Seuraavassa näemme kymmenen + yksi erään maantieteilijän tavaraa. Ne on poimittu esittelyyn fiiliksellä liikoja valintoja punnitsematta. Näin katsaus palvelee myös kirjoittajan itsereflektiona. Liiasta tavarasta voi mennä hima tukkoon. Hyvä ajatus olisikin käydä krääsänsä aika ajoin läpi; kysyä jokaisen kohdalla 'olenko tarvinnut tätä, tulenko vielä tarvitsemaan?' ja panna kielteisen vastauksen saaneet kiertoon, pois pölyttymästä. Kevät tuntuu siihen jotenkin luontevalta ajankohdalta.
Joskus on tarpeen antaa merkki, joskus seremoniallinen hetki tuntuu kaipaavan juhlallista töräytystä, joskus omenapuuta hapuilevalle metsäkauriille on syytä järjestää muuta ajateltavaa. Tuohitorvi on ekologinen perinneinstrumentti, jolla on uskomattoman kantava ääni. Tämä on Mikkelin torilta vuodelta 1998 ja tuntemattoman tekijän. Suomessa paimenpuhaltimien ehdoton grand ol' man on Turussa vaikuttava Jarkko Aallonloiske, jolla on tuohisoitinvalmistajana 40 vuoden kokemus. Hänen mestarinsa oli kansansoittajalegenda, 1886 Inkerinmaalla syntynyt Teppo Repo.
Kylmä ilmastomme suorastaan pakottaa kuumien juomien litkijäksi. Tämä kultamitalilaadun teepannu on leiman mukaan vuodelta 1957. Mikä olisi sitten kultamitalilaadun juoma? Näin keväällä on pakko vastata: kuumennettuun (ei kiehautettuun) koivunmahlaan haudutettu matee. Mahlan hento makeus yhtyy mateen hienoisen karvaaseen aromiin keisarillisen, jopa alkemistisen maukkaalla tavalla.
Now ain't she sweet? Laskuja ja posteja on paljon mukavampi avata, kun työkalu on silmänilo ja singahtaa tehtäväänsä aina yhtä auki räjähtävällä innolla. Pikkumaiset lainsäätäjät kielsivät nämä kaunottaret jo 1977 teräaselailla.
Eksoottisten eläinten maahantuontia elävänä eikä kuolleena ei voi suosia. Mutta kirpputori valkopesee vaikka täytetyn pandan synnittömäksi hankinnaksi, kuten Vihreän Langan "Eno" joskus kirjoitti palstallaan. Scorpion du Sud on vähään tyytyvä lemmikki. Se tuo kotiin kaukomaan tunnun ja vapauttaa epäekologisesta tarpeesta reissata maailman ääriin.
Ken availee jäätyneitä veneen ja polkupyörän lukkoja tai tekee kehnolla kelillä nuotiota, kaipaa kovassakin tuulessa toimivaa tulentekovärkkiä. Primuksen uudelleentäytettävä Powerlighter-stendari posottaa 1300 asteen sinisen, ulkona lähes näkymättömän liekin. Tuli on muutenkin sellainen peruselementti, jota on hyvä fiilis olla aina matkassa, vaikka ei spaddua blaadaakaan.
Tämä höyrykoneen näköinen hökötys takoo niitit paperinivaskoihin jämäkästi ja tyylillä. Vanguard no 1. Patended. Made in England. Takana oleva radio on niitä veikeitä, joiden taajuuspaneeliin on merkitty vähemmän ilmeisiä asemapaikkoja tyyliin Harkov, Pietarsaari, Kaunas, Motala, Lvov, Kalunborg, Athlone, Droitwich, Lille, Ylivieska, Monte Carlo, Crowborough, Moorside Edge, Tartu... (Vinkki: jos sinun pitää huollattaa vanhaa elektroniikkaa, kuten radioita, tsekkaa Kaapelitehtaan pommisuojassa pajaansa pitävä Vahvistin Vesanen).
Itävaltalaisen sepän käsityönä tekemä munniharppu. Lovella varustettu puupalikka toimii yhdessä kuminauhan kanssa harpun kantokotelona. Käytännöllisin mahdollinen musiikki-instrumentti kevyenä, taskuun mahtuvana ja äänimaailmaltaan hämmentävän monipuolisena (tranceteknoa luomusti, voidaan luonnehtia). Munni on ilmeinen arkkityyppi, sillä se on tunnettu yhtä lailla keskiajan Skandinaviassa, Välimerellä, Kaakkois-Aasiassa (bambuisena) kuin Siperian shamaanienkin keskuudessa. Ainakin Suomessa munniharppu oli aiemmilla vuosisadoilla etenkin kulkumiesten, kerjäläisten ja kylähullujen eli erilaisten sivullisten soittopeli. Lännenelokuvat ovat tuoneet osaltaan munnia tunnetuksi, se soi muun muassa leffan Vain muutaman dollarin tähden rehvakkaassa, Ennio Morriconen käsialaa olevassa tunnarissa. Lisätietoa soittimesta Suomen munniharppuyhdistyksen sivuilta (kyllä, Suomi on yhdistysten luvattu maa):
http://www.freewebs.com/munniharppu/index.html
Maantieteilijän tulee nähdä kauas. Venäläinen suurtehokiikari Kronos näyttää kirkkaalla ja tarkalla 20-kertaisella suurennuksellaan kuun kraateritkin. Laadukas optiikka perustuu tiettävästi toisen maailmansodan jälkeen Saksasta koneineen ja ihmisineen itään pakkosiirretyn kiikaritehtaan tietotaitoon. Mainittakoon, että tehokkaiden kiikareiden lisäksi suositeltava kapistus on luuppi, jolla voi puolestaan sukeltaa pienten yksityiskohtien ihmeelliseen maailmaan.
Fikkarifetissiä ei käy kieltäminen. Valo on symbolisesti ja konkreettisesti hieno juttu.
Fiskarsin retkikirves on näppärä sytykkeiden pilkontaan. Kirves on ihmiskunnan vanhin työkalu, eli voiko se olla turha? Kirveen kulttuurihistorian (Kirves, Maahenki 2009) kirjoittanut Juha Maasola muistuttaa, että Suomessa on asuttu 10 000 vuotta metsän avulla, ja näistä 9900 vuotena metsätyöt tehtiin yksinomaan kirveellä. Saha tuli kirveen rinnalle vasta 1800-1900 -lukujen taitteessa.
Isoisän perintöä olevan mustetäytekynä Faberin terä on 14 karaatin kultaa. Kyseinen materiaali on täydellistä, sillä se on juuri sopivan pehmeää kuluakseen yksilöllisen käsialan mukaiseksi.
Ovatko esitellyt tavarat tarpeellisia? Allekirjoittanut jää miettimään sitä.
On tutkittua, että vaurastuminen (ja sen oleellisena ilmentymänä tavara) lisää ihmisen onnellisuutta vain kun kohotaan silkasta köyhyydestä kohtuulliseen toimeentuloon. Sen jälkeen vaurastuminen ei enää korreloi onnellisuuden kanssa. Viisaammat ovat lisänneet, että liika omistaminen tuo vain huolta, kaikenlaista säätämistä, kun omaansa täytyy vartioida ja monin tavoin ylläpitää. Ovatpa tietävät myös virkkoneet, että halu on loputon kuin suolavettä juovan jano. "Sen toiveet ovat", kirjoitti jo vanha kunnon Arthur Schopenhauer ihmisen tahdosta, "rajattomat, vaatimukset ehtymättömät, ja jokainen tyydytetty toivomus synnyttää uuden. Ainoakaan maailmassa mahdollinen tyydytys ei riittäisi sammuttamaan sen halajamista, asettemaan sen pyrkimiselle lopullista päämäärää sekä täyttämään sen sydämen pohjatonta kuilua."
Kun yksi tavara ei enää suo kiksejä, maalaa mieli seuraavan hyvin haluttavaan valoon ja kuiskuttaa maireasti 'kun tämän vielä hommaat, olet oleva ikuisesti onnellinen'. Lankaan mennyt ihminen, valaisevalla nykytermillä 'kuluttaja', saa tyypillisesti vain lyhyen hetken onnea uudesta kamppeestaan, kun hän alkaa jo funtsia, että jokin muu värivaihtoehto tai uudempi vuosimalli olisi sittenkin se taivaan avain. Et cetera, pyörä - samsara sanskritiksi - jatkaa näin pyörimistään. Tyytyväisyys siihen mitä jo on, mitä jo omistaa - se on helkkarin huojentava ja vapauttava vaihtoehto. Vaikeaa, kyllä. Mutta tavoittelemisen, harjoittelemisen, kokeilemisen, omaksumisen arvoista. Hyödykkeiden hyödyke, jota kukaan ei trademarkkaa, koska se on myynnin antiteesi.
Tyytyväisyys. Hanki se jo tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti