalueen koulutus- ja vartiolinnake. Keltaiset kyltit rannoilla kehottavat neljällä kielellä: pysy poissa!

Örön linnake perustettiin Venäjän tsaarimahdin toimesta 1910-luvulla. Hiittisten vanhoihin nautinta-alueisiin kuulunut laidunsaari muuttui osaksi Pietari Suuren merilinnoitusta, jonka tehtävä oli suojella Pietaria Itämereltä tulevilta saksalaisilta. Taustalla vaikutti keisarikunnan epäonnistuminen Japanin sodassa, jossa se menetti lähes koko Itämeren laivastonsa. Uusia strategioita kaivattiin ja massiivinen rannikkolinnoittaminen tuntui olevan vastaus. Örölle sijoitettiin järeä 305 mm:n nelitykkinen patteri, raskaat 152 mm:n ja 120 mm:n nelitykkiset patterit sekä kolmetykkinen 76 mm:n ilmatorjuntapatteri. Saksalaisen olisi paha yrittää niiden ohitse, tiedettiin.

Vallankumous sotki pasmat. Lähtiessään venäläisten oli määrä räjäyttää koko paikka, mutta näin ei tapahtunut. Sekasorron vuotena 1918 linnakkeella kävivät varkaissa niin venäläiset, kotimaiset punaiset ja lähisaariston asukkaat kuin valkoiset ja vaeltavat irtolaiset. Järjestys palautettiin viimein ja nuori itsenäinen maa huomasi saaneensa nykyaikaisen ja tulivoimaisen linnakkeen. Se sijaitsi kuitenkin kaukana itärajalta ja oli näin ollen merkitykseltään toissijainen - kunnes välirauhan 1940 myötä Neuvostoliitto tuppautui kutsumatta aivan naapuriin Hankoniemelle. Uuden rähinän alkaessa 1941 Örön putket tulittivat Hankoa ja linnake osallistui myös Bengtskärin majakan taisteluun tulituen ja vapaaehtoisen iskuryhmän muodossa. Seuraavina vuosikymmeninä Örö toimi valmiuslinnakkeena ja koulutti varusmiehiä.

Tänään nähtävänämme on nyky-Suomeksi poikkeuksellisen hyvin säilynyt 1910-luvun puinen rakennuskanta ja useiden kilometrien alkuperäiskuntoinen mukulakivipinnoitettu tieverkosto. Vakinainen miehitys Örössä päättyi 2006. Alas ajettu linnake on enimmän osan vuotta aavemaisen tyhjä. Erikoista vaikutelmaa lisää se, että useimmat rakennukset on hiljattain rempattu kondikseen, milteipä puleerattu liiankin säihkyviksi. Armeijalla ei ole aikomusta luopua saaresta (siellä on muun muassa käytössä olevia 130-millisiä tornikanuunoita), mutta uudenlaista "yhteiskäytön" periaatetta heijastaa kuitenkin se, että kesäaikaan maihin on päästetty pieniä sotapoliisien kaitsemia matkailijaryhmiä, joita hiittisläisellä matkailuyrittäjällä on ollut lupa tuoda paikalle.

Ohessa pieni kuvareportaasi Öröltä. Retki Saaristomeren linnakkeelle tapahtui 5.-7.10. kuluvaa vuotta.

Autiota hiekkarantaa...

Horisontissa siintää Bengtskärin "tulitorni".

Itärannan tuntumassa on panssariesteitä maihinnousun varalta.

Tupa vartiotornin juurella.

Linnakkeen toimisto ja kuulutuksista vaiennut kaiutin.

Linnakkeen keskustaajamaa.

Yhdyskuntaan kuuluu tietysti myös palovaja.

Tämän tien lempinimi on "Lyhyt Ikävä" siinä missä pisimmän pohjois-eteläsuuntaisen on "Pitkä Ikävä". Ehkä nimen taustalla on venäläissotilaiden ikävä, suoranainen slaavilainen kaiho kaukaisille kotikonnuille - mutta oli toki paikka suomalaisillekin syrjäinen ja eristynyt.

Metsistä on kehittynyt hyvännäköisiä, joskin ovat kuin metsänhoitajan painajaisunesta.

Katajanummea.

Alkoi ei niin yllättäen hyräilyttää vanhan Rollari-biisin tahdissa: "But you'll never break, never break, never break, never break / This heart of stone. Oh, no, no, this heart of stone."

Lisää samanlaista osastoa.

Pakollisesta machoposeerauksesta vastaa Luonnontieteellisen keskusmuseon museomestari Jaakko Kullberg, jolle Örö on hyvin tuttu perhostutkimuksien kautta. Tykki on 305-millinen, isointa Suomesta löytyvää kalustoa.

Idylli on, päällepäin.

Värijuhlaa.

Vanha helikopterikenttä.

Retkikunta tieteellis-taiteellisessa toiminnassaan.

Pistooliampumaradan tunnelmaa metsittyneillä hiekkadyyneillä.

Länsi-lounas on silkkaa avomerta Gotlantiin asti.

Merikaali on maistuvaa. Nyt niitä riittää ihmistenkin suihin, kun laiduneläimiä ei enää Öröllä ole.

Rannoille kertyy simpukkavalleja, paikoin jopa reidensyvyisiä.

Rannoilla viihtyy myös tällaisia kookkaita hämähäkkejä.

Tähystäjä oli sirpaleilta ja luodeilta suojassa.

Venäläisillä oli tässä 120 mm:n patteri.

Lumilinko muistuttaa linnakkeen ympärivuotisesta käytöstä.

