Hassel kypsyy kohta, jolloin sen peukalonpään kokoinen kuori muuttuu vaaleanruskeaksi. Kuka ehtii ensin, kurre, pähkinähakki vaiko ahnas maantieteilijä?
Liekö poikkeuskuuma kesä vaikuttanut asiaan vaiko vain samoajan tarkentunut katse, mutta on ollut kiintoisaa viimeinkin havaita karun kasvistomme ainoaa pähkinää sen luonnonmukaisissa puitteissa. Puhe on nyt tietenkin hasselpähkinästä ja sen kantajasta, eteläisten kalkkimaisten lehtojemme jalosta ryväspusikosta, pähkinäpensaasta (Corylus avellana). Kellertävinä palleroina jo pitkälle loistavia hasselpähkinöitä on näkynyt pääkaupungissa niin Tammisalon rivitalotonteilla - joissa pähkinäpensaat kasvavat kerran pirstotun lehdon reliikkeinä - kuin Mustavuoren ylväissä linnoitusmaisemissa.
Pähkinäpensaan kovana kohtalona on ollut muun lehtokasvillisuuden tavoin kasvupaikkojen kuusettuminen, pelloksi raivaaminen ja rakentaminen. Näin kertoo kasvitieteilijä Arto Kurtto (kirjassa Helsingin kasvit, 1998) pähkinän esiintymisestä ja esiintymishistoriasta Helsingissä: "Pasilasta Metsälään ja Maunulaan ulottuva esiintymäketju, johon kuuluu hienojakin pähkinästöjä Pasilassa Velodromin seudulla ja Messukeskuksen pohjoispuolella sekä jo mainitussa Maunulan puistossa, osoittaa joskus aiemmin yhtenäisemmän pähkinävyöhykkeen paikan".
Kurtto siteeraa myös V. Erkamon vuonna 1949 esittämää huolta Tammisalon pähkinästön tuhosta, mikä tässä varoittavana esimerkkinä toistettakoon: "Jos ehdotus Helsingin seudun luonnonsuojelukohteiksi olisi tehty 20-30 vuotta sitten, olisi Tammelundin saaren länsiosa kauniine pähinälehtoineen ja komeine kuusikkoineen varmaankin kuulunut ehdotettaviin suojelualueisiin. Nyt se on jo myöhäistä. Pähkinäpensaita nähdään täällä enää vain joidenkin talojen pihoissa ja isoimmista kuusista on pystyssä vain jokunen."
Pähkinäpensas on ollut täällä kauan. Jääkauden jälkeen se levisi alueellemme mahdollisesti toisena lehtipuuna heti koivun jälkeen. Pähkinäpensas on ristipölytteinen, eli tuottaakseen pähkinöitä se tarvitsee lajitovereita lähistölleen.
Kirjallisuuden mukaan hasselpähkinä kypsyy viidessä kuukaudessa kukinnasta, ja koska pähkinäpensas on varhainen huhtikuun ja toukokuun alun kukkija, pitäisi pian päästä pähkinään. Voimme kiitellä hasselpähkinän rasvahappokoostumusta, valkuais- ja mineraaliapitoisuutta sekä B-, C- ja E-vitamiiniarvoja, vaan tärkein on sen tuoma fiilis. Sitä hypistelemällä päästään keski-eurooppalaisen myslilautasen äärelle, mutta pidemmällekin: ehdan kliseen mukaiseen "jo muinaisten roomalaisten" perinteeseen, sillä nämä viljelivät runsaasti pähkinäpensasta. Vaan olipa samainen hassel kova sana myös kivikauden skandinaaveille, etenkin tanskalaisheimoille, joilla se lukeutui pääravintolähteisiin.
Suomen alueellakin kasvoi jääkauden jälkeisellä lämpökaudella (noin 6000-7000 vuotta sitten) laajoja pähkinämetsiä pitkälle maan keskiosiin - nykyisin näistä voidaan kairata todisteeksi pähkinän siitepölyä sisältäviä turvekerroksia soista. Ahvenanmaalaiset toimittivat pähkinöitä 1600-1700-luvuilla Ruotsin hoville; ne kävivät veronmaksusta. Pitkään vieri aika, jolloin pähkinän kaltainen arvopensas luettiin niin sanottuihin "kantaviin puihin", joiden hedelmiin oli oikeus vain omistajalla. Nykyisin enin osa hasselpähkinöistä viljellään Turkissa, jossa tuotanto on yhä enimmäkseen pienien perheviljelmien käsissä (kirjaimellisesti, sillä hasselia ei kerätä konein).
Nyt sinä, arvoisa jokamiesretkeilijä, olet vapaa löytämäään sisäisen kivikautiskeräilijäsi ja hoviherkuttelijasi. Toimi ja poimi tänä syksynä ensimmäinen omakätinen hasselisi! Ja kun on päästy pähkinäpensaan kehumisen alkuun, niin annetaan verkkolehti LuontoPortin (Eija Lehmuskallio) päättää ylistyssäkeet mystilliseksi kohoavalla crescendolla:
Pähkinäpensasta on entisaikoina pidetty viisauden symbolina. Sen on uskottu edustavan kaikkea kaunista, viisautta ja voimaa. Muinoin pähkinäpensasta poltettiin, kun haluttiin nähdä tulevaisuuteen. Pähkinä kuului tuolloin myös hautajaisrovioiden polttopuihin. Sillä uskottiin olevan yhteys jumaliin, erityisesti sen uskottiin olevan yhteydessä metsänjumaliin ja hyviin haltijoihin. Merkurius liitettiin pähkinäpensaaseen, sillä myös pähkinä on ollut nopeuden, oveluuden suojelija. Vanhan tarinan mukaan hääparille istutettiin pähkinäpensas tai tammi. Kasvaessaan puut kiedotaan toisiinsa. Tämän uskottiin lisäävän pariskunnan onnea.
http://lehti.luontoportti.fi/fi/lajiesittely/pahkinapensas
Tämän kirjoituksen pähkinät kuvattiin Mustavuoressa aivan Porvoontien laidassa.
Loppusanat: Seuraavaksi olisi kohtuullisen jytyä bongata alkuperäislajistoomme kuuluva, hedelmää kantava metsäomenapuu (Malus sylvestris), joka esiintyy Uudenmaan rannikolla erittäin harvinaisena. Eestin metsäretkiltä villiomput ovat tosin jo tuttuja. Sikäläisestä luonnossa esiintyy harvinaisena jopa villipäärynä - mutta se on jo etelän ihmeitä se.
2 kommenttia:
Tosi kiva juttu, kiitos. Vuosaarelaisena annan erityistä arvoa Mustavuoren rikkauksille. Olen tosin jo lapsena poiminut ja syönyt pähkinöitä Lahden lähistöllä. Yksi pieni tosikkohuomautus vain: Eesti on suomeksi Viro. Ei kai me Sverigestäkään puhuta ;).
Kiitoksia kommentista. Lahden seudun pähkinät lienevät olleet Hämeen lehtokeskuksen ilmentymää. Eesti-nimestä: tiedän, että virallisempi muoto Suomessa on Viro, mutta korviini se kuulostaa rumemmalta, vähän "rivon" ja "kiron" sukuiselta. "Eesti" sen sijaan soi kauniin pehmeästi kuin musiikki. Sitä voi myös käyttää suomenkielisessä puheessa ilman, että se kuulostaisi liian erikoiselta. Toisin kuin mainisemasi Sverige ;).
Lähetä kommentti