Tämä on blogin sadas teksti. Virstanpylväs antanee aiheen pienehköön kontemplaatioon toimintamme luonteesta, samoin kuin esoteerisen maantieteen syntyhistoriasta ja jatkonäkymistä. Alla käsittelemme näitä kysymyksiä yksi kerrallaan ja hieman lomittainkin.
"Esoteerisen maantieteen ohjelmanjulistus" näki ensi kertaa päivänvalonsa Haitia ja voodoota käsittelevässä maantieteen laudatur-seminaarin työssä, jonka allekirjoittanut esitteli Helsingin yliopistossa vuonna 1992. Gradunsa Periferiaterapia - keskus- ja periferiaproblematiikka esoteerisen maantieteen tutkimuskohteena tarkastustilaisuudessa kaksi vuotta myöhemmin samainen nuorukainen mainitsi, että "tämä työ tullaan löytämään 2000-luvulla, sen aika ei ole vielä tullut". Professorit pitivät uuden maantieteen koulukunnan julistavaa työtä tapauksesta riippuen joko huikeana tai julkeana. Kompromissiarvosanalla cum laude hyväksyttynä se jäi vaikuttamaan maantieteen laitoksen sisäisenä kuriositeettina, joka muistettiin ja puhutti, niin on ilmennyt, henkilökunnan keskuudessa. Tieteelle uusi toukka oli koteloitunut, tarvittiin lepojakso sen kehittyä perhoseksi.
Allekirjoittanut kyllä sovelsi esoteerista maantiedettä muun muassa Helsingin saariston inventointiin (luontovalvojan työssä), mutta varsinaisesti dramaattinen itseprofetia alkoi käydä toteen eli kotelon kuori murtua vasta syksyllä 2007. Tällöin toinen itsensä "tosissaan mutta ei vakavissaan" ottava ja "hypoteettis-poeettiseksi" ymmärrettävä mutta samalla vaivoja säästelemätöntä kenttätoimintaa harjoittava ryhmä, Romantic Geographic Society, löysi esoteerisen maantieteen teoriat ja inspiroitui niistä. Esoteerisen maantieteen koulu inspiroitui puolestaan R.G.S.:n retkeily- ja näyttelytoiminnasta, kuten myös seuran aktiivin Jussi Kiven Kaunotaiteellisessa eräretkeilyoppaassa(2004) esittämistä näkemyksistä. Tuloksena oli symbioosi, jossa molemmat psykomaantieteellisiksi luokiteltavat toimijat saivat uutta tuulta purjeisiinsa. Eri tavoin retkeilleet olemme toki käytännössä koko ikämme, mutta siihenkin voi saada lisää motivaatiota, kun sen tekee jonkin ajatuksellisen voitonviirin alla.
Seurasi yhteistyönä toteutettuja tutkimusretkiä, havaintojen jakoa ja seminaaritoimintaa, jonka kautta verkostomme laajeni monien muiden vaihtoehtoista alueellista taide- ja tutkimustoimintaa harjoittavien yksilöiden ja ryhmien suuntaan. Hengenheimolaisten kanssa symbioosit ja ketjureaktiot ovat sittemmin jatkuneet ja syventyneet. Jokaisella on työssään yksilöllinen sävynsä ja punainen lankansa, mikä saa ihastelemaan ihmismielen potentiaa, ja saman tekee myös harjoittajien asialleen osoittama intohimoisuus, seikkailullisuus ja uskaliaisuus. Vähän sellaista pikkupoikien touhua, niinhän se on, mutta kuka sanoo, ettei pikkupoikienkin touhuissa voisi olla ideaa?
Esoteerisen maantieteen retkeily ja muu toiminta ovat kuin luonnonilmiö, joka esiintyy niin kauan kuin sillä on energiaa. Oli tämä aika mitaltaan mikä tahansa, on toiveemme olla hyödyksi ja iloksi mahdollisimman monelle. On ehkä perusteltua kysyä, kuinka vakavissaan esoteerista maantiedettä harjoitetaan. Vastaus tähän on hieman paradoksaalinen: esoteerista maantiedettä harjoitetaan tuskin lainkaan vakavissaan, mutta samanaikaisesti huolella ja vilpittömästi, luottaen siinä esitettyjen ajatusten ja teorioiden paikkansapitävyyteen yhtenä validina työkaluna, jolla ymmärtää teorioille sinänsä immuunia todellisuutta.
Turhantärkeyttä karttava ote on paljon velkaa buddhalaisuuden niin sanotuille tyhjyysopetuksille (shunyata). Ne vastaavat pitkälti modernin fysiikan löydöksiä ja osoittavat minkä tahansa ilmiön, asian tai luomuksen olevan osista koostuva, havainnoitsijan puolelta joksikin leimattu ja luonteeltaan pysymätön. Myös Friedrich Nietzschen lausuma "vääriä olkoon meille ne totuudet, joiden yhteydessä ei ole nauru raikunut" opastaa siihen ilmavaan, huumorin sävyttämään totuudellisuuteen, jota esoteerisen maantieteen piirissä mielitään nöyrästi tavoitella. Painotettakoon silti vielä kerran, että ei-niin-tosissaan tekeminen ei tarkoita sitä, etteikö asioita voisi tai tulisi tehdä mahdollisimman hyvin, tehokkaasti ja sitoutuneesti. Itse asiassa juttu mennee pikemminkin päinvastoin: hyvä, tehokas ja sitoutunut toiminta tapahtuu todennäköisimmin siellä, missä pingotus, kurttuilu ja mutruilu ovat jääneet vähemmälle.
Esoteerinen maantiede pyrkii lisäämään erilaisten alueiden ominaispiirteiden ja hienovaraisen dynamiikan tuntemusta. Tätä varten piskuinen mutta laajakatseinen tieteenala on esitellyt näkemyksen, jossa aluenapojen - keskuksien ja periferioiden - välinen keskinäinen riippuvuussuhde ymmärretään ikiaikaisen, (esimerkiksi taolaisuudessa keskeisessä roolissa olevan) polariteettiteorian kautta, luonnostaan samanvertaisten kumppanien vuorovaikutuksena, jossa jännite syntyy osapuolten vastakohtaisuudesta. Ongelmien nähdään syntyvän siitä, että alueita muokkaava ihminen arvostaa, vaalii ja suosii - tietämättömyyttään ja taitamattomuuttaan – yksipuolisesti keskuksia ja keskuselementtejä verrattuna periferioihin ja perifeerisiin elementteihin, vaikka molemmat ovat yhtä oleellisia; samalla lailla kuin ovat toisiaan täydentävinä universaaleina vastavoimina esimerkiksi maskuliininen ja feminiininen. Esoteerisen maantieteen sovellus periferiaterapia lisää kuvaan jungilaisen psykologian, ja vertaa keskuksia psyyken rationaaliseen osaan (niin sanottuun päivätajuntaan) ja periferioita piilotajuntaan (yötajuntaan), joilla molemmilla on yhtäläisen kiistaton paikkansa kokonaisessa ja tasapainoisessa ihmispsyykessä tai aluejärjestelmässä.
Motiivi molemmissa lähestymistavoissa on parantamistahtoinen. Toive on koskettaa suoraan tai välillisesti, nyt tai myöhemmin, aluesuunnittelua ja päätöksentekoa: vaikuttaa siihen, että ihminen ympäristöä luodessaan ja muokatessaan osaisi kunnioittaa paremmin ilmiömaailmassa esiintyviä lainalaisuuksia sekä sisäisen ja ulkoisen väistämätöntä peilaavuussuhdetta, ja kokisi viisaiden ulkoisten ratkaisujen kautta koko olemisensa askel askeleelta tyydyttävämmäksi, kokonaisemmaksi ja onnellisemmaksi. Luomme ympäristömme mielemme näköiseksi ja ympäristömme puolestaan muokkaa mieltämme. On tähdellistä, että ympäristömme muokkausprosessit eivät olisi mielipuolisia (kirjaimellisesti: mieli painottuneena vain yhdelle puolelle, kuten kvantitatiiviseen tulokseen) tai umpimähkäisiä, vaan pyrkisivät tasapainoon - vaikka se onkin aina käsistä karkaava ideaali - hyödyntäen tervettä järkeä, mutta myös kokien rakkauden ja pyhyyden tuntemuksia kehollisen olemassaolomme spatiaalista tukikamaraa, ainoaa tuntemaamme kotia kohtaan, jota tähtitieteellinen määrä erilaisia tiedostavia olentoja asuttaa - tällä hetkellä valitettavasti oikkujemme armoilla.
Luontevaa on toimia lähellä ja pienimuotoisesti. Toimiemme vaikutukset kyllä leviävät, vaikka emme itse huomaisi kuin murto-osan siitä. Mitä tulee esoteerisen maantieteen kouluun, niin käytännön retkeilyssä ja raportoinnissa suureellisilta vaikuttavat teoriat saavat olla suosiolla taka-alalla, josta ne vain rivien välistä omalla painollaan ja ajoittaisina välähdyksinä nostavat päätään. Dogmeja ei ole aihetta pystyttää, ei takoa kaikkea väenväkisin tiettyyn muottiin, vaan mieluummin ihmetellä ilmiömaailmaa ja kehittää kiitollisuutta sitä kohtaan. Tässä yhteydessä saatamme esitellä paikkoja ja alueellisia ulottuvuuksia omaavia ilmiöitä, jotka ehkä muuten jäävät vähemmälle huomiolle. Hauskaa sopii olla ja "irrationaaliset" paikat saavat ansaitsemansa valokeilan, koska ne suovat tiukasti järjestettyjä paikkoja enemmän oivalluksille assosiaatiosaumoja. Kuulostaa se kliseiseltä tai ei, esoteerisen maantieteen blogi haluaa innostaa meitä katsomaan ympärillemme - ja sisällemme. Ei ole aluetta tai paikkaa, josta ei voisi jotain oppia.
Talvipäivänseisauksella 2010,
Marko Leppänen
2 kommenttia:
Hilpeät onnittelut juhlivalle esoteerisen maantieteen koululle ja kiitokset (taas kerran) kaikista 100 tekstistä!
Komppaan edellistä. Ainoa blogi tätä nykyä, jota tulee säännöllisesti seurattua. T:Strangler
Lähetä kommentti