torstai 20. toukokuuta 2010

Tankomäki - katoavaa alku-Vartiokylää



Vartiokylä kuuluu Helsingin ikivanhoihin niin sanottuihin "alkukyliin". Pääsääntöisesti 1940-50 -lukujen rintamamiestalojen ja tuoreemman pientaloasutuksen luonnehtiman Vartiokylän syrjäisimpänä ja autenttisimpana kolkkana on säilynyt näihin päiviin saakka Vartiokylänlahden pohjukkaan sijoittuva Tankomäen ja Tankovainion alue. Siellä Vartiokylä näyttäytyy maaseutumaisena viljelmien, maatalousniittyjen ja metsäisten mäkien mosaiikkina, kuin muistumana siitä, jollainen alue oli jo viikinkien purjehdusmaisemana. Tankomäen ja Tankovainion välittömässä läheisyydessä oleva muinaislinna, Vartiokylän linnavuori, kertoo osaltaan syvistä ihmistoiminnan juurista. Tankomäkeä on kutsuttu puolestaan Pikkulinnavuoreksi. Alue on niitä, joilla jokainen kumpu, polku ja ura, samoin kuin kasvillisuus, kertovat omaa mykkää, osin salattua vaan ei merkityksetöntä tarinaansa aikain jatkumosta.

Nostalginen mielikuvaliihottelu esi-isien luo onnistuu kuitekin vain osin. 1990-luvulla Fallbackaan rakennettu asuinalue "Fallpakka" on nakertanut maisemaa idästä eikä alueeseen kohdistuva rakentamispaine ole päättynyt. Kaupunkisuunnitteluvirasto valmistellaan parhaillaan asemakaavan muutosta Tankovainiolle ja Tankomäelle, tarkoituksena rakentaa sinne 600 asukkaan pientalovaltainen asuinalue. Samalla on tarkoitus "parantaa virkistysalueiden käyttömahdollisuuksia".

Tankomäki on uinunut ties kuinka kauan ilman metsänhoidollisia toimenpiteitä ja on jo aarnimainen. Siellä ei ole mitään palveluvarusteita, jotka alleviivaisivat ja huutaisivat julki sen olemassaoloa. Samoin mäen syrjäisille takaniityille on lampsittava savisia pikkupolkuja ja leveitä ojia on ylitettävä puunrunkosiltoja myöten. Jos kaupunkisuunnitteluvirasto saa visionsa läpi, Tankomäen alarinteet piiritetään kaduilla ja kaupunkimaisen tiiviillä asuntovyöllä, ja sen huipusta koulitaan uuden asuma-alueen pikkunätti puisto. Korostettakoon, että rakennettavaksi kaavaillut alueet eivät ole mitään umpeenkasvanutta peltoa, vaan moni-ilmeistä vanhaa metsää ja lehtoniittyjä, jotka ovat osin todennettavissa hyvin vanhoiksi pihapiireiksi. Kiteytetysti: kyseessä on arvokas luontokohde.

Halusimme tuntea ja todistaa alkukylän vanhimpien kunnaiden tunnelmaa ja näkymiä ennen niiden peruuttamatonta muutosta, ja suoritimme Tankomäelle kontemplatiivisen katselmuksen. Retkituomisina pieni kuvaraportti. Aluksi keskitymme Tankomäkeen, sitten Tankovainioon. Vainion nimi (Stångfalls) viittaa jonkinlaiseen vanhaan peltojen ja niittyjen mittausmenetelmään, jossa käytettiin tankoja.

TANKOMÄKI


Tankomäkeä, kuten mitä tahansa enimmäkseen suljettua metsää, on vaikea hahmottaa kuvin. Käy siellä itse, kun vielä voit. Tunnelma on luonnontilainen.


Tankomäen itälaidassa on puoliavointa lehtomaisemaa niittyineen ja polkuineen.


Katse ylös. Mäellä on runsaasti kilpikaarnaikään varttuneita honkia.


Tankomäkeä sivuaa kapoinen vanha tie. Kerran noin kaksikymmentä vuotta sitten tällä hyvin syrjäisellä tiellä oli mustalaisia hashispiipullisella. Kun satuimme karauttamaan autolla tietä, lensi piippu kiireesti pusikkoon; olivat hämärässä ja hätäpäissään luulleet Saabia kissalanpoikien kulkupeliksi.


