Tiibetinbuddhalainen opetus kysyy, että jos koko seudun maaperä on terävien okaiden vallassa, niin kumpi kannattaa: yrittää peittää koko maa nahalla vaiko tehdä kengät ja kävellä minne vain ongelmitta.
Maanläheiseksi kielikuvaksi kääräisty viisaus viittaa siihen, että hyödyttääkö yrittää muuttaa koko ympäröivä todellisuus mieleisekseen vai olisiko sittenkin kätevämpää ja realistisempaa koulia oma mielensä sellaiseksi, etteivät muutokset ulkoisissa olosuhteissa sitä horjuta.
Yllä esitetty Dharma-opetus tulee usein mieleeni kun kohtaan hyökyaaltomaisesti yli tienoiden syydetyn katuvalaisun. Ainakin Helsingissä jokainen neliömetri öistä maaperää yritetään todellakin peittää: valoteholla, lukseilla. Kun toinen vaihtoehto olisi, että öinen kävelijä ottaa taskulampun kauniiseen käteensä ja kävelee minne haluaa. Että autoilija sytyttää ajovalonsa, pyöräilijä oman lyhtynsä. Se hetki ja paikka missä valoa tarvitaan, olisi näin valaistu.
Aihe tuli erityisen vahvasti mieleeni, kun luin viime viikolla Helsingin Sanomista (15.2.), että Helsingin kaikki katulamput tulevat muutamassa vuodessa olemaan suurpainelamppuja. Tällä hetkellä 47 000 lamppua 81 000:sta on vielä vanhaa mallia, jotka antavat valkoista, spektrin kaikki värit sisältävää valoa. Suurpainelamput ovat niitä räikeitä oransseja lamppuja, joiden valossa ihmissilmä ei näe värejä luonnollisesti.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Helsinki+joutuu+vaihtamaan+kaikki+katulamput+uusiin/1135243555549
Taustalla on EU-direktiivi, jonka myötä koko Suomi ryhtyy satoja miljoonia euroja maksavaan, suomalaisen yön oksennuksen ja ruosteliemen sävyiseksi värjäävään jättiläiskampanjaan. Hanketta on perusteltu energiatehokkuudella. Tämä vesittyy pitkälti jo sillä, että valaisun tehoa ollaan nostamassa. Direktiivin voisi luokitella ongelmajätteeksi ja käsitellä sen mukaisesti.
Maita ja mantuja ollaan peittämässä nahalla, vaikka okaista selviäisi kengillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti