Paikat joista näkee pitkälle ovat hyviä meditaatiolle."Koska mieleemme vaikuttavat paikat joissa olemme, ja koska ne voivat tehdä harjoituksestamme voimakkaampaa tai heikompaa, on sanottu olevan ratkaisevan oleellista tarkastella paikkoja." (Longchenpa Rabjampa)
Meditaatiosta on sanottu, että sen aloittaminen on paras lahja, minkä ihminen voi antaa itselleen. Kukaan muu ei sitä voikaan antaa. Meditaatio on täydellisesti ihmisen oma asia ja samoin sen sujuminen. Paikka- ja ympäristövalinnoilla on kuitenkin meditaation laatuun vaikutuksensa, kuten tulemme kohta huomaamaan.
Tyypillisimmin termillä "meditaatio" viitataan mielen tyynnyttämiseen kohdentamalla se ulkoiseen tai sisäiseen objektiin. Ulkoinen objekti voi olla kuva tai patsas tai vaikkapa veden pinta tai maiseman yksityiskohta. Sisäinen kohde on yleensä meditoijan oma hengitys, mutta se voi olla myös tietty visualisaatio, toisin sanoen aktiivisesti luotu mielikuva. Analyyttinen meditaatio puolestaan merkitsee jonkin valitun asian tai teeman perinpohjaista tutkiskelua ja pohdiskelua, niin sanottua kontemplaatiota. Lisäksi tunnetaan meditaation muoto, jossa ei keskitytä mihinkään eikä tehdä mitään; "vain" todistetaan rentona mutta valppaana mielensisältöjen (ajatusten, emootioiden ja kehollisten tuntemusten) ilmaantumista ja kaikkoamista.
Buddhalainen traditio, johon tämä kirjoitus keskittyy, vertaa usein mielen luontoa (eli sen perimmäistä olemusta) peiliin tai pilvettömään taivaaseen. Niissä tapahtuu ja niihin ilmaantuu ilmiöitä ilman että nämä voisivat mitenkään vaikuttaa ilmaantumisnäyttämöönsä. Peilissä näkyvä kuvajaiset eivät muuta tai tahraa peiliä, taivasta halkovat pilvet eivät muuta tai tahraa taivasta, mielen sisällöt eivät muuta tai tahraa mieltä - kun kyse on siis mielen perimmäisestä olemuksesta. Sen oleellinen ero peiliin tai taivaaseen on - tietenkin - se, että se on tietoinen.
Vuonna 2007 ilmestyneessä kirjassa Mind in Comfort and Ease - The Vision of Enlightenment in the Great Perfection (Wisdom Publications) toistetaan Dalai-laman seitsemän vuotta aiemmin Ranskassa antama laaja opetus. Hän pohjaa sen 1300-luvulla eläneen, vanhinta tiibetinbuddhalaista koulukuntaa (Nyingma) edustavan opettajan Longchenpan Rabjampan juuritekstiin, jonka otsikko on käännetty englanniksi muotoon Finding Comfort and Ease in Meditation on the Great Perfection. Yhdessä lyhyehkössä luvussa käsitellään meditaatiolle soveliaita ympäristöjä ja paikkoja. Se on tässä meidän, alueista ja tiloista kiinnostuneiden maantieteilijöiden, tarkastelun kohteena. Samaisesta painotuksesta johtuen keskitymme tässä vain opetuksen ulkotiloja koskevaan osioon.
Opetusosion alussa Dalai-lama toteaa, että pitkälle edistynyt meditoija pärjää käytännössä millaisten tahansa ulkoisten olosuhteiden kanssa, mutta aloittelijoille ulkoisilla realiteeteilla on suuri merkitys.
Niin ikään aloittelijoille - eli meille - kuuluu Longchenpan ensimmäinen kiteytetty ohje: "Sisäisen ja ulkoisen välillä on tärkeä vuorovaikutussuhde, joten pysyttele inspiroivissa ja syrjäisissä paikoissa, jotka tuntuvat sinusta kohottavilta."
Paikan syrjäisyys tai ainakin rauhallisuus on yleisesti ottaen ilmeinen etu, kun tarkoitus on meditoida. Tulemme kuitenkin myöhemmin huomaamaan, että asia ei ole aivan näin yksiselitteinen.
Teksti käynnistyy eri vuodenaikoihin sopivien paikkojen esittelyllä, jonka pääasiassa ohitamme. Kyse on enimmäkseen kevään, kesän, syksyn ja talven lämpötilaeroista Tiibetin ylängön ilmastossa. Oloihimme sovellettuna voisimme tulkita, että kesähelteillä (jäätikön läheisyyden sijasta) viilentävä merenranta on sovelias. Talvella hyvin puettu ihminen voi toki meditoida lyhyehköjä istuntoja ulkona; tällöin pätevät Longchenpan maalaisjärkeä puhuttelevat ohjeet metsän tai maastonpainanteen suojaan hakeutumisesta.
Kiintoisampi huomio on, että topografialla on merkitystä soveliasta meditaatiopaikkaa haettaessa. Niin Longchenpa kuin Dalai-lama sanovat, että korkeilla paikoilla, kuten vuorten huipuilla joista on avara näköala, mielemme tulee luontaisesti selkeäksi ja laajuntuneeksi.
"Sellaiset paikat ovat, sanotaan, erityisen hyviä välttääksemme mielen tylsyyttä. Tällä tarkoitetaan kirkkauden ja innostuksen puutetta", Dalai-lama luonnehtii. Hän lisää, että tylsyys voi myös tarkoittaa inspiraation puutetta, yleistä lannistuneisuutta ja epäuskoa omiin mahdollisuuksiin. Ehkä tässä on yksi selitys siihen, miksi ihmiset laajalti tuntevan vetoa korkeisiin paikkoihin, joista avautuu aava näkymä. Suomalainen voisi ajatella vaikkapa Kolia, jonka on korottanut kansallismaisemakseen. Avara ja kirkas sinitaivas on ylipäätään tiibetinbuddhalaisille erityinen meditaation tuki, jonka hyödyntämiseen on kehitetty omat menetelmänsä. Syyn tälle huomasimme jo mielen luonnon taivaankaltaisuutta koskevan vertauksen yhteydessä.
Seuraavaksi Longchenpan juuriteksti esittää listan erilaisia paikkoja, jotka tukevat erilaisia meditaation tapoja.
"Lumiset alueet auttavat saamaan samadhista [ei-duaalinen mielentila] selkeän ja tietoisuudesta kirkkaan ja läpikuultavan (lucid), ne ovat ideaalisia kehitettäessä vipashyanaa [syvä ymmärtämys itsen ja ilmiömaailman luonteesta] ja niissä esteet ovat vähäisiä. Metsät tyynnyttävät mieltä ja auttavat kehittämään mentaalista vakautta. Täten ne ovat ihanteellisia paikkoja, kun herätetään vaivattomuuden tunteen luonnehtimaa shamathaa [tyyni keskittyneisyys]. Kalliojyrkänteiden alla valkenee eloisa tuntemus pysymättömyydestä ja illuusioista vapautumisesta (disenchantment), selkeänä ja inspiroivana se auttaa meitä saavuttamaan shamathan ja vipashyanan unionin. Jokien törmillä huomioimme tulee hyvin keskittyneeksi ja halu päästä irti samsarasta [takertuva suhde ilmiömaailmaan] muodostuu nopeaksi ja yhä uusiutuvaksi. Hautausmaat (charnel grounds) ovat voimallisia paikkoja nopealle saavuttamiselle."
Longchenpa täsmentää jälkimmäisistä paikoista, että ne sopivat etenkin tantrisia harjoituksia (generation or completion phase) tekeville. Täytyy myös muistaa, että meidän säntilliset luterilaiset hautausmaamme ovat kaukana entisaikojen (ja nykyistenkin) tiibetiläisistä "taivashautauksen" paikoista. Oloissa, joissa maa on liian kovaa, kivistä tai routaista kaivaa hautoja ja puuta ei riitä polttorovioihin, vainajat viedään syrjäiselle ylängölle erityisesti tarkoitusta varten varattuihin paikkoihin, joissa erityiset ammattilaiset pilkkovat ne palasiksi korppikotkien ruoaksi. Kaamealta kuulostavan käytännön takana on myötätuntoinen ajatus, että ruumis voisi kuoltuaankin hyödyttää toisia olentoja. Joka tapauksessa tanner täynnä luita ja kalloja tarjoaa - etenkin kuutamolla - taatusti voimalliset puitteet, joissa rohkea harjoittaja voi voittaa pelkonsa ja saavuttaa syviä oivalluksia tilapäisyydestä.
Dalai-laman mukaan hautaismaiden kaltaiset pelottavat paikat ovat tehokkaita, koska pelko voi toimia harjoittajalle katalyyttina mielen luonnon ymmärtämisessä. Selkäpiitä karmivassa paikassa harjoittaja voi keskittyä analysoimaan ja havaitsemaan pelkääjän eli itsensä ja samoin pelottavan asian sekä itse pelon prosessin pohjimmaista illusorisuutta; sitä, että niistä ei löydy mitään muuttumatonta ja pysyvää ydintä.
Jos vielä palaamme taaksepäin ja ajattelemme puhdasta lumista maisemaa - vaikka helmikuista hiihtoretkeä meren jäällä - voimme ehkä tunnistaa sen mielen kirkkautta tukevan vaikutuksen. Samoin tunnistanemme metsän tyynnyttävän vaikutuksen, joka nykytiede on osoittanut myös fysiologisin mittauksin (muun muassa pulssin normalisoituminen, stressihormoni kortisolin vähenemisen, lihasjännitysten vähenemisen ja muiden elimistön elpymisprosessien muodossa). Vaikuttavilla jyrkänteillä on käsitteellisyyttä leikkaava ja kuolevaisuuden tuntemusta tuottava vaikutus ja joen rannalla kaikenlainen irti päästäminen tuntuu helpommalta. Samaa mieltä?
Juuriteksti jatkaa, että siinä missä ihmisiä kuhisevat paikat, kuten kylät ja torit, ovat aloittelijalle meditaation este, ovat ne vakaalle harjoittajalle tueksi, jopa korkein tuki. Niiden tarjoama haaste ja niiden vilskeestä nousevat mitä erilaisimmat asiat ja ilmiöt voivat auttaa syventämään meditoijan kokemusta ja oivallusta.
Tässä tulee muun muassa mieleen, että ihmisten ilmoilla on varmasti syrjässä pysyttelyä enemmän mahdollisuuksia takertumisen prosessin havainnointiin, kärsivällisyyden sekä myötätunnon ja rakastavan ystävällisyyden harjoittamiseen, kuten myös keskinäisriippuvuuden ja karman (eli syyn ja seurauksen lain) mietiskelyyn.
Lopuksi paikat jaetaan luonteensa puolesta neljään luokkaan, jotka puolestaan perustuvat neljään aktiviteetin tyyppiin.
1) Rauhalliset paikat, joissa mieli luontaisesti asettuu keskittyneeksi ja tyyneksi. 2) Avartavat (expansive) paikat, jotka ihastuttavat sekä ovat kunnioitusta herättäviä ja inspiroivia. 3) Magnetisoivat paikat, joita mieli pitää kiehtovina ja joihin se kiintyy. 4) Hurjat (wrathful) paikat, joihin liittyy pelon ja kammon tuntemuksia.
Dalai-lama sanoo, että eri tyyppiset aktiviteettimme - rauhalliset, avartavat, magnetisoivat ja hurjat - onnistuvat suuremmalla todennäköisyydellä, kun ne on tehty niitä vastaavassa paikassa tai ympäristössä. Tässä kohdin tulevat mieleen tiibetinbuddhalaisuudessa käytettävät ja thangka-maalauksissa kuvatut meditaatiojumaluudet - jotka voidaan jakaa karkeasti rauhallisiin ja raivoisiin - ja niihin liittyvät harjoitukset. Pohjimmiltaan meditaatiojumaluuksien katsotaan edustavan (ja aktivoivan) oman mielemme valaistuneen potentian eri aspekteja, ei ulkoisia olentoja.
Dalai-lama kommentoi myös tapaa tehdä pyhiinvaelluksia tiettyihin paikkoihin. Hän sanoo, että mikä tahansa paikka, jossa vaikuttaa pitkälle edennyt bodhisattva [eli harjoittaja, jota motivoi altruistinen pyrkimys valaistua kaikkien aistivien olentojen hyväksi] muodostuu sakraaliksi. Tällainen yksilö välittää siunauksen paikkaan, josta sen puolestaan toinen yksilö voi vastaanottaa. Paikan saaman voiman vuoksi mikä tahansa siellä suoritettu ansiokas teko saa myös lisätehoa.
Opetuksen yhteenveto kuuluu, että ensi alkuun mieluisilta vaikuttavat paikat ovat loppujen lopuksi vähemmän saavutuksen (lesser accomplishment) paikkoja, kun taas ne paikat, jotka alkuun vaikuttivat epämiellyttäviltä ja pelottavilta mutta muodostuvat tottumuksen kautta siedettäviksi, ovat voimallisesti transformoivia ja edesauttavat suuriin saavutuksiin vähin estein. Kaikki paikat tältä väliltä ovat neutraaleja, eivät hyödyttäviä eivätkä haitallisia.
(Tässä kirjoituksessa esiteltyä opetuskatkelmaa ei ole välitetty täydessä mitassaan eikä varmasti vailla epätarkkuuksia; aiheesta enemmän kiinnostuneita kehotetaan kääntymään alkuperäistekstin puoleen).
Jälkikirjoitus: ohje yksinkertaiseen meditaatioon
Kuten jo todettua, tavallisimmin termillä "meditaatio" viitataan mieltä vakaannuttavaan meditaatioon. Tämä tunnetaan buddhalaisuudessa alkujaan palinkielisellä nimellä samatha. Alla esittelemme ohjeistuksen yksinkertaiseen samatha-meditaatioon. Siinä aloitamme käyttämällä keskittymisen kohteena hengitystä, mistä jatkamme kohteettomaan meditaatioon, lepäämiseen tietoisuudessa sinällään.
Istutaan selkä suorana jalat ristissä lattialla (voi tehdä myös tarvittaessa tuolilla istuen kunhan selkä on suorana, mikä on tärkein ulkoinen vaatimus). Kädet lepäävät polvilla tai ovat päällekkäin sylissä. Keho on rento ja avoin; jos jotain kohtaa kiristää, niin korjataan asentoa. Kieli koskettaa kevyesti kitalakea hampaiden takana. Silmät voivat olla auki tai kevyesti kiinni (ellei se ala unettaa).
Seurataan kevyesti hengityksen kulkua antamalla huomion olla sierainten kohdalla. Jos ja kun ajatuksia tulee mieleen, huomataan ne. Ei yritetä työntää niitä pois eikä lähdetä niiden vietäväksi, vaan huomataan ne vain ikään kuin kevyesti niitä hipaisten. Kun hoksaamme mielemme lähteneen vaeltamaan, palautetaan huomio lempeästi takaisin seuraamaan hengitystä. Ajatusten ja mielikuvien ilmaantuminen ei tarkoita, ettemme "osaa meditoida"; ne kuuluvat mielen toimintaan. Metaforana niitä voi ajatella linnuiksi ja mielen luontoa taivaaksi. Lintuja tulee ja menee taivaan halki, eikä taivas niistä pahastu tai niistä parane.
Vähitellen voimme vähentää hengitykseen kohdistuvaa huomiota ja siirtää päähuomiomme tietoisuuteen eli mielen luontoon, jossa kaikki ajatuksemme, aistimuksemme, tunteemme ja tuntemuksemme tapahtuvat. Tämä on siis se taivas (tai "todistaja"), jonka halki linnut lentävät ja pilvet vaeltavat. Meditaatio tapahtuu viime kädessä yrittämättä ja siksi on hyvä ottaa asenne, että tietoisuudessa levätään, ollaan vain - rentoina mutta valppaana. Aikaa myöten hengityksen tarkkaamisen voi jättää kokonaan pois, jos siltä tuntuu; se on apuväline, mielen luonnossa lepääminen perille-pääsyä.
Meditaatiomestarit neuvovat lähes poikkeuksetta, että varsinkin aloittelijan on parempi tehdä lyhyitä kuin pitkiä meditaatiosessioita. Viidestä minuutista on hyvä aloittaa ja pidentää sessiota meditaation käydessä tutummaksi. Useammin lyhyitä sessioita on parempi kuin harvoin pitkiä. Hommasta ei missään tapauksessa pidä tehdä vastenmielistä pakkopullaa. Ja korostettakoon vielä, että meditaatiossa ei ole kyse minkään tekemisestä, luomisesta tai saavuttamisesta; pikemminkin kyse on todistamisesta tai totuttautumisesta, kuten tiibetinkielisen "meditaatiota" tarkoittavan sanan kaksoismerkitys kuuluu. Se mihin totuttaudutaan on siis mielen luonto, joka on tietoinen avaruuden kaltainen tausta kaikelle olemisellemme ja tekemisellemme. Se on meillä matkassa joka hetki, mutta emme ole touhottaessamme ja "minään" samaistuessamme tottuneet huomaamaan sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti