lauantai 8. lokakuuta 2016

Huipulla-oloa: Kammiovuori, Päijätsalo ja Neitvuori


Tiedät tunteen. Olet kiivennyt korkealle mäelle. Ylemmäksi ei pääse, huippu on nyt tässä. Pysähtymisen paikka. Täyteyden kokemus. Yleensä elämässä tällaiset hetket ovat harvinaisia.

Huiput ovat muistutuksen paikkoja. Ne muistuttavat ihmistä mahdollisuudesta elää suuremassa sisäisessä tilassa. Siinä on anteliaisuutta, viisautta, luovuutta, halua olla hyödyksi.

Akseli Gallen-Kallelan itselleen piirtämä Ex Libris kuvaa metsän keskellä kohoavaa mäenhuippua ja sille pystytettyä hirsirakennusta, jonka edustalla istuu piippua poltteleva mies. Horisontti on kaukainen, taivaalla liitelee kotka tai haukka. Mies mietiskelee rentona, hän on kuin hallitsija joka kevyesti silmäilee hyvässä jamassa olevaa valtakuntaansa. Hän ilmetää sitä mitä Alppi-retkien romantikot ovat kutsuneet käsitteellä Gipfelerlebnis. Suoraan suomennettuna se tarkoittaa huipulla-olon kokemusta.

Huipulla-olon kokemusta ei tule ymmärtää vain näköalojen aiheuttamana huikaistumisena. Pitkälle näkemisellä ja maisemien kauneudella on suuri arvonsa, mutta pitkälle voi nähdä myös topografialtaan vaatimattomilla rannoilla, lakeuksilla ja aavikoilla. Huippu on eri asia, sillä se on luonteeltaan puhdas kulminaatiopiste. Huipulla vapaus ja kaikki-mahdollisuus ovat kotonaan. Harva asia maailmassa rohkaisee samalla suoruudella tavanomaisen ylitykseen kuin mäen tai vuoren laki.

Eräänlaisena modernin kiipeilijäretkeilijän esi-isänä voidaan pitää filosofi, runoilija Francesco Petrarcaa. Hän kiipesi huhtikuussa 1336 Mont Ventouxin (1912 m) huipulle Ranskan Provencessa vain nähdäkseen "mitä sellaisella korkeudella on tarjottavana". Huipulle pääsy oli hänelle vuosien haaveiden täyttymys eikä esteettisesti tuottanut pettymystä. Suuren hetken kunniaksi hän kaivoi esiin Augustinuksen Tunnustukset lukeakseen siitä mukana olleelle veljelleen. Petracra, joka myöhemmin dokumentoi kokemuksensa munkkiystävälleen kirjeessä, vannoi ensimmäisen silmäänsä osuneen lauseen käsitelleen sitä kuinka ihminen hämmästelee vuorten korkeutta ja muuta luonnon suuruutta, vaan ei huomioi sisimpäänsä. Runoilija reagoi muistutukseen välittömästi. Hän vaikeni koko loppuretkeksi, käänsi katseensa sisäänsä voidakseen huomata huipulla-olon itsessään.

Pelkän esteettisen kokemuksen ylittävää kontemplatiivisuutta tavoitteli myös kirjailija Jack Kerouac, joka pestautui kesällä 1956 metsäpalonvartijaksi, jotta saisi mahdollisuuden viettää kaksi kuukautta Washingtonin osavaltiossa sijaitsevan Desolation Peakin (1860 m) palotornissa. Huipulla-olo -kokemuksen määritelmiä pakeneva luonne ilmenee hänen sanoissaan: "Kun saavutat vuorenhuipun, jatka kiipeämistä."

Korkealle, korkealle pääsivät amerikkalaisten Skylab- ja neuvostoliittolaisten Salyut-avaruusasemat 1970-1980 -luvuilla. Ne olivat miehitettyjä jopa usean kuukauden jaksoja kerrallaan. Ihminen ei ollut koskaan oleillut niin pitkään niin keinotekoisessa ympäristössä. Mistä astronautit ja kosmonautit näkivät unia? Enimmäkseen maisemista, vuorista ja pilvistä.

On ikuinen kesä, näyttämönä Suomen luonto, paikkoina Kammiovuori, Päijätsalo ja Neitvuori. Jatkamme kiipeämistä.

KAMMIOVUORI, SYSMÄ

Itä-Hämeen korkein paikka on Sysmän Kammiovuori (221 metriä merenpinnasta).

Nämä huipulla-olon puitteet eivät käytännössä sisällä mitään sivilisaatiosta muistuttavaa.

Siniautereisuus on maiseman siniverisyyttä.

PÄIJÄTSALO, SYSMÄ

Päijätsalolla on vuonna 1899 valmistunut näköalatorni, jonka huipulta kuva on otettu. Tornin rakensivat paikkakuntalaiset ja huvilaväki. Venäläinen virkavalta protestoi tornin pystytystä, vaikka sen tarkoitukseksi oli selitetty Päijänteen kauneuden ihailu. Huipulla-olo on vaarallisen avaavaa.

Kesäyö jota moottoriveneet kunnioittavat täydellä puuttumisellaan.

Selkävesiä.

NEITVUORI, ANTTOLA

Neitvuoren korkeus on merenpinnasta 184 metriä ja Luonterista, Saimaan läntisimmästä osasta, 110 metriä.

Alkujaan paikan nimen kerrotaan olleen Hiidenvuori, mutta nimi vaihtui kun nuori nainen sydänsuruineen hyppäsi vuorelta.

Tässä(kin) tapauksessa huipulla-oloa tukee hiljaisuus. Aamuun mennessä on kuulunut vain kuikan, kehrääjän ja palokärjen ääniä.

Vaeltaja katsoo maisemaan - vaiko sittenkin sisäänsä?

Aiemmin mainittu Ex Libris kuvattuna Salakirjojen uudelleenjulkaiseman Kallela-kirjan kannesta.

Samaa teemaa nostatti kaksi pohjoisen mahtimäkeä vuonna 2012:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2012/08/yha-ylos-yrittaa-kaksi-mahtimakea.html

Ei kommentteja: