Jokunen vino paikka ja näkymä

Seuraavassa kuvakimarassa silmäilemme fyysistä todellisuutta, joka ei päädy postikortteihin ja kulttuurikohdemietintöihin. Kuljemme eri puolilla armasta kotimaatamme ja kohtaamme maisemia ja paikkoja, joihin toisinaan istuisi epä-etuliite, joissa hurmaantuminen ja vastenmielisyys ottavat mittaa toisistaan, sekoittuvat ambivalenttiin tanssiin. Joidenkin näkyjen vahvuus on taas enemmän nostalginen ja perinteistä kauneuskäsitystä vastaava. Joku huvittaa, joku pysähdyttää, joku ehkä tuntuu turhalta - ole vapaa kiitämään kevein siivin.

Kierroksemme alkaa autiosta asuntolasta Aulangolla, jatkuu Lappeenrannan eteläpuolisille kalkkikivikentille, pysähtyy kahdelle autiolla huoltoasemalla, tutustuttaa meidät itäisimmän Suomen Salpalinja-asemiin sekä Oulun Lasaretinväylän edesmenneeseen voimalaan. Väliin mahtuu maalaisnäkymiä ja kylttejä. Kimaraan ei liity "hidden agenda", se on vain nojatuolimatka motolla "jaettu ilo on moninkertainen ilo".

AULANGON AUTIOASUNTOLA

Aulangon puisto, eversti Hugo Standertskjöldin toteutunut romanttinen näky, ansaitsee ihan oman katsauksensa, mutta tällä kertaa huomiomme kiinnittyy Aulangon laidalla olevaan autiorakennukseen. Allekirjoittanut ei ole onnistunut selvittämään, mikä se on, mutta mitä ilmeisimmin kyse on noin 1950-luvulla rakennetusta retkeilymajasta tai asuntolasta. Vaikuttaa, että se on ollut jo kolmekymmentä vuotta tyhjillään. Koska ovi oli auki, päätimme aistia interiööriä.


Basana olevat fönärit ovat symbolisesti vahva juttu. Ensimmäisen kiven lennettyä, lehahtaa ilmoille signaali "hei, tää on vapaata riistaa!", joka rohkaisee niin tihulaisia kuin pieteetillä liikkuvia eksplooraajia.


Asuntolan keittiötä. Kaikki putket ja lavuaarit olivat talosta poissa.


Joku oli ottanut alakerran käytävän lattialaudat parempaan talteen. Sinänsä ymmärrettävää, sillä kunnollista rakennuspuuta ei nykyinen tehometsätalous tarjoa.


Sukset valmiina hiihtämään haaveiden taivaalle.


Romanttinen seinämaalaus. Huomaa jäbän autenttinen seventies-fleda!


Tämä installaatio antaa ajoituksen talon aktiivikäytölle.


Niin tökeröä, että on jo siistiä.


Autiotalon uutislehti tarjoaa tahatonta komiikkaa.

ASKOLAN ALTAAT JA PALOHARJOITTELUALUE, LAPPEENRANTA (Vinkistä kiitokset R.G.S.:lle)

Muutaman kilometri Lappeenrannan eteläpuolella, Toikansuon lakkautetun avokaatonpaikan lähellä sijaitsee outo, avaran laaja maisema. Näkymä tarjoaa suola-aavikon kaltaista vaalean elotonta tasankoa, epäluonnollisen sinisiä turkoosilampia ja näiden taustalla rujoista rujointa teollisuuskompleksia. Kyseessä ovat Askolan altaat, joita paikallista Ihalaisten kalkkiesiintymää louhiva Nordkalk käyttää kalkinsaostukseen. Kaivoksen lisäksi alueella on kalkkitehdas sekä paperipigmentin raaka-aineita ja wollastoniittia valmistavat rikastamot. Tänä keväänä Nordkalk ja Lappeenrannan kaupunki sopivat "vuorivuokrasta" 60 vuodeksi eteenpäin, joten maisemaa voi käydä ihailemassa ainakin vuoteen 2069. Aulis kaivannaisyhtiö on luontorakkautensa osoituksena sallinut lintutornin rakentamisen allasalueen laidalle. Sieltä näkee yllä kuvatun epämaiseman ohella viereisen paloharjoittelualueen, jossa on feikkikerrostalo ja yhtä epäaito matkustajalentokone.


Sallittu uloke kiellettyyn. Panssariaidalla eristettyyn näkötorniin nouseva ei massiivisen vallin vuoksi tiedä, millainen näkymä hänen tajuntaansa on pian iskevä.


Iltahetki ei ole suosiollinen kalkinsaostusaltaiden heleän sinisen värin havaitsemiseksi, mutta ylevän sävähdys vain vahvistuu. Ylevän on esteettinen kokemus, jonka königsbergiläinen satulasepän poika, suuri Immanuel Kant jakoi "matemaattiseen" ja "dynaamiseen". Matemaattinen ylevä yksinkertaisesti räjäyttää mielen suuruudellaan. Dynaaminen ylevä näyttää musertavan meidät voimallaan, vaikka henkilökohtaista vaaraa ei oikeasti olisikaan.


Tämä on jo vuodesta 1910 voimaperäisesti muokattu paikka on muuttoaikana lintubongauskohde. Artifikaali paratiisi siivekkäille niin kuin Suomenojan eli Finnoon allas Espoossa.


Talo hänelle joka on nähnyt jo kaiken. Ikkunaton.


Lentokoneen tapaelma savusukelluksiin ja muihin urotekoharjoituksiin.

SAMMUNEET HUOLTOASEMAT

Kuka laskisi montako autiota tai käyttötarkoitukseltaan muutettua bensa-asemaa tässä maassa on. Varmasti kiihtyvällä tahdilla useampia, koska huoltikset seuraavat kauppojen kyyneltenmarssia, jossa tusina lähipuotia kaatuu keskitetyn megamarketin, idioottiparkin, puolesta. Huoltikselta (jonka nimi alkaa järjestään olla aapiskirjan synonyymi) ei enää haeta pyyhkijänsulkia ja kahvikuppia, vaan sieltä on löydyttävä mahdollisuudet täysimittaiseen mutta tiukoissa standardeissa pysyttelevään shopholismikohtaukseen. Vanhemman tyypin karvalakkihuoltikset alkavat omata perifeeristä auraa.

Seuraavassa kurkistamme kahta suljettua huoltoasemaa. Toinen on Porintiellä aika tarkalleen 60 kilometrin päässä Helsingistä, toinen on vanhalla Hämeenlinnantiellä, hieman Riihimäen pohjoispuolella Tervakoskella.


Tie jota ei enää kuljeta.


Hylätyt talot, autiot pihat. Vai miten se menikään...


Ja taivas, se on kaunis ja yhteinen.


Suomalainen, syrjäisempiäkin paikkakuntia muistava kahden sadan aseman SEO-ketju on kauppiasyrittäjiensä omistama osuuskunta. Kansan asialla ollaan, senhän kertovat reilut edutkin.


Kunhan vesakko varttuu, saadan tuohta käytettäväksi.


Mutta täälläpä ei kaiken maailman mikkihiirirahoilla pelata, vaan valtakunnan markalla.


Pannu pusikoissa...


... Ja mustaa höyryävää lupaava kuppi.


Sellainen sottapytty oli tämän asema, että vaikka pillit pantiin pussiin markka-aikana, on maaperä vieläkin puhdistuskohde.


Oma tupa, oma lupa. Tervakosken Union on nyt jonkun mökki.


Pihakoivukin on kohdallaan.


Havupuutarhan koristeita.


Kukkaistutus sisäänajon puolella.

SALPALINJA Ravijoki ja Hostikka

Salpalinja (viralliselta nimeltään Suomen Salpa) pitää tänä päivänäkin yhtä ennätystä hallussaan: se on maamme suurin yksittäinen rakennustyömaa. Vuosina 1940-1941 ja taas 1944 rakennettu linnoituslinja ylsi Virolahdelta Jäämerelle Petsamoon. Parhaimmillaan sitä oli rakentamassa yhtä aikaa 35 000 miestä, joita ruokki 2000 lottaa. Voimme ajatella mikä työmäärä meni pelkästään kiviesteisssä tarvittavien järkäleiden roudaamiseen: keskimäärin kolme tonnia painavia stemuja aseteltiin männiköihin (joihin ne vietiin kuorma-autolla tai traktorivetoisesti) yli kolmannesmiljoona kappaletta (350 000). Salpalinja maksoi noin 2,5 miljardia markkaa aikansa rahaa, mihin Ruotsikin sovjetti-invaasion pelossa hellitti kukkaronsa nyörejä. Linjalla ei koskaan taisteltu, mutta se oli nostoväen miehittämä kesän -44 kuumina hetkinä.

Salpalinjan bunkkeritiheys on suurin Etelä-Karjalassa, olihan Karjalan Kannas Stalinille suorin tie Helsinkiin. Moni kohde on edelleen jäljellä ja bongattavissa.


Salpalinjassa oli kaikkiaan 728 kallioon louhittua tai betonista valettua kantalinnoitetta.


Kävijäturvallisuuden asialla.


Moni Salpalinjan bunkkeri on kuiva, mutta tämä ei.


Maailma olisi ruma ilman pehmeitä sammalmattoja.


Luonnonkiveksi naamioitu väijypaikka, johon on käyty maanalaisesta luolasta tikkailla.


Tikkaat tähystystyskupuun. Huutotorven putki välittää tulenjohtokäskyt alakertaan, jossa on tulipesäke.


Katakombien suonistoa.


Ja löytyihän Salpalinjalta se Salpakin.

MAALAISTUNNELMAA

Lande ei ole enää punaposkisen elävä, ei perifeerisyydessään itsetuntoinen eikä juuriinsa uskova. Se haluaisi olla kuin keskus, mikä on traagista. Tasapäistymiskehityksen keskeltä utelias silmä bongaa kuitenkin runsaasti yksityiskohtia, jotka avaavat sivuja maaseudun ennen vilkkaaseenkin elämänmenoon.


Kuukahtanut kyläkauppa hiljaisen soratien varrella.


Torronsuon saaren lehmien oma Multitabs.


Maalaismenopeleistä se kaikkein klassisin.


Valtion Metallitehtaat on edustettuna Torronsuolla.


Yksi maamme X kappaleesta lakkautettuja sahoja.


Hakesiiloja?


Hylätty ja tuhoutuva tanssilava Ravijoelta.


Täälläkin varmasti solmittiin monta pitkälle kantanutta parisuhdetta ja koettiin draamaa koko inhimillisen skaalan leveydeltä.


Esiintymislavan vieressä oli hyvin minimaalinen koppi "backstageksi".


Helsingin hiljentynyttä maaseutua. Vartiosaaren vanha maamoottori, joka on pyörittänyt hihnoilla puimakonetta.


Hehkukupumoottori käynnistettiin kuumentamalla oikealla näkyvä rautakupu punahehkuiseksi puhalluslampulla. Öljyhöyry kuvun sisällä räjähti ja alkeellinen kone alkoi käydä ryskyttää.

KYLTTEJÄ

Ihmisen kyltittämishimo on loputon. Paikkojen kyltittäminen on haltuunottoa, loogis-rationaalista kontrollia hallitsemattomaan ja vapaaseen nähden. Motiivi voi olla altruistinen tai itsekäs.


Enempiä selittelyitä ei tarvita. Hus, pois! (Saimaan suunta)


Huutomerkki vaarasta on lumoava, elävä taulu. (Hakoisten linnavuori, Janakkala)


Tällaisia kylttejä ei ole montaa Suomessa. Eipä ole montaa luolaakaan. (Torhola, Lohja)


Vanha torppa kurkistaa tielaitoksen mittavan keskustamistoimenpiteen laidalla. Parempi huominen? (Helsinki)


Pohjois-Suomessa (Kiiminki) ajetaan nappi laudassa - tai sitten ei.

MYLLYTULLIN ELI LASARETINVÄYLÄN VOIMALAN RAUNIO, OULU

Oulussa viehättävän Ainolanpuiston laidassa on rujo rauniokokonaisuus, joka tapasi olla Myllytullin vesi- ja hyöryvoimalaitos. Sen vanhimmat osat on vuodelta 1903 ja lääninarkkitehtinäkin loistaneen Victor Joachim Sucksdorffin kynästä. Oulujoen Lasaretinväylästä tempoa kiskonut vesivoimala lakkautettiin jo 1950-luvulla ja sen laitteet myytiin 1960-luvulla. Elokuussa 2006 punakukko pääsi kiinteistössä irti, kuten (jostain syystä) usein ennenkin Oulun arvorakennuksissa.

Palon jälkeen paikat olivat heitteillä kaksi vuotta. Sitten niihin astui taideryhmä Art Front, joiden luovuuden suonta paikan "räjähtänyt" tunnelma inspiroi (http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?extra=-105&j=755362) Raunioihin syntyi osin hylkytavaraa hyödyntävä taidenäyttely. Kesällä 2008 voimalan jäänteissä puuhasi päivittäin kolmisenkymmentä "raunioaktiivia", mikä antoi jo pohjaa underground-kulttuurikeitaan hienolle tittelille. Oulun kaupunki pani vartioiden voimin stopin tälle toiminnalle, mikä johti vandalismin, rappion ja unhoduksen uuteen aaltoon. Tämän vuoden alussa Oulu järjesti "Lasaretinväylän alueen voima-aseman avoimen tontinluovutuskilpailun kaavamuutoksen laatimisen pohjaksi ja toteuttajan valitsemiseksi". Voittajafirma löytyi, alue sliipataan.

Vielä rauniovoimala on rujossa kuosissa. Koulumme siellä kohtaamat teinit luonnehtivat sitä "Oulun siisteimmäksi paikaksi". Voimalan pihalla touhusi puolestaan vähän vanhempia veijareita, jotka pelasivat (heistä kukaan ei ollut oululainen, sivumennen sanottuna) "oululaista perinnekisaa": maassa makasi kaatunut lipputanko, jota pitkin sai edetä aina sen pätkän, mihin onnistui heittämään puukon pystyyn - vähiten Moran nakkauksia tarvinnut oli luonnollisesti voittaja.


Hieno talohan tämäkin on ollut.


Ei varsinaisesti peremmälle houkuttava porraskäytävä, mutta jokin värisyttävä veto tässäkin. Äänimaisemaan kuului jatkuva virtaavan veden ääni jostain talon alta sekä jostain uumenista etäinen nuorison puhe.


Taidetta vai töhryä?


Tämä varmastikin aivan tärisemällä tiedostava dollariteos on Art Front -ryhmän näyttelyn jäljiltä, mutta jo rojahtamassa alas.


Kaikkien UE-kohteiden peruskauraa.


Voimalan sydämessä on sylinterin muotoinen halli. Siinä lienee ollut turbiini ennen kuin laitteet myytiin 1960-luvulla.


Kurkistus kartiomaiseen tilaan. Romujen täyttämän alakerran läpi kuului joen ääni.


Vesi- ja hyöryvoimala-ajan jälkeen rakennus palveli kaukolämpökeskuksena, mihin nämä putket liittynevät.


Iso täysin räjähtänyt halli.


Ja sen pohja. Tuonne ei ihan heti menisi kävelemään.


Kuparit on täälläkin pöllitty ihan kuin Baltiassa.


Jykevää voimansiirtoa.


Voimalan takapihaa. Rakennusta on laajennettu eri osissa sitten 106 vuoden takaisen lähtökohdan.


Puikea vai pitäisikö sanoa norja on tämä muuntajamökki.


Takapihan huoltorakennus on ilmeisesti säästynyt tunkeutumiselta, mutta eräältä 400-500-luvuilla vaikuttaneelta germaanikansalta nimensä saanut omatoimiryhmä on piipahtanut mestoilla.