maanantai 14. huhtikuuta 2014

Muuan espoolainen virtaraunio: Bembölen myllyt

Suomesta puuttuvat muinaisuutta huokuvat rauniot? Pötyä, moni myllyjäännös kävisi suoraan Tolkienin tarinoiden lavasteisiin.

Entisaikaan kun hommat hoidettiin paikallisesti, simppelisti, kunnollisesti ja kaiken lisäksi tyylillä, oli lähes jokaisessa vähänkin isommassa eteläisen Suomen purossa mylly. Nyt niistä muistuttaa usein vain nimi; maastamme löytyy yli kaksi sataa "Myllypuro"-nimistä paikkaa. Jos koskenniskaa - myllyn otollista sijoituspaikkaa - ei ole perattu tai muutoin tuhottu, voi menneen aktiviteetin näyttämö viipyillä vielä romanttisena rauniona metsäkätkössään.

Kulkija tekee itselleen palveluksen, jos vaeltaa Bembölen myllynrauniolle. Se sijaitsee Espoossa Glomsånin koskella; aivan likellä kohtaa, jossa ikivanha valtaväylä Turuntie leikkaa Kehä III:n. Vehmaassa jokilaaksossa arvellaan pidetyn myllyä jo keskiajalla, mutta varmasti näin on ollut ainakin 1700-luvulta. Myllyjä oli itse asiassa kaksi miltei vierekkäin, ylä- ja alamylly. Ne olivat lähikylien yhteisiä, siis jaetun ponnistuksen tulos. Isot puiset siipirattaat pyörivät nitisten ja massiiviset myllynkivet jauhaa rumisivat aina 1930-luvulle saakka, kunnes molemmat myllyt ilmeisesti paloivat. Nyt niiden peustat keskittyvät olemaan komeita ja pitämään seuraa superharvinaiselle kovakuoriaiselle nimeltä purohyrrä.

Vanhat myllypaikat ovat usein lehtomaisia ja sulkeutuvat suureksi osaksi kasvukautta. Näin on asia myös Bembölessä ja pieni virtavetten rauniopiknik istuukin hyvin lehdettömään vuodenaikaan. Toisaalta rauniot tulevat olemaan elämys myös peittävässä kesäasussaan, jolloin niissä on kadonneen viidakkotemppelin tuntu. Molempi parempi.

Kohden yläjuoksua, raunio häämöttää jo.

Kun lehti on puussa, edessä on vain vihreä soiva seinä.

Mitä ikinä ovatkaan niin sanotut perusasiat, niin eikö sellainen ole kysessä, kun vilja jauhautuu veden pyörittämien kivien välissä mahdollistaen leivän synnyn?

Ylempi myllynraunio on melko jyrkkärinteisen laakson pohjalla.

Raunio itärinteestä katseltuna.

Alempi myllynraunio taustallaan Turuntie ja Kehä III, jossa rekat kiidättävät halpaa tehdastuotettua leipää massiivisiin logistiikkakeskuksiin. Avosilmäinen huomaa rauniot tieltäkin käsin

Käsin aseteltujen kivien jokainen atomi on kyllästetty virtaveden soitannalla.

Paras kehys katsella juoksevaa vettä.

Vihdin Palakosken pyörteistä lumouduimme viime suvena:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2013/07/mummusalin-ja-palakosken-mietteita.html

Jälkihuomio kuivasta keväästä:

Kevät on vuodenajoista kuivin, kuten polttopuiden tekijät tietävät hyvin. Niin sademäärä kuin ilmankosteus ovat matalimmillaan aikana, jona kasvien pitäisi ponnistaa pölyisestä maasta ja kurottautua kohden yhä koleaa taivaansineä. Vailla muita vesituloja on keväinen kasvimaailma onnekas, kun se saa perintöosuutensa edesmenneen talven jäämistöstä. Sama pätee muihin eliöihin; pohjoisen luonnolle lumien sulamisvedet ovat oleellisia siinä missä monsuuni riisinviljelijälle.

Lähes mitättömäksi jääneen lumitalven johdosta ovat kevään 2014 sulamisvedet ennätysvähäisiä. Vantaanjoen kevättulvintaa on mitattu vuodesta 1937 eikä nyt havaitun niukkuuden vertaista ole aiemmin todistettu. Vetenä tulleita talvisateita on sentään maaperällä tallessa ja kasvillisuus jaksanut herätä - juuri tänään kohtasimme näsiän hehkeimmillään. Pellot tulevat silti kaipaamaan harmaita vihmapäiviä.

8 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Nyt on tuttu paikka! Syntyperäisenä bemböleläisenä tuossa on käyty kerran jos toisenkin, hyvin tunnelmallinen paikka ja kesällä kaunis! Minulle tulee tuosta paikasta aina mieleen teos Kärpästen herra, koska eräänä paahteisena kesäpäivänä luin sen opuksen myllynraunioilla samalla aurinkoa ottaen.:)

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kiitos jaetusta kokemuksesta, hieno pieni jokiaarre tosiaan teillä bemböleläisillä.

Oivallista on myös lukea maailmankirjallisuutta esimerkkisi tavoin inspiroivilla luonnonpaikoilla. Sellaiset lukukerrat muistaa. Itse menin ennen kalliolaisena usein lukemaan kaunokirjallisuutta Lammassaareen. Jopa Sartren ja Kafkan klaustrofobisimmat tekstit sujuivat siten miellyttävästi. Pitääkin elvyttää luonnossa lukemisen hyvä tapa!

Anonyymi kirjoitti...

Mutta missä on mahtanut sijaita Helsingin Myllypuron mylly?

t Peter

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Myllikän mylly - jonka muistan mainitun jossain ja lienee ajoittunut noin 1700-1800 -luvuille - on suurella todennäköisyydellä sijainnut alueella, jota voisi kutsua myös Taka-Viikiksi. Siellä virtaa Kivikon suunnalta tuleva Viikinoja, jolla on pieni hieno koski.

Kävin ihailemassa koskea ja sen vieressä sijainnutta lehtoa usein 1990-luvulla. Paikka oli erittäin perifeerinen. Vanha Vartiokylä-Malmi -maantie kulki kosken vieritse, mutta tien käyttö oli päättynyt Lahdenväylän katkaistua sen. Puron ylävirtaan kulkiessa saattoi löytää asuinpaikan jäänteitä (lehmänluita, vanhoja pulloja jne). Nykyisin koko alue on rakennettu täyteen, mutta koski on säästetty ja varustettu katselulavalla.

Toinen vaihtoehto Myllypuron myllyn paikaksi voisi olla nykyisen ostoskeskuksen alueella sijainneesta suolähteestä alkaneen vuolaan puron laidalla (metroaseman kaakkoispuolisessa rinteessä). Veikkaan silti edellä esiteltyä niin kutsuttua Viikinojaa.

Janne Hirvonen kirjoitti...

Näin itsekkin ympäristöä paljon tutkivana täytyy sanoa, että onpas mahtava blogi!

Tässä yks oma kuvani myllyraunioilta:
http://img818.imageshack.us/img818/8387/raunio.jpg

Mikäli Espoossa päin sekaillet jatkossa, niin vierailemisen arvoinen kohde on vanha kiviholvisilta Espoonjokilaaksossa Bensulsintiellä. Sillan lähistöllä pellon molemmilla reunoilla on myös mielenkiintoiset kohteet: valtavan kiviladon rauniot ja bunkkerimainen betonirakennus.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kiitokset suosiollisesta kommentista ja kiintoisasta vinkistä. Bensulsintien kohteet kuulostavat mainioilta - vanhana kulttuuriseutuna Espoo tuntuu tarjoavan paljon nähtävää, vaikka valtavasti on myös purettu tai siistitty uudisasutusmaton alta.

Myllyrauniokuva on miellyttävä. Kuva suorastaan kutsuu astumaan sisään.

Matti Sunell kirjoitti...

Myllypuron myllystä: Anne Valkosen Myllypuro-kirjassa puhutaan sivulla 12 Skogsbäckistä ja sen varrella olevasta Grötkvarnista. Tämä puro olisi laskenut Roihupellon paikalla olleesta suosta Viikin pelloille. Kirjaan on painettu kuva vuoden 1754 kartasta, joka on myös täällä: http://sinettiarkisto.hel.fi/HKIARKISTO/preKAMa3.po?ARK_TUNNUS=865&KAM_ID=1198 Aivan kartan yläreunassa on Grötqvarna Skogsbäckin varrella.

Jos puro olisi lähtenyt Roihupellosta, se olisi kai virrannut sitä rotkoa pitkin, johon sittemmin rakennettiin satamarata ja nykyinen Viilarintie. Korkeuskäyrien mukaan se olisi kuitenkin joutunut alkumatkasta virtaamaan ylämäkeen. Ja tokkopa vedenjakajan luoteispuolelta on riittänyt virtausta kummoiseenkaan myllyyn. Veikkaan siis minäkin Viikinojaa. Kosken ympärille säästetty lehto on muuten juuri nyt parhaimmillaan, rentukat kukkivat veden partaalla.

Ja jos haluaa kuvitella Myllypuron nykyisen metroaseman ja Liikuntamyllyn paikalle, nyt on viimeinen hetki käydä katsomassa pientä purosta, joka tulee Liikuntamyllyn alta ja virtaa pienen matkaa viereisessä kuusikossa. Paikka häviää kohta Metropolian kampuksen alle.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kiitos tiedoista ja mietteistä koskien Myllypuroa.

Erikoista tosiaan, että Roihupellosta olisi virrannut puro Viikkiin päin. Nykyisin paikka on ilmiselvä ylämäki, minkä tuntee vaikka pyöräillessä. Joko kartassa on virhe tai sitten solaa on täytetty huomattavasti radan rakentamisen yhteydessä. Päädymme siis veikkaamaan samaa sijaintia.

Enpä tiennyt, että tunnelmallinen kuusikko puroineen on lähtövuorossa. Siinä on aistinut pienen palan siitä, millainen alue oli metsäisenä 1960-luvun alkuun. "Yhteiskunnallisen kehityksen sokea kylmä pakko", Waltarin sanoin, koitui villin metsikön kohtaloksi; on liian arvokkaalla paikalla metroaseman luona.