Meneepä Hankoon syystä tai toisesta, on hyvä virvoittautua menomatkan varrella olevalla Dagmarin lähteellä. Siitä Aleksanteri III ja hänen puolinso tanskalaisprinsessa Dagmar tapasivat hakea vodaa saaristovierailuillaan, joita oli useita 1887-1894. Keisarillisesta tankkauksesta haltioitunut paroni ja vapaaherra Mauritz von Hisinger rakennutti lähteen ympärille kivisiä muotopuutarharakenteita 1888, jotka suovat yhä arvokkaan hörppimiskokemuksen.
Olen kuullut syntyperäisen hankolaisen kuvaavan kaupunkinsa talvista eristyneisyyttä, sen pysähtynyttä ilmapiiriä, eksistantialistista pohjakosketusta, joillekin taivaallisen rauhan veroista ja toisille vain lamaavaa. Sen synty ei ole ihme, kun harmaan autiuden vertailukohtana mielessä sädehtii alati aurinkoinen suvi hangonkeksin muikeudella: kaikkialla vellovine koti- ja ulkomaalaisine vieraineen, valkeine purjeveneineen, jokaviikonloppuisine purjehduskilpailuineen, gallerioineen, kasinoineen, rantalentopalloineen, sukellussafareineen, festareineen, rantabulevardin bed&breakfast-villoineen, samettisissa öissä sykkivine diskoineen, hienohiekkaisine uimarantoineen, bilenuorisoineen, avoautoineen, piknikkeineen, surffaajineen ja ruskettuneine bikinimimmeineen. Sellainen nousee pikkukaupungille helposti päähänkin, inhimillistä toki, sitä kun ollaan hetken aikaa niin haluttua, niin buukattua, niin in ja hot.
Kun nauru, lokit ja basson jytke vaikenevat, Hanko katoaa. Kuolee. Mutta vain ilmaantuakseen yhä uudestaan kuin vuodenkiertoa elävä monivuotinen kasvi. Hanko opettaa ilmiömaailman luonteesta, koska sen syklisyys on niin silmille hyppäävää. Alati rullaava muutos, pysymättömyys, asioiden ilmaantuminen ja katoaminen, nouseminen ja laskeminen, kokoontuminen ja hajaantuminen, ilmiöiden illusorinen luonne, unen- tai elokuvankaltaisuus... Se tulee kesäkaupunkien asukkaille tarjottimella, suostuvat he sen näkemään tai eivät.
Tässä katsauksessa keskitymme kolmeen hankolaiseen kohteeseen: linnoituslaitteistaan erityiseen Harparskogiin, joka ei tosiasiassa kuulu Hangon kuntaan mutta toimii porttina kaupunkiin kulkevalle, kalliokaiverruksistaan ainutlaatuiseen Hauensuoleen, joka on vaihtoehtoinen nimi heti Hangon eteläpuolella sijaitsevalle Tullisaaren saarelle (itse asiassa se on kapea salmi Tullisaaren ja sen viereisen nimettömän pikkusaaren välillä) sekä viimeisenä vaan ei vähimpänä Gustavsvärnin linnakesaareen, joka kuuluu rannikomme linnoitussaarten sukupuuhun yhdessä Pähkinälinnan (ei nyky-Suomen alueella), Svartholmin, Fort Slavan, Suomenlinnan, Raaseporin ja Kuusiston linnan kanssa.
Hanko. Kaupunki, jossa kolmannes työikäisistä ei ole suorittanut mitään peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Lajissaan kyseessä on Suomen kuntien "pohjanoteeraus" - tai ehkäpä sittenkin osoitus eristyksen synnyttämästä itsenäisyyden ja itseriittoisuuden tunteesta.
HARPARSKOG
Kun Stalin oli taivutellut teräksellä Suomen antamaan Neuvostoliitolle Hangon tukikohtakäyttöön 1940, aloitti Suomi puolestaan Hankoniemen linnoittamisen, jolla pyrittiin varmistamaan kuokkavieraan pysyminen omimassaan nurkkauksessa. Jo samana vuonna alueelle rakennettiin muun muassa vahvoja bunkkerijärjestelmiä. Näitä näkee edelleen Harparskogin alueella.
Harparskogin linnoitukset palvelivat Hangosta 1941 käydyn taistelun aikana vain taustavarmistuksena, sillä varsinainen rintama oli useita kilometrejä lännenpänä. Niiden rakentamisen tarkoitus olikin, kuten jo todettua, puolustuksellinen: estää punavyöry Helsingin suuntaan. Kylmän sodan aikana 1960-luvulla kansainvälinen ilmapiiri viileni siihen huurrepisteeseen, että Harparskogin linnoitteet aseistettiin kaikessa hiljaisuudessa uudestaan ja aseistus pidettiin paikallaan 1980-luvun loppuun.
