Sompasaari: huvilaidylistä betonimurskaamoksi

Jotkut vanhemmat stadilaiset, etenkin Sörkan ja Kallion kasvatit, muistavat vielä pyöreälinjaisen ja korkeaprofiilisen Sompasaaren, joka oli tunnettu vehreästä luonnostaan ja huviloistaan. Saari komisti maisemaa Sörnäisten edustan vesialueella, takanaan Mustikkamaa ja Korkeasaari. Se oli suosittu duunariperheiden viikonloppuretkien kohde; silloin kun seudun rannat olivat vielä avoimet, oli monella kalliolaisella ja sörkkalaisella oma soutuvene.

1950-luvun lopulta alkaen Helsingissä tuhottiin siekailematta paljon vanhaa. Samassa rytinässä kaupungin rakennusperinnön kanssa ahmaistiin näennäisedistyksellisen keskustamisen molokinkitaan Sompasaari. Koko saari fyysisenä paikkana katosi: vuosien 1958-62 aikana se räjäytettiin, louhittiin, lanattiin ja yhdistettiin täyttömaalla mantereeseen (Sörnäisten vielä aiemmin idyllisen näköiseen satamaan). Paikalle syntyi megalomaaninen konttisatama, jonka nimessä kuopattu saari vielä kummitteli. Samoihin aikoihin Sompasaaren ympäriltä hävitettiin myös saaret Nihti, Hanasaari ja Kana.

Nyt Sompasaaren satamapäivätkin ovat luetut. Satama hylättiin seremonioitta viime vuoden lopussa, kun Helsingin laivarahtiliikenne keskitettiin Vuosaareen. Sompasaaren rakenteita, kuten halleja ja junanraiteita, on purettu kevään ja kesän aikana nopeassa tahdissa. Konttien lähdettyä alueesta on kehkeytynyt laaja asfalttiautiomaa. Joskus 15-20 vuoden päästä sen on määrä olla valmis Kalasataman nimeä kantava asuinalue, jossa asuu 17 000 ihmistä ja on 10 000 työpaikkaa. Ennen sitä alue läpikäy erinäisiä metamorfooseja. Ensi vaiheessa sinne on luvassa betonin, tiilien ja asfaltijätteen murskaamo sekä kymmenien hehtaarien varasto maa-aineksille. Kaaottinen jylinä ei ole kiva uutinen Korkeasaaren partakorppikotkalle, sarvikaurikselle ja kissalaakson pedoille, jotka asustavat parin sadan metrin päässä. Mitä tulee maisemaseikkoihin, Helsingin kaupunki on palkannut hätiin taidekonsultin, jonka tehtävänä on taikoa brutaalista roskakasasta jotenkin lohdullisempi.

Konsultteja odotellessa Sompasaaren tuulisia kenttiä kulkevat satunnaiset urbaanit tutkimusretkeilijät, joita askarruttaa raunioromantiikka ja epäpaikkojen voimaannuttavaa potentiaa uhkuva järjestäytymättömyys. Vuosikymmeniä suljettuna olleen alueen äkillinen aukeneminen paljastaa myös uusia, yllättäviäkin vinkkeleitä katsoa Helsingin kasvoja. Alueella on laajuutta kaiketi kymmenen Olympiastadionin verran ja sen elimellisessä yhteydessä on niin ikään hiljattain suljetusta avoimeksi muuttunut Suvilahden voimala-alue. Sompasaaren pohjoispuolella oleva Verkkosaaren satama-alue vetelee sekin viimeisiään.

Sompasaareen vielä toistaiseksi parkkeeratun Finnlinesin Runner-aluksen perämies Pekko Muurla kuvailee Helsingin Sanomissa (19.6.2009) satama-alueen nykytilaa näin: "Näkymä on hämmentävä. Tähän paikkaan on aina yhdistynyt hirveä kiire. Nyt on hiljaista, ja kaikki on kuin ydinsodan jäljiltä."

Tuohon "ydinsodan" maisemaan meidät johdattaa seuraava kuvasarja, joka on peräisin juhannuksen kynnyksellä tehdyltä Sompasaari-iltakävelyltä. Kesäinen ehtoo oli suloisimmillaan, ja tulemisen ja menemisen paikka viritteli kaukokaipuuta. Jos ei pidemmälle, niin ainakin vapaudeksi kutsuttuun myyttiseen sijaintiin.


