Yhä hiljainen Vallisaari syksyn saadessa

Toukokuussa vierailimme Helsingin edustan lumovoimaisella Vallisaarella, imien joka huokosella alkukesän vihreää räjähdystä (http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2012/05/vallisaarta-toukoryopsahdyksella.html). Nyt kesä on päättynyt - toki jälleen aivan liian nopeasti tiehensä syöksyttyään. On sopiva hetki sulkea kaari uudella kuvakatsauksella samasta paikasta.

Syyskuun alku on aikaa, jona syksyn ote on vasta tapaileva. Hetkittäin häilähtää suloisenkarvas ikuisen kesän illuusio. Aurinko voi porautua polttavan kuumana tyynen suojaiseen paikkaan, jossa kukkii vielä pietaryrttejä, siankärsmöitä tai jopa kuismaa. Sirkka raksuttaa verkkaan heinikossa, yksinäinen neitoperhonen tai sudenkorento asettelee siipiään paahteisella kannolla, jostain inisee vielä hyttynenkin kiusaksi. On kuin luonto haluaisi uskotella helpon ajan jatkuvan, jotta ajatus talvesta ja vasta ikuisuuden päässä odottavasta uudesta kasvukaudesta ei olisi liian raskas. Mutta samassa aurinkoinen hetki on ohitse. Pilvet juoksevat levottomasti kuin takaa-ajetut ja peittävät taivaan. Osa niistä kantaa raskasta vesilastia, mikä on joka hetki lipeämäisillään alas. Puistattava viileys nousee pikaisesti kuin oltuaan kätköissä vain lähimmän kiven kolossa. Tuulenpuuska pyyhkäisee niittyä eivätkä kasvit enää niiaa suvinotkeina sulottarina: niistä on tullut puisevia ikäloppuja, monet ovat tuleentuneet kuiviksi törröttäjiksi. Sellaisen nähdessään syksyn voitto on pakko myöntää. Mutta oma kauneutensa niilläkin ja kuivan käpristyneisyytensä pergamenttiin kirjattu viisautensa, tilapäisyyden muistutus, runo menneelle ja toivekas oodi jälleensyntymälle.

Paitsi syksyn luonnetta, mietiskelimme Vallisaarella sitäkin, että tuon ainutlaatuisen paikan tulevaisuus on edelleen täysin auki. Valtionvarainministeriö asetti viime vuonna työryhmän pohtimaan Helsingin edustan puolustuskäytöstä vapautuville saarille uutta käyttöä. Työryhmä ei kuitenkaan saanut aikaiseksi edes kokoontua kertaakaan ennen määräaikaa (maaliskuu 2012), jona sen olisi pitänyt ojentaa loppulausumansa. Nyt työryhmä on patistettu uudestaan töihin, etsimään ja löytämään "yhteisen tahtotilan" puitavakseen saamansa hyvin haastavan kysymyksen suhteen. Työryhmän pitää siis esittää yksi selkeä näkemys siitä, mitä Valli-Kuninkaansaarella sekä Kuivasaarella pitäisi tehdä tulevaisuudessa. Ratkaisu tulee olemaan myös ennakkopäätös muiden rannikkolinnakkeiden suhteen, joita vapautunee vielä lukuisia. Aikaa on vuoden loppuun. Odotamme jännityksellä, sillä panokset ovat suuret, suuremmat kuin kylmiltään arvaisikaan.

Valli- ja Kuninkaansaaren välinen penger jakaa varsinkin syksyllä kaksi todellisuutta toisen puolen tyrskytessä ja toisen kimeltäessä suvantona.

Rohtovirmanjuuri eli valeriaana on tehnyt työnsä tämän vuoden osalta ja seisoo pronssinsävyisenä muistomerkkinä aavan äärellä.

Kyltin sanoma on edelleen validi. Mutta kuinka kauan?

Muurinnurkka Kuninkaansaaressa. Aika pysähtyy.

Ilmasta katsottuna varastoluolien kohdalla on vain niittyä.

Portaikon askelmat löytää lähinnä jalkatuntumalla, mutta ne ovat yhä tukevat.

Ohdake on muuttumassa törröttäjäksi, mesiangervo kypsyttelee vielä siemeniään ja sinnittelee vihreänä.

Kurkistus kasematin ikkunasta. Romantiikkapisteitä ropisee.

Pisteitä myös kädentaitajille, jotka muurasivat holvikaaren uskomattoman tarkasti.

Mereltä nousee saderintama, vaikka Kuivasaaren viereen lankeaakin taivaallinen valo.

Retkeilijä kestää vaieten ylitse rynnistävän kuuron märät iskut.

Matalahara ja Harmaja.

Äkisti aurinko ilmestyy kuumana kuin heinäkuussa. Kukkakärpänen ja kimalainen eivät haaskaa aikaa. "Bar Ruusuruoho" on vielä auki.

Vallien takana on suoja tuulelta.

Saniaisten varjelema sisäänkäynti.

Ja sisäänkäynti, jonka luonto todellakin on halunnut peittää. Mitä luonto näissä luolissa kätkee?

Ainakin jo talvehtimaan asettuneita hyönteisiä, kuten tätä liuskayökköstä.

Ja juomajemmaa.

Ja vanhoja siimoja. Ne ovat ajalta ennen muovia ja ovat lähes muuttuneet maaksi - ja siitähän luonto tykkää.

Ulkona häikäisee.

Tynnyrit eivät ole mitä tahansa romua, vaan palokalustoa.

Kiveen uurrettu nimiä, kaikuja menneestä.

Halkeamien hiusverkosto tekee esteettisyydellään kunniaa rappauspinnalle.

Pesintä on ohitse ja pikkulintu jälkipolvineen jo ehkä Afrikassa.

Pietaryrtin keltanappeja ja aivan villin näköinen esitys äkämäpunkilta.

Huviveneilyn pääsesonki on todella lyhyt, mutta aina joku nostaa ankkurin syksylläkin.

Hämähäkki vartioi kenttää, josta vuoden 1937 suuri räjähdysonnettomuus pyyhkäisi kaiken pois.

Portti tehtiin keisarin kuljettavaksi.

Vallisaarella on erikoisia ruusulajeja eikä tämäkään ole mikään kurtturuusu, se rannikoiden riesa.

Pari pihlajanmarjaa hyppäsi mukaan Stadin näkymään.

Yksinäinen vaeltaja laskeutuu linnoiteramppia.

Ylitsepursuava rehevyys selittyy osin linnoitteista liukenevalla kalkilla.

Haituvien meri.

Pienoinen viherkatto saarnia kasvavassa lehtopainanteessa.

Horsma nousee huutomerkkinä ilmoitustaululle.

Pihapuu on nähnyt kaiken näihin saariin liittyvän - mitä se mahtaa nähdä jatkossa?

Valli- ja Kuninkaansaaren sekä Kuivasaaren uutta käyttöä visioivan työryhmän koostumus selviää tästä tiedotteesta:

http://www.vm.fi/vm/fi/03_tiedotteet_ja_puheet/01_tiedotteet/20120618Tyoeryh/name.jsp