1960-luvun lastenrattaat Tankomäen pienellä sisäniityllä. Kesällä rattaat jäävät ahopukinjuuren, särmäkuisman, keltamataran, nuokkuhelmikän, kyläkellukan, siankärsämön, rohtotädykkeen, tuoksusimake, kissankellon, ruusuruohon ja ahdekaunokin kaltaisten hienojen kasvien joukkoon.


Paikoin Tankomäen maasto on melkoisen vaikeakulkuista ja tunnelma on kuin syvällä erämaassa. Paikka tuntuu isommalta kuin sen mitat kartalla antavat ymmärtää.


Mäen yläosa koostuu kiehtovista isoista lohkareista.


Vanhojen karttojen mukaan Tankomäen itäisimmällä kummulla on pronssikautinen hauta, mutta tietoa ei nykyisin pidetä varmana. Mahtaisiko olla tämä kumpu?


Luonnolle Tankomäki on mieluinen.


Joku laittoi pöllölle pöntön.


Tankomäen alapuolella oleva Broändan kuuluisa pommikivi on tuhannen pirstana siihen osuneen lentopommin voimasta. Kiveen liittyy paikallistarina, joka on mehevänä siteeramisen väärti:

Oli sota-aika ja menossa ankara pommitus; 5000 pommia Vartiokylän alueelle poliisikonstaapeli Ståltin ilmoituksen mukaan. Läkkiseppä Lindblad rakasteli naistaan läheisessä pienessä mökissään (purettu 1990-luvulla). Mutta kun meteli maassa ja ilmassa tuli sietämättömäksi, Lindblad lähti aarteieen mökistä ja siirtyi valtavan kiven eteläisen keulan alle turvaan. Kuului jälleen valtava ujellus ja maailma kaatui päälle. Suuri pommi putosi juuri sopivasti kiven koillispuolelle alarinteeseen. Räjähdyksen voima oli valtava. Kivi hajosi moniksi palasiksi, mutta sydänosa jäi kokonaiseksi. Suuret lohkareet piirittivät kyhjöttävät kyyhkyläiset, jotka metelin tyynnyttyä ryömivät esiin ja menivät kuulonsa menettäneinä vaurioituneeseen mökkiin. Luoja oli armias ja antoi kuuloa sen verran takaisin Lindbladille, että hän ymmärsi vastata myöntävästi papin kysymykseen: Tahdotko Sinä ottaa...? "Jaa bara". (Lähde: Vartiokylän kartanokierros -vihkonen, Vartiokylän Lions Club 1984)

Tarinasta on olemassa myös variaatio, jonka Tankomäen viereisessä koulutalossa asunut lukijamme ystävällisesti välitti. Sen mukaan siirtolohkareen alla piileksi pommin osuessa vanha ja kuuro ukko. Itse asiassa niin umpikuuro, ettei hän kuullut edes pommin jysähtämistä, mutta huusi ruotsiksi jotain tämän suuntaista: "Stäng dyra, he blåser så fyrbannat! (suomeksi: "Ovi kii, tääl tuulee niin vimmatusti!")


Sama siirtolohkare ehjänä ja komeana 1940-luvun alussa (kuva Lasse Lind, kirjasta Toteutunut unelma - Vartiokylän ja Mellunkylän pientaloasumisen vaiheet, 2002).


Pommikiven vieressä on kaivonrenkailla varustettu Broändan lähde. Sen vettä on käytetty iät ja ajat, ja se vaikuttaa yhä hyvälaatuiselta.


Tankomäen länsipuolella on pari kolme taloa.


Tämä vuonna 1919 noussut rakennus palveli aikoinaan kansakouluna.


Tankomäen alue rajautuu etelässä Broändanpuroon (tunnettu myös nimellä Nybondaksenpuro). Tämän verran on jäljellä ikivanhasta idänreitistä, joka kerran oli Vuosaaren omaksi saarekseen erottava salmi ja jota pitkin viikingit purjehtivat Novgorodiin. Salmi oli olemassa 1600-luvulle asti. Kuulemma vielä 1930-luvulle puroa pitkin pystyi sauvomaan veneen Porvarinlahdelle (tämä mahdollisuus luonnollisesti päättyi viimeistään Uuden Porvoontien valmistumiseen samaisella vuosikymmenellä).

Näin alueesta kertoo Vuosaaren seudun vanhoihin kulkuväyliin keskittyneessä blogissaan Eero Hildén:

Broända paikannimenä (Sillanpää) kertoo paikalla olleesta sillasta, samoin vuosaarelaisten kirje kuninkaalle, jossa he valittivat, että Mellunkylän väki ei osallistu sillan hoitoon. Rantakiventie-Tankomäki-Linnavuori alue on kaikella todennäköisyydellä ollut vanha kauppapaikka mahdollisesti jo 800-luvulla. (kaikella todennäköisyydellä tarkoittaa linnavuoren alueella tehtyjä tutkimuksia ja Vuosaaren asutuksesta esitettyjä asiantuntija mielipiteitä ja tutkimuksia).

Kapea salmi on tarjonnut suojaisan sataman, niin jokia, Vantaa, Sipoonjoki ja Mustijoki tulleille kauppaveneille ( hämäläiset ja uudenmaan kauppiaat ), kuin mereltä tulleita isommille veneille ja laivoille (varjagit = viikingit, virolaiset). Myös tärkeät Sipooon rantatie ja Kuninkaantie (Hakunila) kulkivat läheltä.

Tankomäellä ja lahden Vuosaaren puolella olevalla Vanttikalliolla on pronssikautiset hautaröykkiöt, jotka kertovat jo paljon aikaisemmasta asutuksesta (2300 eea). Alueella tuskin on tuohon aikaan ollut pysyvää asutusta, mutta mielenkiintoista ajatella vaeltavia hylkeenpyytäjiä ja kalastajia kallioisilla rannoillamme ja korkeilla, mäntyjen valtaamilla soraharjuillamme.


http://eerohilden.blogspot.com/2007/04/3-fallbacka-tankomki-kallvikintie.html


Lännessä kuohuu puolestaan pieni mutta ponteva Tankomäenkoski.

TANKOVAINIO


Tankovainion tunnelmaltaan maalaisromanttinen peltoaukio, jolle on jokunen vuosi sitten sepitetty omituinen nimi Linnavuorenpuisto (millä linnavuorella on ollut puistoa, ja mikä puisto heinäpelto on?). Ollessaan joka suunnalta tavalla tai toisella vähemmän ilmeinen lähestyä se on vähiten tunnettuja nurkkia koko Helsingissä. Peltoja ilmeisesti hoitaa Linnavuorentiellä sijaitseva, yksityisomistuksessa oleva Borgsin maatila.


Eräs Tankovainion metsäsaarekkeista.


Talo Tankovainion laidalla. Vuokralaisina ovat olleet muun muassa treenitilaa tarvitsevat bändit.


Tankovainiolla ja Tankomäen takamaastossa virtaavan Mellunmäenpuron (entiseltä nimeltään Vesalanpuro) yli pääsee puita pitkin. Puro saa alkunsa Slåttmossenin rämeeltä Jakomäen takaa.


Tankoniityllä ei tunnu kiireiseltä.


Tankomäen takaniityille kurkistaa uusi paloasema.


Paloaseman takana nuokkuu autiotorppa.


Fallpakan alueelta levittäytyvä rakentaminen antaa vihiä Tankomäen ja Tankovainion tulevaisuuden ilmeestä.


Yhä hoidettu töyryniitty on hyvä kukkaketo.


Suvi on koittanut.

Tankomäen rakentamissuunnitelmaluonnoksiin voi tutustua kaupunkisuunnitteluviraston sivuilla: http://www.hel.fi/ksv, kohdassa "Nähtävänä nyt".

Ja vaikuttaakin voi, vielä. "Mielipiteet suunnitteluperiaatteista ja alustavasta suunnitelmasta pyydetään toimittamaan viimeistään 14.6.2010 kirjallisesti osoitteeseen kaupunkisuunnitteluvirasto, kirjaamo, PL 2100, 00099 Helsingin kaupunki, (käyntiosoite: Kansakoulukatu 3), faksilla 310 37378, sähköpostilla kaupunkisuunnittelu(a)hel.fi tai suullisesti kaavan valmistelijalle. Tavoitteena on esitellä kaavaehdotus ja osallisilta kaavaluonnoksesta saatu palaute kaupunkisuunnittelulautakunnalle lokakuussa 2010."

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno paikka, jota muuten uhkaa kaavoitus asuinalueeksi.

Anonyymi kirjoitti...

Vesalanpurolta voi bongata vielä padon ja jonkinlaisen rakennuksen jäänteet. Puron vieressä on ollut 1940-luvulla turkistarha, likimain metrolinjan kohdalla. Se kuulema sotki puron veden aina padolle asti, joka on siis Länsimäentien ylittävän kävelysillan vieressä.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kiitos tiedoista, olenkin joskus ihmetellyt niitä purolla olevia raunioita. Mutta mikähän sitten on ollut padon ja rakennuksen tarkoitus? Turkistarhasta olen ollut siinä käsityksessä, että se sijaitsi Naulakallion juurella. Pitääpä kaivaa tarpeeksi vanhoja karttoja. 1970-luvun peruskartassa patorakennus on vielä pystyssä, mutta turkistarhaa ei toki enää ole.

Anonyymi kirjoitti...

Jos muistan oikein, niin pato oli tehty jonkinlaista myllyä varten. Alueella on vielä valkotiilisen rakennuksen rauniot, joita tutkiessani joku paikallinen sanoi sen jääneen kesken. Turkistarhasta minulla on vuoden 1941 ilmakuva, jossa se näkyy. Tarha on sijainnut nykyisen metroradan ja "paskapuron" välissä, Länsimäentien kupeessa. Muistan, että 1980-luvun lopulla alue oli joutomaata, tasaista hiekkaista sellaista. "Paskapuro" jakautuu maan alla etelään ja pohjoiseen vievään haaraan. Pohjoinen reitti vie lopulta Länsimäen alaiseen pääsadevesi viemäriin, jossa on mm. valot. Reitti on ollut ainakin joskus kumisaappailla saavutettavissa, nykytilanteesta en tiedä. Koko metroaseman seutu oli tuolloin rakentamatta ja kovin mielenkiintoinen.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kiitokset, mielenkiintoista paikallishistoriallista tietoa, palasia, joista kokonaiskuva hiljalleen hahmottuu.

Anonyymi kirjoitti...

Mellunkylänpurosta. Aluksi pieni selostus. Rekitie, joka alkaa Linnaherrantieltä, on aikaisemmin jatkunut yhtenäisenä Naulakalliontielle. Aikanaan Mellunkylänpuron ja Rekitien "risteyksen" alajuoksun puolella purossa oli halkaisijaltaan 20-30 metrin suuruinen lampi ja tuo edelleen jäljellä olevalla betonisella sululla on säännöstelty veden virtausta ja veden määrää lammessa. Maanviljelysneuvos Suonio, joka omisti suuret maa-alueet ja pellot Mellunkylässä, käytti lammesta saatavaa vettä viljelystensä kastelemiseen.
Edellisissä kommenteissa mainitun turkistarhan eli kettufarmin päärakennus ja omistajaperheen Gustafssonin koti oli muinaistutkijantien varrella oleva komea kolmikerroksinen kivitalo, joka on nyt ollut Naulakallion vastaanottokodin käytössä. Kettuhäkit sijaitsivat tämän talon takana ulottuen aina Mellunkylänpuroon (Vesalankoskeen) asti. Kettufarmi joutui lopettamaan toimintansa, kun Hakostaron-, Rikalan- ja Jäämäentien alueen rintamamieskylää ruvettiin rakentamaan sodan jälkeen vuonna 1946. Eero Hiltunen e-mail eeropauli.hiltunen@kolumbus.fi

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisista tiedoista, Eero Hiltunen.

Muistan vielä kuinka Linnanherrantieltä alkanut Rekitie kulki uneliaana hiekkatienä Naulakallion sivuitse. Tämä yhteys oli vielä autotie 1980-90 -lukujen taitteessa, kätevä oikoreitti Vartsikasta Mellariin. Siitä tuli kuljettua.

Hämärissä lapsuuden muistikuvissani on myös lampi jossain Kaustakujan päässä olevalla joutomaalla. Lampi näkyy vuoden 1977 peruskartalla ja on melko kaukana purosta. Se lienee hiekkakuoppalampi ja eri asia kuin mainitsemasi patolampi. Lammen täyttäminen tuntui minusta pikkumaiselta tempulta; se oli ensimmäisiä kertoja, jolloin havahduin siihen, että jänniä paikkoja raivataan "järjestyksen" vuoksi pois ympäristöstämme (lammen kohdalla ei liene tänäpäivänäkään mitään erityistä).

Anonyymi kirjoitti...

Kaustakujan päässä oli tosiaan vanha hiekkakuoppa, joka sittemmin täytettiin. Nyt kuopan paikalla kasvaa nuoria mäntyjä. Kuoppa oli meille 1950-luvun pikkupojille kun Hyvinkään Sveitsi, laskimme siellä talvella mäkeä suksilla ja persuksilla. Katkaisin siellä kerran juuri joululahjaksi saamani puiset Plasto Wood sukset. Tuossa jossain kommentissa todettiin, että kettufarmi pilasi Mellunkylänpuron veden. Ehkä näin on tapahtunut, mutta farmin toiminta loppui jo 1940-luvun alussa. Sen jälkeen pilaajat löytyvät muualta. Tälle kotikylälleni Hakostaron-, Rikalan- ja Jäämäentien rajaamalle alueelle tuli kunnallistekniikka vasta 1970-luvun alussa. Monet kiinteistöt, jotka rajoittuivat Mellunkylänpuroon, laskivat jätevetensä puroon.Alueella ei myöskään ollut 1950-luvulla ja 1960-luvun alkupuolella mitään jätehuoltoa, vaan joka tontilla oli avotunkio pihan perällä. Puronvarren tonteilla tunkio oli usein ihan puron vieressä. Sama tilanne oi myös puron yläjuoksulla Vesalassa. Viimeisten 20-30 vuoden aikana puron vesi on puhdistunut niin, että siihen istutettiin joskus 10 vuotta sitten taimenia, jotka tuntuivat menestyvän purossa. Joskus viisi vuotta sitten kalat mystisesti katosivat, en tiedä mikä on nyt tilanne.

Ps. Muuten tässä palstan tekniikassa on sellaisia piirteitä, joita en ymmärrä. Tuossa "valitse henkilöllisyys" kentässä on asioita, joita en tajua. "Todista ettet ole robotti" kentän toisesta sanasta ei tahdo millään saada selvää. Itse olen vanha äijä enkä ole kovin taitava näissä atk-asioissa enkä oikein enääm opi uutta. Nämä palstat pitäisi tehdä tekniikkansa puolesta aina "tyhmimmän" käyttäjän mukaan. Olen itse siinä hyvä mittatikku. Viimeksi pääsin vasta monen yrittämän jälkeen lähettämään kommenttini. Eero Hiltunen

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kiitos jälleen arvokkaista muistoista, Eero Hiltunen.

Erityisen arvostettavaa, että lähetit ne teknisistä haasteista huolimatta. Noille mainitsemillesi kommentointijärjestelmän seikoille en taida mahtaa mitään, mutta tarvittaessa sopii laittaa kommenttia myös suoraan sähköpostilla (markosmos@hotmail.com), niin voin vaikka sitten siirtää kommentin tänne muidenkin nähtäväksi.

Ei ihme, että puro saastui tuolla menolla, vaikka kyllähän ihmiset silti toivon mukaan hautasivat huussijätteet maahan eivätkä lapioineet puroon. Mitä tulee muuhun jätehuoltoon, niin ei meilläkään Arhotiellä 1970-luvulla vielä omakotitaloissa kuuluttu jätehuollon piiriin, vaan polttaminen, tunkio, uusiokäyttö ja lähimetsän juoksuhaudat ajoivat asian. Vesi ja viemäri kuitenkin oli.

Hyvinkään Sveitsi on mainio vertauskohta Kaustakujan hiekkakuopalle. Siis siitä, kuinka kaikki saattaa näyttää isolta pikkupojan silmissä...