Sompasaaren haihtunut satama pohjoisesta Englantilaiskalliolta Itäväylän yli nähtynä. Pituussuunnassa asfalttierämaalla on mittaa noin puolitoista kilometriä.


Sompasaaressa lienee nyt Helsingin kantakaupungin väljimmät neliökilometrit.


Merihaka sointuu sävy sävyyn Sompasaaren purkuläjistä tiirattuna.


Mietiskelytuoleja, joissa voi pohtia vaikka sitä kannattaako saaria tuhota tuosta vain hetken tehokkuushuumassa. Taustalla eräs Sompasaareen vielä kiinnittäytyneistä rahtilaivoista.


Tästä oli juuri kiskaistu junarata mäkeen.


Kutsuvan näköinen kioski oli omistettu vaarallisille aineille...


... Niin kuin tällaisille....


... Tai tällaisille...


... Tai ehkäpä tällaisille.


Tuomiokirkko uudesta näkökulmasta.


"Seuraa unelmia".


Tässä on ollut tavaralaituri junaa varten.


Eräs aidon rönttöympäristön indikaattorilaji on tuhottu auto.


Sisätiloja.


Uhoa seinän leveydeltä.


Kulosaaren silta leikkaa sataman pohjoisosaa.


Sompasaaren ja Verkkosaaren satamien väliin jää Englantilaiskallio ja sille rakennettu Kalasataman metroasema. Sen vieressä, metroon näkymättömissä, pilkistää romanialaisten mustalaisten telttaleiri.


Rakennus Sompasaaren satama-alueen pohjoisosasta.

Jälkikirjoitus: kuvaus Sompasaaren menneestä muodosta.

Alla Sallamaria Tikkanen esittelee kadonnutta Sompasaarta artikkelissaan 'Paratiisit ja niiden varjot', joka julkaistiin vuonna 1999 kirjassa 'Nokea ja pilvenhattaroita - Helsinkiläisten ympäristö 1900-luvun vaihteessa'.

Sompasaari oli suuri, pyöreä, korkea ja kallioinen saari, jonka rantoja kiersi puiden varjostamat viehkeät polut. Saaren korkeimmalla kohdalla oli huvimaja ja näkötorni, jonka sakaraharjaisen tornin mainitsi erinomaisena näköalapaikkana jo Sakari Topelius kertomuksessaan "Vinsentti Aallonhalkoja". Helsinkiläiset tekivätkin mieluusti huviretkiään Sompasaaren kuuluisalle näköalatornille. Matka saareen taittui miellyttävästi aikataulun mukaan kulkevilla pienillä höyryaluksilla."

"Sompasaaren kasvisto oli erityisen monipuolinen ja rikas; saaren kasvistoon on arvioitu kuuluneen ainakin kolmesataa eri kasvilajia. Alkuperäisen kasvistonsa lisäksi Sompasaarella kukoisti erilaisia ihmistoiminnan mukana tulleita lajeja. Saaren kasvirikkautta kartutti erityisesti kauppaneuvos Sundmanin 1840-luvulla perustama puutarha. Kaukomaiden eksoottisemmat kasvit löysivät tiensä Sompasaareen laivojen tyhjentäessä saaren rannoille lastiruumistaan painolastihiekkaa ja sen mukana kasvien siemeniä. Sompasaaressa oli myös kaupunkilaisten vihannes- ja koristekasvitarhoja.

Kuulostaa paikalta, josta oli ihan hyvä päästä eroon...

Mainittakoon, ettei Helsingin saarien syöminen ole vieläkään kaukaista historiaa. Vuosaareen 2000-luvun mittaan rakennettu satama napsaisi upean Käärmeniemen ohella kaksi saarta, Lehdessaaren ja Västingin. Allekirjoittanut ennätti tsekata ne 1997. Västinki oli vähäinen, tiirojen ärhäkkäästi puolustama kallioluoto. Lehdessaari oli sen sijaan iso (5,4 ha) sisäsaariston saari, jossa oli elämyksellinen topografia mäkineen ja laaksoineen, ja sankkaa metsää tuoreesta kankaasta saniaislehtoon. Saaressa oli pari vanhaa taloa. Rannat olivat (ilmeisesti viereisen telakan vuoksi) apeasti roskaiset. Saaren tuhoamisaikeista tietoinen tutkimusretkeilijä siivosi ne; Lehdessaari ansaitsi kunnialliset hautajaiset.