lauantai 1. toukokuuta 2010

Vuodenkierron etapit jaettavissa kahdeksaan kuin ilmansuunnat kompassissa

On vappu.

Pillit soivat, ilmapallot karkailevat ja serpentiini hohkaa värejä. Mutta miksi?

Juhlimmeko 700-luvun Saksassa vaikuttanutta abbedissa ja pyhimys Valburgia, josta tiedämme tuskin mitään. Vai saako työväenaate meidät marssille, koska 1.5. 1886 Yhdysvalloissa kuoli kymmenen ihmistä mellakoissa, joissa vaadittiin kahdeksantuntista työpäivää. Vai haluammeko yhä kunnioittaa Kaisaniemen puiston ravintoloitsija Catharina ”Kaisa” Wahllundin syntymäpäivää, kuten alkoivat tehdä 1800-luvun Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston ylioppilaat laulukööreineen aina 1. toukokuuta. Vai kenties meissä asuu sisäinen alkemisti, joka halajaa jalostusprosesseihinsa kastepisaroita, jotka on paras kerätä May Dayn aamuna. Vai ehkä tunnemme sittenkin vetoa ikivanhoihin kylvöjuhliin, helavalkeisiin, hedelmällisyysriitteihin, Ukon vakkoihin ja karjan seremonialliseen laskemiseen laitumille.

Hieman hämmentäviä nämä ”välijuhlat”, joihin ei liity selvää auringonkiertoon liittyvää kytköstä niin kuin johonkin juhannukseen tai jouluun.

Tai ehkä liittyy sittenkin. Katsokaamme tarkemmin.

Ilmansuunnissa tunnistamme neljä pääilmansuunnan – pohjoisen, etelän, lännen ja idän – lisäksi näiden väliin jäävät lounaan, luoteen, koillisen ja kaakon. Aivan samalla tavalla on mahdollista hahmottaa myös vuodenkierto kahdeksaan osaan jaetuksi. Ja niin on perinteisesti tehtykin. Vuodenkierto on viipaloitu siten, että keskeisimmät ajankohdat (joita voidaan rinnastaa kompassin pääilmansuuntiin), ovat kesäpäivänseisaus (noin 21.6.), syyspäiväntasaus (noin 21.9.), talvipäivänseisaus (noin 21.12.) ja kevätpäiväntasaus (noin 21.3), ja että näiden väliin jäävät puolimatkan etapit (joita voidaan siis rinnastaa väli-ilmansuuntiin) ovat talvenselän taittuminen (laskiainen, helmikuun puoliväli), vappu (huhti-toukokuun vaihde), elonkorjuu (elokuun puoliväli) sekä kekri (loka-marraskuun vaihde). Näihin liittyy omat juhlansa ja rituaalinsa, ja niihin omat syynsä ja tarkoituksensa, vaikka juhlinnan perusteet eivät meitä nykyisin juuri askarruta ja vuodenkierron kannalta hyvin oleellisia kevät- ja syyspäiväntasauksia emme jostain syystä huomioi oikeastaan ollenkaan.


Vuodenkierron rinnastaminen kompassisuuntiin natsaa siinäkin mielessä, että pohjoissuunnassa ollaan auringosta kauimpana ja etelässä lähimpänä. Auringon voima lisääntyy idästä alkaen ja feidaantuu länteen, mikä on samoin loogista.

Vappu sijoittuu talven kukistumisen ja kesän korkeimman hetken välille. Selvääkin selvempi kevään juhla toisin sanoen. Vuodenkierron ”välitilinpäätöksistä” se on ehkä innostavin. Valon määrä tästä eteenpäin saa suorastaan maagiset mittasuhteet: jopa tähdet haalistuvat yöstä pois ja kuu kulkee kuin luimistellen yhtä matalaa rataa kuin aurinko keskitalvella. Juhannuksen lakipisteessä valo juhlii paitsi voittoaan myös kukistumistaan. Seuraavan puolimatkan etapin koittaessa elokuussa kuu ja tähdet on hienoa saada takaisin. Silloin yö on samettia ja ilma raskaan makea; kypsän seesteisyyden, valmiiksi-tulon tuntu kaikkialla.

Mutta tulkoon elon sato aikanaan. Nyt vuodenkierto elää nuoruutta, murrosikää; levottomasti hapuillen, täynnä suonissa polttavaa intoa ja kasvun pakkoa se ajaa liikehtimistilaan kaiken orgaanisen yksisoluisista eliöistä ihmiseen. Kasvun rynnistyksen voi jopa kuulla illansuussa ulkona tyynellä ilmalla; karikekerros rapsahtelee ja ripsahtelee kauttaaltaan kuin satelisi hiljalleen isohkoja vesipisaroita – tuhannet ja miljoonat versot siinä nytkähtelevät ja ötiäiset kisailevat.

Illalla ei raaskisi mennä nukkumaan, aamulla ei malttaisi jäädä uneen.

Kasvu, malja sille!


Saku tietää, että keväässä on meinikiä.

3 kommenttia:

katisar kirjoitti...

Samoja jalanjälkiä ilmeisesti kuljemme. Minua kiinnostaa mm. Jung ja tietoisuuden monikerroksellisuus ja sen vastakohdat. Minua kiehtoo ihmisen tiedostamaton arkaainen osa mieltä. Ehkä käyttämäni käsitteet poikkeavat sinun käyttämistäsi, mutta luulisin ajattelussani olevan runsaasti samaankaltaisuutta kuin omassani.

Teratogenesis kirjoitti...

Hmm...
Kahdeksan on hyvä luku. Vuorokaudenkin voisi jakaa kahdeksaan kolmen tunnin osaan. Kolme osaa pyhittäisi levolle, kolme työlle ja kaksi kaikelle sille, mistä ei ole taloudellista hyötyä yhteiskunnalle.

Buddhalaisille kasi oli myös kovassa huudossa.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Totta, buddhalaisilla on muun muassa kahdeksan hyväenteistä symbolia ja opetus kahdeksasta tavanomaisesta huolenaiheesta, joita välttää.

Ainakin vuorokauden jakaminen neljään virstanpylvääseen on auringonkierron suhteen merkitykselliseltä tuntuvaa: keskiyö, klo 6 auringonnousu (päiväntasajan mukaan), keskipäivä ja auringonlasku klo 18 (päiväntasajan mukaan). Mitä jää väliin? Ainakin aamukolmen ns. sudenhetki ja sen vastakohtana sosiaalisen aktiviteetin lakikohtana iltaseiska, jos asioita ajatellaan ihmisen keskivertorytmiikan kantilta.