Epilän kadonnut muotopuutarha - lamalääke à la Sixtus Syrjänen

Ritarilinnamainen portti on romantikon unelma ja suopean patruunan privaatti hätäaputyöhanke.

Nyt on lama, ja jengiä pannaan kilometritehtaalle. Myös 1930-luvun alussa oli lama, oikein paha sellainen, ja hyvin moni sai kenkää. Tampereella toimi tuolloin Sixtus Syrjäsen ja kunnallisneuvos Otto Thunebergin 1910 perustama Oy Sahaterä, joka valmisti, kuten konstailematon nimi ilman mitään Finn-etuliitettä tai ella-takapäätettä ilmaisi, sahanteriä. Kehänsahan, sirkkelin ja pikkomiskoneiden teriä sekä viiloja jos tarkkoja ollaan. Mutta myös Oy Sahanterä joutui yleismaailmallisen taantuman myötä tilanteeseen, jossa tilauksia ei ollut tarpeeksi pitää koko työvoimaa palkkalistoilla.

No, turhat ukot saivat äkkilähdön?

Ei kuitenkaan. Vanhan ajan kelpo sydämen sivistystä omaava Sixtus Syrjänen halusi olla lojaali työväelleen. Hän keksi kymmenelle tehtaalaiselleen ihan uuden jobin, joka piti nämä leivänsyrjässä kiinni: tehkää oi miehet roomalainen kylpylä!

Syrjäsellä oli Rauhanlinna-niminen talo, jonka laajaan tonttiin kuului syvä jääkauden aikana muodostunut suppakuoppa. Se rajautui Porin rautatiehen ja sen pohjalla oli matala lampi. Romantikkona tunnettu ja ulkomaan retkiltä virikkeitä ammentanut tirehtööri oli saanut ajatuksen, ehkä päiväunelmoidessaan lounaan, konjakin ja sikarin jälkeen, että kuopan rinteille pitäisi tehdä pengerrykset istutuksineen (omenapuita, marjapensaita, pähkinäpensaita ja niin edespäin), muureja, ja alemmaksi lammen rannalle puolipyöreä katos paviljonkeineen ja saunoineen. Lammen keskellä oli pieni saari, jonne piti tehtämän takorautainen kaarisilta. Käynti alueelle olisi komean sillan ja portin kautta. Koska edettiin jo modernia aikaa, pääosa rakennelmista suunniteltiin betonista, joskin myös perinteisempää kivirakentamista oli mukana.

Töihin ryhdyttiin. Syrjäsen suunnitelmat toteutuivat pitkälti. Lampi oli tosin liian matala uimiseen eikä saunaa kuulemma ikinä käytetty. Talvisodan ankara pakkastalvi tappoi omenapuut ja vaurioitti betonirakenteita. Muotopuutarha jäi rapistumaan.

"Kylpylän" alue on kuulunut vuodesta 1985 Tampereen kaupungille. Rauhanlinna revittiin 1988 ja tontti täytettiin rivitaloilla. Syrjäinen monttu on paitsi junaradan ja rivareiden, myös Lielahden voimalan rajaama. Se on unohdettu ja hämäräperäinen ryteikkö, eli toisin sanoen täynnä kutkuttavaa periferiavoimaa. Sixtus Syrjäsen hullun ja humaanin unelman rippeet jatkavat sitkeästi olemassaoloaan, suloisen levollisina ja haaveiden haurauden anteeksiantavina raunioina.

Irtisanomisia ja tehostamista puhkuvalle ajallemme hiljaisilla betonipinnoilla on kovaääninen kysymyksensä: tuleeko ensin mammona vai ihminen?

Alla kuvia retkikuntamme vierailusta Epilän monttuun. Oppaana toimi ansioitunut tamperelainen valokuvaaja-seikkailija Tommi Taipale, ja alkuperäisestä vinkistä on kiittäminen äänenkäytön taitaja Tuulia Kalliota, vanhaa epiläläistä.


Kesäisin Sixtuksen lammikossa kelluu tynnyreitä. Taustalla takorautaisen sillan luuranko.

Vailla pohjaa olevaa siltaa on oma hupinsa kulkea.

Lammen äärellä on linnakemainen rakennelma.

"Linnakkeen" torniin vievät portaat.

Jokin sienikultti on hillunut supassa.

Sillan metallityöt olivat varmasti tuttuja Oy Sahanterän duunareille.


Alueelle johtava portti. Herra Syrjänen on tullut siltaa pitkin pihaltaan ja käynyt sen ali muotopuutarhaansa.

Retkeilijät ihmettelevät rinteiden muureja.

Lehtien ollessa puussa laakso lienee hyvin hämärä ja kätköinen. Maaliskuussa oli auringon valta.

Merkillinen oviaukko johtaa suoraan muuriin. Romantikon oikkuja?

Koristeaitaa.
Laululava olisi edelleen, tai varsinkin nyt, hieno keikkapaikka.

Retkeilijä linnoituksen päällä.

Modernia rakennustekniikkaa.

"Kylpylän" romahtaneita katoksia.

Ja lisää samaa.

Epäpaikka innostaa lentämään.

Tampereelta Pohjanmaalle ja Porin suuntaan menevistä junista näkee "kylpylän" aidan.