Intuitiviinen etsintämetodi eli haahuileva samoilu tuotti kolme bunkkeribongausta, tässä eräs niistä. Maastoon jäi vielä useita löytöjä odottamaan.
Ylhäällä on tähystyskupu, josta on ollut tarkoitus antaa tulenjohto-ohjeita muun muassa bunkkerin alaosassa olevalle konekiväärille.
Metallinen tähystyskupu lähempää.
Heinikkoon jäävä kupu toisesta linnakkeesta.
Kallioon louhittuja yhteyskäytäviä ja suojahuone.
Bunkkerin lukittu sisäänkäynti.
Tämä bunkkeri ei ollut lukossa. Fillari antoi ymmärtää, että joku on sisällä. Näin ei kuitenkaan ollut. Ehkä joku paikallinen mummon on pitänyt suojakoloa turvallisena parkkipaikkana kulkupelilleen, kun on jatkanut dösällä kylille.
Selkeitä ohjeita bunkkerin ovessa.
Jalusta kuularuiskulle.
Bunkkeriin vaan bunkkaamaan, punkka odottaa. Joissakin bunkkereissa onkin kuulemma yöpynyt partiolaisia.
Yksityiskohta bunkkerin ulkoseinästä. Tämä ei ollut Made in China -aikaa.
Harparskogin taajaman asutusta lähinnä olevan bunkkerin väijykupu. Jäteastioissa on selvästi samaa designia. Jokin taho pitää tätä bunkkeria ajoittaisessa esittely- tai fiilistelykäytössä, kuten nähdään seuraavista kahdesta kuvasta.
Konekivääri asemissa.
Hyvässä rasvassa oleva 45 mm:n panssarintorjuntatykki.
Umpeutunut juoksuhauta. Varsinaisella rintamalla ei mahtibunkkereiden suojasta ollut tietoa.
Hangon metsissä kulkevia panssariesteitä.
Neukkustemu kutsuu muistamaan uhreja. Ulosheitettäessä köniinsä saaneita julkeita kuokkavieraita, Suomen kansan parasta tahtoneita työläissankareita, rikollisen diktaattorin maailmanvalloitushankkeen avuttomia heittopusseja. Tulkinta on sinun.
Harparskogin pohjoispuolella yksinäisellä metsäisellä paikalla, soratien varressa on kohta, jossa Mannerheim otti vastaan Hangon takaisinvaltaamisen paraatin. On sinänsä hämmästyttävää, että neuvostojoukot onnistuivat (ja halusivat) roikkua Hangossa joulukuun alkuun 1941, jolloin koko Itämeri oli heiltä suljettu lukuunottamatta hiirenmentävää aukkoa Leningradin luona.
Hangon rintamasta ja sen jäänteistä on laatinut asianharrastaja Kimmo Nummela hyvin seikkaperäisen esityksen: http://www.hangonrintama.fi
ETEENPÄIN TEHDASMAISEMISSA...
Skodet viuhuvat yhä Hankoniemellä.
Hiidenkirnut jaksamme aina tarkastaa, vaikka voita emme olekaan koskaan löytäneet.
Hankoniemen Koverhar ja Ovakon terästehdas.
Teollisuusestetiikkaa. Kevyesti ruosteiset kuutiot ovat kuin fariinisokerikuorrutteisia.
Nämä on gigalomaanisia puljuja.
Seuraavaksi vuokrasimme botskin. Suuntana Hangon Tulliniemen eteläpuolella sijaitseva Hauensuoli.
HAUENSUOLI
Kahden saaren väliin jäävä Hauensuoli on muodoltaan kalansuolta muistuttava salmipahanen, jonka kalliorannoilla purjelaivojen miehistöt odottivat menneinä vuosisatoina suotuisia tuulia. Odottavan aika on pitkä, mutta ihminen luova. Niinpä merimiehet kaivertaa nihruttivat nimikirjaimiaan kallioon, kapteenit ja arvomatkustajat komeampiakin vaakunoita. Kaikkiaan Hauensuolen graniittiin piirtyi runsaat 600 "puumerkkiä", joista valtaosa on 1500-1600 -luvuilta. Mukana on kuninkaiden Eerik XIV, Juhana III ja Kustaa III kaiverrukset. Ja tietenkin Urho Kaleva Kekkosen, kai ainoana 1900-luvun tagina.
Suomenlinnan rakentajana tunnetun Augustin Ehrensvärdin juhannuksena veneillyt porukka intoutui kalliokaiverruksessaan pitempäänkin sanailuun: Jahti Flickan tuli tänne hauskan seurueen kanssa 21. 6. 1754. Hahn ja Gethe mittasivat saaria, Gerdes ja Frese metsästivät, Liedner kalasti, Skytte keitti hyvää kahvia, Ribbing lepäsi, Spången teki kaiverruksen ja Ehrensvärd mittasi veden korkeuden.
Museoväki on vahvistanut joitain kaiverruksia värillä. Hoitoa tehdään myös muun muassa hammasharjalla rapsuttelemalla.
Hauensuoli historiallisen vieraskirjansa kera on ehdolla Unescon Maailmanperintökohteeksi. Paikka rauhoitettiin muinaismuistoalueeksi 1967, mitä ennen osa piirroksista tuhoutui muun muassa kaapelitöissä.
Tietokone halusi jostain syystä väkisin vääntää tämän kuvan pystyksi, joten saakoon tahtonsa läpi. Ehkä siihen on oma mystinen syynsä...
Olaus Magnus kirjoitti Hauensuolen galleriasta jo 1555 julkaistussa teoksessaan Historia de gentibus septentrionalibus.
Paikka ei ole luonnoltaankaan hassumpi.
Absurdina kontrastina Venäjälle rahdattavaa automerta nuolenkantaman päässä kaiverrussaarelta Tulliniemen satamssa.
Nykyajan viesti, laaduttomana jo pahoin rapistunut, on tietysti mussutus. Milloin näemme jonkun saaren rannassa kyltin, jossa lukee "Maihinnousu sallittu. Tervetuloa."
GUSTAVSVÄRNIN MAJAKKA JA LINNOITUKSEN RAUNIO
Hauensuolelta jatkamme toiseen Hangon edustan merelliseen kohteeseen, Gustavsvärnin saarelle, joka sijaitsee noin kolme kilometriä kaupungista lounaaseen. Pienen saaren sanotaan nousevan kuin vuoren merestä; sen rannat ovat hyvin syvinä kelvolliset isojenkin laivojen parkkeeraukseen ja sukeltajille mieleisiä.
Gustavsvärnillä on saaren omasta punaisesta graniitista rakennettu linnoitus, nykyisin raunio. Linnoitus rakennettiin 1700-1800 -lukujen vaihteessa suojaamaan Hankoa ja se oli osa laajempaa puolustusjärjestelmää. Ruotsalaisluomus päätyi taistelutta venäläisten käsiin 1808, ihan kuin Suomenlinnakin. Uudet venäläisisännät jatkoivat sen rakentamista. Krimin sodassa 1850-luvulla siellä oli noin 60 tykkiä, ja se torjuikin englantilaisten valloitusyrityksen. Outoa logiikkaa kyllä, linnoitus räjäytettiin silti Pietarin käskystä "merkityksettömänä" elokuun 27. 1854. Posauksesta vastasi 10 000 kiloa mustaa ruutia.
1870-luvulla saarelle rakennettiin valomajakka sekä sumusireeni hoitajantaloineen. Kuten kaikilla majakkasaarilla, Gustavsvärnillä asuttiin ympärivuotisesti. Ennen toista maailmansotaa asukkeina oli kolme perhettä, parhaimmillaan 30 henkeä. Toinen maailmansota lopetti majakan toiminnan vuosiksi ja miehityksen kokonaan, nykyinen automaattimajakka rakennettiin 1951.
Suomen Majakkaseura http://www.majakkaseura.fi/fin/ vuokrasi sumusireeninhoitajan talon Metsähallitukselta keväällä 2005 ja aloitti sen talkookunnostuksen, tavoitteena mahdollisimman alkuperäinen asu.
Gustavsvärn 59°48′2.98″N, 22°56′35.05″E.
Hankoniemen strategisesti tärkeä asema on synnyttänyt raunioromantiikkaa.
Mäsäksi posautetut bastioninmuurit ovat restauroimattomia ja kutkuttavasti sortumavaarallisia.
Saaren aiempi nimi Eldskär (muutettu Gustavsvärniksi 1788) kertoo, että eldistä on tässä mestassa stikkailtu ennen majakoitakin, arvatenkin muinaisaikojen vainovalkeisiin.
Majakalla on yhä merkitystä tärkeän sataman edustalla.
Romanttisissa mielikuvissa Hangon vesillä on aina bläkä ja lämpö hivelee. Joskus se on todellisuuttakin.