Vanha luotsitupa saaren pohjoisen laiturin tuntumassa.

Seinään hellan ylle on tuherrettu "lämmityskielto 25.8.-84 alkaen".

Betonikorsun katossa riippuu langanpätkä, joka on houkuttanut talvehtimaan painuneita liuskayökkösiä.

Erikoistoimintayksikkömme mekanisoitu osasto sotilaskodin portilla. Sotilaskoti valmistui 1942 ja kylmeni lopullisesti 60 vuotta myöhemmin 2002.

Sotilaskodin pihapenkki.

Saaren erikoisuus on minigolf-rata.

Neulasten putoaminen on äänetöntä.

Seesteistä tunnelmaa.

Vaikka radan puuosat lahoavat hiljalleen pois, on osa rakenteista tehty ronskisti betonista.

Yksinäinen puhelinkoppi rannassa ja siellä normaali puhelinkoje 1980-luvulta. Armeija on pystyttänyt puhelinkoppeja vartiomiesten sääsuojaksi. Sama uusiokäyttö esiintyy ainakin Isosaaren linnakkeella.

Kantahenkilökunnan rivitalo on ollut vuosia tyhjillään.

Luonto tuppaa liki.

Esteettisesti hivelevää arkkitehtuuria.

Puutalokeskittymä saaren eteläsiivekkeessä.

Venäläinen tyyli näkyy listojen koristeröpelössä.

Teräs uhmaa aikaa ja säätä.

Vartiomiehen taival on kulkenut tästä. 1960-luvun alun yönä täällä avattiin tuli kohden maihinnousseita outoja sammakkomiehiä, jotka kuitenkin onnistuivat pakenemaan mereen.

Eteläkärjen kallioilla.

Ulkosaaristossa on tunturimaista tunnelmaa.

Rapautuminen romahdutti linnoitteen.

Riisuttu patteri.

Junanvaunutupa hiekkarannalla.

Seinien läpi on ammuttu.

Kylä patterin varjossa.

12-tuumaisen vaihtoputki odottaa siististi varastoituna.

Varikko on ollut tärkeä paikka.

Vaahtopäisinä pärskyvien karien ja pikkuluotojen lomassa olisi painajaista kamppailla pikkuveneellä. Pitkin vuotta 1944 suuret määrät virolaisia pakolaisia päätyi Örölle. Osa rantautui tietämättä sotilasalueesta, osa käytiin noukkimassa linnakkeelle, osa etsi suojaa lopen uupuneina. Kaikki pidätettiin ja kuulusteltiin, ja lähes kaikkien sallittiin jatkaa matkaa Ruotsiin.

Harvaksi ovat käyneet askeleet.

Luonto viihtyy hyvin Örössä, oli ihmisiä tai ei.

Lähtöaamun valoa.

Linnakkeen historiasta kiinnostuneille voi suositella Johanna Pakolan kirjoittamaa kirjaa Örö - laidunmaasta linnakkeeksi (Turun rannikkotykistörykmentin perinneyhdistys, 2008). Löytyy ainakin pääkaupunkiseudun kirjastoista.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sun viimeaikaiset saaristoretket on kyllä vertaansa vailla. Tänä vuonna sulla on selkeesti ollut missio näiden suhteen. Kuvia katsellessa fiilis on kuin olisi jossain ulkomailla: jättiläishämähäkkejä rannoilla ym. eksoottista.

-Strangler

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Meininki on kieltämättä ollut kohtuullisen muikeaa historialtaan ja luonnoltaan rikkailla saarilla. Varsinaisesta missiosta ei voi oikein silti puhua, sillä koko saaristoteema loksahteli rullaamaan aika lailla omalla painollaan. Pinnan alla on toki pitkään jatkunut toive nähdä tiettyjä paikkoja, ja vähitellen todellisuus manifestoitui tämän mukaisesti. Ehkä voidaan siis puhua hienovaraisesta missiosta.

Örössä on kieltämättä vähän kuin ulkomailla. Luonnolla menee siellä tosi lujaa, ja hienoa niin. Villiporkkanaa pukkaa maasta, kotkia on kuin puluja Stadissa ja jättihämähäkeillä tiikerinraidat.

Sami Ketola kirjoitti...

Voisit joskus tehdä kirjan näistä blogin saaristoseikkailuista. Minä ainakin ostaisin.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Sami Ketolaa kiitän rohkaisevasta ajatuksesta!

Pentti Tuononen kirjoitti...

Olin Örön saarella 1964 meri ja ilmavalvontatornissa. Näin tornista eräänä sumuisena aamuna saaren "aavelaivan". Tein hälytyksen,koska luulin, että laiva oli ajanut karille. Komppania lähetettiin paikalle,mutta mitään ei löytynyt. 1964 elokuussa sattui saarella tulipalo.Olin juuri silloin tornissa ja tein jälleen hälytyksen.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Pentti Tuononen, kiitoksia eloisista muistelmista. Siinä on ollut kaksi mieleen painuvaa tapahtumaa, adrenaliiniryöpähdystä, tunnelmallisissa puitteissa.

Oliko saaren "aavelaiva" laajemminkin tunnettu ilmiö, joka oli osunut muidenkin kohdalle?

Olen kuullut, että Örön länsipuolelle on uponnut toisen maailmansodan aikainen saksalaisalus, jossa on kuulemma yhä maastoautot kannelle kiinnitettyinä. Miehistö oli pelastettu linnakkeelle. Totta vai legendaa - vaiko sekoitus näitä kahta?