perjantai 16. marraskuuta 2012

Viikin viimeiset raiteet: muistohetki Herttoniemen satamaradalle

Satamaradan jäänteitä Viikin suoran penkereellä.

Heinä kasvaa ja heinä lakoo, vuosien viittaa laskostuu vähitellen tuhdeille pölkyille, ruoste porautuu jykevään rautaan ja antaa sille syksyn sävyn. Näkymättömän kellon tikittäessä voi viettää martaisen tuokion kulkemalla rautatietä, josta ratanauloja ei enää juuri erota ja jossan junanpillin vihellys on muistonakin epätodellinen.

Näin teimme ja rautatienostalgisen katselmuksen paikkana oli Herttoniemen satamarata Viikin alueella. Hätäaputyönä 1930-luvun alussa valmistuneesta ja virallisesti 1939 avatusta kahdeksan kilometrin mittaisesta radasta alkaa olla enää rippeitä jäljellä. Eräänlaista merkkipäivän tuntua ratakävelyyn antoi se fakta, että viimeisen kerran satamarataa pitkin kolisteli tavarajuna melko tarkalleen 20 vuotta sitten (30.9.1992). Tuon jälkeen rataa on biitti kerrallaan pätkitty lyhyemmäksi alkaen Herttoniemen päästä.

Metron liitäntäratana satamarata kuitenkin palveli vielä tähän vuoteen. Viilarintiellä sijaitsevalta metrovarikolta oli yhteys valtakunnan rautatieverkkoon. Se oli varmasti oivallista, kun piti saada uusia metrovaunuja tehtaalta tai toimittaa vanhoja huoltoon tai poistoon. Kun viime kesäkuussa raiteita purettiin taas parin sadan metrin matkalta, jäi metro eroon radasta. Napanuora muuhun Suomeen ei sentään katkennut, sillä metrolle oli ennen sitä rakennettu yhteys Vuosaaren uuden sataman rataan.

Seuraamme rataa ja ratapohjaa seuraavissa kuvissa vajaan kahden kilometrin matkan.

Viikissä on Helsingin yliopiston kampus, jonka liepeiltä rata napsaistiin poikki kuluvana syksynä. Toimenpiteestä vinkkasi kotikaupunkipolkujen Pauli Saloranta, mistä kiitos hänelle.

Maatunutta ja peitettyä satamarataa. Taustalla oikealla näkyy ympäristökeskuksen uusi päämaja.

Vanhoja rautateiden liikennemerkkejä on vielä useampia Viikin osuudella. Kaupungin setä, ethän vie pois tällaista toteemia.

Vielä äitienpäivänä 2012 pari lättähattua ajoi tästä ja 1,5 kilometriä pidemmällekin. Ei kyllä uskoisi, mutta täältä löytyy todistusaineistoa:
http://www.seisake.net/uudetkuvat.php?u=2012-05-13

Tästä alkaa tunnelmallinen ja kävelijälle hypnotisoivan pitkä osuus, jossa rata kulkee oman penkereensä päällä, pusikoiden erottamana ympäristöstään.

Marraskuussa löytyy vielä ripaus kuihtumatonta vihreää.

Rata on samansuuntainen Viikin maantiesuoran kanssa.

Viikinojan ylittävä silta on hillityn tyylikästä kivityötä, jota hyvin harva silmäpari tulee pusikoista ihailleeksi.

Viikin peltoja ja luonnonsuojelualueen ruovikkoa.

Mitähän tämä merkki viestittää?

Itää kohden rautatievalli kohoaa ja käy monen metrin korkuiseksi.

Salaperäinen sisäänkäynti vie valliin. Viikin suoran ratapenkassa on tiedetty sijainneen kyynpesän, mutta tämä se tuskin on.

Viikin suora koko komeudessaan. Vieressä raiteita, jotka on purettu Viikin- ja Viilarintien risteyksestä.

Tässä itse risteys. Puomit ja varoitusvalot ovat lähteneet mäkeen. Risteyksen takana radan laidassa oli ennen pieni tavara-aseman tapainen puurakennus, kelailee muisti parinkymmen vuoden takaista aikaa.

Vanha kallioleikkaus on kallioimarrepuutarha.

Tälle paikalle tuli aikoinaan niin sanottu lautatarhan pistoraide. Nyt paikalla on melko häkellyttävän näköinen varastosuoja kuoppaisine kattoineen.

Tästä erkani pistoraide metrovarikolle.

Siihen loppuvat kiskot, tarkalleen portin linjalle.

Pakko oli antaa periksi, tuumaisi rauta, jos tuumata taitaisi.

Hertsikan satamarata oli siis teollisuusrata, joka yhdisti Herttoniemen öljysataman ja teollisuusalueen Oulunkylän kautta päärataan ja sitä kautta periaatteessa koko mantereiseen Euraasiaan Saudi-Arabiaa, Intiaa ja Koreaa myöten. Tavarajunien lisäksi Herttoniemen rantaradalla viivähteli 1944 Mannerheimin ilmatorjunta- ja autonkuljetusvaunuin varustettu erikoisjuna; loppukesästä (24.8.) sen ollessa pysähtyneenä Herttoniemen asemalle käytiin siinä salainen kokous, jossa päätettiin irrottaa Suomi sodasta Saksan rinnalta. Herttoniemen radalla nähtiin myös 1962 matkustajaliikennettä, kun Helsingin kaupunki pyysi VR:ltä apua oman liikennelaitoksensa lakkoillessa. Helsingin keskustan ja Herttoniemen välinen matkustajaliikenne oli sellainen menestystarina, että peräti 26 matkustajaa käytti sitä niiden yhdentoista päivän aikana, jolloin linja oli olemassa (HKL ei vissiin hoksannut tiedottaa koko järjestelystä). Toisaalta matkustajaliikennettä radalle tuotti armeija, jonka sotilasjunat palvelivat Santahaminan varuskunnan tarpeita vuosikymmeniä.

Herttoniemen rata voimaa uhkuvana 1930-luvun kartassa.

Seisake-sivustolla on erittäin hyvä artikkeli satamaradasta sisältäen myös kiintoisia historiallisia valokuvia:
http://www.seisake.net/satamarata3/historia.php

Lopuksi pari spontaanisti napattua kesäistä dokumenttikuvaa, joiden päivämääränä on 18.6. 2012. Satamarataa ollaan juuri purkamassa Viikin- ja Viilarintien risteykseltä metrovarikolle ulottuvalta osuudelta.

 Ratapölkyt on tyrkätty kasaan. Ei mokoma ole sallittua edes polttopuuksi, mutta haisee mahtavasti Lintsin vuoristoradalle. Katoava huvi sekin nuuskutus, kun "pölkyt" ovat nykyisin betonisia.

 Risteyksessä näkyy edelleen juuri tarpeettomaksi käynyt rautatietasoristeyksen liikennemerkki.

Syvään maatuneisiin kiskoihin on kaivettu leikkauskohdat.

Hyvästi, Hertsikan satamarata.

Helsingin kaikonneita satamaratoja olemme ihmetelleet näissäkin artikkeleissa:

http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2009/08/kesapaivan-tunnelikavely.html

http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2009/05/helsingin-urbaani-ratakuilu.html

http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2010/11/sornaisten-rantatien-periferiatasku.html

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yhteys metroradalta valtakunnan rautatieverkkoon löytyy edelleen. Uusi yhdysraide Vuosaaren metroasemalta satamaan rakennettiin ennen kuin vanha katkaistiin Viikissä.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kiitos tiedosta, korjaan tekstiä tuolta osin! Olisihan se ollut hullua jättää metro vaille napanuoraa valtion rataverkkoon.

Mikko Itälahti kirjoitti...

Moi! Kyselit kärjellään seisovan punavalkoisen neliön merkitystä. Kyseessä on vihellysmerkki, ja se on nimensä mukaisesti kehottanut veturinkuljettajaa antamaan äänimerkin tasoristeyksiä ja seisakkeita lähestyttäessä. Virallisesti tämäkään merkkityyppi ei tosin ole enää käytössä, eli siinäkin mielessä kyse on todellisesta reliktistä, vaikka kyllä niitä yhä näkyy unohtuneina siellä täällä valtionkin rataverkolla. On muuten sinänsä äärettömän kummallista, että junia ei enää Suomessa kehoteta viheltämään tasoristeyksiä lähestyttäessä - näissä kun onnettomuuksia sattuu yhä varsin runsaasti. Keski-Euroopassa ja itse asiassa muissakin pohjoismaissa tämä on kokemukseni mukaan yhä yleinen käytäntö.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Hienoa kun tämänkin selvensit, kiitos.

Arvelinkin, että merkki viittaisi jotenkin lähestyvään risteykseen, mutta mieleen ei tullut sen olevan vihellyskehotus.

Haiskahtaa kummallisesta äänimaiseman sterilisaatioilta ja teknologiauskolta, ettei vetureita enää kehoteta viheltämään risteyksiä lähestyttäessä. Minulla on ollut etuoikeus matkustaa sekä höyryveturissa että lättähatun ohjaamossa Porvoon radalla, ja niissä kyllä annettiin kuulua tasoristeyksien tuntumassa. Ja se ei tosiaan ollut mitään pelkkää fiilistelyä, vaikka museoajosta oli kyse. Lätässä oli napit kahdelle äänelle, "karhea" ja "korkea" tai jotain vastaavaa.

Ari Aimola kirjoitti...

Kuva 15:ssä lukee, että Viilarintiellä oli pieni puinen tavara-asema ja kuvassa 17, että paikalle tuli lautatarhan pistoraide. Paikka on yksi ja sama, siinä sijaitsi viimeisenä Keskon varasto, puinen kylläkin ja beessin värinen ja seinässä luki valkoisella "KESKO", se paloi 70- luvun alussa. Sieltä jaettiin halukkaille ainakin viiden litran kurkkusäilyke pyttyjä, meilläkin oli kotona niitä.
Jotenkin muistan, että palon aikana puhuttiin jonkun pikkutytön katoamisesta, koska rakennuksessa oli myös asunto.
Voihan se olla, että alkujaan siinä oli ollut lautatarha.
Kuvan 17 rakennelma sisältää VR:n makasiinien tiilet, lumi vain painoi katoksen kasaan.
Että tämmöistä muistelee nyt yli 50v entinen Siilitieläinen, nykyinen Myllärintieläinen, eli olen asunut tässä nurkilla koko ikäni.
Toivon, että tämä tekstini julkaistaan vielä, vaikka edellisistä viesteistä on jo kaksi vuotta väliä.

Matti Sunell kirjoitti...

Vuoden 1932 ilmakuvassa näkyy satamarata rakenteilla: http://kartta.hel.fi/link/H8jxW
Tuosta kuopasta varmaan otettiin maata ratapenkereeseen. Myöhemmissä ilmakuvissa näkyy lautatarha katettuine pistoraiteineen. Monttu on lämmin ja tuulensuojainen paikka: kuvasin siinä tämän vuoden ensimmäisen päiväperhosen, isonokkosperhosen 5.4.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Ari: Kiitos yksityiskohtaisista historiallisista tiedoista. Hyvin mielenkiintoista luettavaa.

Lautatarhan palaminen on ollut suuri tapaus, josta olen aiemminkin kuullut.

Pieni seisakerakennus radan varrella oli kuitenkin eri ja se seisoi paikallaan ainakin 1980-luvun loppuun.

Matti: Mahtavan kiinnostava ilmakuva tuo -32. Heti oli pakko lähteä laajemmallekin Itä-Helsingin kierrokselle...

Hieno havainto tuo isonokkosperhonen. Se on siis talvehtinut Suomessa, toista kertaa nyt peräkkäin. Sille on muodostunut kotimainen kanta; lähivuodet näyttävät onnistuuko jalansijan vakiinnuttaminen.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Päivitys 12.2.2015: Viikin suoraa reunustavaa viimeistä rataosuutta on alettu purkaa Herttoniemen päästä alkaen. Tätä kirjoittaessa noin kolmannes vielä hiljattain jäljellä olleesta radasta on purettu ja kiskot kuljetettu pois. Ratapölkyt ovat toistaiseksi röykkiöinä paikalla, Herttoniemen sataradan mykkänä epilogina.

Anonyymi kirjoitti...

Siinä erikoisen näköisessä katoshässäkässä Viilarintien alussa säilytetään myös tiilejä (ainakin aikaisemmin). Luulisin niiden olevan purettujen VR:n makasiinien tiilejä Helsingin keskustasta.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kiinnostava yksityiskohta, mikäli purettujen VR:n makasiinien tiilet olisi varastoitu kyseisen pian purettavaksi tulleen rautatien perille.

Seppo Uusitupa kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Arska kirjoitti...

15. kuvan tekstissä mainitaan jonkinlainen tavara-asema radan varressa entistä lautatarhaa vastapäätä. Kyseisellä paikalla oli ainakin vielä 80- ja 90-lukujen vaihteen tienoilla kolme silloin jo kenties hylättyä punaista puurakennusta, jotka olivat luultavasti olleet jonkin urheiluseuran käytössä. Näin päättelen siitä, että tuolloin koltiaisina löysimme keskimmäisen, suurimman rakennuksen takaovesta avattavan luukun ja ryömimme sisään. Rakennus oli jonkinlainen kerhohuone ja siellä olivat seinähyllyt täynnä palkintopokaaleja.

Viilarintieltä katsoen tämän rakennuksen oikealla puolella oli toinen talo, joka oli jonkinlainen varasto täynnä vanhaa roinaa ja talossa taisi olla käymälätkin.

Vasemmanpuolimmaisena metsän siimeksessä oli pieni saunarakennus, jonka luona muistan lojuneen tyhjän, sinisen pullon Erittäin hienoa suomalaista shampoota.

Ainakin kaksi suurinta taloa näkyvät ilmakuvissa jo vuonna 1950 ja suurin talo erottuu osittain vuoden -88 kuvassa, jossa metsä on jo peittännyt muut näkyvistä. Vuosien -87 ja -88 ilmakuviin perustuvaan vuoden -91 peruskarttaan taloja ei kuitenkaan ole merkitty.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Kiitoksia tarkoista muistitiedoista, Arska, kiehtovaa kuultavaaa.

Muistikuvissani ei ole sitä isoa rakennusta (eikä saunaakaan), vaikka se vielä 1988 ilmakuvassa on paikallaan ja olen siitä noina vuosina monesti ohi mennyt. Muisti on siis hyvin valikoiva instrumentti. Muistikuvissani on pieni varastorakennus ja radan varteen tullut leveähkö silta ojan yli. Kokonaisuus näytti pieneltä tavaraseisakkeelta, mutta ehkä se on ollut jotain muuta, alkujaankin. Ehkä risteyksen toisella puolen (sorakuopassa?) sijainneen lautatarhan henkilökunta majaili työaikanaan talossa, joka sittemmin siirtyi jonkun urheiluseuran käyttöön.

Tällaiset hiljentyneen arkielämän anonyymit rakennukset ja rakenteet ovat äärimmäisen uhanalaisimpia nyky-Helsingissä. Hiljaisen radan hiljentynyt tavaraseisake (niin kuin käyttötarkoituksen ymmärsin) oli aina ilahduttavan leppoisaa nähdä tien syrjällä, vaikka näkyyn ei juurikaan sen vaatimattomuuden vuoksi kiinnittänyt porautuvampaa huomiota.