Arjen designia tyylikkäimmillään. Vesipostit lienevät vanhimmat yhä vakituisista kadunkalusteistamme.
Taannoin kirjoitimme Vartiokylän kesämökkeilyhistoriasta. Siltä pohjalta suuntaamme nyt uuteen aiheeseen, nimittäin Helsingin liepeiden vesihuoltoon julkisten vesipostien muodossa. Vesipostien tähti on laskussa, mutta funktio ajaton, jokaisen solumme siunaama.
Niin Vartsikan kesämökkikanta kuin vakinainen asutus sai pitkään - jonnekin 1960-luvulle - odottaa vesi- ja viemäriputkia. Sama päti tietysti monessa muussa pääkaupunkiseudun periferiassa. Omilla ja naapureiden kaivoilla siis rampattiin sinkkiämpärit keinuen, kunnes vesijohdon runkolinjat lähestyivät ja toivat ensiapunaan sinne tänne sijoitetut vesipostit. Joillekin nämä säilyivät ensisijaisena vedensaantipaikkana. Ainakin vielä 1990-luvulla näki vanhoja miehiä kärryjen kanssa, jotka kävivät täyttämässä kanistereita vesiposteilla.
Ehkä nyt viimeisetkin alueen taloista on vesiverkossa. Vesiposteilla on joka tapauksessa silmin nähden hiljaista ja osa niistä on kadonnut historian hämärään. Kyseisiin kapistuksiin liittyy omakohtaisia muistoja. Niillä on lukemattomat janot sammutettu varsinkin lapsuuden ikuisen pitkinä kesinä; tapana ei ollut roudata mukana juomapulloja niin kuin tätä nykyä skidienkin keskuudessa näyttäisi olevan yleistä. Eräs vesiposti (jo kadonnut Keltanotien ja Kukkaniityntien risteyksessä) toimi myös hengailupaikkana.
Tarkemmin ajateltuna vesiposti on kerrassaan hieno asia. Sen jalo idea on olla yleishyödyllinen ja maksuttomuuden periaatetta noudattava. Hapen jälkeen akuutein perustarpeemme on vesi; on helvetillistä hoippua nestehukassa ja yhtä autuaallista saada siihen helpotus. Vesiposti edustaa samaa jatkumoa kuin ammoisista ajoista lähteet, keitaat ja kaivot ympäri maailmaa. Ne ovat sivilisaatiotakin syvemmälle ulottuvia elämän maamerkkejä. Niissä maanalaiset virvoituksen virrat nousevat esiin ja saavat niin ihmiset kuin eläimet kumartumaan puoleensa spontaanin hartauden vallassa.
Tässä kuvakatsauksessa teemme kunniakierroksen Vartiokylässä yhä sijaitseville neljälle vesipostille.
Tuttu kolahtava kiskaisu kahvasta ei aluksi tuota mitään tulosta. Sitten alkaa kuulua vaimeaa pihinää. Vesi nousee jostain syvältä. Postia ei ole selvästi käytetty aikoihin. Vesi lorrottaa lopulta aika laiskasti, valuen suoraan rehottaville ruusuille. Joka tapauksessa posti pelittää ja se herättää ilahtumisen.
Lappeentiellä on tämäkin posti, Puolimatkanpolun risteyksessä. Matkaa edelliselle on vain parisataa metriä.
Pitää aluksi ihailla laitetta. Muotoilu on tiettävästi 1940-luvun lopulta. Yksityiskohtana kannattaa huomata ämpärin tueksi tarkoitettu pykälä syöksyputken nokalla. Tässä nähty vihreä väri on yleisin.
Vesi ilmaantuu nopeasti ja juoksee reippaan oloisesti; tämä posti on hyvässä vedossa, mahdollisesti vielä säännöllisesssä käytössä.
Kiviportintien ja Suomenniementien kulman posti näyttää kärsineeltä.
Mitä on tapahtunut? Valurautainen nokka on hakattu irti ja hattu puuttuu, ja onpa koko posti vinossa. Kaltoinkohtelun rajuus on sitä luokkaa, että sen takana lienee virallisen tahon edustajat. Yksi vaihtoehto on, että lumiaura on tintannut kapistusta nokkaan.
Harvinainen tilaisuus kurkistaa vesipostin sisuksiin.
Vesiposti toimii hautamuistomerkkinä itselleen.
Ollaan siirrytty Vehkalahdentien ja Ruotsinpyhtääntien risteykseen, Vartsikan neljännelle ja viimeiselle vesipostille.
Hieman orpo on tämäkin nykyajassa, jossa aluetta leimaavat uudenkarheat ja jopa pöyhkeät pakettitalot.
Tässäkin pilkottaa punaista maalia. Ilmeisesti se on ollut postien väri joskus monta vuosikymmentä sitten. Messinkikahva ihan kutsuu tarttumaan.
Testikierroksen voimakkain vesisyöksy! Juuri tällaisella teholla vesi losahti silloin muinoin, kun tapana nappuloiden kesken oli, että kaveria varten pidettiin raskasta kahvaa ylhäällä - sopivan hillitysti vettä norottaen - ja juuri kun tämä oli kumartuneena keskittynyt juomiseensa, pantiin täysi hööki päälle. Jekku se pienikin.
Yleisiä vesiposteja (viralliselta nimeltään "vapaaposti") on pääkaupunkiseudulla tiettävästi yhä 102 kappaletta. Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) mukaan vähällä käytöllä olevista vesiposteista katkaistaan vesi ja jos kukaan ei valita noin vuoteen, posti puretaan. Löytyy kuulemma jo nuoria aikuisia, joilla vesipostin näkeminen ei sytytä mitään lamppua - kapistuksen käyttötarkoitus on heille tuntematon.
Loppusanamme saamme kaukaa Japanista, Kioton pohjoispuolella sijaitsevalta Kibunen pyhäköltä. Sen kaivolla on seuraava teksti, joka sopii mietiskeltäväksi myös vesipostilla (lähde: Vesi vetää puoleensa, Maahenki 2002).
1. Mikä toimii itsestään ja saa aikaan toiminnan muissa - vesi.
2. Mikä alituisesti ja lakkaamatta etsii etenemisväylän - vesi.
3. Mikä on itsessään puhdas, pesee pois epäpuhtaan ja on kyllin runsas sisällyttääkseen itseensä sekä puhtaan että mutaisen - vesi.
4. Mikä esteen kohdatessaan muuttuu rajuksi ja ylittää voimansa satakertaisesti - vesi.
5. Suunnattoman laajana se täyttää valtameren; haihtuu muodostaen höyryä ja pilviä, muuttaa muotonsa lumeksi ja rakeiksi, jäätyy muodostaen jalokivenkirkkaan peilin, mutta ei koskaan menetä alkuperäistä luontoaan - vesi.
Pääkaupunkiseudun asukkaat voivat tarkistaa lähimmän vesipostinsa sijainnin tältä kartalta ja käydä diggailemassa paikallista keidastaan - vielä kun se on mahdollista:
http://www.hsy.fi/vesi/vesihuoltoverkostot/Sivut/vesipostit.aspx
Aiemmin tänä vuonna esittelimme järvenselän Päijänteellä, josta miljoonapäinen hörppy- ja läträyslössimme vetensä imaisee:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2013/06/mista-voda-hanaan-lurahtaa-paijanne.html
6 kommenttia:
Hakaniementorin vesiposti tarjoaa raikasta vettä myös laitapuolen kulkijoille, jotka hekin kaipaavat vettä normaalien janojuomiensa lisäksi, kuten olen voinut omin silmin nähdä ohi kulkiessani. Toivottavasti torielämän vedentarve turvaa postin säilymisen jatkossakin, vaikka erilaiset "elävöittämis"-
hankkeet uhkaavatkin.
Terv. Merihaan asukki
Hyvä huomio, kartsalla ei tosiaan mistään muualta saisi puhdasta vettä ja nuo jannut eivät pane vähäisiä lanttejaan Evianiin. Toivottavasti Hakiksen vesiposti säilyy. Luulisi kyllä, koska - kuten sanoit - torilla on siihen omat tarpeensa.
Joskus 2000-luvun alussa, kun tuo Kiviportintien vesiposti vielä oli kunnossa, saapui vanhempi rouva huivi päässään ja kaksi ämpäriä mukanaan, täytti rutiinilla ja poistui väsyneen näköisin kintuin tulosuuntaansa mäkeä ylös Suomenniementietä pitkin.
Mahtava pala arjen historiaa, jota tuskin enää todistetaan Vartsikassa. Kiitos.
Hei, tuosta Vehkalahdentien ja Ruotsinpyhtääntien risteyksen vesipostista hain lapsena kotiimme (joka ei ollut ihan lähellä) 1980-luvun alkupuolella vettä melkein päivittäin. Kaksi täyttä ämpärillistä, matkaa eestaas ainakin puoli kilometriä, ellei rohjennut poikkaista naapurin pihan läpi. (Johtuisivatkohan nämä orangutangin pituiset käteni sitten siitä?)
Onko oma taustasi kanssa samoilla seuduilla? (Näin käsitin Sörnäisten rantatie-artikkelistasi.) Vartsika oli ihmeellistä seutua ennen modernisaatiota, joka alkoi silloin kuin viemäri- ja vesiputket kaivettiin teiden alle.
Kiitos kommentista, mainiota saada autenttinen kokemusasiantuntijan lausunto vesipostien arkisesta käytöstä.
Vartuin tosiaan Vartsikassa. Se oli hyvä paikka viilettää ja koluta. Ja teillä siellä Itäväylän eteläpuolella oli tosiaan vielä 1980-luvun alussa hiekkatiet ja muutenkin juureva tunnelma. Hyvä kaveri asui erittäin perifeerisen Ahvenkoskenpolun päässä. Eipä silloin tajunnut, kuinka nopeasti paikan tunnelma katoaisi modernisaatioon. Katujen levennyksiä ja asfaltointeja muuten saattoi vastustaa jokainen kadun asukas, mutta silti kaupunki runnoi toimenpiteet läpi ("Katuverkko on jäsentymätön ja siksi se pitää jäsentää", oli Hesarissa 1983 kuultu perustelu).
Lähetä kommentti