"Diligenssi on reipasta vauhtia matkalla Rättijärveltä Imatralle. Lapsukaiset juoksevat perässä tarjoten jos jonkinlaista ostettavaa." (A. Baumannin piirros E. Kretschmannin matkakertomukseen "Bilder aus Finnland", Illustrirte Zeitung 16.4.1881.)
"Hello, friend! First time in Helsinki?"
Ihminen ei ole uskoa korviaan. Häntä häslätään autenttisen etelämaalaisesti omassa synnyinkaupungissaan Suomessa. Tämä on tapahtunut, kun hän on tiirannut Rautatientorin laidalla sijaitsevan Aleksis Kiven patsaan jalustaa. Ja sitähän kelpaa ihastella, kauniin punaista rapakivigraniittia, Vehmaan Uhlun "Balmoral Red":ia.
"Hello! Looking for something?", kuuluu edelleen ottomaanien oloisesta kööristä, jotka notkuu patsaan viereisillä penkeillä.
Ihminen päättää olla välittämättä häiriöstä. Hän kaivaa taskustaan luupin ja aloittaa antaumuksellisen sukelluksen kalimaasälvän ja savukvartsin muodostamaan kosmokseen.
"Hey, you there! Answer me!", painostaa häsläri, nyt jo hieman kiihtyneesti ja uhkaavasti. Hän on ilmeisen turhautunut siitä, ettei ihminen ole jo napannut hänen koukkuunsa.
Häslääminen merkitsee tungettelua; milloin lipevän kieroa, milloin avoimen aggressiivista, milloin yksinkertaisesti naurettavaa. Yleensä sen tavoitteena on rahansiirto häsläyksen kohteelta häslärille. Tapa on voimakkaasti kulttuurisidonnainen. Viimeksi sen uskoisi esiintyvän hillityn jäyhässä suomalaisessa - eihän markkinoiden helppoheikkikään sentään roiku mankuen kenenkään kintereillä. Aitoa häsläämistä kuitenkin löytyy Suomen historiasta. Paikallisena mutta ilmeisen kroonisena epidemiana sitä esiintyi 1800-luvun jälkipuoliskolla Imatralla.
"Minne tahansa kääntyykin, hyökkäävät kimppuun kokonaiset parvet lapsia, naisia ja ukkoja, jotka kaupittelevat veden eriskummallisiksi muovaamia kiviä, pahkurasauvoja, tuohivirsuja, marjoja ym. Tätä luvallista ja luvatonta liiketoimintaa he harjoittavat vielä tungettelevammin kuin kaikkien iilimatoisimmat ja tyrkyttelevimmät saksalaiset kauppamatkustajat. Ja he vaikeroivat ja vääntävät pienet rumat kasvonsa mitä säälittivämpiin ilmeisiin."
Näin raportoi Viktor Pettersson artikkelissa "En trip inom eget land" (Hufvudsstadsbladet 26.9.1885). Kun Imatrasta kuohuvasta koskesta oli kehkeytynyt maan tärkein nähtävyys, oli syntynyt myös ajoittain paljonkin puhuttava, kiusallinen ongelma: häsläys.
Näin siitä kertoo Sven Hirnin ja Erkki Markkasen kirja Tuhansien järvien maa - Suomen matkailun historia (Matkailun edistämiskeskus ja Suomen matkailuliitto, 1987):
"Paikallinen väestö ryhtyi innokkaasti kaupustelemaan matkamuistoja - ns. imatrankiviä ja lisäksi kaikenlaista rihkamaa - eikä kaihtanut suoranaista kerjäämistäkään. Tilanne koettiin häpeälliseksi. Pieniä kaupustelijoita oli kuljeksinut kosken rantamilla jo vanhan majatalon aikana, mutta tuskin häiriöksi asti. Diligenssiliikenteen käynnistyttyä rahvas havahtui huomaamaan, että matkailijat liikkuivat säännöllisen aikataulun mukaisesti parikymmentä virstaa pitkää maantiereittiä, jossa vaihdettiin hevosia ja siirryttiin ylämäissä vaunuista tienposkeen kävelemään. Otollisista väijytyspaikoista saattoi iskeä uhrien kimppuun, eikä heille suotu rauhaa. Tytötkin juoksivat vaunujen rinnalla uupumukseen tuupertumaisillaan."
Imatran maine paikkana, jossa matkalaisia häslättiin kuin Roomassa ikään, levisi ulkomaita myöten; kävihän koskea ihailemassa runsaasti vierasmaalaisia turisteja. Suomalaisissa touhu herätti raivostusta ja sille vaadittiin loppua monissa palavasanaisissa lehtikirjoituksissa. Viranomaiset nostivat syytteitä joitakin häsläreitä vastaan, mutta ilmeisen heikolla pelotevaikutuksella. Valtionhotellin ympäristöön nousi kieltotauluja ja vartijat olivat kovaotteisia. Hotelli alkoi myydä sisätiloissa ja kiinteällä hinnalla samoja myyntiartikkeleita kuin häslärit, mutta sekään ei kokonaan kitkenyt häiritsevää kaupustelua Imatralle johtavan maantien laidoilla.
"Vastaavaa kiusallista aloitteellisuutta ei havaittu riesana missään muualla, lukuun ottamatta Aavasaksan päälle käyviä vierailijoitten nimikirjoituksia uutterasti kiveen naputtelevia rahvaanmiehiä. Tämä omalaatuinen elinkeino tunnettiin hyvin myös Imatran kivikkoisilla rantatöyräillä", mainitsee matkailuhistoriikki.
Ja mitenkä tilanne päättyy Aleksis Kiven patsaalla?
Häirityn ihmisen täytyy keskeyttää Balmoral Redin tarkastelu. Hän sadattelee ääneen, että on se nyt helvetti, ettei tässä voi rauhassa tsiigata juttuja.
"Tsiigata?", toistaa häsläri hölmistyneesti. "Sa olla Stadin kundi. Okei, hyva-hyva. Sorry."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti