Industriaalis-romanttinen talvipäivä kehyskunnissa

Harmaan kaamospäivän piristykseksi suuntasimme tutkivan maantieteilijän katseemme Helsingin kehyskuntiin, nimittäin Keravalle, Järvenpäähän ja Nurmijärvelle. Urbaani tutkimusmatkailija, seikkailijanimimerkki Strangler johdatti meidät eräisiin puheiden perusteella tiedettyihin, mutta toistaiseksi katsastamattomina pysyneisiin rakennusnähtävyyksiin. Näitä olivat Savion Tehtaanmäen autiotaloalue, Järvenpään raunioitunut vehnämylly siiloineen ja Alko Oy:n tehtaita turvanneet ilmatorjuntatornit Nurmijärven kunnan Rajamäellä. Päivän henki oli siis industriaalis-romanttinen ja historian havina sopi itsenäisyyspäivän aattoon. Seuraavassa pieni kuvallinen katsaus kustakin kohteesta.


Suomen Gummitehtaan asuma-alue


Suomen rakennusperintö on Euroopan nuorimpia, ellei kaikista nuorin. 80 prosenttia rakennuskannastamme on sotienjälkeistä perua ja ennen vuotta 1930 rakennettuja rakennuksia on ainoastaan muutama prosentti. Noiden harvojenkin hävittämiseen meillä on kuitenkin varaa - ainakin joidenkin mielestä. Tällainen turhautunut fiilis käy mielessä, kun astelee Savion Tehtaanmäellä.

Kyseessä on noin kymmenen vanhan autiotalon keskittymä, joka asettuu kahden hiekkapintaisen pääraitin varsille. Arviolta neljä-viisi vuotta tyhjillään olleet talot ovat eri vaiheessa tuhon polkua: jotkut näyttävät vielä aivan korjauskelpoislta, kun taas eräistä on jäljellä vain kiviset portaat ja läjä tiiliä ja rojua. Tunnelma on maalauksellisen absurdi: kadulle on raahattu potkittuja huonekaluja ja talojen ikkunat ovat säpäleinä, mutta yksityisomisteisen alueen puistolyhdyt palavat edelleen, keskellä kaamospäivääkin - lyhtypylväiden tosin harottaessa boheemin vinossa ja vinksallaan. Jotenkin tuntuu, että länsimaiden perikato on tässä ja nyt.

Kukapa tietää, millainen eloisa yhteisö iloineen ja suruineen, romansseineen, juoruineen, riitoineen, lumitöineen, juhlineen, aatteineen, tupakkataukoineen ja talkoineen tämäkin asumakeskittymä aikoinaan oli. 1920-30 -lukujen taitteessa rakennetut talot palvelijat vuosikymmeniä Suomen Gummitehdas Oy:n henkilökuntaa. Edesmenneen kumitehtaan (fuusioitiin Nokiaan) talot ovat ulkoisesti harvinaisen hyvin säilyneessä alkuperäisasussa ilman myöhemmin tehtyjä laajennusosia, sisältä ne on useissa tapauksissa modernisoitu. Tätä nykyä talot omistaa nimellisesti Idea Invest -nimisen puljun konkurssipesä ja käytännössä Tampereen seudun osuuspankki. Ja mitä tulee arkkitehtuurisiin tai kulttuurihistoriallisiin arvoihin, they couldn't care less. Pankki on tyhjentänyt talot vuokralaisista, jotka kiusallisesti tuppaavat pitämään niitä kunnossa. Vapaassa pudotuksessa - vandaalien, romanikerjäläisten ja pyromaanien suosiollisella taustatuella - talokanta kypsyy varmasti ja nopeasti kuosiin, joka avaa mahdollisuuden toteuttaa saneerauksen, korvata ne ihkauudella, kivasti kahisevaa tuottavalla asuntoalueella. Museoväen hömpötykset, kuten puheet suojelukohteista, loppuvat viimeistään silloin kuin mitään suojeltavaa ei ole jäljellä.

Toinen Tehtaanmäen pääkaduista.


Esirippu on laskeutumassa tälle yhteisölle.


Mitä korkeampi virkailija, sitä hienompi talo.


Sama talo kuin edellä, mutta toiselta puolelta. Siinä missä viskejä kypsytellään tammitynnyreissä, kypsyvät grynderijuonet kosteudessa ja homeessa.


Sympaattinen puinen rivitalo.


Luonto tekee lähempää tuttavuutta.


Tutkimusretkeilijöitä lähestymässä yhtä kohteista.


Sama rakennus pihan puolelta. Tyylilajina 1920-luvun juhlava mutta niukka klassismi.


Katoavaisuuden haikeanlempeää tunnelmaa porraskäytävässä.


Tämä antenni ehti välittää uutiskuvat ensimmäisestä kuukävelystä, Abban euroviisuvoitosta, Berliinin muurin murtumisesta ja paljosta muusta, ennen kuin katselijat saivat tiedon vuokrasopimuksen päättymisestä. Tuhopolttaja hoiti osuutensa 1. helmikuuta 2008.


Myöhäissyksy.


Päärata kulkee aivan autiotaajaman vierestä.


Uskollinen lyhtypylväs helottaa perustuksiaan myöten palaneen talon rauniolla.


Tämä autiotalo on koristevalojen puolesta valmis joulunviettoon.


Merkkejä.


Sarjassamme tehtaanväen autotalleja: Talli 1.


Talli 2.


Talli 3.


Täällä on majailtu kuluvana vuonna. Asukit ovat kuuleman mukaan olleet romanialaisia. Nalle Puh -sarjis ja kersojen kledjut kertovat, että koko perheen voimin ollaan bunkattu.


Autiotalon ullakolta löytyi Keski-Uusimaa ja houkutteleva kutsu Osuuskassan eteen: koeajaossa Moskvitsh Elite ja Jalta.


Leikkimökki näyttäisi ennakoivan, mikä talollakin edessä.


Toistaiseksi monissa rakennuksissa on melko hyväkuntoinen katto. Kosteudella on kuitenkin helppo tie hajotettujen ikkunoiden kautta.


Eräästä autotallista paljastui tuhoutunut salakapakka.


Mustan nahan pölyinen syleily.


Entisen prätkätallin aarteistoa.


Raunioromanttisia raitteja, ehta vinkki kuutamokävelyille.


Vanha SOK:n mylly, Järvenpää

Aivan Järvenpään keskustassa tapittaa kunnan korkein rakennus, mikä on - huvittavaa kyllä - rauniokohde. Kyseessä on 36 metrin korkeuteen kohoava SOK:n entinen vehnämylly isoine viljasiiloineen. Viljan jauhatus kiinteistössä loppui jo 1971, minkä jälkeen Valtion Viljavarasto käytti siiloja 1990-luvulle asti varastointiin. Vuonna 1997 SOK luovutti myllyn vaihtokaupassa Järvenpään kunnalle - päästäkseen joutavasta historiallisesta rakennuksesta ja saadakseen tontin Prisma-marketille.

Sittemmin myllyyn on ehdotettu niin yökerhoa ja taidemuseota kuin toimistohallia ja konserttisalia. Jopa uimahallia on visioitu. Ja saahan sitä visioida. Massiiviseen teollisuuskiinteistöön ei todellisuudessa ole kotiutunut sekalaista kerhotoimintaa kummempaa, ja samanaikaisesti valtaosa siitä on rehellisesti hunningolla ja pikkutermiittien kovakouraisesti hallinnoimaa kilikali-valtakuntaa. Tuhopolttajakin kävi kantamassa oman kortensa kekoon kesäkuussa 2008.


Myllyn pani alulle Järvenpään kartanon omistaja, maanviljelysneuvos Bjarne Westermarck kansalaissodan jälkeen 1918. Kyseessä oli Suomen ensimmäisiin lukeutunut valssimylly, jollaisessa jyvät rusennettiin hiutaleiksi valssien välissä. Alkuperäinen puurakennus paloi 1944, jonka jälkeen se kunnostettiin ja laajennettiin nykyiseen funkis-asuunsa Suomen Maanviljelijäin Kaupan toimesta. Siiloja on peräti viisitoista.

Keskustamisen euro-öljytty ratas ei kuitenkaan lepää. Vuonna 2007 rakennusalan suuryritys NCC osti myllyn tontteineen Järvenpään kunnalta. Nyt suunnitelma on se, että myllyyn rakennetaan maksukykyisille asiakkaille "kovan rahan" (kuten moni uutinen nautinnollisesti lausui) uniikkikämppiä. Jopa siiloihin aiotaan sijoittaa asuntoja, joita varten niihin puhkotaan ikkunat. Idis on kuulemma bongattu Kööpenhaminasta.

"Myllyyn rakennetaan koko kaupungin halutuimmat asunnot", ehti NCC-pomo Markku Hainari jo julistaa Helsingin Sanomissa joulukuun 2. 2007. Mutta ei tässä vielä kaikki. Keski-Uusimaan parin viikon takainen numero (19.11.2009) kertoo uusimmasta käänteestä: siilot puretaan - ja pystytetään uudestaan kopioina. Uh?

"Järvenpään myllykorttelia rakentava NCC Rakennus Oy purkaa vanhat myllysiilot ja rakentaa samanlaiset tilalle ehkä jo reilun vuoden päästä. Ihan samanlaisia uusista ei tule, koska niihin tulee ikkunat. –Siilojen nykyinen runko on huono. Siksi olemme päätyneet siihen, että vanhat siilot puretaan, NCC:n johtaja Markku Hainari kertoo.

Siilojen kohtaloa on mietitty yhdessä kaupungin, ympäristöministeriön ja museoviraston kanssa jo vuosien ajan. Nyt kaupunkikin alkaa taipua niiden purkamiseen, koska on alkanut muuttaa vasta kesäkuussa hyväksyttyä myllykorttelin asemakaavaa ”purkamisen hengessä”. Uusiin siiloihin on tarkoitus rakentaa kovan rahan asuntoja. Hainarin arvio rakentamisen aikataulusta on, että vanhoja siiloja päästään purkamaan jo ensi vuonna."

Koko paikka siis pannaan, rakennusfirman arvion mukaan, sileäksi alkavana vuonna 2010. On yhdestoista hetki kokea vanhan ja valtavan laajan valssimyllyn sokkeloinen kompleksi, jossa satunnaiset yhä lämmitetyt ja valaistut tilat eksisteeraavat rinta rinnan kaaoksen, vuosikymmeniä vanhan esineistön ja puluparvien kanssa. Yhdistelmä on yllättävä, kaleidoskooppisen stimuloiva, unen logiikkaa mukaileva.


Siilot valmistuivat myllyn palon jälkeen 1947. Niihin mahtui viisi miljoonaa kiloa viljaa. Rakennelmat kohoavat noin kahdeksankerroksisen talon korkeuteen.


Vielä yksi yleiskuva.


Lastauspihan sisäänkäynti on nähnyt parempiakin päiviä.


Lastauslaituri. Tänne johti aikoinaan oma pistoraide. Viljajunia saapui paljon Neuvostoliitostakin.


Pätkä kiskoja löytyy vielä saastan alta.


Eräs pieni sisäpiha.


Käytävänäkymiä.


Siilo numero 1. Vilja valui puusta rakennettua putkea. Siilon pohjassa oleva luukku on auki. Yläpuolella jatkuu runsaat 30 metriä pimeää.


Useita siilonpohjia puisine viljaputkineen. Voi vain kuvitella - vaikkakaan ei tajuta - mikä määrä aurinkoa, sadetta ja multaa on virrannut jalostuneessa kullankeltaisessa tilassaan täällä. Mikä määrä työtunteja jyvien viljelyyn, korjuuseeen, kuljettamiseen ja prosessoimiseen on käytetty. Ja kuinka moni kunkin lukijan sukulaisista on elänyt ja vahvistunut täältä lähteneistä leipä- ja puuroaineksista. Aavistuskin siitä herättää respektiä.


Lisää kuljetusjärjestelmiä.


Yhdestä nurkasta paljastui mukavan oloinen klubi. Valoisupuoli hoidetaan kynttilöin.


Siilojen alla on rivi uuneja, täytyihän viljan pysyä kuivana. Monin paikoin lattioilla on yhä akanoita.


Asiallinen kuljetusväline.


Muistoja myllyn maineikkailta päiviltä.


Koneistoa.


Lisää laitteita.


Eipä hissi inahtanutkaan. Mutta hieno kerrososoitin siinä on.


Erään hallin nurkassa oli tällainen hässäkkä.


Halli hylätyn ja käytössä olevan rajamailta.


Joku fantasian ystävä on saanut toteuttaa itseään.


Edelliseen seinämaalaukseen liittyvä teksti, "rakkaalle valkyrialle" omistettu.


Keneltä on jäänyt talvirenkaat?


Pimeässä taskulampulla kohdattuna tämä näky menisi helposti jo kauhun puolelle, ellei maalipurkki olisi tapahtumapaikalla tunnustamassa osuuttaan.


Noudatimme ohjetta - oli aika jatkaa matkaa.

Rajamäen iltatorjuntatornit

Näinä joulukuisina päivinä 70 vuotta sitten moni neuvostoliittolainen tankki hyytyä tyssähti Karjalan lumisiin metsiin moottoritilassa tapahtuneen odottamattoman tulipalon vuoksi. Puhumme arvatenkin talvisodasta, jolloin useita satoja naapurin hyökkäysvaunuja tuhottiin moottorin ilmanottoaukkoihin nakatuilla polttopulloilla. Leimahtava innovaatio oli yksinkertaisuudestaan huolimatta varsin uusi, esitelty Espanjan sisällissodassa 1936. Talvisodan myötä polttopullosta alettiin käyttää nimeä "Molotovin cocktail". Tämä siksi, että Neuvostoliiton ulkoasiainkansankomissaari Molotov oli väittänyt radiopuheessaan Suomea pommitettavien lentokoneiden pudottavan ainoastaan elintarvikepaketteja nälkäiselle kansallemme - ja tokikin hyväntekijälle haluttiin tarjota vastalahjaksi cocktail. Sekoituksen ainesosiin kuului (talvisodan aikaisessa reseptissä) jätesprii, petroli ja terva. Jälkimmäinen teki tahmaisena liuoksesta hyvin tarttuvaa. Sytytyksestä vastasi pullon kylkeen teipattu bengaalitikku, jota mikään ilmavirta ei voinut sammuttaa.


Emme löytäneet heti hakemiamme tykkitorneja, mutta harhapolut tuovat usein mukavia yllätyksiä, kuten tämän autiotaloidyllin umpeenpensoittuneine portteineen.


Saman rajamäkeläisen autiotalon navetta-kanala pysyy hienosti pystyssä, vaikka siitä puuttuu kokonaan katto.

Molotovin cockatailien valmistus oli uskottu valtiolliselle alkoholimonopolille, Alkolle, joka keskitti sen Rajamäen tehtailleen. Sarjatuotteisen konseptin kehitti tehtaalla työskennellyt yli-insinööri Fredrik Toivio Kirkkomäki. Tuotteen ainoa lastentauti oli se, että pullojen korkeissa luki ylpeästi "Rajamäki". Tankkiensa alinomaisesta tuhoutumisesta kummastuneelle Neuvostoliitolle tarjottiin siis miltei täydellinen osoite vastineensa lähettämiseen, ja eipä aikaakaan, kun nurmijärveläinen kulmakunta sai tuta rajantakaisten ärhkästi maustetuista "leipäkoreista". Korkkivirhe korjattiin nopeasti, mutta maito oli jo maassa.

Alko vastasi pommittajien vierailuihin ostamallaan neljällä Boforsin 40-millisellä ilmatorjuntatykillä. Jokunen punatähtinen kone ei palannut kotiin. Välirauhasta rähinäliemiyhtiö ei uskonut pysyvää, ja niinpä se rakennutti tuona vuoden ja kolmen kuukauden hengähdystauolla Rajamäellä kaksi puidenlatvojen yli yltävää tornia tykeilleen. Jatkosodassa niille tulikin käyttöä, vaikka Rajamäkeä ei pommitettu enää niin ankarasti kuin talvisodassa. 1990-luvun alkupuolella Alko sai kaksi tykkiään takaisin puolustusvoimilta, kun ne poistettiin käytöstä. Allekirjoittanut on nähnyt yhden tykeistä Altian tehdasmuseossa.

Ilmatorjunta-aseita pyrittiin aina sijoittamaan korkeille paikoille (olihan Helsingissäkin pattereita muun muassa Roihuvuoren ja Laajasalon korkeimmilla paikoilla, ja samoin myös Postitalon ja Vesilinnan katolla), mutta varta vasten IT-tykeille rakennetut tornit ovat maassamme hyvin harvinaisia. Rajamäen tornit lienevät itse asiassa ainoita. Päätimme siis löytää nuo kuriositeetit ja katsastaa, miltä ne näyttävät.


Harharetkien jälkeen hämärtyvästä metsästä näkyi omituinen hahmo.


Tornien olisi voinut odottaa olevan arkkitehtuuriltaan funktionaalisempia, kulmikkaampia, modernimsia uhkuvia, mutta niissä onkin keskiaikaisten ritarilinnojen salamyhkäistä tuntua. Jyhkeät puiset kaariovet ovat piste iin päällä.


Toinen tykeistä häämöttää näköpiirissä. Kohteessa on vielä jäljellä okran ja tummanvihreän väristä maastokuviointia.


Torni ja tutkimusretkeilijä. Torneihin ei päässyt sisälle - olisi ollut mielenkiintoista nähdä, millaiset hissilaitteet niissä on tykinammuksien nostamiseen.