Karua lumoa Ilmusmäen ja Hiidenmäen luolilla

Ihminen, kallio ja luola kohtaavat Perniön unhoisassa takametsässä.

Ajatelkaamme, ettei onkaloita ja rotkoja olisi.

Miten loisteliailta maastonhuiput tuntuisivat, jos ne vertautuisivat vain tasaisuuteen, äärettömään lakeuteen? Olisiko päivänvalo latteaa pakkosyöttöä ja maisemassa halpa tuntu, jos pimeydellä ei olisi maallisia päiväpesiä? Entä miten tämä ulottuvuuspuutos vaikuttaisi ihmismieleen - jota ympäristö väistämättä muovaa?

Onneksi on luolia ja rotkoja. Niiden huomassa on välillä syytä käydä.

Asiamiehet Salakirjoista, Romantic Geographic Societysta ja Esoteerisen maantieteen koulusta kävivät Suomen luolien juhlavuoden retkellä. Jaa että miten niin on Suomen luolien juhlavuosi? Toukokuussa ilmestyi yli neljän sadan sivun Suomen luolat; teos, joka esittelee tuhatkunta kotimaista luolaa. Se pohjautuu geologian ja paleontologian professori Veli-Pekka Salosen sekä geologien Aimo Kejosen, Sakari Kieloston ja Seppo I. Lahden vuonna 1982 aloittaman ja edelleen jatkuvan luolaprojektin aineistoihin. Luolaretkemme koolle kutsuja Tuomo Kesäläinen on kirjan pääkirjoittaja ja kuvaaja. Luolamiehenä tunnettu herra lienee käynyt useammassa suomalaisessa luolassa ja rotkossa kuin kukaan muu.

Toukokuisella retkellä oli kaksi kohdetta: Ilmusmäki ja Pirttimäen Hiidenkirkko. Ne sijaitsevat Varsinais-Suomen vehmaissa ja viljavissa maisemissa, Salon ja Perniön kunnissa.

ILMUSMÄKI

Muutaman kilometrin Salon keskusta etelään sijaitseva Ilmusmäki hallitsee maisemaa ja antaa näköalat. Merenpinnasta sen laki yltään 101 metriin. Mäelle johtaa hyvin jyrkkä kalliopolku. Vaikeakulkuisuudesta huolimatta Ilmusmäki on ollut takavuosina tärkeähkö matkailunähtävyys. Nykyisyys on hiljaista, mutta menneisyys kohisee ja kuiskii. Mäen väitetään olleen tietäjien voimapaikka, voimallinen kalliokirkko. Ja keitä olivatkaan seudun pronssikautiset asukkaat, he kokosivat Ilmusmäen korkeuteen seudun suurimpiin kuuluvan röykkiöhaudan eli hiidenkiukaan.

Ilmusmäki on ollut ennen suosittu nähtävyys, jota varten kulki oma tiesilmukkansa. Nyt siitä on rouhittu päällyste pois.

Ilmusmäkeä on kutsuttu Varsinais-Suomen Koliksi.

Vuoren laella näkyy hiidenkiuas.

Hauta on mahtavan kokoinen.

Tämän toteavat myös asiamiehet J. Hällström ja J. Kivi.

Liepeillä on muinainen rantakivikko, pirunpelto. Haudan kivien alkuperää ei tarvitse kahdesti miettiä.

Luolan alla on nuotiopaikka ja tasainen makuusija ainakin kolmelle. Tämä ei kuitenkaan ole Ilmusmäen päällikköluola...

... vaan tämä.

Maanjäristyksessä syntyneen rakoluolan seinässä on laaja sileä pinta, liikkumasauma.

Luolan perällä. (Kuva Tuomo Kesäläinen)

Luolamies taltioi tutkijoita varten luolaeliöstöä. Luolilla on oma erikoinen lajistonsa, jota ei kunnolla tunneta. Onhan tieto ylipäätään luolien sijainnista ollut hajallaan.

Jokin hädintuskin silmälle erottuva sääski-parka on päätynyt koeputkeen.

Siirrytään toisaalle, Perniön puolelle.

Välillä kiepataan hyvin perifeerisissä paikoissa.

PIRTTIMÄEN HIIDENKIRKKO

Graniittigneissijyrkänne on terävine paasineen ja louhikkoineen raju, suorastaan irvistävä. Louhikolla on kita, luola. Se toimi 1800-luvulla Perniön tunnetuimman noidan kirkkona. Noita oli Kumlin-niminen mies, joka antoi kalliokirkossaan parannusta niille, jotka hänen hoitoonsa uskaltautuivat. Luolassa kerrottiin asuvan hiisiä, jotka Kumlin oli kesyttänyt tuekseen.

Metsää on tarvottu, puita nähty. Mutta sitten edessä on yhtäkkiä korkea seinä.

Kallio on helpoimmastakin nousukohdasta kaikkea muuta kuin kapuamiseen rohkaiseva. Sinikkäästi ja varovaisesti voi lohkareiden lomasta kuitenkin edetä.

Jyrkänteen juurella on piilokojun jäänteet. Todennäköisesti siitä on kuvattu mäyrää, kettua, korppia tai huuhkajaa.

Louhikossa on Kirkoksi kutsuttu luola, jolla on pituutta 14 metriä, leveyttä puolesta viiteen metriä ja korkeutta jopa kuusi metriä. Luolan suuaukon lähellä on ainakin kolme peuran pääkalloa, kuka tietää miksi.

Luola sisätila herättää kunnioittavaa ihmetystä. (Kuva: TK)

Risukeittimen polttoaine piti tuoda mukana alempaa. Tuhansissa vuosissakaan ei ole metsä pystynyt asettumaan rinteeseen.

Tuossa kai tapasi noita Kumlinkin seistä, katseensa viereiseen korpeen luoneena. (Kuva TK)

Ihminen on pieni näillä mestoilla. (Kuva: Jussi Kivi)