Vuosi on vaihtumassa. Uuden vuoden kunniaksi Helsingin kaupunki on tilannut Senaatintorille jättimäisen valoteoksen Valon vuodenaika. Sen on suunnitellut taiteilija Mikki Kunttu. Suurimmassa valotykityksen ristitulessa hohkaa luonnollisesti Tuomiokirkko, ja hipelöivätpä valonheittimien malttamattomat sormet taivaan pilviäkin.
Uudenvuoden päivästä eteenpäin valoilua jatketaan iltaisin vielä yhdentoista päivän ajan. Tarkemmin: 1.1.2009 klo 20 - 23 ja 2.-11.1.2009 klo 16 - 23, tasatunneilta alkaen, puolen tunnin välein.
Teos on taatusti upea. Mutta sopii pelätä pahoin, että jo olemassa olevan katuvalaisun yliannostuksen päälle voi tulla ähky. Lisävaloista ei osaa nauttia, kun voi pahoin jo aiemmista wateista. Vähän niin kuin olisi kaadettu suppilolla muutama litra siirappia kurkusta alas ja ojennettaisiin sitten vielä päälle pari koreaa sokerileivosta. Uh.
Valotaiteen ja viime vuosina yleistyneen julkisen tunnelmavalaisun esteettinen ja taiteellinen idea katoaa siihen räikeänä valepäivänä sirisevään spottipätsiin, millaiseksi kaupungin yö on sytytetty. Kuntun valoteos tarvitsee turraksi raiskatun yön kipukynnyksen ylittämiseen 26 400 kilowattituntia sähköä, vaikka energian säästämiseksi valoissa käytetään ledejä.
Valolla on turhauttavaa leikitellä, kun sen kontrasti, pimeä, puuttuu. Taiteilija Kunttu tietää tämän tietysti itsekin. "Paradoksaalista tässä on, että mitä pimeämpää, sen parempi lähtökohta on minun työlleni", hän mietti Iltalehden verkkosivuilla julkaistussa jutussa 12.11.2008.
Sori vaan taiteilija, hommaa sinäkin suosiolla aurinkolasit, sillä yön luonnollista pimeyttä et tästä kaupungista löydä (korvien välistä pimeyttä kyllä senkin edestä). Helsingin yössä ei mieli lepää, ei sydän kohoitu, ei silmä iloitse, ei keho rentoudu. Puhkipoltetun yön ihmiselle, synteettisesti hakatulle urbaanille vaeltajalle, käy niin kuin Pentti Linkola totesi itsenäisyyspäivän 1983 puheessaan:
"Kun elämänympäristöstä ja etenkin nuoren yksilön kasvuympäristöstä häivytetään monimuotoisuus ja tasapainoisuus, kun hänen aistinsa huumataan jatkuvilla meluärsykkeillä ja hänen rytminsä sekoitetaan räikeällä, ylivahvalla keinovalolla, ihmisen tajunta kaventuu, syntyy sokeita ja kuuroja, virikeköyhiä ja kovia ihmisiä. Heidän tunneasteikkonsa on suppea, eivätkä he edes tiedä olevansa sokeita, koska heidän silmänsä ovat aina olleet pimeinä."
Kaikesta huolimatta kiitokset Stadille julkisesta taideteoksesta. Ja oivallista, oivaltavaa ja onnellista uutta vuotta 2009 itse kullekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti