perjantai 23. heinäkuuta 2010

"Kirkkonummen häpeän paikka"


Pusikot ovat iloisesti vallanneet modernin elementtirakennuskohteen.

Suomessa on hyvin harvinaista, että rakennustyöt jossain uudisrakennuskohteessa jätetään vararikon tai vastaavan syyn vuoksi kesken, ja paikka hylätään. Näin on silti käynyt Kirkkonummen Kantvikissa, jossa ruohottuvat keskeneräiset pienkerrostalon ykköskerroksen elementit. Eräässä netin valokuvakansiossa kohdetta kutsutaan "Kirkkonummen häpeän paikaksi". Kyseinen rakennustyömaa käynnistettiin vuonna 2000 Kauhajoen Kone ja Rakennus Oy:n toimesta, mutta rakentaminen päättyi ilmeisen pian konkurssiin. Kohteen rakennuslupa raukesi 2008.

Tilapäisyyden viisauden arvostajille Kantvikin elementtiluuranko on palkitseva. Uudenkarheat ja modernit rakennukset mieltää salakavalan helposti pysyviksi ja ikuisiksi, mitä ne eivät tietenkään ole. Niin kuin jotkut meistä kuolevat jo syntyessään tai jopa ennen sitä, voi myös rakennusten elinkaari päättyä ennen harjakaisia.

Seuraavassa kuvasikermä "häpeän paikasta". Sen rauniot ovat katoavia nekin: Kirkkonummen kunta on ostanut tontin ja sille aiotaan rakentaa asuntoja. Jo pystytettyjä elementtejä ei aiota hyödyntää, vaan ne puretaan.


Tyhjien ikkuna-aukkojen taikaa.


Kompleksi nähtynä takaa päin mäeltä.


Umpitilat oli levytetty joskus umpeen.


Hui, Kanttulassa (= Kantvik) on gangstereita!


Gallerioita.


Väestönsuoja ehti melko valmiiksi.


Ovelta ovelle.


Yllättävää bunkkeritunnelmaa, vettä lattialla ja kaikkea.


Katon horniaukosta lankesi kammioon kaunis valo.


Raunion nurkalle on muodostunut pieni lutakko osmankäämeineen. Hyppysellinen mielikuvitusta mukaan ja ajatus vie jo hylätyn viidakkotemppelin tunnelmiin.

Ei kommentteja: