lauantai 23. huhtikuuta 2011

Hiipunutta Helsinkiä - kolme autiokohdetta

Sörkän maalaisromantiikaa? Kyllä vain, sitä itseään.

Helsingin kamara on hyvin tehokkaasti käyttöön otettua, jopa maan alta reikäjuustomaisesti nakerrettua. Silti urbaani retkeilijä törmää edelleen silloin tällöin paikkoihin ja rakennuksiin, joissa pääkaupungin teho, kiire ja hyötynäkökulma loistavat poissaolollaan, luukut peittävät ikkunoita ja rikkaruoho on vallannut kentät. Tällaiset näkymät ovat oikeastaan välttämätön osa kaupungin muutosta, sillä ilman väistyvää ei kohoaisi uutta. Mutta toki luppoisuuden, leppoisuuden, uinahduksen ja sisäänpäinkietoutuneisuuden kohdat voidaan nähdä myös arvokkaina hotspotteina, tähdellisiä kokemuksia, elämyksiä ja mietteitä tarjoavina, kuten esimerkiksi esoteerisen mantsan piirissä on tavattu tehdä. Niistä voi olla vaikea pitää tavanomaisessa mielessä - mutta toisaalta pitämisen ja ei-pitämisen välillä pomppuilua on ihan hyvä välillä karistella yltään. Moinen dualismi palvelee toki jokapäiväistä selviytymistämme, mutta ei itsessään ole kirjoitettu olevaisen luontoon. Ja senhän me haluamme tuntea, kuinkas muuten.

Pidemmittä puheitta käydään kurkistamssa paria helsinkiläistä unohduksen paikkaa ja rakennusta.

Sörnäisten vankilan sikala lähistöineen

Sörnäisten Koivuniemeen Kumtähden säteritilan maalle 1881 valmistuneen vankilan paikkavalinnassa oli alusta alkaen otettu huomioon alueen soveltuvuus maataloustuotantoon. Kuritushuoneen ei ollut tarkoitus olla videoiden katselun, kuntosalilla käynnin ja viikonloppulomien ympärillä pyörivä täyshoitola, vaan paikka jossa kärsittiin tuomio ja tämän lisäksi ansaittiin oma ylläpito työllä. Yksi vankien lukuisista erilaisista työtehtävistä oli sikojen hoito. Hieman yllättäen vankilan sikala löytyy yhä hermannilaiselta mäeltä pakkolaitoksen tuntumasta. Hiljattain se jäi uusien asuintalojen kainaloon.

Sikala on tukeva tiilirakennus.

Viimeisinä vuosikymmeninä sikalassa ei ilmeisesti ollut enää sorkkaeläimiin lukeutuvia älykkäitä röhkijöitä, vaan se toimi jonkilaisena kalustotallina - siitä kielii muun muassa tämä kyltti.

Hyvää tarkoittavat kyltit ja todellisuus ovat toisinaan hieman eri linjoilla.

Uusi aika kohtaa vanhan.

Yksityiskohtia.

Vankila kurkistaa taustalla.

Meinaavat kuulemma purkaa vanhat puiset vartiotorninsa, mitä nyt yksi jätetään muistoksi. Muurin harjalle ilmestyi niin sanottua Nato-lankaa sen jälkeen kun neljä vankia karkasi muurin ylitse vuonna 1993. Sittemmin vankilan sisältä ei ole karannut kukaan - huomattavasti yksinkertaisempaa ja vaivattomampaa on vain jättää palaamatta lomilta.

Vielä viimeinen vilkaisu sikalaan. Entä mitä rakennukselle meinataan tehdä? Siitä on suunniteltu päiväkotia kersoille, uskomatonta mutta totta.

Takapihan aita...

... ja torjunnan universaali avokämmen.

Mistä sitten pitäisi pysyä poissa? Tältä omituiselta seudulta, joka muuttuu kasvukaudella suojaiseksi kätköksi sammaloituneiden betonirakenteiden puskeman vesakon vuoksi. Takana näkyy tukkutori.

Piilossa on jonkin aiemman kesän viljelylava.

Muusta sadosta ei ole tietoa, mutta ainakin kruununkorkkeja on tullut kunnon liuta.

Arvoituksellisia monttuja.

Massiivinen ilmanvaihtotorni antenneineen vankilanmäellä.

Meren tuntumassa häämöttää rajua muutosvaihetta elävä Kalasataman alue.

Pitihän tämäkin kuvata, kun on vielä pystyssä. Entiseen tullirakennukseen perustettu sosiaalikeskus "Satama" on pantu Romanian romanien ja anarkistien voimin näkemisen arvoiseen kuosiin.

Herttoniemen puhdistamon hoitajan asunto

Herttoniemen puhdistamo (tunnettu myös nimellä Porolahden puhdistamo) valmistui 1958-60 ja jatkoi toimintaansa vuoteen 1985. Nykyisin sen lietealtaat ovat jääneet uusien pienkerrostalojen alle. Pari pömpeliä on jostain syystä säästetty, samoin puhdistamonhoitajan asunto. Kuten vankilan sikala, sekin on tukevarakenteinen tiilitalo ja voisi hyvin vielä palvella asumis- tai muuta käyttöä. Se on kuitenkin tyhjillään ja villiintyneen puutarhansa kera friikihkö yksityiskohta aivan kahden asuinkeskittymän välissä.

Puhdistamonhoitajan talo ja yksi puhdistamon "siiloista".

Rämettyvä hiekkalaatikko, luukutetut ikkunat ja huhtikuinen karuus matsaavat yhteen.

Postiluukusta voi nuuskaista sisäilmaa. Ummehtunutta on kuin hautaholvissa.

Joku lähitalojen ystävällinen asukas on tuonut autiotalon kuistille auringonkukansiemenillä ladatun ruokinta-automaatin.

Aika ei ajanut talosta ohitse, vaan outo byrokraattinen päätös hylätä se puhdistamon lakkauttamisen ohessa.

Tsilarin tontin laitaan on parkkeerattu taidekärry. Takarenkaan puuttuminen lupailee näyttelyn jatkuvan vielä hyvän tovin.

Porvarinlahden harkkotalo

Pääkaupungin syrjänurkkiin lukeutuvalla Porvarinlahdella on muutama vanha talo. Eräs niistä, hieman erikoisesti harkoista rakennettu, on nyt hylätty - vaikka rantatontin Helsingissä luulisi olevan haluttu. Sivulliset ovat keksineet jo talon pihalla kasvavat suuret ruusukvittenit marjoineen. Vandaalit ovat puolestaan hoidelleet talon sisustan. Vahvan runkonsa ansiosta rakennus seisoisi vielä sata vuotta - jos sen annettaisiin.

Tyhjä pihapiiri kovassa huhtivalossa.

Talon rosoinen julkisivu.

Vajan seinustalla on ollut hyvä paikka keinua.

Talon ympäristö on nostalgis-romanttista maaseutua. Kulmakunnan nimi on Vikkulla.

Mesta on merkitty.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pakko hieman kommentoida helmikuun (yleensä) viimeisenä päivänä syntyneenä alkupuolella ollutta lausetta: "Muurin harjalle ilmestyi niin sanottua Nato-lankaa sen jälkeen kun neljä vankia karkasi muurin ylitse karkauspäivänä 28.2.1993."

Ensinnäkin karkausvuosi on vuosi, jonka vuosiluku on neljällä jaollinen. Vuosi 1993 ei siis ole ollut karkausvuosi, esim. edellinen vuosi 1992 on ollut karkausvuosi. Toiseksi karkauspäivä on ollut vielä tuolloin 24.2. ja vuodesta 2000 alkaen 29.2.

Muuten erittäin mielenkiintoista luettavaa ja kuvat kertovat, kuten vanha sanonta kuuluu, enemmän kuin tuhat sanaa.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kiitän disinformaation oikaisemisesta ja poistan maininnan karkauspäivästä. Kiitos myös yleisestä palautteesta.